sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Paluu Keskimaahan

Nyt se on tullut, ja voin omasta puolestani sanoa etten ole pettynyt. Siis uusi Peter Jacksonin elokuva Hobitti - Odottamaton matka. En tiedä, kuinka moni tietää minun olevan J.R.R Tolkienin suuri ihailija. Perhe ja suku tietysti, sekä kaikki vanhat ja nykyiset luokka-/opiskelukaverit, joita olen piinannut vuosien saatossa jatkuvilla jorinoilla Tarusta Sormusten Herrasta ja muista Tolkienin teoksista. Tässä harrastuksessa on ollut vain joitain vuosia yksi ongelma: kaikki on jo luettu, nähty ja puhuttu niin monesti, ettei enää ole mitään uutta. Mutta nyt on toisin, sillä Bilbo Reppulin seikkailu on palannut uudessa muodossaan, valkokankaalla. Ja minä ja monet muut Tolkienin fanit voimme palata taas Keskimaan ihmeelliseen maailmaan.



Kuten nokkelimmat ehkä huomasivat jo, tämä kirjoitus ei liity urheiluun, vaan toiseen intohimoni kohteeseen. Tämä on minun arvioni Tolkienin legendaarisen kirjan, TSH:n esiteoksen filmatisoinnista. Ensimmäiset huhut Hobitin tekemisestä olivat vain kuiskauksia epämääräisistä lähteistä, mutta sitten selvisi, että elokuva tosiaan on tulossa, selvisi että mukana olisi vanhoja tuttuja näyttelijöitä, kuten Ian McKellen (Gandalf), Ian Holm (Bilbo vanhana) ja Hugo Weaving (Elrond), sekä uusia tuttavuuksia Keskimaahan, joista mainittakoon vaikkapa Martin Freeman (Bilbo) ja Richard Armitage (Thorin Tammikilpi). Ja sitten tuli tajuntaa räjäyttävä tieto, että Hobitti olisi elokuvatrilogia, kuten Taru Sormusten Herrasta. Siinä vaiheessa horjahti uskoni että tästä seuraisi mitään hyvää. Hobitti on kuitenkin vain vajaat 400 sivua pitkä vihkonen, kun TSH oli kolme itsenäistä opusta, joista jokaisesta tuli yksi elokuva. Nyt kun ensimmäinen elokuva on nähty, olen sitä mieltä että paremmin ei asiaa olisi voitu ratkaista. 



TSH oli elokuvatrilogiana kovasti puutteellinen sisällöltään, ja Hobitissa on käytetty paljon aikaa paikkaamaan sellaisia aukkoja, joita ei koskaan selitetty silloin kun olisi pitänyt. Mukaan on otettu muutama hahmo, joita ei oikeasti koskaan Hobitissa esiintynyt, tai mainittiin korkeintaan jossain sivulauseessa. Tällainen on esimerkiksi erakkomainen velho, Radagast Ruskea, jolle on annettu elokuvassa suuri rooli. Se onkin hyvä, koska Radagastilla olisi kuulunut olla Sormusten Herrassa jonkinlainen jalansija. Myös muutamia Sormusten Herrassa esiintyneitä hahmoja on otettu mukaan Hobittiin, kuten Lórienin haltiavaltakunnan valtiatar Galadriel, sekä Valkoisen neuvoston (Keskimaan viisaiden neuvosto) puheenjohtaja Saruman Valkoinen. Näillä pienillä muutoksilla varmistetaan, että elokuva voi selittää, kuinka suuria asioita todellisuudessa tapahtui jo ennen TSH:n aikaa. 



Jostain päin maailmaa on tullut arvosteluja, jotka tuomitsevat Hobitin. Suksikoot kriitikot suolle, sanon minä! On totta, että elokuvaan on lisätty asioita, joita Tolkien ei itse varmaan olisi hyväksynyt, mutta niiden avulla on juonta selkeytetty ja hieman dramatisoitu, jotta myös Tolkienin kirjoihin tutustumattomilla olisi jokin punainen lanka, jota seurata. Itse vain yksinkertaisesti sivuutan nämä yksityiskohdat ja keskityn olennaiseen. 




Odottamaton matka oli mainio elokuva, odotan että seuraava osa, Smaugin autioittama maa on vielä parempi. Siihen saakka on ainakin jotain, mitä odottaa.


 

lauantai 15. joulukuuta 2012

FIS-hiihtoa

Avasin tänään Ristijärvellä maastohiihtokauden FIS-kisoissa, matkana 10 km vapaalla. Melkoista touhua, ei pelkästään hiihtäminen vaan myös kisoihin ilmoittautuminen. Ei riitä että hommaa kalliin hiihtolisenssin, lisäksi pitää hommata FIS-urheilijatunnus ja muuta diibadaabaa, en oikein enää tiedä mitä kaikkea siinä kiireessä tuli allekirjoiteltua. Mutta pääasia että pääsi starttaamaan kisaan, eikä homma kaatunut mihinkään virheeseen paperisodassa. 

Kisa itsessään meni ihan kelvollisesti, vaikka mikään huippuveto se ei ollut. Eipä sellaista ollut kyllä odotettavissakaan, olihan se vasta ensimmäinen startti eikä silloin vielä osaa hiihtää oikein. Vauhdinjako oli jotakuinkin hyvä, mutta viimeiselle kierrokselle notkahti joten hieman pitää vielä miettiä. Hiihtoon pitää yrittää saada vähän enemmän frekvenssiä, jotta vauhtiakin tulisi sen myötä lisää. Se on ollut ongelmana ennenkin, varsinkin alkuvuodesta. Tiedänpä mihin keskittyä tulevina viikkoina. 



Sijoitukseksi tuli sitten 36. ja aikaa kertyi 25.27,2 siis kärkeen 2.14,0. Voittaja oli Joonas Sarkkinen, toisena Topias Tyni. Tai no, mitäs tässä luettelemaan, tuloslista löytyy täältä. 

Tälle iltaa kävin vielä hiihtelemässä perinteisellä tunnin lenkin, sillä huomenna on 15km pertsaa samassa paikassa. Saas nähdä kuinka käy... Perinteisen kisoja on tullut aika vähän hiihdeltyä viimevuosina.

tiistai 4. joulukuuta 2012

HISU viestiliiga avattu!

Hisuliiga avattiin Saariselällä parisprinttikisassa, jossa oli suuri määrä osanottajia, miesten sarjassa yli 30 paria starttasi kisaan mukavassa kymmenen asteen pakkasessa. Kuusamon Erä-Veikkojen sinipunaista väriä viestissä kuljetimme minä ja Teemu "Tauski" Tauriainen lähtönumerolla neljä, elikkä eturivin kuumassa ryhmässä. Kuka lie pienissään arponut lähtölistaan moisen yksityiskohdan... Mutta en valita, eturivistä on helppo päästä iskuetäisyydelle. Kisa on nähtävissä myös GPS-seurannassa osoitteessa http://www.tulospalvelu.fi/gps/20121204hisuliigaH21/

Ja hyvinhän se lähtikin käyntiin, Tauski kuljetti viestiä ensimmäisellä osuudella mallikkaasti ja ensimmäiseen vaihtoon tultiin minuutin erolla kärkeen, josta lähdin sitten omalle kakkososuudelleni. Suunnistustaidollisesti molemmat suorittivat ensimmäisen lenkin hyvällä tasolla, omakohtaisesti ei tuntunut hiihto vieläkään kovin vahvalta, mutta se korjaantuu kyllä kun vuoden vaihde alkaa olla käsillä. 
Kolmannelle osuudelle lähti taas Teemu ja tällä kertaa tuli vähän virhettäkin. Nimittäin heti alkuun Teemulla vähän karkasi ajatus ja tuli aika paha koukku, jonka seurauksena tipahdettiin siitä mukavasta paikasta kymppisakin tietämillä. Aloin jo vähän hermostua SK Vuoksi 2:n vaihtaessa ja kun ei Kuusamon värejä alkanut kuulua. Sieltä kuitenkin kohta kurvattiin, harmillisen paljon perässä mutta matkaan ankkuriosuudelle lähdin sitten teurastusmielellä. Pitkälle ykkösvälille tein aika rajun ratkaisun ja kiersin oikealta hiihtopaanaa myöten. Ei tainnut olla ihan optimiratkaisu, ja wassu ei ihan herkkua ollut. Mutta virheitä ei tullut... vielä. 4-5 välillä oli sitten se paikka, jossa Aikion pojalta olisi kysytty enemmän kanttia, mutta en uskaltanut lähteä oikomaan, vaan kiersin ja siinä iski Tuomalan Misa jo näköetäisyydelle ja sitten toiseksiviimeiselle rastille pitkän välin lopussa kun ajatus katkesi ja tein koukun, niin Tuomala ja Suunta-2000 ankkuri syöksähtivät ohi ja siinä se sitten oli. Loppusijoitus taisi sitten olla 14:s.






No, ei kumminkaan huono, vaikka tyytyväisyyteen ei vielä anna aihetta. Sen sijaan jollakulla Pellon Ponnen edustajalla ei ollut aihetta väittää niinkään, kun tuli ottaneeksi hylsyn. Seuraavassa linkissä on sitten kaverin tekemä valitusvideo, varsin kuuluisaan Perikato-leffan klippiin sovitettu raivonpurkaus. Eli siis videon tekijä on Jyri Uusitalo.


Semmoinen on meininki täällä tällä hetkellä. Avannossa pulahtaminen meinasi piristää niin paljon ettei oikein meinaa nukuttaa, mutta täytynee kuitenkin yrittää nyt alkaa palautuminen. Huomiselle taas luvassa päälle 20 astetta, pakkasta siis...

maanantai 3. joulukuuta 2012

Kauden paras... ja pahin!

