maanantai 23. heinäkuuta 2012

TYÖMIEHEN VIIKKO

Töitä tein, töitä tein, töitä tein! Energialataukseni Kouervaarahan mä vein!...

Siellä nimittäin järjestettiin tämän kesän Koillismaan rastipäivät, eli Kuusamon Erä-Veikkojen perinteinen kansallinen suunnistuskilpailu, kaksipäiväinen sellainen. Itse en olekaan muutamaan vuoteen kisojen järjestelyissä ollut, sillä olen viettänyt kolmena kesänä sen ajan Kuortaneella rippikoulupuuhissa, ensin rippikoululaisena ja sitten kahdesti isosena. Nyt kuitenkin päädyin vaihteeksi talkoohommiin ja liekö rangaistusta poissaoloista kolmella edellisellä kerralla, mutta kuitenkin minulle oli osoitettu lasten ratamestarin duuni. Valinta oli suoritettu hienolla menettelyllä: suunnistusjaoston kevätkokouksessa (jossain niistä) oli katsottu poissaolijoiden lista ja sieltä arpomalla noukittu se "onnekas", jolle tuo suunnaton vastuu lankeaa. No en tiedä menikö se ihan näin, mutta minulle se silti lankesi. 

Kouervaara ei ole mikään helppo paikka tehdä lasten ratoja, jotka täyttäisivät kaikki vaatimukset:
1) Turvallisuus
2) Helppous
3) Tarvittava haaste
4) Kulkukelpoisuus !!!!

Turvallinen alue löytyi Mäntyniemestä, joka on teihin ja Kitkajärven rantoihin rajautuva metsikköinen alue, siitäkin suuri osa tiheäkasvuista suorääseikköä, tai möykkyistä louhikkoa. Alueen halki kulkee pari erittäin epäselvää polkua ja yksi hyvä metsälinja. Teepä siihen sitten helpot radat pienimmille, riittävän haasteelliset radat vähän vanhemmille ja koeta löäytää kulku-urat, joissa pääsee eteen päin. Ja vielä kahdelle päivälle! Kun vilkaisin karttaa ensimmäisen kerran, tuumasin että tehtävä oli äärimmäisen vaikea. Kun sain päivitetyn kartan, olin varma että se olisi mahdoton. Vaan ei auttanut! Maastot valitaan hyvin usein pääsarjojen ehdoilla ja lasten oikeuksia poljetaan. Niinpä täytyi lähteä maastoon tekemään tilannekartoitus. Jo ennen lähtöä tein karkean arvion, miten ehkä saattaisi olla mahdollista toimia jos tuuri kävisi. Sain aikaiseksi kahdelle päivälle lähtösuunnitelmat, ja mieleeni ei enää tullut mitään muuta. Siksi keskityin maastossa olemassa olevien suunnitelmien pohjalta merkittäviin kohteisiin. Onneksi maastossa oli polkua, jota ei ollut piirretty karttaan, mutta sen voisi piirtää kun sitä siimarilla vahvistaisi. Toivo ei ollutkaan menetetty!

Edessä oli monta pitkää iltaa OCAD-kartanpiirto- ja ratasuunnitteluohjelman ääressä vanhalla ja pian sopimuksen irtisanovalla läppärilläni, jolla tätäkin juttua vielä kirjoitan. Ja vihdoin oli olemassa valmiit suunnitelmat ja tiesin, mitkä asiat karttaan vielä täytyisi saada. Vinkkaus seuran karttavastaavalle ja parin päivän kuluttua sain juuri sellaisen kartan kuin olin tilannut. Sitten suunnitelmat piti enää saada käytäntöön, mikä ei ollutkaan ihan pikku juttu. Maastoon täytyi rakentaa vajaat 30 rastipukkia (mikä on onneksi hyvin vähän verrattuna pääratamestarin urakkaan), siimarin reitit täytyi nauhoittaa, rastit viedä paikoilleen, selvitellä leimasimet ja hukkaan menneet rastiliput ja saada ne oikeille paikoilleen, piirtää puhtaaksi kaikki radat (onneksi helppoa nykytekniikalla), sekä tulostaa kartat. Olikohan siinä kaikki? Onneksi minulla oli apunani selkävaivainen isäukko, sekä vahva ja vanttera työmies-urheilija-jokapaikanhöylä-kaveri Teemu. Ja niin siinä lopultakin kävi, että kun kello lauantaina 21.7.2012 tuli 13:00, oli kaikki paikallaan ja kisat valmiina alkamaan. Moni sai huokaista helpotuksesta, mutta minä jouduin odottamaan, että väki selviäisi metsästä maaliin saakka. Jos ei selviäisi...

