Sprintin ja parisprintin SM-taistot

Tämä viikonloppu oli taas raivokasta taistelua mitaleista, tällä kertaa SM-sellaisista. Lauantaina oli henkilökohtainen kisa; karsinta ja finaali. Sunnuntaina puolestaan hiihdettiin kahden miehen viesti, jossa oli kolme osuutta kullakin suunnistajalla. MM-kisaviikko oli ilmeisesti aika raju reissu, sillä nuorten maajoukkueesta yli puolet oli ollut sairaana viime viikolla tai oli sitä yhä. Minullakin yskä ja köhä palasi heti kun sai jalat Suomen kamaralle. Tavallaan saattoi olla hölmöä startata laisinkaan tänä viikonloppuna, mutta kun kuumetta ei ole ollut ja pahaltakaan ei tuntunut, niin totesin SM-kisojen olevan sen arvoiset.

Sprintin karsinnassa meno ei ollenkaan sujunut. Ei riittämnyt ettei silmä tahtonut löytää kartasta oikeaa paikkaa, vaan lisäksi sukset olivat aina jonkin pienen risun väärällä puolen, hangen sisässä tai sitten sotkeennuin omiin sauvoihini. Ihan raivostuttavaa menoa ja minuutin perään lähtenyt Tuomas Kotro saikin minut kiinni puolivälin paikkeilla. Ei ollut minkään näköistä flow-tilaa karsinnassa.

Eikä homma rullannut finaalissa juuri sen kummemmin! Ensimmäiselle rastille tein väärän reitinvalinnan ja senkin toteutin lopussaan huonosti, ja jo toisella rastilla näin Lauri Nenosen vilahtelevan takana puiden välissä. Finaaliin tuli minun osaltani myös hätäisiä ratkaisuja, joista seurasi esimerkiksi parisataa metriä alamäkilaskua umpimetsässä, suunta oli pelkän aavistuksen varassa. Fyysiseltä vaativuudeltaan finaali oli liki järkyttävä ollakseen sprintti. Nousua kertyi kahdella peräkkäisellä rastivälillä 75 metriä, jotka kaikki noustiin luistelubaanaa, eikä reitinvalintaa ollut. Hiihtokisa siis, ja minun päivän vireystilani ei ollut siihen omiaan. Ja muutenkin jalat olivat vähän kankeat ennestään. No, Lauri loikki ohitseni ongelmitta siinä mäessä, ilmeisesti kaikilla ei ollut samanlaisia vaikeuksia... Maaliin tullessa olin toisena, Lauri kärjessä minuutin erolla. Kotro tuli vielä takaa ohi, joten taskuun jäi pronssia. Täytyy tosin sanoa, että jos sarjan kaikki kärkimiehet olisivat paikalla olleet, ei minun suoristuksellani mitalia olisi herunut. Toisen epäonni on kuitenkin toisen onni, joten tämä oli osittain tuurimitali.

Parisprintissä sujui paremmin niin hiihto kuin suunnistuspuolikin. Teemu oli aloitusosuudella, minä ankkurina. Tämä on vanha, hyväksi todettu järjestely, joten mitä sitä hyvää vaihtamaan. Teemu tuli aloitusosuudelta kolmantena, ensimmäinen lenkki ei vielä saanut kärkeä hajotettua; Pellon Ponsi, SK Vuoksi ja minä lähdimme aivan yhtaikaa, ja heti alkuun siirryin minä kärkipaikalle. Alun suunnistuspätkällä tein pienen eron, hajonta toki vaikutti myös asiaan, mutta kun tultiin loppulenkille, olimme minä ja Vuoksen Tuomas Kotro taas peräkkäin ja vaihdoimme yhtaikaa. Sen jälkeen peli alkoikin muuttua KEV:n ja Vuoksen väliseksi kamppailuksi kirkkaimmasta mitalista. 

Kolmannella osuudella Henri Similä jätti aavistuksen Teemua, mutta onnistuin eräässä reitinvalinnassa saavuttamaan Kotron ja pääsin aivan tuntumaan. Teemu ei tainnut edes nähdä minua tuon Vuoksen MM-mitalistin vanavedessä, nimittäin vaihto meni aika tiukalle. Olin jo vaihtoalueen puolivälissä kun Teemu vasta sujahti paikalle, mutta hyvin ehdittiin silti. Vahinko vain, että eroa kertyi silti viidennellä lenkillä kymmenkunta sekuntia, ja pahimmoilleen se tuntui liian pitkältä ajettavaksi kiinni. Kotro jätti minua vähän lisää pitkällä hiihtopätkällä, mutta jollain ihmeen tavalla, liekö sitten hajonnan ansiota, olin kolmanneksi viimeisellä rastilla taas aivan Tuomaksen suksien kannoilla, mutta sitten tein hätäisesti väärän reitinvalinnan ja jäin seitsemän sekunnin päähän. Ja siinä se oli. Maaliin hiihdin siis kultamitalin tuntumassa, mutta hopeaan oli tyytyminen seitsemän sekunnin tappiolla. Tiukkaa taistelua loppuun saakka. Juuri sellaista pitää sprinttiviestissä olla! 