No niin!
Nyt on hisukausi avattu, Saariselän mukavissa, lumisissa ja viileähköissä olosuhteissa lauantaina 1.12. keskimatkan ja sunnuntaina pitkän matkan kisoilla. Viileähkö lienee sopiva sana kuvaamaan sitä pakkaskeliä, joka lauantaina vallitsi. Kisat pidettiin, mutta pakkanen kiristyi koko ajan ja viimeisten lähtöjen aikaan sitä taisi olla reilusti jo päälle 20 asteen. Onneksi unohdin kisatrikoot kotio ja "jouduin" hiihtämän lämmittelyasu päällä.

Lauantain keskimatka sujui mallikkaasti kauden ensimmäiseksi startiksi, vaikka fyysisesti kulku ei ollut tietenkään kohdallaan ja pakkanen tahmensi menoa entisestään. Suunnistaminen onnistui kuitenkin puolestaan hyvin, vaikka pieniä reitinvalintavipoja ja yksi ohihiihto tulikin. Rata ja koukerot löytyvät reittihärvelistä kun sarjaksi valitsee H20. Maaliviiva ylittyi siten, että sijoitukseksi tuli kakkonen. Kotron Tuomas voitti, kolmas oli Jyri Uusitalo. Ensimmäisestä startista jäi hyvä mieli.

Toinen startti oli sitten ihan jotain muuta. Vaikka pakkasen lauhduttua fyysinen vire oli heti parempi ja suksi luisti vähintäänkin kohtalaisesti, ei osannut Aikion poika sitä hyödyntää. Ensimmäiselle rastille tuli otettua luultavasti puoli minuuttia hitaampi reitinvalinta ja sitten vielä pummattua pari kolme minuuttia itse rastia kun yhden uran ohi hiihtelin vhingossa sitä mitenkään huomaamatta. Kakkoselta vasta sain itseni kiinni, siellä oli sitten mukava kääntää sukset ympäri ja lähteä takomaan menetettyjä minuutteja kiinni. Sen jälkeen sujui pitkään ongelmitta, kunnes saavuttiin rastille seitsemän. Siellä luin karttaa hieman nopsaan tilanteeseen nähden ja sen jälkeen loppu olikin legendaa. Pummi on taas nähtävissä reittihärvelissä. Kaikkiaan eroa kärkeen tuli virheiden jälkeen liki 9 miuuttia. Viimeksi näin huonosti meni Ukrainassa MM-keskimatkalla, joka oli viime kauden huonoin suoritus, ja toivottavasti ei ikinä enää... Siihen pyritään, mutta mustia hetkiä kai toisinaan kuuluu urheilu-uralle.

Huomenna on parisprinttiviesti, Teemun kanssa suunnistellaan menemään. Suksien voitelulle täytynee kohta lähteä, ettei siitä jää kiinni. Mutta nyt ensin saunaan. Viikonlopusta sen verran, että ainakin tuli tehtyä kauden toistaiseksi paras suoritus...

tiistai 27. marraskuuta 2012

Aikio autoilee viimein!!

Kuten olen joskus alkuvaiheessa blogin kirjoitteluani sanonut, saatan ehkä joskus kirjoittaa muustakin kuin urheilusta. Tämä on nyt sellainen juttu, vaikka ehkä löyhästi voidaan se siihenkin yhdistää.

Sain nimittäin tänään ajokortin, jee! Eli varokaahan nyt liikenteessä sitten. Inssiin lähtöä voisi verrata ihan normaaliin hisukisaan valmistautumiseen. Tavallisesti alan keskittyä jo edellisenä iltana tekemällä pieniä mentaaliharjoitteita ja miettimällä erilaisia tuilanteita kisassa. Sama homma ajokoetta varten, paitsi että se oli vielä helpompaa kun miltei kaikki paikat Kuusamon taajamassa on ajotunneilla jo tullut harjoiteltua.

Jotta keskittyminen olisi sitten kisassa parempaa, täytyy välillä palauttaa aivojakin. Nukuin kohtalaisen hyvät yöunet kaikesta huolimatta, ja sitten aamupäivällä täytyi keskittyä Suomen lakiin, sillä yhteiskuntaopin koe oli ohjelmassa heti aamuseltaan. Välillä kyllä kouraisi pieni jännitys kun muistin iltapäivän ohjelman, mutta se pysyi hallinnassa. 

Yhteiskuntaopin kokeen ja matematiikan kertaustunnin jälkeen suuntasin autokoululle tekemään alkuverryttelyn, elikkä viimeisen ajotunnin. Heti alkuun pienoinen hylkäyksen arvoinen virhe: vilkkua kun pitäisi käyttää ryhmityttäessä toiselle kaistalle risteysajossa. Mutta muutoin kenraaliharjoituskin sujui mallikkaasti ja sain kunnon tatsin päälle ennen starttia. 

Inssissä sujui sitten mitalin arvoisesti, yksi pummi ja yksi pienoinen virhe, mutta läpi kuitenkin kirkkaasti, joten nyt ei tarvitse miettiä kyytejä treenaamaan tai kisoihin. Pitää vain varastaa jostain auto... Mutta samanlainen valmistautuminen kisoihin, jotka muuten pidetään ensi viikonloppuna Saariselällä, ja hyvin menee. Tästä se kausi 2012-13 lähtee liikkeelle, ja alku vaikuttaa lupaavalta!

maanantai 19. marraskuuta 2012

"Ski orienteering training in Levi"




Similän Henri on koonnut Levin leirin parhaita paloja tälle videolle. Tässä myös suora linkki vielä You Tubeen, jos sattuu ettei yllä oleva kunnolla toimi: "Ski orienteering training in Levi"
Pitää kehittää tätä tulevilla leireillä vielä reilusti pidemmälle.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Rastitreffeillä

Leviltäkään ei vielä suinkaan kotiin saakka päästy, vaan ensin oli edessä vielä toinen reissu. Tällä kertaa Vuokattiin, tuohon niin tuttuun urheilupaikkaan ja ensikesän MM-kisojen päänäyttämöön. Tämän reissun edustusasu oli hivenen erilainen kuin leiriviikoilla ja hotellihuoneessa piti käydä parranajolle. Sellaiseen kun ei Levillä tullut kiinnitettyä huomiota, vaikken olekaan Movemberiin osallistunut.

Leirin päälle hyppäsin Staffan Tunisin autokyytiin, suksien suhteen täytyi tehdä vähän luovia ratkaisuja sillä tila oli hyvinkin kortilla. Kahden parin mahtuminen oli niin tiukalla että niistä piti ottaa siteet pois ja sulloa reppuun. Kuitenkin lopulta pakkaaminen onnistui ja pääsimme lähtemään kohti Vuokattia; minä, Stafu, Oona ja Eivind. 

Vuokattiin menon syynä oli siis rastitreffien iltagaala, jossa jaettiin stipendejä erinäisistä syistä erinäisille urheilijoille, johon joukkoon satuin kuulumaan. Niin että leirin päälle tuli sopivasti muutaman tunnin autossa istuminen, sitten puku päälle ja hieno illallinen Halavatun Pappojen viihdyttäessä parhaansa mukaan savolaismurteisilla hoilailuillaan ja toilailuillaan, ja päätteeksi kirjekuoressa se stipendi.

Sellainen reissu se. Nyt olen jo kotona, valmistautuen kohtaamaan tulevan kouluviikon haasteet kaksiviikkoisen jälkeenjääneisyyden paikkaamiseksi. Voisi sanoa että vihdoinkin...

lauantai 17. marraskuuta 2012

Hisu-talentit Levillä

Näin on taas leiriryykeli kätelty, Leviltä on päästy terveenä, väsyneenä kuten asiaan kuuluu, ja motivoituneena. Nyt hirvittää edessä oleva henkinen kuormitus, kun koulun koeviikko painaa pian päälle, ja inssi pitäisi saada ajetuksi myös! Mutta ennen niitä asioita vähän selostusta viime viikosta. Olosuhteet olivat mitä parhaat.
Pitkiä lenkkejä oli hyvä heittää vaihtelevissa maisemissa. Misa, minä ja Henri, Tuomas oli kameran takana.


Pyhätunturin viikon päälle yllättävän kevyesti Levin leiri sujui, pahemmin ei kolotellut, energiaa on riittänyt ja motivaatiota löytynyt päivittäin, mitä tietenkin osaltaan vahvisti monipuolinen leiriohjelma. Muutamina kuriositeetteina mainittakoon huoltopäällikkö Mika Tervalan voitelukoulutus ja saman kaverin yhdessä valmentajien Artsin ja Eivindin kanssa organisoima suksentestauskoe. Vaikka suksien voitelu on ollut jo jokusen vuoden ajan opettelussa eikä siksi niin vierasta hommaa, oli Mikan pitämä ytimekäs kurssi ehdottoman hyödyllinen pienten, tähän asti tehtyjen virheiden korjaamiseksi ja huomion kiinnittämiseksi sellaisiin seikkoihin, jotka tuntuvat  äkkiseltään ihan mitättömiltä. Voitelun suhteen saatiin myös vinkkiä Startin asiantuntijoilta, jotka kävivät kertomassa oman merkkinsä voiteista. 

Testauskoe oli jännä tapatuma. Mika löi riviin kuusi paria suksia, ne piti hiihtää läpi, vertailla ja etsiä joukosta huippuparit ja surkeat tapaukset. Kaksi huonointa löytyi kyllä hetkessä, muiden kesken eron tarkka löytäminen olisi ainakin minulta vaatinut vielä muutaman minuutin lisää aikaa, mitä ei suotu. Testauksen päätteeksi saatiin myös makeat naurut kun voitelupäällikkö paljasti ns. "oikean rivin" ja kertoi mitä pohjassa oli. Heikoin suksi oli tupattu koko pituudeltaan pitovoiteeseen, toinen oli jätetty siklaamatta ja harjaamatta. Parhaassa taas oli ihan pulvereita myöten kisavoitelu... ja ihan kaikki eivät näitä toisistaan erottaneet. Kun kunto on kova, ei voide ilmeisesti merkkaa mitään!