No selvisi sentään. Kun kyselin kilpailijoiden kommentteja, ei kukaan ainakaan haukkunut minua heti kättelyssä lyttyyn. Siispä olin onnistunut edes jotenkuten ensimmäisenä päivänä. Seuraava homma oli kerätä siimari pois metsästä ja levittää se taas seuraavana aamuna uudelle reitilleen. Juuri se tekee lasten ratojen tekemisestä työlästä: kantaa sellaista isoa narurullaa selässä pitkin pystymetsää niin että selkä huutaa hallelujaa. Mutta varsinkin tuollaisessa Kouervaaran tapaisessa maastossa tuo kyseinen naruru on ehdoton niille 10-vuotiaille suunnistajanaluille, jotka eivät vielä voi kaikkea maastossa huomata. Heille tarjotaan ylimääräinen polku tueksi ja turvaksi, joka olisi helpomi huomata ja sen polun ratamestari omin käsin metsään kantaa ja kerää sen sitten pois, vuodattaen hikeä, joskus vähän verta ja kyyneleitäkin, kun naru on oikein sotkussa.

Tämä kisaviikonloppu sujui siinä mielessä hienosti, että naru ei ollut sotkussa, ja kaikki meni muutenkin varsin mallikkaasti. Olihan tietenkin sattunut pieni tulostusvirhe, mutta ainahan pitää olla jotain mistä oppia. Kun viimeinenkin pihkaniska oli päässyt pois ja saatoin hyvällä omalla tunnolla sanoa, etten ollut välttelemässä palautetta, enkä sitä silti saanut... Se oli se synninpäästö. Ei ratamestaria yleensä kukaan tulekaan kiittämään, vain haukut ja kiroilut tulevat perille asti. Siksi ratamestari joka ei saa palautetta, voi lukea jotakuinkin onnistuneensa. Eli olin saanut aikaiseksi kahdelle päivälle onnistuneet radat H/D 10RR,- 12TR-, 12-, 13- ja 14-sarjoille. Osa rasteista on vielä tässä vaiheessa maastossa, mutta haen ne pois heti kun sopiva rako löytyy. Olen kuitenkin aikeissa nauttia tovin aikaa ansaitusta levosta talkootöiden suhteen. Ensi kesänä en tule olemaan ratamestarina kuin iltarasteilla. Fin5 kahden vuoden päästä onkin jo lupaillut vähän isomman sorttista ratamestarityötä... Liekö onni vai onnettomuus, että minun osaltani kesä 2014 saatta hyvinkin kulua pitkälti kasarmielämässä. Oli miten oli, on pakko sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä ratamestari on erimies! Anteeksi ,hyvät ratamestarit, joita en ole kiittänyt juostuani teidän tekemillänne radoilla ympäri Suomen ja välillä muidenkin maiden. Kiitän teitä kaikkia näin jälkikäteen, ja niitä jotka tulevat tuossa roolissa toimimaan, kiitän jo etukäteen. Toisinaan on niin, että ratamestarit ovat tehneet pirullisia juonia radoille, joskus maastot ovat surkeat ja radat vielä pahemmat. Toisinaan taas saadaan priimaa ja miellyttävää suunnistusta. Oli kummin tahansa, työtä ratamestareilla riittää. 
Aika velikultia!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Fin5 - suunnistusviikko Etelä-Pohjanmaalla

Aiemmin en ole Fin5 -viikkoja kiertänyt, Kainuu on riittänyt, mutta nyt oli aika tutustua tähän toiseenkin rastiviikkoon, sillä vuoden 2014 Fin5 järjestetään meillä Kuusamossa. Ensi vuonna ei ole Finiä lainkaan, sillä liiton täysi panostus on MM kotikisoissa Sotkamossa. Nyt oli siis viimeinen tilaisuus käydä haistelemassa, mitä on tulossa kotipitäjään parin vuoden kuluttua. Vaikka Fin5 on tietysti sinänsä mainio tapahtuma, ei se silti lyönyt laudalta KRV:n tasoa, minun vaakakupissani ainakaan. Tänä vuonna osanottajamäärä jäi kovin alhaiseksi, ja sekin laski kilpailun hienoutta. Omakohtaisesti paransin kyllä tasoani kainuusta niin suunnistuksellisesti kuin fyysisestikin, harmi vain että ennen viimeistä osakilpailua jouduin flunssan kouriin ja jouduin näin jättämään finaalikisan väliin. Tämä on sitä tasapainoilua harjoittelun ja palautuksen ja muiden tekijöiden välillä. Joskus tulee horjahdus, josta seuraa sitten ihan suoranainen kaatuminen, tässä tapauksessa sairastuminen.

