Talvi paketissa

No niin, nyt se loppui ja väsynyttä poikaa ollaan. Viimeinen kisa hiihdetty, mihinkään ei kulkenut vaikka suunnistus sujuikin hyvin. Päivän kisassa järjestys oli sama kuin eilen, Jyri voitti ja Misa oli toinen, kolmanneksi jäin minä. Lumirastien kokonaiskisassa kuitenkin riitti minulle sprintin voitto ja kuuden pisteen turvin säilytin keulapaikan. Kotiinviemisinä hieno OBH nordican leivänpaahdin. Jospa sillä nyt saisi ruisleivät lämmitettyä ja sitä kautta vähän kulkua ensi kauteen. 

Aurinkoiset kelit jatkuvat yhä, mukava on tällaisissa keleissä vielä hiihdellä ilman mitään isompia tavoitteita missään. Ihan vain pk-lenkkejä. Mutta huomenna on lepopäivän paikka. Nyt väsyttää niin paljon että hyvä kun jaksaa portaat kiivetä keittiöön ruokailua varten. Lenkkareita pitää myös alkaa hiljalleen ulkoiluttamaan, sillä Jukolassa ei juosta talven höyryillä, pitää saada vähän uutta pökköä pesään ennen sitä. 

Tulevaan kesään ajattelin myös pyrkiä lisäämään hiihtosuunnistuksen taitoharjoittelun määrää: pyöräsuunnistusta, sauvajuoksusuunnistusta, rullahisua, sprinttisuunnistusta yms. Vaikka pakko tunnustaa että enemmän tänä talvena oli kyse lihaksiston tilasta. Selkä ja lantioseutu pitää saada pelaamaan, muuten ei wassu irtoa. Mutta sitä ehtii miettiä myöhemmin, nyt on pakko syödä ja palautua.

Erikoispitkä

Siinä se nyt oli. Viimeinen SM-kisa, erikoispitkä (ja myös erikoistasainen maastoltaan) on takana. Ei tullut kultaa siitä, pronssiin oli tyytyminen, mutta se oli päivän kunto ja pulinat pois. Ei ollut paljon parempaan varaa. Misa tuli lopussa ohi ja loppusuoralla en pystynyt vastaamaan. Jyri taas oli ihan omaa luokkaansa. Taistelupronssi siis. Kisan luonne oli minulle vähän tympeä, tasaista ja pitkiä hiihtovälejä. Olen joskus aiemmin valittanut selkääni, ja se on aina juuri näiden pitkien tasamaan hiihtojen ongelma. Meren jäällä vastatuuleen hiihtäminen osoittautui minulle akilleen kantapääksi, ja sellaisella pätkällä Misa minut ajoi käytännössä kiinni.

Alun suma hellitti vasta pitkän hiihtelyn jälkeen

Kisa lähti heti alusta saakka vähän tökkien, ihan kirjaimellisesti. Lähtöhetkellä oli pääsarjan karttojen kanssa vielä jotain ongelmaa ja kun takarivi lähti työntämään, eturivi ei liikkunut... No, pahoilta kolareilta vältyttiin mutta tilanne oli koominen. Minuutin kuluttua startattiin sitten oikeasti ja meidän 20-pojat oli laitettu takariviin. Siinä sai hissutella vähän K-pisteen ohi ennen kuin alkoi ladulle sopia kunnolla hiihtämään. Kartanvaihdot oli tehty odottamattomalla tavalla. Ensimmäinen kartanvaihto oli maastossa ja siellä pyöritettiin hajontalenkit, heti aluksi näin ettei nyt ole suksessa sellainen syönti kuin vuosi sitten oli Ritavalkealla. Jyri, jolla oli ensin pidempi hajonta, selvitti sen samaa vauhtia kuin minä lyhemmän omani, ja näin ollen mies oli karussa kun hajonnat saatiin pois päiväjärjestyksestä. 