Viikon pääpainona oli määrä. Aamulla perjantaina tehty pitkä lenkki oli erityisen onnistunut. (Siitä lenkistä muutama nippelitieto: osallistujat: Jyri, Aleksi, Tuomas, Santeri, herätys kello 6:00, startti 6:30, kesto neljä tuntia, tyyli perinteinen). Hyvällä mallilla on! Hyvä että porukassa on yksi kuuluisa Pellon mies, niin tulee näitä hatusta vedettyjä hullutteluharjoituksia, joista se paras hyötykin joskus lähtee. Lenkki mentiin niinsanottua "hauskaa vauhtia", eli aina fiiliksen mukaan mutta kevyesti. Hyvin toimi, illalla oli todella kevyttä.

Toinen tällainen oli lauantaiaamuinen lenkki, jolloin startattiin hieman myöhemmin, vasta puoli kahdeksan maissa, mutta suunta otettiin Levin huipulle. Alkumatka noustiin hissikuilua, mutta hissiin ei koskettu, vaikka välillä ohi lappoikin alppihiihtäjiä ankkurin vetäminä. Alkuun letkamme oli pidempi, mutta osa porukasta totesi, ettei aika riitä koko vuoren valtaamiseen, ja niin porukka kutistui. Lopulta huipulle moninaisten vaiheiden kautta selvisimme minä, Jyri ja Henri. Jos hiihdolta olisi ehtinyt kuvailemaan enemmän, tässä olisi muutamia valokuvia. Oikeastaan jokunen kuva otettiinkin myös nousun aikana, mutta ne ovat Henrin nokialaisessa... sääli! Sen sijaan huipulta tuli napattua jokunenkin otos.

Leirin päättyi kunnon alamäkeen, oikeaan kardinaalilaskuun Levin huipulta alas pujottelurinnettä myöten. Pellon mies kärsi välinemenetyksenkin, sauva napsahti poikki! Mutta Levin nousu ja lasku olivat useammankin sauvan arvoinen kokemus, joten Jyrin omien sanojen mukaan: "ei harmita"! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää.
Huipulle kuljettivat Peltosen sukset ja Rexin sauvat, jalassa Alpinan monot.

Ja fiilis oli korkealla, kun oltiin korkealla.




PS. Leirille osallistuivat seuraavat kivenkovat kundit:

Aleksi Karppinen, Laitasaaren Veto
Henri Similä, SK Vuoksi
Jyri Uusitalo, Pellon Ponsi
Misa Tuomala, Suunta-Jyväskylä
Santeri Aikio, Kuusamon Erä-Veikot
Tuomas Kotro, SK Vuoksi

Pojista puuttumaan jäivät Lauri Nenonen SK Vuoksi, sekä Juha Martikainen Haapamäen Urheilijat, jotka suorittavat asevelvollisuuttaan "koron, uskonnon ja isänmaan pualesta" maamme uljaissa puolustusvoimissa.

Kauniimpaa sukupuolta edustamassa olivat seuraavat tuimat ja tuliset Suomi-neidot:

Noora Räisänen, Saloisten Reipas
Liisa Sassi-Päkkilä, SK Pohjantähti
Suvi Oikarinen, Ounasvaaran Hiihtoseura
Milla Maijala, Lapin Veikot
Oona Valkonen, Kangasniemen Kalske
Sanna Pusa, Haapamäen Urheilijat
Mirka Suutari, Kouvolan Suunnistajat
Mira Räisänen, Saloisten Reipas

Talenttiryhmän muonituksesta ja valmennuksesta vastasi:

Artsi "Ardenius" á la Lilja

Kiitos koko porukalle hyvästä leiristä!

PPS. Tiedoksi: oikoladun aika viimeisenä aamuna oli 1min 3sec

perjantai 9. marraskuuta 2012

Viikko Pyhätunturilla

Nyt on tällä pojalla leirikuviot kohdallaan!
Syksylle ja syystalvelle on leiriviikkoja kertynyt jo kolme, neljäs tulee ensiviikolla ja sitten on vielä yksi joulukuun alussa. Tämä viikko on oltu Pyhätunturilla Kuusamon Erä-Veikkojen hiihtojaoston edustus-, Hopeasompa- ja Hiihtäen huipulle-ryhmien leirillä. Tehokasta hiihtoharjoittelua kohtuullisen hyvällä ladulla on tullut tahkottua.

Ensilumen leiri pyhälle on kuulunut Erä-Veikkojen vuotuiseen ohjelmaan jo melko monta vuotta ja paikka oli tuttu niin minulle kuin useimmille muillekin. Leiriohjelma sinänsä oli varsin simppeli: aamuherättely jalkaisin, aamupäivän treeni ja iltapäivän treeni suksilla ja sitten joko omatoiminen tai ohjattu lihashuolto illalla. Tietenkin tällaisen ohjelman hieno puoli on se, että silloin pääsee itse soveltamaan sopivia harjoituksia kulloisellekin päivälle. Tässä minun oma viikkoni tiiviisti:


su                        ap. hv vk 40min. + ver. 
                             ip.  hv pk1 kevyt 1.30h + jk ver. 30min.

ma                       ap. hv pitkä pk 4h (sis. sauvoittaluistelua ja tt ja yhdensauvanhiihtoa)
                             ip.  jk ver. sis. loikkia 40min.
                            
ti                          ap. hv 3x5x10s. novoja + ver. 
                             ip.  hp pk 3x10min. tt pk + ver. 
                            
ke                        ap. parisprintti mk + ver. 
                             ip. hv pitkä 4h (sis. 1h tasuria)
                            
to                         ap. hp 1.30 pk1 kevyt
                             ip.  kvkp. 30min.
                            
 pe                        ap. hv ala-vk 30min + ver.
                             ip. hv 2x5x10s, novoja 1h

No, ohjelma ei oikeastaan koskaan toteudu aivan täysin juuri niin kuin suunniteltu, mutta suurinpiirtein kuitenkin ja kaikki tärkeimmät harjoitukset tulee tehdyiksi. Tälläkin viikolla oikeastaan isoimmat muutokset olvat lähinnä aamu- ja iltapäivätreenien keskinäisessä järjestyksessä sääolojen vuoksi, tai juoksuverryttelyn pidentyminen suunnitellusta. 

Näissä leirihommissa olen huomannut, että koko jutussa tärkeintä on vauhdin sääteleminen. Ei saa mennä liian kovaa, mutta jatkuva hidas junnaaminen on ihan yhtä tuhoisaa. Välillä täytyy otattaa kovempaa, jotta kropasta lähtevät sinne kertyvät kuonat liikkeelle. Sunnuntain 40 minuuttinen vk oli anaerobisen kynnyksen tuntumassa tehty revitys. Siinä ei ollut sellaista välittömästi avaavaa vaikutusta, ehkä pinvastoin, mutta se hyöty uskoakseni siitä oli, että keskiviikon parisprintti oli kerrassaan hurjaa lentoa. Hiihto tuntui rennolta, ja kello tykkäsi. Jos tämä on merkki siitä että treeni on purrut, niin hyvältä vaikuttaa. Täältä tullaan, MM-Latvia!! Sitten torstai oli kevyt päivä, mutta silti perjantaina oli vielä aamusta hieman velttoa, ilmeisesti pitkä 4 tuntia tuntui... Jokatapauksessa, kun paukutin puoli tuntia reipasta wassua vähän kovemmilla kierroksilla ja sitten heitin levolle, niin illalla tuntui taas kuin olisi uudestisyntynyt. Tällainen feenixlintuefekti! 

Niin, lopetin leirin perjantaina jo aamupäivällä, osa jatkaa lauantaihin saakka, ja hyppäsin valmentaja-Kimmon kyytiin ja suuntasin Rovaniemelle. Ja täältä käsin tätä blogia kirjoittelenkin. Illan hiihtolenkki tapahtui Ounasvaaralla, kilpaladulla, joka huomenna täyttyy Suomencupin sprinttikisaajista. Kun lenkki oli ohi, alkoi tosissaan tuntua että olisi pitänyt osallistua siihenkin kisaan! Tiedä vaikka olisi kulkenutkin... No, mennyttä mikä mennyttä, ei leirielämä vielä tähän lopu! Ensi viikko ollaan Levillä hisujengillä, ja määrää sen kun vain kertyy. Kiitos seurakavereille hyvästä leiriviikosta Pyhän maisemista ja etenkin Pirkolle ruokahuollosta ja Keijolle suksihuollosta! Kilometrejä kertyi viikolla noin 250, ja kokonaisuudessaan niitä on talvelle kasassa  noin 500. Jospa Kuusamossakin jo pääsisi sitten ihan kunnolla laduille, kun Levin viikko on ohi. Lunta pitäisi olla ja huhu kuuluu, että Tropiikkihisun urat on jo ajettu, joten hisukisat pidetään... Hyvissä olosuhteissa!

Ja nyt ei kun uusi myllytys päälle!

tiistai 30. lokakuuta 2012

Jälleen Saariselällä

Vuokatin leiriltä kotiuduttuani ehdin lepäillä pari päivää syysloman merkeissä, mutta sitten jatkui myllytys. Puhtaat urheiluvaatteet taas laukkuun, sukset pussiin, sauvat putkeen, suksiboksi auton katolle ja auto käyntiin, suuntana Saariselkä ja sen ensilumenlatu. Reissuun lähdettiin porukalla minä, Severi, Teemu ja kujettajana/kokkimestarina Tiina-äiti.

Keskiviikosta lauantaihin oli aikaa hiihdellä ja hiihtoa tulikin harrastettua, kilometrejä tuli arviolta noin 130 neljän päivän lenkit yhteen laskettuna, tunteja ladulla kului 11, lisäksi hölkkäilyä, pientä kuntopiiriä ja muuta liikuntaa. Majoituimme mukavassa pienessä honkarivitalossa nimeltä Pökkömaja (B), ja ainakin minä olen tyytyväinen majoituksen tasoon. Neljällä hengellä sinne mahtui hyvin ja kämppään kuului oma sauna, joten lenkin jälkeen oli hyvä sulatella varpaat ja kuuraparta pois. Pakkastahan oli päivittäin kymmenisen astetta, mikä tuntuikin ensialkuun hyvin kylmältä, mutta pian siihen tottui. Ja koska kokkaus tapahtui leirille tyypillisesti itse, oli käyttöä myös keittiölle. Nälkää ei tarvinnut kärsiä.