Vaikka kisa oli epätavallisen hiihtovoittoinen, en silti halua mitenkään valittaa. On hyvä, että hiihtosuunnistusta on monenlaista, jottei pääse tottumaan liikaa yhteen tyyliin. Seuraava päätähtäimeni on kauden viimeinen SM-kisa, erikoispitkä tasan neljän viikon päästä, mutta väliin mahtuu vielä keskimatkan SM-kisa, jossa tietysti myös mitalia jahdataan. Nyt on kuitenkin aika lukea yhteiskuntaopin kirjoituksiin ja vähän harjoitella myös pitkää matematiikkaa, jotka molemmat pitäisi kunnialla hoitaa tänä keväänä.

Ja MM-kisat paketissa

Latvian kisakokemukset ovat nyt taskussa, seuraavaksi tähtäillään kevään SM-kisoihin. Sprintti on tulevana viikonloppuna, keskimatka ja erikoispitkä vielä maaliskuun puolella edessä. Sille kartalle, joka kuvaa urheilijan uraani on kuitenkin ilmestynyt myös seuraavat MM-kisat, jotka ovat Venäjällä vuoden päästä. Sillä pitkän matkan pronssi Ukrainasta oli alku, mutta ei se vielä riitä. Tänä vuonna jäi mitali kokonaan ottamatta, ensivuonna haetaan mestaruutta, mielellään useampaa! Tässä kuitenkin vielä Latvian viikon yhteenveto, sekä kisojen kartat.

ke 13.2.2013 JWSOC keskimatka:

Keskimatka lähti käyntiin sellaisena perussuorituksena. Olin lähtöpaikalla niin sanotusti viimetipassa (valmentaja Artsi hoiteli varustepussini kuljetukseen kun itse kiiruhdin lähtöön). 

Viisi ensimmäistä rastiväliä meni ongelmitta, vaikkakin koko ajan oli karttakontakti vähän hukassa. 5-6 välillä en oikein osannut päättää, ja se näkyi sitten toteutuksessa. Lähdin menemään vasemmalta puolen hieman kiertävää vaihtoehtoa, jossa mennään mahdollisimman lähellä rastiviivaa, mutta ensimmäisessä alamäessä kaaduin ja sekaannuin kartanluvussa. Käännyin ensimmäistä luistelubaanaa oikealle, sitten huomasin virheen ja palasin takaisin mutta onnistuin tekemään kunnon virheen vielä heti perään, ja pujottelin siksakkia toiselle luistelubaanalle, jolta kiersin sitten vasemman kautta rastille, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Virhe oli suuruudeltaan puolisentoista minuuttia.

Toinen virhe tuli 9-10 välillä, jossa hapoille hiihdettyäni sekosin risteyksissä enkä sitten tiennyt yhtään missä olin. Virhe oli taas yli minuutin suuruinen. Reitinvalintavirheen tein vielä lopussa 17-18 välillä, jossa kiersin vasemmalta ja nousin ylimääräistä katkouranousua, kun oikealta olisi päässyt vähemmällä. Pellon urat olivat vielä pehmeitä ja epätasaisia, ja tuntui ettei päässyt eteenpäin ollenkaan. Sijoitus oli siis 11.

to 14.2.2013 JWSOC pitkämatka:

Pitkämatka yhteislähtönä, ensimmäisellä kartalla tuli tehtyä hermovirheitä rastiväleillä 1-2, 2-3, 7-8, 9-10, ja 10-11, kaikkineen parisen minuuttia. 

Porukka hajosi hyvin jo alussa, sillä hajontoja oli noin joka toisella rastilla. Ei siis tarvinnut paljon peesailla tai murehtia peesaajista. 

Toinen lenkki sujui jo paremmin ja hilalleen alkoi löytyä jo jonkinlainen flowtila. Syntyi myös lyhyitä "mies miestä vastaan" -kamppailuja rastiväleillä. Olin kuulemma puolen minuutin päässä mitalista toisessa kartanvaihdossa.