Kaksi ensimmäistä kilpailua käytiin entisissä Jukolanviestin maastoissa Jurvalla. Maastopohja, korkeuserot ja ratojen tyyli olivat täysin erilaiset kuin Kajaanissa edellisellä viikolla, joten päätin lähteä liikkeelle rauhassa ja täysin suunnistuksen ehdoilla. Yllätyksekseni sain todeta, että kaikki sujuu vallan mainiosti. 2,5 metrin käyräväli ei häirinnyt ja rastit löytyivät. 3 rastilta irrottautuessani lähdin huonoon suuntaan, minkä seurauksena jouduin vaihtamaan myös reitinvalintaa huonompaan. Siinä olikin radan ainut virhe. Sain edellä lähteneen kahdella minuutilla kiinni ja jopa pitkän polkuvälin aikana juoksu tuntui kulkevan. EM-hopeamitalisti Eeli Viholainen pinkoi tuolla välillä vastaan, liekö häiriintynyt kohtaamisesta, vai mikä oli, mutta onnistuin voittamaan hänet 12 sekuntia. Siinä oli kova päänahka. Lopun tarkat rastitkin otin varmasti ja virheittä ja maaliin tullessa sain hetken nauttia kärkipaikasta. Loppusijoitus oli kahdeksas, eroa kärkeen 3:51. Se oli paremmin kuin odotin.

Toisena päivänä matka tuplaantui ja samoin kävi ajalle, mutta ero kärkeen kasvoi vain noin minuutin. Yhä siis juostiin vanhoissa Jukolan maastoissa ja tarjottiin pikkutarkkaa näpräilyä avokallioalueilla, mutta myös pitkää luukutusväliä polkuratkaisuineen. Kartta oli A3 -kokoinen ja rata kulki ristiin rastiin, joten sitä täytyi taitella välillä, ja 4-5 välillä olin jo tehdä megaluokan virheen. taitoin kartan ja aloinkin lukea väliä 5-6. Onneksi virhe vain toi minut hakkuuaukon reunaan, jossa hetken ihmeteltyäni hoksasin mokan ja sain korjattua niin, ettei mitään virhettä lopulta syntynytkään. Hakkuualan rauna kun tarjosi varman etenemisväylän rastille. 5-6 väli oli sitä luukutusta polulla, ja juoksinkin sitten niin lujaa, etten meinannut ajatuksineni pysyä matkassa, vaan melkein juoksin 6. rastin läheisyydessä kielletylle alueelle. Jokin kuitenkin laukaisi hälytyksen takaraivossa, jolloin pysähdyin, vilkaisin karttaa ja siirryin vain kumpareen toiselle puolen omalle rastille. 7-8 väli oli vielä pidempi kuin 5-6, mutta otin siinä saman reitinvalinnan toiseen suuntaan, joten palasin omia jälkiäni hyvällä polulla ja satuin rastille juuri niin kuin pitikin. Seuraavalle välille olin onnistunut taas hapottamaan pääni niin, että olin jälleen juosta kielletylle alueelle, vaikka se oli tällä kertaa merkitty maastoon yhtenäisellä nauhalla. Käsi kävi jo nauhassa jotta voisin alittaa sen, kun tajusin että nyt pitää pysähtyä tai hylsy tulee. Melkein nauroin ääneen että miten voi olla niin pöljä! No, sitten loppurata sujui mallikkaasti, 9-10 välillä ehkä ajauduin hieman optimireitiltä oikealle, ja 13-14 välillä lähdin alkuun tekemään isoa polkukiertoa, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Aleksi Niemi sai minut siinä kohtaa kiinni ja lähti tekemään polkukierron, ja itse päätin oikaista suoremmin, sillä sielläkin oli tarjolla pientä polkua ja ojan varsia suunnan tuoeksi.Valinta oli viisas, sillä Niemi tuli rastille vain hieman ennen minua ja siten sain helpon rastinoton. Maalissa olin lopulta viides, ja voitin Eelin jo toistamiseen, tälläkin kertaa vain sekuntien erolla. 