Teemu oli tasaisesti neljäntenä, jo toisessa kartanvaihdossa

Toinen kartanvaihto oli kisakeskuksen tuntumassa. Siinä kohtaa olisi ehkä voinut pelata yhden kortin paremmin ja vaihtaa sukset, mutta enpä tuota tehnyt vaan jatkoin matkaa samoilla kapuloilla. Luisto oli ihan hyvä, mutta 30 kilometriä syö voiteita. Geelin kuitenkin otin. Kartanvaihdon jälkeen oli juuri niiden pitkien hiihtovälien vuoro, kun mentiin merellä milloin moottorikelkalla ajettuja huvireittejä, milloin ihan oikeita kisauria pitkin. Happoa pukkasi ja meno alkoi hyytyä. 

Misan kanssa mentiin yhdessä mies miestä vastaan tiukat urastohässäkät, joissa jopa onnistuin pieniä kuittauksia tekemään, kuitenkin vain huomatakseni että Jyväskylän maailmanmestari tulee pian taas kantaan. Ja niin kävi että lopussa, kun mitään suunnistustehtävää ei enää ollut, pelkkää luukutusta baanalla, niin Tuomala sujahti ohi ja minun pieni vastalauseeni hukkui loivaan ylämäkeen. Loppusuoralla kaverin selkä oli juuri siinä saavuttamattomissa, ja ero oli maalissa neljä sekuntia. Maalissa olin aivan puhki. Pitkään meni kisan jälkeen ennen kuin voimat alkoivat palautua, ja vieläkin on aika nuutunut olo kun jo mummolan alakerrassa kirjoittelen blogia.

Loppusuorakin vielä hampaat irvessä!

Teemu tuli neljänneksi. Ei ihan kaksoisvoittoa, mutta ei päässyt kukaan väliinkään kiilaamaan. Uuden pistelaskujärjestelmän myötä olen myös vielä lumirasteilla kärjessä, vaikka Uusitalo kukistikin minut kahdella ja puolella minuutilla tänään. Vanhalla mallilla olisin nyt toisena ja noin kaksi minuuttia Jyriä perässä, mutta ilmeisesti erikoispitkän painoarvoa on haluttu laskea hieman siinä yleensä tulevien mammuttierojen vuoksi.

Nuorten cupissa erikoispitkän painoarvo kuitenkin oli kaksinkertainen ja putosin kolmannelle sijalle siinä. Misa vei cupin voiton, Jyri kiilasi toiseksi vahvalla esityksellään tänään. Niin että tavoitteesta jäin, koska olin ihan julkisesti liiton urheilijaprofiilissa asettanut cupin voiton tähtäimeen. 

Nuorten maajoukkueen mitalikolmikko

Huomenna siis vielä viimeinen kauden kisa, tavoitteena nauttia täysin siemauksin hiihtosuunnistuksesta, jonka oletan huomenna olevan hieman suunnistuspainotteisempaa... Ainakin kartta antoi sellaisen vaikutelman sen alueen osalta, jossa ei vielä tänään paljoa seikkailtu.

Viimeinen mahdollisuus!

Tämän viikolopun aikana se loppuu! Siis hisukausi, ei ura sentään! Tänään alkoivat Lapin lumirastit 2013, sprinttikisalla Kemin Kallinkankaalla, ja jatkuvat huomisen ja ylihuomisen ajan Tornion puolella. Huomenna on myös SM-kisa, erikoispitkä yhteislähtökisa, ja minulle viimeinen mahdollisuus lunastaa tästä kaudesta onnistunut SM-startti. Kisaamaan lähti myös 10-vuotta pian täyttävä pikkuveljeni Valtteri, 12-vuotaiden sarjaan kokemuksia hankkimaan.