Kolmannella lenkillä ainoat virheet tulivat leimauksissa, etenkin kahdella viimeisellä rastilla. Toiseksi viimeiselle tulin yhtaikaa Misa Tuomalan kanssa, mutta osuin huti ja Misa ehti etupuolelle. Ja viimeisellä sama homma, joten ei tullut loppukiritaistelua ja sijoitus 9.

la 16.2.2013 JWSOC sprintti

Sprintti oli viikon paras kisa; suksi toimi erinomaisesti, päivän vire oli kohdallaan, edellisillan iltahölkällä jo oli alkanut tuntua rennolta ja palautuneelta. Aamupala maistui sopivasti, mutta pieni jännitys vatsanpohjassa kumminkin hillitsi syömästä liikaa. Kisapaikalle mennessä ajatus oli jo suunnistuksessa, kisa-aamun rutiinit (suksitestit, verryttelyt...) olin käynyt läpi päässä jo pari kertaa niin että lähtöpaikalle mennessä oli jo jonkin asteinen flow päällä.
Mutta ykköselle se katkesi, ihan vain sekunnin ajaksi ja se riitti. Kolmannesta risteyksestä piti kääntyä oikealle, mutta toinen risteys jäi kokonaan huomaamatta ja painoin ohi. Sitten kääntyi oikealle risteys suolle, ja ei kun ympäri hiljaa mielessä kiroten. Sen jälkeen kuitenkin keskityin taas olennaiseen ja enää en mielestäni virheitä tehnyt. radan loppupuolen hiihtoväleillä selkä vähän vaivasi, mutta hammasta purren painoin eteen päin. No joo, 12-13 välin menin oikealta, mikä oli todennäköisesti väärä reitinvalinta, mutta muuten puhtaasti.
Ruotsin Nordberg painoi hurjaa vauhtia, ja luultavasti Dag Lofthus vei myös hopeamitalin minulle liian kovaa vauhtia, mutta virheettömällä suorituksella luulen että Nenosen kanssa olisi ollut todella tiukka pronssitaistelu. Sijoitus oli kuitenkin 6. ja palkintosija sekin, hyvä niin.

su 17.2-2013 JWSOC viesti

Viesti kulki omalta kohdalta keskiverrosti. Ykkösrastille mennessä taas oli alkuun vähän maltti hukassa ja tuli koukattua pientä ylimääräistä lenkkiä, mutta neloselle mennessä jo kuittasin Ruotsin ja Norjan joukkueet reitinvalinnalla. Pojat menivät supan pohjalle ja vasemman kautta rastille, kun itse kiersin supan oikealta ja painoin luistelupaanaa myöten. Varsinaiset virheet tulivat 9-10 ja 11-12 väleillä. 9:ltä hiihdin suoraan melkein 11:lle saakka, ja jouduin palailemaan takaisinpäin, ja 11. rastilta lähdin vasemmalle ja kiersin turhan mutkan kun sujuvuus lakkasi äkkiä täysin. En saanut itseäni kunnolla kartalle ennen kuin mäen huipulla lähellä 12. rastia. Sen jälkeen oli vain toteutusta.
16-17 olisi pitänyt mennä vasemmalta kiertäen lähellä tietä, mutta kiireellä pilasin senkin välin ja lähdin pujottelemaan suoraan.
Niin, ja kuten olen edellä kertonut, viesti oli hylätty meidän osalta. Aleksi oli leimannut ilmeisesti väärän ykkösrastin aloitusosuudella. Omalta osalta tein suorituksen, joka olisi nostanut meidät viiden sakkiin, mutta mitalikolmikkoon pääsy olisi vaatinut Jyriltä melkoisen kiristyksen ankkurina, koska tein kumminkin virhettä parin minuutin edestä ja sen verran kärki karkasi. Mutta ei tarvinnut Jyrin lähteä takaa-ajoon, sen varmistivat virkaintoiset latvialaiset toimitsijat, jotka keskeyttivät viestin kuljettamisen kun tulin vaihtoon.

Ja olenko tyytyväinen? Leo-Pekka Tähden mukaan menestys loppuu tyytyväisyyteen, joten en, mutta en ole pettynytkään, koska 10 parhaan joukkoon MM-kisoissa on hyvin, ja olin siellä kahdesti henkilökohtaisissa kisoissa. Mutta kuten olen jo sanonut, vuoden päästä ollaan sitten kultajahdissa!