Toisen päivän viimeisellä rastilla


Majoituspuolella vietimme aikalailla liikkuvaa elämää. Alunperin meidän (siis minun, velipoikieni Severin ja Elmerin, sekä huoltajana toimivan äidin) piti majoittua seuran majoituksessa Karijoella, mutta ensimmäisenä yönä, kun tulimme myöhään pikkutunneilla majoittumaan, kävi ilmi että tilan suhteen oli tehty pieni virhearvio ja nukuimme hieman epämukavasti... ja lyhyet unet! Aamulla oltiin pahalla päällä ja ensimmäisen kisan jälkeen hommasimme oman majoituksen Seinäjoelta, eräs rouva majoitti meidät muutamaksi yöksi mukaviin vuoteisiin. Välipäivänä hiihtelin rullasuksilla parin tunnin lenkin, Seinäjoelta Kuortanetta kohti, jonne menimme syömään ja katsomaan millä mielin kesän 2012 suunnistusripari on alkamassa. Kävin itse riparin Kuortaneella vuonna 2009 ja olen ollut kahtena vuonna siellä isosenakin, enkä ole katunut lainkaan. Kuortaneelta ajelimme Vaasaan tapaamaan juuri riparilla saamaani hyvää ystävää, ja juhlistamaan hänen isosiskonsa tuoretta nuorten maailmanmestaruutta Slovakiasta pitkän matkan kisasta. Tässä vaiheessa ne, jotka ovat perillä kesän suunnistustapahtumista hoksaavat, että tarkoitan tietenkin Nurmen perhettä: Ella on se ystäväni, Kirsi hänen isosiskonsa. Onnittelut vielä Kirsi!! Viimeisiksi öiksi siirryimme Teuvalle, erään eläkkeelle jääneen poliisin pihapiiriin aittamaiseen majoitukseen. Sieltä oli uuteen kisakeskukseen matkaa noin viisi kilometriä, eli miltei voisi käyttää ilmausta aitiopaikka.

Kolmas osakilpailu oli minulle hienoinen pettymys, ei suorituksen, vaan maaston suhteen. Pohja oli louhikkoista ja kannokkoa ja osittain kartan kuvaus oli mielestäni pielessä, mitä kasvillisuuskuvaukseen tuli. Juokseminen oli epämukavaa kiveltä toiselle hyppimistä tai kannoissa kompurointia. Vaikka suunnistajan kuuluu tietenkin osata liikkua huonommassakin maastopohjassa, ei siitä silti ole pakko tykätä. Ja minä en tykännyt. 1-2 välillä tein huonon reitinvalinnan osittain hätäilystä, toisaalta osittain myös juuri siitä puutteellisesta kasvillisuuskuvauksesta johtuen. Väli kulki ojitetun soistuman yli, mutta muuten kartta oli siltä osin jätetty valkeaksi. Paras reitti olisi mennyt soistuman läpi kulkevalla polulla, mutta jostain kumman syystä en huomannut koko polkua. Sitten jäljelle jäivät iso iso tiekierto ja suora rynniminen ojituksen läpi. No niin, minä rynnin suoraan ja ollessani keskellä ojitusta sain todeta, että joka paikka on täynnä kaatunutta pikku puuta ja ojien varret tiivistä puskaa. Jos karttaan olisi kuvattu hidastava maapohja ja tiheikkö, olisin ehkä kuitenkin sitten kiertänyt. Sillä välillä hävisin kolme minuuttia. Muutoin sujui niin kuin aiemminkin: hyvin. Mutta jalka ei tahtonut maastossa nousta ja eroa kärkeen tuli yli 9 minuuttia. 

Neljäs päivä sitten, se oli keskimatkan kisa ja mielestäni kenties paras viikolla. Suunnistus tapahtui lähinnä Parran vaativissa kalliorinteissä ja tarkat rastipisteet sujuivat hyvin. Pitkillä väleillä hävisin jonkin verran juoksuvauhdissa heti radan alussa, mutta sujuvuus tarkoissa paikoissa pelasti, ja lopulta eroa kärkeen oli vain se reilu kolme minuuttia. Olin tyytyväinen, ja seuraavana päivänä taka-ajoon lähtisin seitsemäntenä mukavan rauhalliselta paikalta, edessä olisi neljä minuuttia kirittävänä, mutta takana olisi saman verran suojana jahtaajilta.

Harmi että viimeinen kisa jäi sitten väliin. Edeltävänä iltana alkoi nenä mennä tukkoon ja limaa kertyä kurkkuun ja yöllä sain nukuttua kaikkineen maksimissaan kolme tuntia niistämiseltä ja rykimiseltä. Aamulla olo oli niin tukala, että ilmoitin jättäväni leikin kesken. Niinpä jäin kameramiehen rooliin muiden viritellessä nastareitaan ja teippaillessa nilkkojaan. Sain viimeiseltä rastilta otetuksi muutaman loistokkaan kuvan, mutta toki olisin mieluummin kokeillut mihin taka-ajokisan tunnelma, päivän kunto ja ainakin muissa kisoissa vallinnut sujuva suunnistus olisivat minut vieneet. Sen sijaan pääsin kannustamaan maalisuoralla seurakavereitani ja myös kilpakumppaneitani. Kristian Kannus voitti, ja voittikin ylivoimaisesti, olihan hänellä yli yhdeksän minuutin etumatka muihin nähden. 