Pökkömaja (edessä oleva on autokatos...)

Harjoitusohjelman puolesta keskiviikkona oli lyhyt hiihtolenkki, joka tehtiin pimeässä. Latua ei ollut valaistu kuin osittain, mikä tarjosi pienen jännitysmomentin: eihän meillä ollut tietoa reitin kulusta ja välillä ajamattomalla ladulla täytyi ihan kunnolla siristellä ettei ajautunut paanalta sivuun. Yhtäkaikki oli mukava päästä suksille taas.

Torstaina ladulle käpsyteltiin jo aamusta ja ohjelmassa oli 45 minuutin pätkä ala-vk:lla, sekä verryttelyt päälle. Keli oli niin hyvä, että hiihtoa kertyi kaksi ja puoli tuntia, kun lämpötila nousi lumisateen taas alkaessa. Samaan syssyyn tuli testattua uudet sukset kovemmalla pakkasella... eikä tarvinnut pettyä! Iltapäivällä suksittiin perinteisellä tyylillä ja suksi piti hyvin, hyvä niin.

Perjantain lenkki oli pitkä, kolme tuntia rauhallista hiihtoa ja koska latua oli tullut lisää (yhteensä reilu 5km), oli hiihtelykin yhä mielekästä. Mäkeä oli nyt reilusti ja erilaisia jyrkkyysasteitakin löytyi ihan joka lähtöön, joten erilaisia nousutekniikoita pääsi harjoittamaan hyvin heti alkukauteen, tärkeintä tietenkin muistaa riittävän rauhallinen vauhti varsinkin ylämäessä! Pitkän hiihdon päälle tottumattomissa jaloissa tuntui vähän, mutta muutama minuutti Pekka Pulkkisen liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä sai jumit auki ennen kuin niitä kunnolla syntyikään. Iltapäivällä juostiin vastapainona monille hiihtolenkeille ja sen perään rentouttava tuokio kylpylässä porealtaissa lilluen. Nautinnollista!

Lauantaiaamulle oli reipasta hiihtoja, neljä kertaa 10 minuuttia vauhtikestävyyttä. Tekniikka löytyi pikkuhiljaa, kun sukset alkoivat taas käydä tutuiksi kesäkauden jälkeen. Mutta lenkin jälkeen oli jo pieni kiireenpoikanen päästä lähtemään takaisin Kuusamoon. Siispä pikasuihku, pakkaus, välipala ja autoon. Sunnuntaihin saakka olisi tehnyt mieli jäädä, mutta kuljettaja-kokkiamme kaivattaisiin vaalilautakunnassa kunnallisvaalien touhuissa. Jouduimme siis palaamaan tänne etelän lämpöön, lähes lumettomille seuduille, ja jättämään kauniit Saariselän maisemat luminietoksineen (Kuukauden päästä Saariselällä avataan hiihtosuunnistuksen kisakausi. Lunta on ainakin riittävästi, sillä sitä oli jo nyt maassa sama määrä kuin viimeksi kisojen aikaan). Toki täytyy myöntää, että kun sunnuntaina lähdin pitkälle sauvakävelylenkille, olivat selkä ja jalat hivenen väsyneet (Onneksi maanantai toi hieronnan tullessaan).





Hiljalleen alkaa taas tuntua siltä, että harjoittelu sujuu, kenties jatkossakin jotenkin, kun edessä on kaksi leiriviikkoa, ensin Pyhätunturilla seuran hiihtoleiri ja sitten Levillä liiton nuorten talenttiryhmän hisuleiri. Ainut ongelma on tuo koulupuoli... kaksi viikkoa poissa yhtä kyytiä ei välttämättä lupaa hyvää sille saralle. Mutta ennenkin on sentään pärjätty, vaikka onkin vähän omia lomailtu!


sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Lumi on hieno elementti

Pitkästä aikaa on lunta näkynyt!
Viime tiistaina sitä tuli Kuusamossa maahan jo ihan sievä kerros. Maa oli valkoinen kun suuntasin keskiviikkona kohti Vuokattia ja nuorten talenttiryhmän leiriä. Tällä kertaa kainalossa oli nippu ihan oikeita täyspitkiä hiihtosuksia rullasuksien sijaan. Into oli suuri päästä kokeilemaan, vieläkö hiihtäminen sujuisi viimevuotiseen malliin, vaikka tietenkin oli jo arvattavissa ettei suju!

Ensilumen latu Vuokatissa oli hyvässä kunnossa ja väkeä oli aamuisin kohtuullisesti, joten sinne mahtui oman treeninsä tekemään... juuri ja juuri. Tekniikkaharjoittelu oli hiihtojen pääpainona, kuten aina alkukaudesta. Hirveästi en tehoja ladulla ottanut irti, mutta latuprofiili on sellainen, että luonnollista intervallia meinaa syntyä väkisin (alkuun rata nousee loivasti, juuri pahimmoilleen alkukaudesta siten että innoissaan sitä tulee revitelleeksi vähän turhan kovaa, ja alamäki päästään hyvällä kelillä vauhdilla takaisin, joten palautusaika jää lyhyeksi). Keskiviikon ensimmäisellä hiihtolenkillä tällainen ilmiö korostui.

Torstaina aamulla hiihdettiin ja kuvattiin videolle tekniikoita. Tällainen on äärimmäisen tärkeää, jotta pääsee itse näkemään oman tekemisensä ja tiedostamaan paremmin missä menee mönkään. Liki poikkeuksetta tässä vaiheessa kautta joku asia nimittäin menee mönkään. Päivän suunnistustaidollinen osio oli sauvajuoksusuunnistus, takaa-ajokisana parilähtöinä. Paineen alla suunnistaminen on nimittäin ensiarvoisen tärkeä harjoittelumuoto. Yleensä virhe johtuu juuri muista kilpailijoista, ja on tärekää oppia sietämään sellainen paine ja keskittymään olennaiseen. Mitä fyysiseen puoleen tulee, meno oli aika herkkää, mutta hapenoton puolella oli hieman tukkoista, koska edellisestä otatuksesta on päässyt tovi kulumaan. Virheet jäivät pieniksi, eli harjoituksen aikana keskittyminen pysyi olennaisessa.

Maajoukkuepuku jälleen päällä,
uudet sukset liukkaina... Uudella innolla!
Perjantaina hiihdettiin jälleen, mutta lenkki suoritettiin hiihtoputkessa, sillä ulkona oli vesisade ja kosteassa kelissä hiihtäminen on terveydelle riski tuollaisessa tilenteessa, kun kuivia varusteita tarvitaan jatkuvasti. Lisäksi märällä hiihtäminen herkästi jumittaa, koska luisto on heikko. Putkessa maisemat ovat tietenkin aika monotoniset, mutta tavallaan oli ihan mukava käydä välillä pikku pakkasessakin. Ja sukset pelasivat hyvin koko leirin ajan. PELTOSELLE positiivista palautetta!!! Iltapäivällä vietettiin aikaa sauvarinteessä Vuokatin vaaralla, mutta treeni hoitui ihan peruskestävyysteholla. 6x12 minuuttia ylös. Hieman alkoi väsy iskeä lopussa, mutta onneksi urheiluopiston keittiössä kelpaa tankata.

Lauantain hiihtokelit taas olivat vastakohta perjantaihin: aurinko paistoi, kirpakka syysilma ja latu aavistuksen jäinen... Siinä sitä olisi hiihtänyt enemmänkin, mutta piti vähän jarrutella, ettei ihan mene junnaavaksi. Päälle vähän sauvakävelyä ja huomasi kyllä että oli hyvä jo lopettaa; jalat meinasivat olla vähän tönköt siinä vaiheessa. Iltapäivällä taas käytiin vielä ottamassa kontaktia kesäkarttaan ja suunnistettiin Vuokatin maailmancup finaalin keskimatkan rata. Olipa muuten paras suunnistusrata, jonka olen käynyt eläissäni, ainakaan parempaa ei tule heti mieleen. Opettavainen reissu, kun tiesi etukäteen, miten maailman huiput olivat menneet (viittaan siis tapahtumaan josta kirjoitin aiemmin myös blogin) ja saatttoi vertailla omia toteutuksiaan niihin. Fyysisyyttä ei ainakaan puuttunut, sen saattoi todeta maalissa, vaikka meno olikin rauhallista. 

Tänään sunnuntaina olisi ollut tarjolla leirikisa, vähän sprinttihiihtoa ja sauvajuoksusuunnistusta, mutta se todettiin oman henkilökohtaisen valmentajan kanssa turhan kovaksi kun ensi viikko on vielä tarkoitus tehdä kunnolla treeniä. Lomaa ei käytetä lusmuiluun, kun muutama viikko aiemmin meni vähän liian kevyenä. Loppuviikosta toivottavasti päästään piipahtamaan vielä Saariselällä, jossa on pidempi ensilumenlatu ja vähemmän väkeä, niin saisi uuden suksikaluston tutuksi ja kaiken hyödyn syysloman vapaa-ajasta irti. Ehkä paras juttu Vuokatin leirissä oli, että siellä saattoi keskittyä itse asiaan, eli harjoitteluun ja palautumiseen. Ei koulujuttuja, ei kotijuttuja, ei mitään esteitä millekään... jäljelle jää vain urheilu.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Aika - maailman suurin ongelma

On se ankeaa! Ei löydy päivästä lepohetkeä millään opilla. Aamulla kouluun, koulussa jatkuvaa työskentelyä, jos on hyppytunti niin siinä on ajotunti, koulusta treeniin, jos sattuu aikaa jäämään, ja sitten on autokoulun teoriat! Tämän lisäksi läksyt ja syömiset. Lopputulos: kauhea kiire ja mikään ei hoidu kunnolla.