Viimeisenä viesti

Henkilökohtaiset kisat takana, viimeinen koetus, viesti edessä. Suomella kaksi vahvaa joukkuetta, venäjän kovat 17-vuotiaat vastassa, Norjalla on pelissä perustasollaan vaarallinen joukko, ruotsalaiset todettu pehmeiksi tosipaikassa. Mikä siis parempi asetelma lähteä hakemaan kaksoisvoittoa MM-viestistä? Ykkösjoukkue on vakuuttava sisällöltään: kaksi maailmanmestaria, Misa ja Lauri, sekä kaksinkertainen MM-pronssimitalisti Tuomas. Kakkosjoukkueessa Aleksi, Jyri ja Santeri, jotka kaikki sijoittuvat osapuilleen 10 parhaan joukkoon. 

Viestiä aloittamassa Suomella ovat Tuomas Kotro ja Aleksi Karppinen. Lähtölaukaus pamahtaa ja Kotro on heti kärjessä K-pisteellä, eikä Karppinenkaan starttaa huonoissa asetelmissa. Joukkuetoverit kannustavat aloittajia katsomon puolelta, ja kun nämä ovat kadonneet metsän siimekseen, ryhtyvät toista osuutta viemään valmistautuvat Misa Tuomala ja Santeri Aikio verryttelemään ja keskittymään tulevaan suoritukseen. 

Kaikki sinisen ristin ritarit tietävät että sukset ovat huippukunnossa maailman parhaan huoltoryhmän ammattimaisten otteiden ansiosta. Ja se on helppo todeta, kun Norjan ja Suomen joukkueet saapuvat yleisörastille. Kotro luistelee ohi Jonas Bakkenin ja tekee varmaa jälkeä viimeisellä lenkillä. Aleksi Karppinen on alle minuutin perässä Kotroa.

Toiselle osuudelle starttaa ensimmäisenä Misa Tuomala, mutta Norja ei ole kuin muutaman suksen mitan takana, ja heidän kakkososuuttaan vievä Dag Lofthus oli mitaleilla edellisenä päivänä. Väliin kiilaavat myös Venäjä, Latvia, Ruotsi, Norja2, ainakin nämä, ennen kuin Karppinen kurvaa loppusuoralle ja Aikio pääsee aloittamaan takaa-ajon noin minuutin edellä hiihtävään Misa Tuomalaan nähden.

Viestin rata on keskimatkatyyppinen, jonkin verran reitinvalintaa ja koko ajan tarkkaa lukemista, herpaantumiseen ei juuri ole varaa. Aikio saavuttaa Norjan ja Ruotsin joukkueet toisella rastilla, seuraa lyhyt hetki yhteistä matkantekoa, ns. letkajenkkaa, joka kuitenkin päättyy kun Aikio tekee erin reitinvalinnan neljännelle rastille, ja jättää naapurimaat taakseen. Tämän jälkeen Suomi 2:n viesti kulkee ylhäisessä yksinäisyydessä. Kaikki sujuu hyvin, kunnes tullaan rastille 10. Pieni kartanlukuvirhe ja Aikio missaa risteyksen ja on hetken sekaisin. (Tässä vaiheessa Aikio huomaa että Misa Tuomala on enää puolen minuutin päässä, yhä yhdessä Dag Lofthusin kanssa kamppaillen. Venäjää ei näy, mutta jossain lähistöllä kulkee myös itänaapurin viesti.) Ja takaisin suunnistukseen. 11-12 väli ei ota sujuakseen. Katse ei löydä oikeita uria kartasta ja osaa tulkita niitä maastossa. Vauhti hidastuu, pieniä koukkuja syntyy. Ja kärki karkaa taas. Hiihto alkaa painaa, kun mennään pitkiä hiihtovälejä.

Yleisörastilla eroa on taas kertynyt niin, että ollaan lähtöpisteessä, paitsi että Ruotsi, Norja ja Latvia on ohitettu siihen mennessä. "Loppulenkki vain kunnialla läpi ja ratkaisu sitten Uusitalon harteille." Vielä 16-17 välillä tulee pieni virhe, sillä rastiväli pitäisi aina lukea loppuun saakka, eikä jättää puolitiehen. Välin loppu menee siksak-liikkeeksi, koska oletettuja uria ei ollutkaan olemassa. Mutta muuten viestiosuus meni hyvin. Viimeisen rastin leimaus ei suju ihan puhtaasti ja Aikio joutuu heittämään pientä piruettia, jonka jälkeen kiihdytys vaihtoalueelle, mutta missäs Uusitalo on? Jaaha, joukkueen aloitusosuus on hylätty, viesti loppui tähän. Selvä, ei tullut kaksoisvoittoa, mutta ykkösjoukkue sentään on kultamitalin kyljessä kiinni. Näitä sattuu joskus, eikä sille voi mitään, mutta olisi tietenkin kiva jos MM-kisoihin saakka ei tarvitsisi tulla hylsyjä ottamaan. Ei sitten muuta kuin lämmintä päälle ja jännittämään, miten käy ankkuriosuudella Lauri Nenosen, Joergen Madslienin, sekä venäjän ankkurin välisessä mittelössä. 