Veljekset valmiina lähtöön

Sprintti sujui suunnistuksellisesti mainiosti, sillä virheitä ei tullut. No, yksi ohiajo, ehkä kymmenen sekunnin koukku, mutta sitä ei melkein lasketa. Sen sijaan fyysiseen vireeseen voisi vielä vähän saada potkua. Viikko sitten yhteiskuntaopin ylioppilaskokeen (joka muuten alustavasti arvioituna lähti laudaturin arvoisena YTL:n sensorin käsiin!) jälkeen lähdin käymään kevyellä iltahölkällä, tarkoituksena virkistää mieltä viikonlopun kovia harjoituksia varten. No, kevyt iltahölkää vaivutti minut syviin ajatuksiin ja kun vailkaisin kelloa, oli juoksulenkki venynyt puoleentoista tuntiin. Aika raju siirtyminen suksilta lenkkitossuille, ja seuraavana päivänä se reisissä tuntui. Toisaalta tietysti hyvällä mallilla jos lenkkeily luistaa niin mukavasti ettei ollenkaan hoksaa ajan kulua. Ongelma on siinä että se tuntuu reisissä yhä! Viikonloppuna tein pienet tehot vielä juoksun päälle. Sunnuntaina sivakoin perinteisellä tyylillä Valkeisenvaaran kilpaladuilla samoja kolmen minuutin vetoja kuin ennen SM-keskariakin, tällä kertaa vain muutaman enemmän. Viime viikko kuluikin sitten palautuessa rajusta viikonlopusta, pieniä verryttelylenkkejä ja aerobiselta kynnykseltä vk:lle pieni reippaampi veto eilen.

Mikäs on aurinkoisessa säässä hiihdellessä

Niin että tällaisissa asetelmissa ollaan nyt. Päivän suoritus kuitenkin oli siinä mielessä rohkaiseva, että vaikka jo ensimmäiselle rastille mennessä reidet puskivat happoa, niin suunnistus pysyi hallussa alusta loppuun. Huomenna pitää myös hallita ennenkaikkea oma pää heti alusta saakka, ja jättää ne tyypilliset yhteislähdön alkuhässäkät tekemättä. Kuusamo otti tänään kaksoisvoiton järjestyksellä minä ensin ja sitten Teemu, jos sama meno huomenna jatkuisi niin suunta olisi vallan mainio! Tälle iltaa vielä pientä verryttely hölkynkölkkyä, venyttelyä ja vanuttelua, niin kyllä se siitä lähtee.

Ja kaksoisvoiton kunniaksi on helppo hymyillä, mutta molemmilla kyllä katse on huomisessa,
joka on päämatka tänä viikonloppuna...

SM-keskimatka ja viikon "isot kisat"

Viime viikonlopun reissu Alajärvelle ja Lehtimäelle meni alavireisesti suunnistuksen kannalta katsottuna. SM-keskimatkalle lähdettiin mitalijahtiin, mutta tyytyminen oli viidenteen sijaan. Vauhti kyllä oli kärkiluokkaa, vaan ei se auta jos pää pettää. Herpaannuin keskimatkan kuudennella rastivälillä ja käännyin isojen luistelu-urien risteyksestä väärin. Sen lisäksi hiihdin vielä huonoa reitinvalintaa välin lopun ja hävisin puolitoista minuuttia. Taisimpa olla välin hitain menijä... Ja mitä seuraa kun yrittää luukuttaa puolentoista minuutin eroa kiinni paniikinomaisessa tilassa hiihtäen? Tietenkin järjettömät hapot, väsähtäminen ja lisää virheitä. Ei tarvinnut odottaa kuin seuraavalla rastivälille, kun jo otin väärän reitinvalinnan ja olin sitten ihan hukassa erään oikouran kanssa sekoiltuani. Ja taas meni minuutti hukkaan. Se oli siinä! Maalissa kolmanneksi, ja sitten takaa lähteneet Tuomas ja Misa tulivat ohi. Ja hyvä niin, sillä jos pojat olisivat vielä siinä tilanteessa minulle hävinneet, olisi koko nuorten MM-joukkue pian voitu manata osaamattomana harrastelijalaumana syvimpään häpeänurkkaan! Parempi kun vetäydyn sinne toviksi itse ja ponnistan sitten takaisin omalle tasolleni. 

Ei se mitalittomuus niinkään harmita, vaan se että tekee virheitä! Olisi mukava kun saisi suunnistuksen sujumaan ja suksen syönnilleen samaan aikaan. Nauttimisen takia tätä lajia harrastetaan. Kun suunnistus sujuu ja hiihto on kevyttä, suoritus on nautinnollinen elämys, jota palaa mielellään muistelemaan jälkikäteenkin. Kyllä keskinkertaisella suorituksellakin on mitaleille päästy, mutta ei se silloin tunnu yhtä mukavalta. 