Se, joka keksi vuorokauden teki ison virheen laittaessaan siihen vain 24 tuntia! Ja se, ettei niitä tunteja voi pistää säilöön pahan päivän varalle on suuri epäkohta! Joskus on nimittäin varmasti jokaisella ollut päiviä, jotka ovat menneet niin sanotusti "täysin hukkaan". Mitään ei ole tullut tehdyksi, vain lepäilyä ja rentoa oleskelua. Lopulta tuollaisen päivän päätteeksi minulla on aina ollut sellainen tunne että käyttämättä on valtava määrä energiaa ja jostain puskee esiin pieni syyllisyydentunne, kun laiskamato on saanut vallan. Olisi veikeää, kun sellaisista päivistä voisi laittaa muutaman tunnin aikapankkiin odottamaan tyypillistä kiirekeskiviikkoa, kun ei millään meinaa ehtiä kaikkiin sovittuihin paikkoihin. Valitettavasti joka päivä meille annetaan 24 tunnin luotto, ja ne kaikki kuluvat tasaisesti riippumatta siitä miten ne käyttää. (Melkoista pankkitoimintaa! Ihan tulee mieleen EU:n politiikka mitä Kreikkaan tulee!) 

Tämä keskiviikko oli kiirekeskiviikko. Aamulla herätys, kiireelliset aamutoimet ja kouluun. Hyppytunti oli siellä raossa, ja silloin mentiin kiireesti koulusta autokoululle. No, auton ratissa sentään en pitänyt turhaa kiirettä, joten ylinopeussakkoja ei olisi tullut vaikka opettaja vieressä olisi unohtanut nopeutta tarkkaillakin. Niin että anteeksi, Kuusamon keskustassa keskiviikkona 10.10.2012 klo 10:00-10:50 ajaneet, mustan Volkswagen Golfin (jossa tietenkin autokoulun kolmio takaluukussa) perässä hidastamaan joutuneet! Aikio siellä vain vietti päivästä sitä ainoaa hetkeä kun ei ollut kiire!! (=

Niin, ajotunnin jälkeen takaisin kouluun ja sitten koulusta kiireesti kotiin. Sen jälkeen kiireesti lenkille, rullahiihtoa puolitoista tuntia. Jotkut ovat siitä taitavia että saavat puolentoista tunnin lenkin valmiiksi tunnissa! En tiedä miten kovaa siinä pitää mennä, mutta hillitsin kiusauksen lähteä kokeilemaan, ja käytin täydet puolitoista tuntia. Lenkin jälkeen kiireesti suihkuun, kiireellinen välipala ja kiireesti taas autokoululle. Ihan ylpeä olen: toiseksi viimeinen teoriatunti ja kertaakaan en ole myöhästynyt, vaikka kiirettä on pitänyt. Eikä kiire siis loppunut vielä siihenkään. Illalla ei enää tarvitse olla menossa, mutta autotallissa odottelee vetolaite ja nippu hisukarttoja, ja puoli tuntia pitäisi viettää siellä. Lisäksi on vielä ne läksyt, sillä en ole kolmen L:n miehiä, ja jossain välissä olisi hyvä varmaan nukkuakin. Mistäkö löytyi aikaa kirjoittaa tämä teksti? Niinpä... Olisiko se kiire sittenkin ihan omassa päässä aiheutettu harha, jolla vältellään niitä asioita, jotka oikeasti pitäisi tehdä? (Noo..., kirjoittamiseen kului se viisi minuuttia.)

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Syysharjoittelua kohti enenevissä määrin

No niin, eiköhän se SM-keskarin epäonnistuminen nyt voida jo haudata historiaan. Kisan jälkeen on treeni ollut vähän jäykkää, lienee aika käydä pitkästä aikaa taas hierojan käsittelyssä. Mitäs tässä on ehditty tekemään? KEV:n hiihtäjillä oli seuraavana viikonloppuna jälleen kotiseutuleiri, johon kuului rullahiihtolenkki, maastojuoksukisat ja vaellus karhunkierrospolulla Ruka-Juuma maastossa. 

Rullahiihdosta sen verran että tämä poika alkaa kypsyä siihen. Märkä ja kylmän kovettama asfaltti tuulisessa kelissä vilkkaalla Ouluntiellä (valtatie20) lykkiessä ei oikein motivoi, varsinkin kun sauvojen piikit on unohtuneet taas teroittaa. Tulisi ne lumet niin pääsisi hiihtämään jo ihan oikeilla suksilla. Onneksi siihen pyyntöön vastataan 17. lokakuuta kun seuraava liiton leiri Vuokatissa hyrskähtää käyntiin, ensilumen latuhan avataan 10.10. klo 10, joten jos sivakoimaan tekee mieli niin sinne vain kaikki! Mutta älkää tulko 17.-21. päivä, sillä ladulla kun tuppaa muutenkin olemaan tungosta ihan riittämiin aina leirien aikaan...

Maastojuoksukisa sujui mainiosti 5 kilometriin saakka, mutta siinä vaiheessa alkoi reilu tunti ennen ladattu jäätelöannos hieman kuplimaan. Kun mahaa pistää, on juokseminen aika ikävää, ja siinä karkasi Teemu. Harmi, olisi ollut kiva takoa loppukirikamppailu. Jospa nyt pikkuhiljaa alkaisi oppia tankkauksen merkityksen. Ei kannata vetää puolta litraa jäätelöä ennen juoksua!

Vaellukset on mukava tehdä porukassa, ja siinä mielessä sunnuntain treeni oli mielekäs. Kolmeen ja puoleen tuntiin pisteltiin Rukalta Juumaan, sitten piti vähän aikaa keräillä minuutteja. Samapa olisi ollut kiertää vielä Pieni Karhunkierros siihen perään. Matka ei tapa vaan vauhti! 

Viime viikko on ollut kevyttä treeniä. Koeviikko jonkin verran vie aikaa ja lisäksi autokoulun teoriat vievät iltapäiviä. Parin viikon päästä on teoriat lusittu, ja aloitetaan taas täysi rähinä kun koulussakin jakso vaihtuu. Ajotunteja pitää yrittää ajaa siihen kylkeen. Jos sen kortin saisi tämän vuoden puolella niin helpottuisi ainakin jossain määrin myös treeneissä kulkeminen vaikkapa Rukalla, tai sitten lähialueen kisareissut. 18 vuottahan tuli jo eilen täyteen... No, kaikki aikanaan.

maanantai 17. syyskuuta 2012

SM-keskari suuri pettymys

No niin, pieleen meni. Sekä karsinta että finaali koituivat pettymyksiksi. Karsinnassa virhettä ei tullut paljon, meno oli epävarmaa ja rastinotot hieman huonoja muutamissa kohdissa, vaikka eroa kertyikin lopulta kärkeen. Finaali oli täysi katastrofi. Juoksu oli ihan kohtalaisen hyvää, siltä puolen ei jäänyt ahdistamaan.

Karsintarata H18K1
Tässä on karsinnan rata (klikkaamalla se pitäisi saada suurennettua), käykäämme sitä analysoimaan.

K-1.: Taktiikka oli lähteä liikkeelle rauhallisesti: ei ekana K-pisteellä, ei kovin kilometrivauhti ykköselle, vaan varma ja tarkka rastinotto. Eipä se ihan onnistunut. Vaikka tulin kyllä ihan oikeaa reittiä ja rastille johti jo vahva ura, koetin lukea kaikki nuo pienet kumpareet ja kun joku jäi väliin, tyssäsi meno. Pohdiskelin parikymmentä sekunttia tarkkaa sijaintia ja oikeastaan rastin olisi pitänyt siihen kohtaan jo näkyä... Pään pitäisi pyöriä enemmän.

1.-2.: Tilanteen rauhoitus. Ei tuossa juuri reitinvalintaa ole, suoraan vain ja kartanlukua, eikä siinä mitään vaikeuksia sitten ilmennyt.

2.-3.: Tässä olisi taas pitänyt joku sadasosasekunti suunnitella. Kolmannen rastin pohjoispuolella on iso avonainen suppa. Sen avulla olisi ollut helppoa paikantaa lippu. Lähdin kuitenkin hivenen hätäisesti rastilta ja ajauduin kulkusuunnassa vasemmalle. Tien yli menin kohdassa, jossa ajoura lähtee metsään. Vauhti hidastui kun en ollut aivan satavarma tarkasta sijainnista ja sain kiinni vasta montun pohjalla, sieltä korjasin sitten oikealle ja juoksinkin ihan hyvin lippua kohti, mutta vaikka näin rastin, hilputtelin ohi kun olin aivan varma ettei se vielä siinä voinut olla. Pieni keskittymisen herpaantuminen siis, ja tuloksena reilun minuutin koukku vielä siihen loppuun. Ei ollut ollenkaan suoritus hallussa.

3.-4. Tässä ei taas tullut virheitä. Tien yli risteyksessä ja aikalailla viivaa pitkin rastille.

4.-5. Otin suoran ratkaisun, ehkä olisi pitänyt nousta ylös ja mennä harjanteen reunaa ja yläkautta lipulle. Rinteen supanpohjia pitkin etenemisellä hain jatkuvaa kartanlukua, mutta ihan lopussa samaistin vähän pieleen ja koukkasin pikkuisen oikealta. Ei paha mutta ikävä silti, kun aiemmin kesällä sujuvuus oli hanskassa. Nyt ei oikein suju, mikä lie siihen syy...

5.-6.: Kyllästyin huolimattomuusvirheisiin ja juoksin polun kautta oikealta puolen. Rastille hyvin vaikka kiertoa tulikin ihan turhaan.