Yleisörastille tulee pieni mutta sisukas, siniasuinen mies. Päälle päin näkee että jossain tuntuu, mutta mestaruus on tulossa ja puristusta löytyy. Etumatkaa on paljon; Venäjä ja Norja ovat pummanneet ja Suomi on karussa. Jännitys tiivistyy. Ja ilo on ylimmillään kun viimeiselle rastille syöksähtää Trimtexin sininen trikooasu, eikä Venäjää tai Norjaa näy. Suomen kivikova joukkue ottaa vestin MM-kultaa nuorten MM-kisoista Latvian Madonassa 2013, ja vielä kerran saadaan kuulla Maamme-laulu ennen kotimatkaa. 

Hyvä Suomi!!

Viestin jälkeen edessä ei olekaan muuta kuin banketti ja kotimatka, joita joskus tituleerataan kisaviikon päämatkoiksi...

Mutta kyllä se hylsy jäi koko kakkosjoukkuetta kaivelemaan, ja varsinkin Jyriä, joka ei päässyt ollenkaan haastamaan itseään ja muita ankkuriosuudelle. Harmin paikka!

Välipäivän jälkeen plaketeille

Kisaviikon ohjelmassa oli kahden päivän jälkeen välipäivä, joka kului rattoisasti rentoutumalla ja latailemalla akkuja sprinttiin. Tietokoneen näytöllä pyöri Game of Thronesin 2. tuotantokausi, biljardipöytä oli kovassa käytössä ja monentasoinen huumori kukki hotelli Smeceres Krogsissa, jossa siis majoittui Suomen joukkue seuranaan kolme japanilaista ja yksi venäläinen. Minun tapauksessani päivän ohjelmaan (kuten kaikkiin muihinkin päiviin) kuului lisäksi maajoukkueen hierojan kevyt käsittely selän ja lantioseudun lihaksille. Tavoitteena oli siis laukaista alaselän ja pakaroiden jumeja, jotka ovat vaikuttaneet suorituksiini koko talven. Eikä vieläkään ole vaivaa voitettu...

Sprintin päätteeksi saattoi hymyillä, vaikka 1. rastin virhe harmitti

Otsikossa lupailen suuria, joten pitänee kertoa vähän jotain siitä sprintistäkin. Sprinttikisaa varten vaihdettiin täysin kilpailumaastoa aivan lähelle Madonan keskustaa, Smeceresilsin stadionille. Sprintin oli välipäivän iltapalaverissa sanottu olevan "fast & technical", luistelu-uraa oli yli 70%, mutta se oli niin tiuhassa, että kartan kanssa sai olla hyvinkin hereillä.

Onnistuin löytämään jo edellisenä iltana oikeanlaisen fiiliksen ja nukuin sopivasti, aamulla hölkkä tuntui kevyeltä ja kisapaikalla suksitesti ja verryttely oli rentoa. Hyvä kisa tulossa! Lähtöpaikalle mennessä keskittyminen oli hyvällä mallilla ja tiesin että nyt tai ei koskaan. No, ei ihan täydellistä kisaa tullut, sillä 1. rastille tuli virhettä reilu 15 sekuntia, mikä on sprintissä paljon. En huomannut yhtä uraa ja laskin siksi väärin risteykset ja tein pienen ohiajon. Vaikka heti alkuun hiipi mieleen ajatus että "tämä oli nyt sitten tässä" niin en antanut periksi vaan jatkoin yhä menoa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja se kyllä kannatti. Loppu sujui aivan puhtaasti ja yleisörastin kannustuksen siivittämänä onnistuin kiristämään vielä vauhtia loppua kohden. Maaliin tullessa menin kärkeen, muu ei olisi kelvannutkaan.

Loppupeleissä ei minun kärkiaika kyllä kestänyt, enkä odottanutkaan niin käyvän. Kilpakumppanit olivat kumminkin kovaa porukkaa ja 15 sekuntia virhettä on liikaa. Maailmanmestari Lauri Nenonen tuli ensimmäisenä ohi, sitten muutama muu, mukaanlukien Norjan Dag Lofthus ja Ruotsin Ulrik Nordberg. Ja kun Nordberg leimasi maalissa, vahvistui että olin kuudes, neljänteen sijaan jäin neljä sekuntia, pronssiin jäin 18 sekuntia. 15 sekuntia siis virheen vuoksi... No, suunnistus on tällaista.