Vaan olipa SM-kisoissa jotain kuusamolaisittain positiivistakin! Teemu, tuo hurja haastajaryhmän karpaasi vuosimallia -93 pääsi vihdoin mitalikantaan! Kaverin pronssi kyllä hälvensi oman harmituksen hyväksi toviksi. Hyvä homma Teemu!

Sunnuntaina kisattiin Lumitoukola, siinä meillä oli joukkue Viertolan "puulaakisarjassa". Tarvittaisiin pari hisumiestä lisää niin päästäisiin ihan miesten Toukolaan. Eli kuulkaa kuusamolaiset potentiaaliset hiihtosuunnistajat: kaksi miestä otetaan ensi talvena mukaan joukkueeseen, edellytyksenä se että omistaa sukset. Tai no, jos ei löydy niitäkään niin lainaamista voidaan miettiä... Viertolassa olimme sijalla kolme. Voiton vei kohtuullisen ylivoimaisesti Swedish Warheroes, joukkue jossa ei ollut tosin yhtään ruotsalaista saati sitten sotasankaria. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Eivind Tonna (NOR), Lars Hol Moholdt (NOR) ja ... Kukas se kolmas olikaan? Joku venäläinen, en muista enää, enkä nyt jaksa tarkistaa.

Viikolla on kuitenkin toiset karkelot kotopuolessa, ihan valtakunnalliset "isot kisat", kuten Kuusamon Lukion matematiikan opettaja Osmo Pohjola tituleerasi tapahtuman. Yleisesti puhutaan enemmän ylioppilaskirjoituksista. Koska olen luonteeltani sellainen, etten opiskelujakaan ihan läskiksi halua heittää, vaikuttaa koeruljanssi harjoitteluun tällä viikolla. Pitkä matematiikka kirjoitettiin tänään. En enää tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai ei, mutta väliäkö hällä? Paperit on palautettu kello 14:45 ja sinne meni, tuloksia on turha odotella ennen toukokuuta ja se on sitten sen ajan murhe. Perjantaina kirjoitan kuitenkin vielä yhteiskuntaopin, joten siihen täytyy koettaa vähän virittäytyä. 

Puolentoista viikon päästä kisattavat SM-erikoispitkät ovat kuitenkin kevään päätavoite. 

Tauti takana, kisat jälleen edessä

Niinhän siinä kävi, että vaikka kuvittelin ehtiväni tässä kuluneiden parin viikon aikana treenata ihan kunnolla, ei harjoittelusta tullut sairastelun takia mitään. Nyt kuitenkin on olotila parempi ja tämän viikon olen koettanut hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Ei tunnu herkältä nyt, mutta kylmillä keleillä saattaa olla siihen oma vaikutuksensa pitkän pakkolevon lisäksi. 

Kuluneella viikolla olen koettanut herätellä lihasmuistiin joskus jääneitä rippeitä hiihtotekniikasta. Tiistaina hiihdin aerobisen kynnyksen tuntumassa hiihtosuunnistusurilla yrittäen samalla ottaa tuntumaa kartanlukuun ja urahiihtoon. Luisto oli surkea, ja meno takkuista, mutta ainakin sain kuormitettua kroppaa. Kotiin tullessa oli energiavarasto aikalailla tyhjä. Keskiviikkona otin sitten kelin mukaisesti perinteisen sukset jalkaan. Luisto oli ehkä aavistuksen parempi, pitoakin löytyi. Maastoksi valitsin Rukan vanhan Valkeisenvaaran kisaladun ja siellä sivakoin kaksi tuntia. Treeniin sisällytin kolmen minuutin vetoja, ensin vk ja sitten anaerobisella kynnyksellä. Viimeisen tein maksimilla, kierroksia kone ainakin ottaa ja syke nousee. Eri asia on että miten pääsee eteenpäin... Tänään tein lihaskestävyyttä suksilla, 4x5min tasatyöntöä ja 4x5min sauvoittahiihtoa. Jospa se olisi nyt vähän herättänyt hiihtolihaksia. Ja toivottavasti kulku paranee viikonlopuksi, kun Alajärvellä kisataan SM-keskimatka ja Lumitoukola. Toivon myös parempia kelejä kisoihin. Täällä vallitseva 15-20 asteen pakkanen yhdistettynä vitilumisateeseen ei oikein tarjoa hyvää luistoa ja mukavia elämyksiä suksilla.