Ja niin kävi, että se Fin5 viikko jäi kesken, enkä usko että ihan heti olen osallistumassa uudestaan. Käteen jäi neljä huippusuoritusta suunnistusta ajatellen, sekä flunssa, jota koetan nyt parannella päästäkseni taas harjoittelun pariin. Ja aina voi analysoida ratoja ja omia ratkaisuja, kuten oikealla. Suunnistajan elämää...

lauantai 7. heinäkuuta 2012

KRV:n jälkipeliä

Niin meni taas yksi rastiviikko, joka taisi olla minulle jo järjestyksessä kahdestoista. Putki alkoi Puolangalla vuonna 2000, kun suunnistin perhesarjassa äidin kanssa... Muistaakseni ainakin. Isä kaiketi suunnisti kuitenkin itse, joten oletettakoon että se oli äiti, kun en nyt viitsi nousta heitä asialla vaivaamaan. Niin, 12 vuotta suunnistusta, joka vuosi neljä osakilpailua, eli se tekee yhteensä 48 suunnistusrataa. Siinä KRV-kokemukseni, ja kertaakaan ei ole ollut sellaista viikkoa, että kaikki neljä kisaa olisivat menneet puhtaasti. Ei rastireitillä, eikä suoralla suunnistuksella. Tämä vuosi 2012 ei ollut poikkeus, mutta selvisin kuitenkin vähillä virheillä. Ja koska suunnistukseen erottamattomana osana kuuluu jälkipelien pelaaminen, en näe mitään syytä sille, etteikö sitä voisi käydä nyt täällä blogissa, kun tällainen kerran löytyy. Ja tässä oli johdanto, nyt päästään itse asiaan:

1. osakilpailu Joutenlammen mahtavissa jäkäläkangasmaastoissa (Täällä on muuten oltu ennenkin, silloin vain suunnistettiin vielä siimariratoja) lähti käyntiin verrattomasti. Heti lähtömerkkinä kuuluvan kimeän piippauksen jälkeen kun sain kartan kouraani, pallo oli niin sanotusti hallussa. Eteneminen oli varsin suoraviivaista ja rasti oli juuri siellä missä sen pitikin olla. Ei mitään ongelmia kakkosellekaan, ehkä pientä epävarmuutta kun yhtäkkiä saavuttiin laakeiden muotojen alueelle, mutta lippu löytyi sutjakkaasti. 
Kolmosrastille oli pitkä väli ja siinä tuli pientä koukertelua etenemisen aikana. Lopussa hieman liian iso kierto vasemmalta kahden suonotkon kanssa tehdyn samaistusvirheen takia (eli luulin vasemman puoleista notkoa oikeanpuoleiseksi, virhe tepahtuu usein kun lähekkäin on kaksi tai useampi hyvin samankaltaista paikkaa) mutta lopputuloksena oli silti hallittu rastinotto, eroa kärkeen tuli pari minuuttia juoksunopeudessa.
Neljäs rasti oli hasardi, heti alkuun otin surkean reitinvalinnan. Tarjolla oli suora ratkaisu vaikeakulkuisen suon yli, tai keskiluokan kierto kuivaa maata myöten harjanteen päällä. Tein oman kompromissiratkaisun ja juoksin kierron, mutta suota pitkin. Siis käytin molempien valintojen huonot puolet. Tähän lisäksi vielä viimeiset 50 metriä rastiväliä tiheikössä niin nopeasti kuin pääsin eteenpäin ja voilá!! Kaikki virheen eväät olivat kasassa: vaikea kohta, päätön eteneminen, raskaan välin aiheuttama väsymys ja sieltähän se virhe sitten tuli. Ajauduin puskassa liikaa vasemmalle ja olin aivan hukassa. Neljä minuuttia pörräsin siellä ennen kuin paikallistin itseni. Muutama ärräpää taisi lentää rangaistukseksi omasta typeryydestä (hieno laji tämä suunnistus, ainakin masokisteille ja itsensä vihaajille. Virheitä tulee helposti joten on helppo olla itselleen vihainen) ja sitten tarkka rastinotto, mutta eipä se enää lohduttanut, kun kisa oli jo pilalla. 
Seuraavat välit meninkin sitten hyvin. Vitoselle löytyi tiheikön keskeltä polku, jota myöten pääsi hyvin etenemään, kuudes lippu oli helpohkossa paikassa yksinkertaisen siirtymävälin takana, sitten taas tiheikköön. Seitsemäs väli oli sivurinnesuunnistusta ja se sujui tällä kertaa hyvin. Varmistus polulla, että ollaan oikeassa paikassa ja siitä reipaalla rytinällä viimeisen tiheikön läpi kumpareelle. Sitten oli pitkä reitinvalintaväli, jonka loppupuolella tarjottiin juomamahdollisuutta. Siinä määrin oli kuuma päivä, että tuo tarjous oli pakko käyttää. Pää olikin jo sen verran kuumunut, että tuli noustua suuri kukkula ylös ihan turhaan matkan varrella ja siten kivuttua 20 metriä turhaa nousua. Mutta ryypyn jälkeen (urheilujuomaa!!) alkoi taas kulkea. 
Sen jälkeen nimittäin sujui ihan hyvin, ehkä pitkällä välillä olisi pitänyt rastille 11 ottaa vähän vähemmän nousua sisältänyt reitinvalinta, mutta muutoin ei mitään. Maalissa kuitenkin kärkeen eroa yli 15 minuuttia. Siitä kahdeksan minuuttia voi laskea juoksemalla hävityksi, mutta loput seitsemän olivat sitä turhaa kiemuraa ja koukkua, jota suunnistuspiireissä pummeiksi kutsutaan. Ja päivän päätteeksi vielä raju migreeni raskaan suorituksen, nestehukan ja kirkkaan auringon yhteisvaikutuksesta. 