Asetin pitkän jälkeen itselleni tavoitteen päästä kuuden parhaan joukkoon, eli palkinnoille. Sijoja 4-6 sanotaan plakettisijoiksi. Ja tavoite täyttyi, joten olen varsin tyytyväinen, vaikka virheet tietysti pitää vielä karsia pois. Henkilökohtaisista nuorten MM-matkoista mestaruuden haku jää ensivuodelle Venäjän kisoihin.

Sprinttisuorituksen ansiosta pääsin kerran käymään "näytillä" palkintojenjaossa.
Kotiintuomisina hieman madonalaista keramiikkaa ja IOF:n diplomi.

MM-pitkä matka, nousujohteisesti mennään

Kuva on keskimatkalta, löytyy SSL:n kuvapankista ja on Hanna Vehviläisen ottama.

Kaksi kisapäivää on nyt takana. Keskimatkan virheikäs kilpailu jäi taakse, eilen kisattiin se pitkä matka yhteislähtönä. Kisassa oli kaksi kartanvaihtoa, siis kolme lenkkiä, ja jokaisessa kaksi hajontapistettä. Porukka siis hajotettiin kolmeen vaihtoehtoiseen alku-, väli- ja loppulenkkiin. 

Pääsin/jouduin starttaamaan kisaan kuumasta ryhmästä, toisesta rivistä. Pitkän matkan kisassa lähtöpaikalla ei ole niin suurta merkitystä, tilanteet ehtivät kuitenkin muuttua monta kertaa ennen maaliviivaa, ja "kärjessä koolla" ei ole minulle hyväksi todettu taktiikka. Olinkin vasta kolmantena koolla, mutta kärjessä ykkösellä, ja sitten alkoi pieniä hermovirheitä; hätäisiä käännöksiä, kompurointia uran reunoihin, ohiajoja ym. ilmetä. Yhteislähtöjen rauhallisuutta täytyy siis yhä harjoitella. Viime vuonna lähtö takarivistä tuotti pronssia, kun ei ollut mitään paineita mistään. Ensimmäinen lenkki oli takkuista, mutta kun sai juoman, uuden kartan, ja hetken aikaa komentaa itseään uuteen nousuun, lähti omma sujumaan paremmin. Kaksi viimeistä lenkkiä meni mallikkasti ilman virheitä, ainakaan isoja koukkuja ei tullut. 

Lopussa meinasi kehittyä pientä loppukirikamppailua edellisen päivän maaimanmestarin, maanmiehen, Misa Tuomalan kanssa, mutta sen homman ryssin toiseksi viimeisen rastin leimauksessa, jossa SI-tikku ei vain sujahtanut oikeaan koloonsa. Niin, sihti oli hukassa... Toivottavasti jatkossa käytettäisiin EmiTagia, touch free-leimausta. Epäilen tosin, josko sellainen hienous vielä ensi vuonna on Venäjälle ehtinyt, junnu MM siis kisataan silloin jossain Uralin kupeessa.

Ei ollut enää hyvävoimaista menoa loppua kohden, vaikka suunnistus alkoikin sujua.

Kisa ei ollut tyypillisintä pitkän matkan suunnistusta, sillä pitkiä reitinvalintavälejä ei juurikaan ollut, enemmän oli pientä kikkailua tiuhassa urastossa, jossa mikroreitinvalinnoilla tehdään pieniä eroja ja peli ratkaistaan puhtaalla suunnistuksella. Fyysisesti päivän kisa oli rankka, osaltaan asiaan vaikutti selän jäykkyys ja pienet kivut, niitä ei ole ainakaan parantanut hotellin lähes tyhjällä ilmapatjalla nukkuminen, mutta se asia on nyt korjattu. Maajoukkueen hieroja on päivittäin auttanut vaivojen kanssa. Selkä ei ole missään nimessä ollut viikon iso juttu, täytyipähän kumminkin mainita jotain selitystä. Eniten on nyt kiikastanut maltin puolella. Viikko on kumminkin mennyt nousujohteisesti, ensimmäisen päivän 11. sija nousi pitkällä matkalla 9:ään ja olen näin päässyt siihen julkisesti lehdessä antamaani 10 parhaan joukkoon sijoittumisen tavoitteeseen. 

Tänään vietetään ansaittu välipäivä ja huomenna on sprintin vuoro. Odotettavissa on luultavasti hyvin teknistä suunnistusta, vaikka kisamaasto vaihtuukin. Tai jos ei ole, niin sitten kyllä ihmettelen. Keskimatka ja pitkä matka olivat sellaisia, vaikka reitinvalintaa olisi kaivattu. Toisaalta eikö ole loogista että nyt sitten sprintissä tarjotaan luukutusta ja reitinvalintaa? No, avoimin mielin kaikkeen varautuen. Tavoite on parantaa entisestään suunnistuksen sujuvuutta, mahdollisuus onnistuneella suorituksella on vaikka mihin...