Keskimatla on tämä viimeinen välietappi, erikoispitkälle on kevään päätähtäin asetettu. Ja sitten pitääkin jo alkaa valmistautumaan Jukolaan, joka on kesän tärkein kisa.

Nyky-yskä on paha vihollinen

(Rauta-)tien päällä taas istun ja mietin, näitä syntyjä syviä, joita aina tylsillä hetkillä alkaa pulpahdella mieleen. Ja kun on tylsää, ajatuksetkin herkästi kohdistuvat ikäviin asioihin. Minun tapauksessani tällä hetkellä siihen, miten ikävää voikaan olla kun jatkuva yskä vaivaa. 

Kuten olen aiemmissa blogiteksteissä mainostanut, vaivasi flunssa jo ennen MM-kisoihin lähtöä. Kisavalmistelut menivät aika tavalla vinksalleen, siitä kertoo edeltävien viikkojen harjoitusmäärä, jonka olisi pitänyt kolmessa viikossa olla jossain neljänkymmenen tunnin korvilla, ja se jäi sitten noin viiteentoista, kaikki lähinnä ilatalenkkejä, lyhyitä hiihtolenkin yrityksiä, joku saliharjoitus... Ei siis ihme että paras terä puuttui niissä isoissa kisoissa. 

No ei siinä mitään, koska flunssa tuntui hellittäneen kisaviikolla, mutta ei! Heti kun laski vain jalkansa takaisin Suomen maalle niin johan alkoi yskiminen ja pärskiminen, niistäminen ja töräyttely taas kahta kauheampana. Taas meni viikko pilalle ja sprinttivalmistautuminen jäi vajaaksi. Sprintissä hiihdin riskilläkin kisan, toivon puolittain että rasitus yskäisenä nostaisi kuumeen ja tappaisi sitten taudin. Vaan ei, sama meno jatkuu yhä, kun niistäkin kisoista on jo viikko. Eli reilu kuukausi flunssassa, joka ei parane eikä pahene! 

Antibioottikuurin sain eilen, toivottavasti se puree. Jatkuva aivastelu ei kuitenkaan ole tartuttanut ketään muuta samaan tautiin, vaikka koulussa ja kotona on porukkaa ympärillä hääräämässä. Hyvä niin, olisihan se ikävä jos kaikki olisivat ikuisessa flunssassa. Sellaisia nämä nykytaudit tuppaavat olemaan. Loputtomia ja kesyjä. Ennen sentään oli kunnon kuume, huono olo, päänsärky ja lopuksi toipuminen. Oi niitä vanhoja, hyviä aikoja!

Valmentaja neuvoo viisaasti ettei saa vaipua synkkyyteen, onhan tässä vielä aikaa ennen kevään SM-kisoja. Totta, onhan asenteellakin merkitystä asiaan. Joten nyt kun olen vuodattanut suuttumusta tänne virtuaaliseen maailmaan, jota en ymmärrä, voin varmaan alkaa taas ajatella positiivisesti. Mene ja tiedä. Olen matkalla Vaasaan, hyvä seura tekee joskus ihmeitä mielialalle. Kyllä oikeastaan nyt kun on jotain odotettavaa, on jo vähän parempi mieli. Saisi vain tuo taivaalla möllöttävä valoilmiö säästää säteilyään loppuviikkoon, jolloin toivottavasti pääsen jo vähän kokeilemaan ulkoilua. Auringon valolla on kuulemma myös kielteisiä vaikutuksia antibiootin tehoon. Minä kun olin siinä käsityksessä että Pohjanmaalla on tällä viikolla pilvistä ja synkkää! Piti pettyä tämänkin suhteen...