6.-7.: Pitkä väli ja hyvänkokoinen penkka kivuttavana. Tämä poika kuvitteli vähän säästävänsä jalkojaan ottamalla kierron oikealta, kun tuo välin puolessa välissä oleva huippu vaikutti niin korkealta. No, siellähän on käytetty kahta apukäyrää ja sitä kun en hoksannut niin kaartelin tuonne hakkuuaukon oikeaan laitaan ja sitä kautta hain parempaa toteutusta. Juoksupohja oli huono: heinikkoa ja risua, ja kun katselin hakkuun toiselle puolen, siellä kohosi pikku nyppylä jota lähdin kiertämään happoja välttääkseni. Surkuhupaisa tilanne, mutta ei enää auttanut kuin jatkaa. Edessä näkyi jyrkkä kukkula jonka takana lippu oli supan pohjalla. Varma rastinotto ja hyvä toteutus huonolle reitille. En hävinnyt väliajoissakaan kovin pahasti.

7.-8.: Ei sen kummempaa: harjanteen yli ja suppaan. Hyvin sujui.

8.-9.: Suoraan vain, hieman vasemmalta kaartaen kiersin laakean supan, sinänsä turhaa.

9.-MAALI.: Siinä oli vähän porukkaa loppusuoralla niin tuli menohaluja juostakin vähän. Ei mitään pohja-aikaa loppusuoralle. Loppusijoitus taisi olla vähän 20:n päälle, A-finaaliin kirkkaasti vaikka suoritus oli vähän ailahteleva. Olispa parannettavaa finaaliin.

Mutta ei kun pahenee vain! Tässä on sitten finaalin rata ja olikin niin hasardi että hävettää  ja kovasti. Lähtökäohtana oli mennä vielä rauhallisemmin kuin karsinnassa, mutta joku psyykkisellä puolella ei antanut keskittyä rauhassa. Oli meno väsyneempää kuin karsinnassa, mutta ei se nyt niin pahalta tuntunut, ei ennen kuin alkoi sitä pummia ja ylimääräistä käyrää kertyä ihan todenteolla.

A-finaali H18
K-1.: Rauhallisesti taas liikkeelle, penkka alas ja penkka ylös sähkölinjan varteen ja sen mutkaan, jonka jälkeen oikealla puolen suppa, sen ohi ja sitten metsään ja rastille... ainakin melkein. Vielä nytkään en tiedä mitä oikeastaan tapahtui, mutta jotenkin viisitoista sekuntia sähkölinjan jälkeen olin ihan pihalla ja koukkasin vielä siitä rastia minuutin... Päätä käsien väliin vain ja sitten kun onnellisesti (tai onnettomasti) oli saatu ykkönen leimattua, niin kohti kakkosta.

1.-2.: Fiilikset meni ykköselle, joten ei enää hvittanut lähteä puskan läpi höyryämään. Valitsin kierron oikealta ja sieltäkin vielä polkua pitkin takaisin rastiväliviivalle saakka ja sitten suoraan ja tarkasti... ja suoraan ihan lipulle asti.

2.-3.: Korkeimmalle kohdalle ja siitä harjannetta pitkin. Taas kuitenkin jotain hässäkkää päässä ja piti sitten pysähtyä varmistelemaan ja kuluttaa tyhjään aikaa. Ehkä kuitenkin parempi näin kuin painaa monta sataa metriä ohi...

3.-4.: Suoraan vain alas kivinen ja risuinen hornanrinne, ensiapu oli varmaan ihan oikeassa paikassa. Tieltä ajouralle, joka meni melkein rastille saakka ja ei virheitä.

4.-5.: Tämä väli oli koko viionlopun suhteessa kamalin kokemus. Kuten kaikki ovelat kaverit hoksaavat, vasemmalla menee polun ja ajouran yhdistetty ratkaisu melkein rastille saakka. No, olin sen verran ovela että sen hoksasin, ja sitten sen verran ovela, että ihan lopussa kun polulta piti poiketa, hyppelin tuon rastisupan reunaa pitkin lipun ohi ja pudotin seuraavaan notkoon. Siellä sitten seisoskeltiin ja Uusitalon Jyri hölkytteli kohta takaa ja vinkkasi että lippua kannattaa etsiä tuolta mäen toiselta puolen. Niin... Ei siitä sitten sen enempää.

5.-6.: Tässä vaiheessa kyrsi jo aika rankasti. Katsoin vain karkean suunnan ja lähdin polkemaan tätä fyysisesti rankkaa väliä ilman sen kummempia suunnitelmia. Ja niin kun tekee niin huonosti käy. Nousin rastin ohi vasemman puoleista notkoa pitkin ja kävin koko harjanteen päältä hakemassa vauhtia. Ja kun siihen lisätään siellä ylhäällä vietetty puolen minuutn seisoskelupalautustuokio... No, tulihan siinä takkiin minuuttitolkulla.

6.-7.: Ja tässä onkin sitten oikein kuningaspummit. Nyt taas ovela kaveri katsoo karttaan ja hoksaa oikealla alhaalla menevän polkuvälin. Pakko laittaa koko väli ihan eriksensä vielä näkyviin.


Niin, oikealla menee heikko, mutta kuitenkin erottuva polku tasaista maata pitkin eikä edes kaukana viivasta sinänsä. Vaihtoehtoisesti tarjotaan suoraa reittiä, ja kuten näkyy, on tarjolla louhikkoa ja pystyvihreällä viivoitettua hidastavaa maapohjaa, lue: kaatuneita puita ja puskaa. Kumpikohan reitti olisi se oikea, varsinkin kun on väsynyt? Veikkaan polkukiertoa, mutta väsymyksessä on se huono puoli ettei silloin ole oikein luovimmillaan. Jo valmiiksi tehdyt virheet+hapot+kyllästyminen koko touhuun = kaikki mitä suunnistuksessa ei saa tapahtua, ja niinpä lähdin sitten rämpimään suoraan. Kaiken kukkuraksi en edennyt kuin vähän ohi puolen välin ja aloin hakea rastia aivan liian aikaisin. Ylös ja alas ja eteen ja taakse ja sittenpä ei ollutkaan enää mitään hajua missä ollaan, hyvä jos tajusi että mitä tekemässä! Sitten palailin takaisinpäin ja tulin tuohon kivikkoiseen notkoon, joka menee lähellä rastivälin puoltaväliä. Silloin hoksasin alhaalla menevän polun ja pudotin sinne niin tympääntyneenä, että on suoranainen ihme että menin radan loppuun asti. Polun kautta ei ollut mitään ongelmaa, lipulle tultiin ja saatoin huokaista helpotuksesta, koska nyt loppuisi louhikko-pusikko-rinne. 

7.-8.: Louhikko-pusikko-rinteen sijaan tarjottiin heinikko-risukko-supikkoa, joka nyt kuitenkin luonteeltaan sopi minulle paremmin, varsinkin kun saatoin käyttää ajouria hyväkseni. Kuljin läheltä nelosrastia takaisin tuolle selkeälle polulle ja sitten aika hyvin ja suoraan kasille. Ei enää auta valitella tuon edellisen rastin jälkeen pientä epävarmuutta. Itseluottamus oli pirstaleina.

8.-9.: Lyhyt väli, isot mutkat, niin sanotaan. Ajauduin vasemmalle suon päähän ja sieltä rastille. Ei paha kokonaisuuden kannalta, se kun oli jo muutenkin menetetty.

9.-10.: Suon laitaa vain ja kumpareen yli lipulle. Tuota jos olisin pummannut niin tämä laji olisi loppunut siihen. Kyllä nyt rastireittiläinenkin tuollaiselle rastille osaa mennä.

10.-11.: Korkeimman kohdan kautta, hyvin sattui. Ei lisättävää.

11.-12.: Suoraan vahvaa uraa pitkin tutulle paikalle. Ei lisättävää.

12.-MAALI: Loppusuoralla ei paljon fiiliksiä enää ollut. Vartti virhettä ja kaikki toivo mennyt. Ilme on vähän myrtynyt, kuten ehkä näkyy, mutta ei auta itku markkinoilla. Loppuun asti sentään tultiin.


Ja niin on tämä kesä paketissa, ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! SM-yö ei houkuta enää, hetken sitä jossain vaiheessa harkitsin. Se olisi ollut synttäripäivänä, jääköön nyt väliin. Suunnistuskaudet menevät siten hyvin, että aina kun alkaa tulla mitta täyteen, laji vaihtuu ja mielenkiinto on ihan toista luokkaa. Hisu alkaa kohta ja sen toivon osaavani vähän paremmin kuin tämän kirotun ja kiitetyn kesäsuunnistuksen. Mukavaa hommaa silloin kun sujuu...

Nyt keskitytään tovi kouluhommiin, ajokortin hankkimiseen ja hisureeniin. Katsellaan sitten tammikuun puolella taas SM-tunnelmia, toivottavasti vähän eri vinkkelistä kuin tällä reissulla. Ja ei unohdeta MM-tunnelmia, sillä Latvia on vielä käymätön maa tälle pojalle. Asiain tila korjattakoon tulevalla kaudella...

torstai 13. syyskuuta 2012

Suunnistuksen rutiinit hakusessa

Olen tässä samaisessa blogissa aiemmin ehtinyt kehua suunnistustaidon löytyneen tänä kesänä ja itseluottamuksen olevan jossain korkealla pilvissä. Laji on kuitenkin suunnistus ja taito on toisinaan hivenen vaikeasti kaiveltavissa esiin. Niin käy kun pitää pidemmän tauon suunnistuksen perus taitoharjoittelusta. Tämä viikko on mennyt palautellessa mieliin, miten se homma oikein toimii. 