MM-kisat avattu - Keskarilta vähän virhettä

Näin MM-kisat lähtivät käyntiin, tänään kisailtiin keskimatkalla Gaizinkalsin maastossa, Latvian korkeimpien nyppylöiden rinteillä. Suomalaisittain junioripuolella menestystä tuli ihan mukavasti. M20 MM-kisoissa Misa Tuomala nousee illalla korkeimmalle palkintopallille Maamme-laulun soidessa, pronssille hiihti Tuomas Kotro. Nuorten EM-kisoissa poikien puolella pronssille hiihteli Joonas Ahola, ja tytöissä paras sijoitus taisi tulla Liisa Nenosen neljännen sijan myötä. En kyllä ota vastuuta virheellisestä informaatiosta, mutta asia on tarkistettavissa SSL:n ja kisajärjestäjien sivuilta. 

Minulla henkilökohtaisesti jäi jotain hampaankoloon. Alku oli vahvaa ja olin mitalimiesten vauhdissa, mutta homma kosahti jossain 7-9 rastin seutuvilla, en enää edes muista ja karttoja ei ole vielä saatu... Joka tapauksessa tuli tehtyä pummi! Suuruusluokaltaan minuutin paikkeilla, ja sehän on heti kättelyssä liikaa, sekoilin jotain epämääräistä luistelu-urien kanssa. Ja toisen virheen tein yleisörastin jälkeen, kun hiihdin itseni vesistöosiolla hapoille ja sen jälkeen ajatus ei rullannut ihan vaaditulla tavalla. Tiukassa söherössä hukkasin itseni aivan täysin ja piti palailla vähän matkaa takaisinpäin hakemaan vauhtia, virhe vajaa pari minuuttia. Reitinvalinnoilla saattoi tulla jotain vielä lisää, mutta mitäs sitä jossittelemaan. Missään vaiheessa ei kunnon flow-tilaa tullut, eli suorituksessa on parannettavaa. Sijoitus oli kuitenkin 11, joten nyt ainakin on tieto, että virheettömällä on mahdollisuus korkealle. Ja viime vuoden MM-kisoihin nähden aloitus oli kuitenkin kohtalaisen hyvä.

Huomenna on pitkän matkan kisa samoissa maastoissa yhteislähdöllä. Säätiedotus lupailee pientä pakkasta, saas nähdä kuinka jäisiksi urat menevät. Jonossa on tunnetusti jännittävää laskea alamäkiä...

MM-kisat kutsuvat

No niin, h-hetki lähestyy!

Flunssa on onneksi taittunut ja vaikka vielä välillä vähän yskittää ja nenä on tukkoinen, niin lähtöä Latvian kisareissulle se ei estä, tai ainakin toivottavasti suunta pysyy samana. Huomenna alkaa matka meidän pohjoisen urheilijoiden osalta, ilmeisesti melkein kaikki matkaavat yöjunalla Helsinkiin, ja joukkue nousee laivaan siellä. Ja kello 13:30 irtoaa lautta länsiterminaalin laiturista ja kisamatka virallisesti käynnistyy. Laukun pakkaaminen alkaa ihan pian, mutta ajattelin kirjoittaa vähän ajatuksia ennen sitä. 

Kävin aivan pari tuntia sitten hieman kokeilemassa kovempi vauhtista hiihtoa urastolla, joka Kuusamossa on ollut joulusta saakka käytössä. Harjoitukseen kuului kaksi lyhyttä suunnistusrataa, kymmenen ja viidentoista minuutin mittaiset vedot, joista ensimmäisen menin vk:lla ja toisessa aloitin samaa rataa, mutta kiihtyvästi ja lopussa revin sitten vähän lujempaa ja kokeilin anaerobista tehoa. Lihaksisto ei ihan vielä ole vedossa, mutta eiköhän se tässä pienellä herättelyllä virkoa. Todennäköisesti MM-viikolla ei nyt tule ihan sitä kulkua kuin olisi voinut tulla terveenä pysymällä, mutta toivon tietysti parasta mahdollista virettä jokaiseen kisaan.