2. osakilpailu sujui mallikkaammin. Tasaisesti jäin kärkeen sen minuutin jokaisella kilometrillä juoksunopeudessa, mutta suunnistamalla en virheitä tehnyt. Voisi sanoa minun tasoiselleni suunnistajalle huippusuoritukseksi. Kokoajan pelasi pää ja olin kartalla. Se on upea tunne, kun jokainen kumpare löytyy kartasta ja jo ennalta tietää, mitä mäen takaa löytyy. Ja sitten vielä huomaa olleensa oikeassa. Siksi tätä lajia on niin mukava harrastaa!! Epäonnistumisia tulee kaikille, mutta sitten on näitä huippupäiviä. Mahtavaa! Niin, pitkillä väleillä rastiväliaikaliuskassa on noita melkein kahden minuutin eroja kärkeen, mutta se johtuu juomarastien kautta kulkeneista reitinvalinnoista. Vinkki: kun lähdet rastiviikolle kesällä, lisää juomaveteen hieman merisuolaa, se parantaa nesteen imeytymistä ja ruokkii lihaksia mineraaleilla. Puhdistamatonta merisuolaa, jossa ei ole paakkuuntumisenestoainetta. Tai ainakin urheilujuomaa. Ihan mummon mehulla tankkaaminen ei välttämättä kilpasarjassa enää riitä näillä pitkillä matkoilla. Niin, siis nesteytys on myös tärkeä osa suunnistussuoritusta. Mutta muuten toinen päivä oli loistavaa etenemistä.

3. osakilpailu oli lyhyempi kilpailu ja siksi se olisi ollut tärkeää vetää virheittä viimeisen päivän takaa-ajolähdön asemien varmisteluna. Mutta jostain kumman syystä takaraivoon iski hirveä kiire ensimmäisen rastin jälkeen ja tsadam!! Hermeettinen neljän minuutin pummi kakkoselle tiheikössä. Alla kuva.


Niin, eikä se jäänyt siihen. Koko suoritus oli vastakohta kakkoskisalle, sillä ajatus karkaili, jalat kulkivat päätä nopeammin, reitinvalinnat olivat hätäisiä ja toteutuksetkin kehnoja. Lopputuloksena surkea kisa, jossa eroa tuli kärkeen se yhdeksän minuuttia, joka olisi ollut lähellä keskiverron pitkän matkan kisan tappioita. Neljän ja puolen kisassa siinä oli kuitenkin se viisi minuuttia virhettä, joka on ilmanmuuta liikaa. Ja pettymys oli suuri kun lähdettiin pois, sillä seuraavan päivän takaa-ajossa ei enää ihmeitä saisi tehdyksi, niin kaukana oltiin kärjestä.