Maanantaina toteutin velipojan, Severin kanssa oman taitoharjoituksen Tuovilan monipuolisessa maastossa. Ei ihan nappiin sujunut siellä, mutta ei se mitään: pitkä tovi edellisestä varsinaisesta suunnistustreenistä on vierähtänytkin. Keskiviikkona otettiin uusiksi Naatikkajoen varressa pieniä kumpareita ja jyrkänteitä sisältävässä maastossa, jossa ei muistaakseni minun urani aikana ole suunnistettukaan. No ei vieläkään nappiin! Kello 16:30 alkanut kisanomainen harjoitus sujui juoksun suhteen ihan kelvollisesti, meno oli vahvaa, mutta ei se paljon auta jos sitten katkeaa ajatus ja tulee nelisen minuuttia pummia kahdella rastivälillä. Ja niin juuri pääsi käymään. Kumpikaan väli ei sinänsä ollut vaikea. Maastossa näkyvyys oli hyvä, kuten Kuusamossa on tyypillistä, ja kartanluku sinänsä olisi ollut helppoa, mutta kaiketi liian kova vauhti... Jälkikäteen analysoituna uskon että pitkän tauon aiheuttama rutiinin puute on johtanut siihen, että pää ei nyt pyöri tarpeeksi (liekö hartiajumia) ja maaston tarkkailu on liian kapeakatseista, joten ajautumiset jäävät helposti huomaamatta ajoissa. Toinen virhe oli minulle liiankin tyypillinen: hyvin kompaktilla alueella toteutettu rata vaatii usein paljon ristiinmenoja ja jopa perhoslenkkejä. Sitten kun ei asiaan nimenomaisesti keskity, käy herkästi niin että alkaa lukemaan väärää väliä ja näin kävi. Neloselta suoraan ysille ja sieltä kymppiä kohti, ennen kuin tajusin virheen. Onneksi molemmat rastit olivat aika lähellä oikeaa reittiä, joten siitä ei aiheutunut kuin ehkä minuutin virhe, kun sitten huomasin erheen. Selkeästi nämä ovat sellaisia rutiinivirheitä, ja uskon että toistojen avulla saan ne kitketyksi. 

Siksipä illalla kello 21 vielä samana iltana starttasin uudelleen. Tällä kertaa kumisaappaat jalassa ja takki päällä ja aivan kävelyvauhdilla otsalampun valossa. Maasto oli sama, rata tietenkin eri. Teoriani mukaan (ensin ylivauhtinen harjoitus ja sitten niin hidas kuin mahdollista) tällaisella yhdistelmällä saan itselleni demonstroitua, mikä on kisassa liikaa ja mikä liian vähän fyysisellä puolella. Taito ei kuitenkaan luultavasti ole kadonnut mihinkään, se vain kaipaa vähän herättelyä. Kolme taitoharjoitusta samalle viikolle luulisi tekevän hyvää suunnistussuorituksen varmuudelle. Nyt vaikutus laitetaan testiin: lauantai tuo tullessaan SM-keskimatkan kisat ja mikä sen parempi testaamaan tätä teoriaa! Mitä tavoitteisiin tulee, se on kaksi virheetöntä suoritusta ja sijoitukselle se ja sama. uskon kuitenkin, että onnistuneella suorituksella en jää viimeiseksi. Viikonloppuna tai ensi viikon alussa raportoin sitten siitä, miten kävi. 

SM-kisareissulle lähtee nyt kuusamolaisittain hurjan suuri joukko: kuusi suunnistajaa henkilökohtaiseen kisaan (ennätyksiä tässä jo kohta rikotaan!) Minä suunnistan H18-, Teemu H20-, Severi ja Samuli H16- sarjassa, tytöt ovat jo pääsarjassa D21. Toivotaan tsemppiä meille kaikille ja keskittynyttä suoritusta niin karsintaan kuin sitten finaaliinkin. Kaikki sinne pääskäämme!!

Kaikki kynnellekykenevät SM-kävijät osallistuivat keskiviikon kisatreeniin.
Vasemmalta: Samuli Ervasti, Teemu Tauriainen, Santeri Aikio, Severi Aikio.
Kuvakulman etsi Tarja Keränen.



maanantai 10. syyskuuta 2012

Huiput Kainuun maastoissa... ja minä siellä seassa!

Viikonloppuna pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä, kun maailman huippusuunnistajat kisailivat sunnistuksen maailmancupin ja Nordic Orienteering Tourin finaaleissa Kajaanissa ja Vuokatissa. Perjantain sprintin seuraaminen varmisti, että viikolla ei tarvinnut paljon koulussa istua. No, urheiluhullu... Kajaanin kisa oli sprintti, kaupunkisuunnistus, kuten se nykyään yleensä voidaan suoraan kääntää. Yleensä Suomessa käydyt sprintit ovat tasoltaan huomattavasti alempana kuin Keski-Euroopassa, johtuen lähinnä kaupunkiemme rakenteesta. Kajaanissa kuitenkin todistettiin, että kyllä kaikki on mahdollista ja ainakin sen perusteella mitä minä näin kartasta, maastosta ja kisakeskuksen screeniltä, sprintti oli todellakin haastava. Teknisyyttä, monipuolisuutta ja haastavia reitinvalintoja riitti, samoin ajattelivat huiput mikäli ymmärsin oikein kuulemani paikanpäällä ja tv-lähetyksistä jälkeen päin. 
Myös Vuokatti sai maastona paljon kehuja. Tiedän omasta kokemuksesta vaaran rinteet haastaviksi alueiksi ja kyllä muuan maailman luokan suunnistajatkin siellä voivat koukata, vaikka se on tietenkin pientä minun pummeihini verrattuna. Matthias Kyburz tekaisi minuutin koukun radan loppuvaiheessa ja pisti näin pelin jännäksi vaikka voittikin sitten noin minuutin erolla Thierry Queorgiouhun. Naisissa Minna Kauppi oli lähellä nousta kakkoseksi, mutta teki niinikään pienen koukun ja Helena Jansson karkasi. Mutta minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että Tove Alexandersson teki päivän näytöt! Suunnistajat varmastikin katsoivat tv-lähetyksen ja näkivät ruotsalaisen suorituksen, mutta mainittakoon, että Hän nousi lähtösijalta yhdeksän neljänneksi ja pystyi loppusuoralla runttaamaan rajun radan päätteeksi jyrkkään mäkeen kunnioitettavaa vauhtia ollen myös päivän nopein. Kova tyttö! Mainittakoon että Alexanderssonia voidaan tällä hetkellä pitää myös maailman parhaana naishiihtosuunnistajana: viime talvena hän voitti kaikki nuorten maailmanmestaruudet ja lisäksi suurimman osan maailmancupin kilpailuista (Ukrainan osakilpailuissa hän jäi ilman pisteitä osallistuessaan nuorten MM-kisoihin, ja se todennäköisesti oli syynä hänen jäämiseensä toiseksi maailmancupin lopputuloksissa).

Alle olen koonnut kuvia, joita pääsin napsimaan huipuista Kainuun maisemissa.





Thierry Queorgiou, ranskalainen suunnistuskuningas!



Hyvä Mäksäää!!!
Also known as "Tero Kettunen"
Tuomo "Mäksä" Mäkelä

Tuomas Tervo



Sofia Haajanen

Merja Rantanen

Heini Wennman


Tove Alexandersson

Venla Niemi


Matthias Merz

Mårten Boström

Edelliset tetenkin Kajaanista sprintistä. Tässä ovat Vuokatin takaa-ajo keskarin parhaat palat:

Tove ei vaikuttanut lainkaan väsyneeltä Tourin finaaliin lähdettäessä,
Eikä Rantasen Merja ollut sen huonompi. 

Simone Niggli, ehdottomasti suunnistuskuningatar!

Helena Jansson piti pintansa ja tuli Tourin toiseksi

Minnalta riitti vielä kiitosvilkutus yleisölle, vaikka lopun virhe varmasti harmitti

Hyvä Minna!!!!!

Mutta Alexandersson oli päivän nopein, ja loppuun asti mentiin kovaa!
Heja Tove!! Heja Sverige!!

Tuo viimeinen kuva oli aivan tuurinkauppaa. Kameran muistikortti täyttyi heti sen ottamisen jälkeen ja tuossakin sain vain survaistua kameran yleisömassan raosta ja laukaistua sinne päin. Aika todella hyvä otos mielestäni! Niin tuli maailmancup ja NORT päätökseen. Näille huipuille se oli prologi ensi kesän MM-kisoihin, ja sitä se oli minullekin. Minun kohdallani vain kisaturistin näkökulmasta. Nyt on harjoiteltu kuvakulmien hakemista ja muita vannoutuneen fanin tärkeitä taitoja... Minnan nimikirjoitus suomipaitaan jäi ottamatta. Se olkoon ensi kesän päätavoite! 
Mutta seuraavana viikonloppuna on vielä omat karkelot: SM keskimatkan kisat lähestyvät. Ei pidä unohtua liian pitkäksi aikaa penkkiurheilemaan...

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

"Pudotuspelit" Mikkelin taitoleirillä

Suunnistusliiton talenttiryhmään, elikkä nuorten maajoukkueeseen kuulumisessa on se hyvä puoli, että erilaisia suunnistustaitoharjoituksia pääsee tekemään hyvässä porukassa silloinkin, kun ei oikein olisi mahkuja niitä muuten tehdä. Lauantaista 1.9. keskiviikkoon 5.9. kulunut aika on vietetty Mikkelissä rullahiihdon ja sauvakävelyn parissa, mutta suunnistustaito on kuulunut olennaisesti leirin teemaan.

Kahdeksasta alkuperäisestä tulijasta seitsemän oli selviytynyt perille, Teemu joutui jättämään väliin ja minulle se tiesi luonnollisesti siirtymistä VR:n matkustajakuntaan... pitkästä aikaa! Ensimmäinen "pudotus" tapahtui siis ennen leirin alkua! Lauantai kului toki pitkälti matkustamisessa, mutta illalle ehdittiin vielä tehdä pieni lihasaktivointi: verrylenkki, koordinaatio- ja coreharjoitus. Vajaa tunti siis sellaisia liikkeitä, joista muistaa aina näissä yhteyksissä, että "hittolainen, näitähän olisikin pitänyt tehdä aina verryttelyn yhteydessä!" ja sitten kuitenkin unohtaa heti treenin loppuessa kaiken mitä tuli taas opittua. Jospa vielä joskus saisi itsensä koulutettua niitä tekemään. Lauantai oli kuitenkin tuntumallisesti paras päivä koko porukalla, ainakin uskoisin niin.