Kisaviikon ohjelma:

SU: saapuminen Latviaan

MA: lihasten ravistelu matkan jäljiltä vireeseen

TI: aikuisten sekaviesti, mallisuunnistus

KE: JWSOC keskimatkan kisa

TO: JWSOC pitkämatkan kisa (yhteislähtö)

PE: lepoa ja virkistelyä

LA: JWSOC sprintti

SU: JWSOC viesti

MA: kotimatka

Ja sillä välin kun me Latviassa taistelemme MM-mitaleista, täällä kotimaassa taistellaan YO-kuuntelukokeiden kanssa, joten tsemppiä kaikille joiden kohdalla sellaisia on tiedossa! Itse teen kirjoitusdebyytin noin kuukauden kuluttua, ensin matematiikan ja sitten yhteiskuntaopin kokeessa. Mutta se on sitten, nyt on ohjelmassa hisua! Ja tästä se paletti lähtee pyörimään, ei kun monoa ja kisatrikoota laukkuun! Kirjoittelen aina joutessani kisaviikon mietteitä tänne blogiin, mutta mitään säännöllistä en lupaa. Kiinnostuneet voivat kuitenkin etsiytyä kisajärjestäjien sivuille osoitteeseen http://www.esoc2013.lv/, jonne toivottavasti esimerkiksi tulokset päivittyvät hieman paremmin kuin Ukrainassa viime vuonna. 

Sitä odotellessa...

Nyt ketuttaa!

Niin, SM-pitkät kisattiin tänään Jämillä, viime viikonlopun SM-hiihtojen näyttämöllä. Omalta kohdaltani tämä kisa oli mielessä sellaisena revanssiotteluna, nimittäin vuonna 2009 aloitin hisun SM-urani samaisessa maastossa, enkä tuolloin menestynyt erityisen hyvin. Sijoitus oli silloin jossain lähellä kolmeakymmentä. Niin, sen jälkeen on menty eteenpäin aika harppaus, kun jo kolmena vuonna mitalisija on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta jossain vaiheessahan pitää alkaa vastustamaan, ettei liian helpolla pääse. Se tapahtui nyt.

Viime keskiviikkona alkoi olla iltalenkillä havaittavissa merkkejä, että joku on nyt pielessä, kun oli vähän vetämätön olo. No, suoraan kotiin, suihkuun, syömään ja nukkumaan, mutta ei auttanut, torstaina sain hoksata että kurkku oli tullut karheaksi yön aikana, ja iltaan mennessä se oli ihan kunnolla kipeä. Jee! Jos koulussa olisi normaali viikko, olisin varmaan ottanut vähän sairaslomaa, vaan koeviikolla ei kehtaa, täytyy puolikuntoisena herätä ja lähteä pinnistämään väsyneet aivosolunsa äärimmilleen. Kurssit on nimittäin kuitenkin kiva päästä läpi. 

Eli kun perjantaina saksan kokeen ja ranskan kuuntelukokeen jälkeen lähdin autoon istumaan, oli mieli vähän mustana, sillä autossa istumalla parantuminen on, jos ei nyt ennenkuulumatonta niin ainakin harvinaista. Majoitus olisi kuitenkin Kankaanpäässä kuntoutuskeskuksessa, joten oli mielestäni loogista lähteä mukaan sinne kuntoutumaan. Toistaiseksi kuntoutuminen on lähinnä tarkoittanut, että kurkkukivun lisäksi nenä on tukossa, mutta se oli vasta ensimmäinen yö, joka sekin alkoi vasta tämän vuorokauden puolella. Perille saavuttiin puoli yhden aikoihin.

Mitä SM-kisoihin oman sarjani H20 osalta tulee, ei lopputuloksia olisi kyllä veikkaamalla osannut arvata. Voittajaksi selviytyi Misa Tuomala, joka olikin sitten ainoa niistä kuudesta, joita mitaleille odoteltiin. Muut viisi olisivat olleet SK Vuoksen Lauri Nenonen ja Tuomas Kotro, Pellon Ponnen Jyri Uusitalo, sekä minä itse. Vaan sekä minä että Jyri jättäydyimme samankaltaisista "herkistelysyistä" pois lähtöviivalta ja Vuoksen pojat.... Niin, olisi ihan hauska tietää että mitäs siellä oikein touhuiltiin, kun molemmille tipahti loppupeleissä hylsy.

No jaa, MM-joukkueesta siis Misa oli kultamitalisti, ja Karppisen Aleksi oman sarjansa (H18) kakkonen. Mitä tästä pitää päätellä? No tietysti oletamme joukkueen iskun olevan niin hyvä, että sitä pitää vähän piilotella ennen h-hetkeä, jottei ruotsalainen arvaa mitä on tulossa!!

Kun ketuttaa niin ketuttaa, ja nyt ketuttaa, mutta ei auta itku markkinoilla, vain lepo ja kuuman juoma.

Ja niitä sitä nyt täytyy harjoittaa....