4. osakilpailu - takaa-ajolähtö, matkaa 8,2 km, kärkeen matkaa 28min 53sec. Suomeksi: ei mitään jakoa, eli mennään tasaisen varmasti. Varsinkin kun minusta seuraava lähtijä oli minua perässä sellaiset kymmenen minuuttia, niin ei tarvinnut pelätä että joku ohittaisi takaa... ainakaan toivottavasti. Ja sitten lähdettiin liikkeelle, olo oli alusta asti paljon itsevarmempi kuin edellisenä päivänä. Mutta heti alkuun turha mäen nouseminen ja siitä puoli minuuttia. Ei se mitään, aikaa oli joten se sai unohtua ja meno jatkui. Ykkönen löytyi ongelmitta, kakkoselle löytyi taas vaihteeksi tiekierto ja juomarasti, ja siitä minuutti nokkiin, lisäksi juomarastin jälkeen tuli pieni ajatuskatkos ja sen vuoksi eteneminen takkuuntui. Siispä kakkosellekin tuli parin minuutin ero kärkeen, mutta sen jälkeen "noustiin montusta". Tarkan suppa-alueen rastit sujuivat mainiosti ja saavutin kolme minuuttia edellä lähteneen SK Vuoksen Osku Lyytikäisen rastilla 8. Siitä mentiin letkajenkkaa taas samalle juomarastille ja sitten oli pelin aika. Lyytikäinen lähti ilmeisesti oikeanpuoleiselle reitille, joka olikin teoriassa oikea ratkaisu, mutta vasen kierto tarjosi selkeän toteutuksen ja loppupäässä vielä yhden juomapisteen radan loppuosaa ajatellen. Niinpä päätin vetää riskillä vasemmalta, siinäkin tuli virhe kun pudottauduin supan pohjalle asti polkua pitkin ja jouduin sitten nousemaan kaikkein suurimman penkan, mitä tarjolla oli. Sitten tarvitsi vain pysytellä valtavan suuren avohakkuun reunassa kulkevalla polulla ja juosta. Välin toisessa päässä vielä hörppy juomarastilla ja sitten varma rastinotto tiheikköön. Täältä suunnasta myös rastinotto oli selkeämpi kuin oikealta kiertäen. Seuraava väli oli lyhyt ja paljolti samankaltainen kuin yläpuolen kuvassa esitelty pikku väli kakkoselle. Tällä kertaa en sortunut virheeseen, vaikka mieleen hiipikin pelko edellisen reitinvalinnan lopputuloksesta. Kohta avautuisi mäntykangas ja jos Lyytikäinen olisi ehtinyt ensin, näkyisi selkä kaukana puiden raossa punaisen paidan muodossa. Onneksi kangas oli lähes autio, vain pari H16E:n peränpitäjää liikkui siellä omaa rataansa suunnistaen ja saatoin jatkaa rauhassa. Nyt vain loppuun asti virheittä ja homma on paketissa. 
Viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että sytyn aivan erityisesti näistä takaa-ajotilanteista. Saman kaltainen tilanne oli talvella hisun MM-kisoissa yhteislähdössä, joka poiki pronssimitalin. Siinä on oma tunnelmansa, joka viehättää eri tavalla kuin normaali väliaikalähdöllä käytävä suunnistus. Ja jännitys purkaantuu vasta lopussa, kun tilanne selviää. Olin nostanut itseäni kolme sijoitusta eli suunnilleen kuusi-seitsemän minuuttia kolmen ensimmäisen päivän tuloksista. Loppusijoitus oli 24. ja osakilpailutuloksissa jäi koviakin nimiä taakse, kun pojilla ei ollut pokka pitänyt kovan paineen alla. Pakko kyllä myöntää että minun kohdalla paine oli minimaalinen, eli selvisin paljon helpommalla. 

Realiteetti on se, että Joutenlammella vaaditaan juoksuvoimaa hyvän pohjan ja selkeän suunnistuksen vuoksi. Kaikkiaan olen tyytyväinen rastiviikon kokonaissummaan kun huomioidaan  minun henkilökohtainen panostuksen määrä kesäsuunnistukseen (eli ei panostusta juuri lainkaan), harjoituskauden vaihe, raskaat treeniviikot, sekä rastiviikon välipäivinä ja iltapäivinä käydyt omat lenkit. Suunnistus oli kuitenkin sitä parasta suorittamista kaikkien 12 vuoden aikana, joten jotain kehitystä on tapahtunut. Kainuun rastiviikko on perinne, joka kuuluu ohjelmaani vuodesta toiseen. Ensi kesänä rastiviikko juostaan Vuokatissa ja samassa yhteydessä suunnistuksen MM-kilpailut. Siellä on siis mahdollisuus päästä näkemään lajin huiput lähietäisyydeltä. Valmistautuminen on jo aloitettu: fanipaita on ostettu, majoitus varattu ja harjoitusmaasto koluttu, jotta kesällä 2013 voi panostaa pääasiaan: Suomen kannustamiseen!! 

Ennen sitä on kuitenkin vielä Fin5, joka alkaa ylihuomenna. Pitää vielä keskittyä tähän kesään viikon ajan. Sitten väliin vielä hiihtosuunnistuskausi ja vasta sitten fanituskausi!

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kainuun rastiviikon mietteitä

Nyt ollaan rastiviikon puolessa välissä; kaksi varsin onnistunutta kilpailua takana, kaksi toivottavasti onnistuvaa edessä. Kun puhun onnistumisesta, meinaan sillä suunnistuksellisesti hyviä suorituksia, fyysinen puoli ei nyt ole ollenkaan kohdallaan. Juoksu ei kulje, ja se oli tiedossa jossain määrin jo ennalta, kun tuli vietettyä tuo edellinen viikko Saariselällä suuren treenimäärän kanssa painien. Ja koska tavoitteena on olla kunnossa ensi helmikuussa, ei tällä vielä ole mitään merkitystäkään. Silti... Tuntuu vähän katkeralta jäädä juoksuvauhdissa minuutti jokaisella kilometrillä kärjestä, joka vielä on ollut näiden kahden päivän ajan kaksi vuotta nuorempi! 