Sunnuntai oli sitten määräpäivä, aamupäivällä rullahiihtämällä ensin vajaa tunti verryttelyä, sitten tunteroinen sauvakävelysuunnistusta, jossa haetaan sitä kuuluisaa tuntumaa kartanlukuun karttatelineestä, ja sitten taas vajaa tunti rullahiihtoa. Hyvin onnistui vaikka useammallakin meistä oli pieniä tuntemuksia alkavasta nuhasta tai flunssasta. Kaikkiaan siis hieman alle kolme tuntia, ja iltapäivälle parin tunnin perinteisen hiihtotavan rullalenkki, joten päivän kokonaissaldoksi 5 tuntia. Kostea sää oli riesana koko päivän ajan. Majoitus oli muuten ihan kelpo, mutta sopivaa lämpötilaa ei tuntunut löytyvän ja aina oli liian kuuma tai kylmä, ja ainakin liian kostea. Lienee omiaan edesauttamaan sairastumista, mutta kaikki kuitenkin pysyivät sunnuntain ajan leikissä mukana.
Maanantai oli niinikään määräpainotteinen päivä, aamupäivällä taas hiihdettiin, tällä kertaa siihen sisältyi lyhyt rullahisupätkä. Rullahisua tulee vähemmän Kuusamossa tehtyä kun pyörätieverrko on vähän köykäinen, kuten paikkakunnalla asuvat tai enemmän aikaa viettäneet tietävät, ja sitten autoteille ei ihan ensimmäiseksi tee mieli lähteä kun pitäisi koettaa keskittyä suunnistamiseenkin. Ongelmallista... Mutta Mikkelissä siihen tarjoutui mahdollisuus ja pakko sanoa että vähän meinasi ote suoritukseen karata alkuun. 
Sitten vaihdettiin taas kävelysauvoihin ja nastareihin ja vedettiin tunteroinen sauvakävelysuunnistusta, neljä pientä rataa. Siinä alkoi jo sujua ja homma tuntui tutulta. Lopussa hiihtäessä meinasi tulla energiapula vastaan, vaikka välissä oli jo hieman tankattukin. Majoitukselle asti kun oli päästy, niin kyllä oli mukava istahtaa ruokapöytöään. Päivään mahtui myös pieni kauppareissu Mikkelin keskustaan ja "ylimääräiset rahat", jos sellaisia nyt voi olla, saatiin hyvin kulumaan kun täydenneltiin niin vaate- kuin muonapuolta (sukat ei meinanneet oikein kuivua kosteassa kelissä, joten piti ostaa uusia vaihtoon). 
Iltapäivän harjoituksena pelailtiin puoli tuntia ultimatea pienellä porukalla (liikettä oli) ja sitten taas vaihteeksi core-voimatreeni/lihashallintaharjoitus. Ja tässä vaiheessa porukka oli sitten jo kutistunut : yksi lähti kotiin, toinen inttiin kun loma loppui (Misalle toipumisia flunssasta, Juhalle tsemiä Immolan erikoisrajajääkärien varuskunnan aitojen taa!). Kaksi "pudotusta" lisää.

Tiistaiaamu toi tullessaan yhä tukkoisemman olon, nenä oli tukossa ja yskitti ja muutenkin tuntui aika kurjalta, mutta kun aamuteet oli hörpitty ja muuten ehditty herätä, todettiin että kyllä pystyy vielä harjoittelemaan. Tai no... kuka pystyi, kuka ei. Nyt oli Aleksin vuoro jättää leikki kesken ja kun me muut suuntasimme tekemään sprinttisuunnistusharjoitusta, jäi tämä Muhoksen karpaasi, Hankasalmellakin tunnettu, pakkailemaan tavaroita kotimatkaa varten (paranemisia sinnekin päin!). Räisäset olivat muutenkin tiistaina aikeissa lähteä. Toivottavasti asuntoautomajoituksesta oli se hyöty, että välttyvät flunssalta. Elikkä elikkä... Tiistain iltapäivätreenissä, joka oli pk-rullahiihtoa ihan huoltavana, jäljellä oli enää kaksi urheilijaa: Liisa ja... minä, 2/8 on selviytynyt viimeiseen päivään; "pudotuspelien finaaliottelijat".
Neuvotteluiden jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että keskiviikkona jätetään treenaamiset vähemälle ja lähdetään kotia kohti jo yhdeltätoista.

Ja keskiviikkona sitten... aamulla herätys, aamupala, pakkaamisen viimeistely, kämpän siivous, avainten luovutus, autoon ja junaan. Ja täällä istutaan, Mikkelistä Kajaania kohti menossa ja blogia kirjoittaessa kun parempaa tekemistä ei ole. Kuvaa ei ole laittaa, kun kameraa ei tullut mukaan, enkä kyllä muutenkaan juuri nyt jaksaisi alkaa tämän koneen kanssa tappelemaan. Tämä läppäri ei oikein hyvin osaa suhtautua kuvatiedostoihin, vanha ja hidas kun on. Mutta nyt eksyin sivuraiteille, nimittäin pudotuspelit ovat nyt ohi ja voittajina maaliin, jos näin voi sanoa (mitä kyllä oikeastaan epäilen aika paljon...) selvisimme minä ja Liisa. Vaikkakin pakko myöntää että ääni on painoksissa ja nenä on tukossa ja muutenkaan ei ole aivan tervein olo. Pitää viettää loppuviikko urheilusta vapaata elämää... NO EI KYLLÄ!! Kajaanissa ja Vuokatissa on maailmancupin ja Nordic O-Tourin finaalit perjantaina ja lauantaina ja minähän muuten menen niitä katsomaan. Sekin on mielestäni jollain tapaa kytköksissä urheiluun, mutta sovitaan etten itse treenaa, jos en parane.

Jotenka toivotaan että paranen ja kaikki muutkin Mikkelin pudotuspelien osanottajat pääsevät jatkamaan harjoittelua mahdollisimman pian. Onhan se nyt aika kökkö homma jos kaikki MM-ryhmän leirille osallistuneet joutuvat sitten jättämään MM-kisat väliin kun eivät ole päässeet sairastelun takia ollenkaan harjoittelemaan koko syksynä...

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ratajuoksua ja rullailua

Nyt on taas perusjauhettu jonkin verran. Viimeistä edellinen viikko oli siinä 20 tunnin huiteilla,  viimeviikkokin reilusti päälle kymmenen. Mainittakoon harjoittelun sisällöstä erikoisuutena urheilukenttäoloissa tehty ratajuoksuharjoittelu. Sitä ei ole niin hurjan paljon tullut tehtyä tähän saakka, juoksu on painotettu enemmän maastoon ja suunnistuksen yhteyteen. Nämä nopeusvedot tietenkin ovat ihan positiivinen juttu; ne tuovat vaihtelua harjoitteluun, ja pitäähän sentään välillä kokeilla vähän, millaisia vauhteja pitäisi oikeasti juosta. Radalla se on helppo kokeilla, kun matka on tarkka ja nopeus helppo määrittää.
Parin viikon sisään olen ämpännyt minulle erittäin epätyypillisen annoksen ratajuoksua, kun olen kahdesti tehnyt jonkinlaisia vetotreenejä, juossut koulujen välisissä yu-kisoissa 800m kisana (2:23 ja epämääräisiä sadasosia päälle), ja näin viikon loppuun vielä liikunnan tunnilla cooperintesti jossa vaivaiset 3230 metriä, hieman oli kyllä jumista ja ensimmäinen kierros tuli mentyä vähän liian lujaa, mutta kokonaisuutena ihan ok juoksu. 

Suuri rooli on ollut myös rullahiihdolla, ja rullilla onkin viihdytty kahden viikon aikana sellaisten 200 kilometrin edestä, ei huono saavutus. Varmaan ei ole yllättävää, että juoksu iltarasteilla ei ole ollut mitenkään herkkää, mutta luottamus tulevan talven kulkuun on vahvassa nousussa.
Hiihtotekniikoista kuokka, elikkä perusluistelu on minulle se akilleen kantapää. Wassu on ykköslajini, molle menee siinä sivussa ihan mukavasti, mutta kuokka... siinä oli pitkään vähän ajoitusongelmia, ja nyt kun ne on hiljalleen saatu korjautumaan, ovat raajat missä sattuu ja välillä hiihto on suorastaan voimatonta. Kuokkaan voimaa ja tekniikkaa kävin hakemassa Konttaiselta, Rukan pohjoispuolelta. Virkkulantie nousee aika mukavassa kulmassa ja siinä saa jo ihan reilusti puristaa jaloilla jos mielii ylös asti. Onneksi herra Aikio vanhempi pääsi sekä kyyti- että kameravastaavaksi, jotta pääsin tutkimaan nousutekniikkaani itse kesken harjoituksen ja etsimään niitä parannettavia asioita. Mielestäni taso parani joka nousulla vähän.

Konttaisen nousuja pitänee muutama vielä tälle syksylle tekaista ja kun lumet toivottavasti sitten pian tulevat, niin Rukalla täytyy hiihtää, jotta ylämäkeen hiihto ei ole talvella ongelma. Latvian vanhoista kartoista voi päätellä, että MM-kisoissakin kuitenkin jonkin asteista korkeuseroa on tarjolla. Itsestään selvää on tietenkin, että lähtökohtana on että MM-joukkueessa ollaan!
Henkistä yliotetta lähinnä itsestä lähdetään hakemaan Mikkelistä ylimääräiseltä taitoleiriltä, joka onneksi saatiin nousemaan pystyyn. Rullahisua, sauvahisua, ja pk perusjauhamista rullahiihdon merkeissä on yhä luvassa.