Rastiviikko juostaan tänä vuonna Kajaanin Joutenlammen maastossa, joka on kauttaaltaan hyväkulkuista jäkäläkangasta, jossa näkyvyyttä on satakunta metriä joka suuntaan. Siis melkein kuin takapihalla juoksisi, paitsi että korkeuserot ovat aikalailla suuret. Maastopohjka asettaa juoksuvoimallisesti kovat vaatimukset: täytyy juosta koko ajan kovaa ja jaksaa polkea isompaakin mäkeä ylös. Suunnistusta ajatellen pidän Joutenlammen ympäristöstä kovasti, sillä maastonmuodot ovat selkeitä lukea. Vaihteeksi tuntuukin siltä, että osaa suunnistaa!!

Ensimmäinen osakilpailu oli sunnuntaina ja lähdin tekemään hieman perusvarmaa parempaa suoritusta. Jo kolmosrastia kohti juostessa tuntui, että nämä jalat eivät muuten maaliin asti vie, mutta kun vähän löysäsi vauhtia, niin sitä edettiin sitten loppuun saakka. Neljäs rasti koitui kohtaloksi tavoittelemalleni virheettömälle suoritukselle, se oli pusikon keskellä oleva suonotko, joka olisi ollut otettavissa hyvin, kun olisi vähän rauhoittunut ja ajatellut järkevästi. Mutta kuuma keli, jo tehty huono reitinvalinta ja siitä seurannut väsymys, sekä pieni kiireen tuntu takaraivossa ja muuta ei tarvittukaan. Kolmisen minuuttia tuli pyörittyä siinä tiheikössä, ennen kuin rasti löytyi ja totesin kaiken kiireen olevan ohi. Sen jälkeen suunnistaminen oli muuten nautittavaa, mutta nestehukka aiheutti ikäviä tuntemuksia. Juomarasteja saisi olla järkevien reitinvalintojen varrella vähän enemmän kuin yksi ja vähän aiemmin kuin viiden kilometrin kohdalla. Ja pitäisi varmaan juoda ennen starttia vieläkin enemmän, vaikka nytkin verryttelyssä ravasin ojan takana rakkoa tyhjentämässä joka kymmenes minuutti.

Toinen osakilpailu taas juostiin eilen tiistaina, ja minun osaltani se meni suunnistuksen suhteen todella hyvin. En tehnyt ainuttakaan varsinaista pummia, sekin tosin on niin suhteellinen käsite. Joillekin kymmenen sekuntia on valtavan iso virhe, mutta minä lasken kesällä minimissään 30 sekunnin yksittäisen virheen, joka ei johdu reitinvalinnasta, pummiksi. Tein kyllä pari ajautumista, sekä ainakin yhden huonon reitinvalinnan, yhteensä ehkä minuutti parannettavaa, mutta pääasiassa meno oli erittäin sujuvaa. Jäi hyvä maku suuhun. Käyrien lukeminen tuntuu täällä helpolta, kun siihen vähän keskittyy, ja maastossa liikkuminen on erityisen nautittavaa. Vielä mukavampaa tietenkin olisi, jos tossu olisi syönnillään ja pääsisi eteenpäin kelvollista vauhtia. Mutta tällaisessa tilanteessa täytyy vain muistaa, että minä olen hiihtosuunnistaja, välillä pitää treenata oman lajin vaatimusten mukaisia asioita ja jättää juoksuvauhdin viilaaminen sikseen. Kun nyt tekee määrää, laatua ja tähtää tavoitteisiinsa, niin toivottavasti se talvella näkyy positiivisena kehityksenä.

Huomenna ja ylihuomenna on vielä kisa edessä. Huomenna on hieman lyhyempi kisa, joten jalat säästyvät hieman viimeisen päivän pitkää takaa-ajokisaa varten. Kärkeen on toki eroa jo nyt hyvän määrän yli kaksikymmentä minuuttia, eikä voiton tavoittelu ehkä olekaan mielessä, mutta takaa-ajoon pääsen, jos en huomenna kovin pahasti ryssi suunnistusta. matka on niin lyhyt, että juoksemalla minua ei ehditä jättää!!

Näillä miettein lopetettakoon, alan siirtyä rullahiihtolenkille, ja valmistautumaan huomiseen. Palaan asiaan kun rastiviikko loppuu ja seuraava (Fin5) alkaa.