perjantai 29. elokuuta 2014

Tehokasta treeniä ja lupsakkaa leiriä Joensuussa

Ja niin taas meni yksi leiri. Aikuisten maajoukkueleiri (minulle ensimmäinen laatuaan) paketoitiin tänään Joensuussa, tai tarkalleen ottaen Pärnävaaran rullaradalla, jossa hiihdettiin tasatyöntövetoja porukassa.

Pääsin irtautumaan Hoikankankaalta vasta maanantai-iltana, kun leiriä oli jo kulunut kolme päivää. Tähän oli syynä se, että sunnuntaina ja maanantaina tiedustelukomppania, mukaanlukien urheilujoukkue ampui Kassunkurulla taisteluammuntoja: partion hyökkäys- ja puolustusammuntoja, ja piipussa olivat kovat panokset. Oli aika mahtavaa nähdä, että osui nopeillakin tähtäyksillä maaleihin eri etäisyyksillä! Kuten serkkupoikani kiteytti: "parasta mitä intissä voi tehdä housut jalassa". Sitä en vielä tiedä, mitä kivaa INTISSÄ voi tehdä ilman housuja. Ehkä sekin selviää...

Jokatapauksessa tiistaina sain herätä vähän myöhemmin ja aloittaa leirin 'legstrong'-harjoituksella, joka sisälsi lyhyitä kiihdytyksiä, sekä erinäisiä hyppyjä ja loikkia kasvavalla vaikeusasteella, lopuksi jyrkkään Pärnävaaran penkkaan. Erityäin hyvä harjoitus, mutta iltapäivän keski-ja ylävartaloharjoitus salilla ei juuri tarjonnut jaloille huuhtelua, ja keskiviikkona tuntui aika ankealta nousta sängystä...

Keskiviikkona treenailtiin rullasuksilla vähän erilaisella tavalla: pelattiin lätkää... tai sählyä... No jotain niiden yhdistelmää eräällä parkkipaikalla. Aika tasaväkinen ottelu saatiin aikaan, sen perään vielä vähän pk-hiihtelyä, ja iltapäivällä tehtiin lajinomainen, huoltava sauvakävelysuunnistus. 

Huoltoharjoitus huuhteli jalkoja, mutta siitäkin huolimatta pohkeet olivat helkkarin moisessa juntturassa kun torstaiaamu koitti, ja toi tullessaan yhdistelmäharjoituksen, johon toisilla kuului pyöräilyä ja rullahiihtoa, mutta meillä muutamilla ensin sauvakävelyä, ja sen perään rullahiihtosuunnistusta Joensuun keskustassa, jossa muut olivat pyörineet jo sunnuntaiaamuna. Rullahisu on erittäin hyvä harjoitus muuten, mutta siinä saa aina hieman pelätä henkikultansa puolesta, ja joskus jopa muiden henkien puolesta... Hengissä kuitenkin ollaan vieläkin! 

Iltapäivällä rikottiin ennätyksiä! Maailmanennätyksiä nimittäin. Tai no, yksi maailmanennätys, miesten 5000m ulkoradalla. Päävalmentaja Eivind pisti myllyn päälle juoksemalla ensimmäisen 200m, jonka jälkeen vastuu siirtyi urheilijoille. Tuomas Kotro, minä, Janne Häkkinen, Tommi Reponen, Hannu-Pekka Pukema ja Tero Linnainmaa pistelimme kukin 4x200 m, ja vaikka meno hyytyikin viimeisillä vedoilla, alitettiin maailmanennätysaika reilusti. Uusi ennätys on siis nyt 12:14.85! Siitä kiitos myös Antille, Miralle, Sallalle ja Sonjalle, jotka pinkoivat jäniksinä auttamassa.

Tänään leiri huipentui siis lajinomaiseen tehoharjoitukseen (15x4min tt vk, pal 1min) Pärnävaaran rullaradalla. Vedot kiskottiin porukassa, ja aina minuutin aikana keräiltiin letka kasaan. Itselläni oli hieman vaikeuksia, kun menetin ensimmäisen neliminuuttisen loppupuolella piikin vasemmasta sauvastani. Pystyin kyllä jatkamaan uran vasemmassa reunassa, sillä hain pitoa asfaltin ulkopuolelta, mutta kun toisen vedon alkupuolella katkesi oikeankin sauvan piikki, ei enää oikein onnistunut. Sauvoitta on paha tasatyöntää... Onneksi varasauvat löytyivät, ja jatkoin mukaan porukkaan neljännellä vedolla. Tosin tehollisesti kiskoin reilusti yli vauhtikestävyystason ja jätinkin leikin seitsemännen vedon jälkeen sikseen. Maukalla riittää vähän lyhempikin harjoitus. 

Nyt edessä on viikonloppu Jyväskylässä, kun autan Ellaa muuttamaan uuteen kämppäänsä, sillä yliopistossa opiskelut alkavat kohta. Itse opiskelen sotimista tämän vuoden. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu sen jälkeen. Nyt nautitaan kuitenkin harjoittelusta ja viikonlopusta!

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Edistystä

Ja hei! Hitsin paljon on taas tapahtunut. On opittu uutta ja kerrattu vanhaa, treenattu, levätty ja reissattu. Syötteen leirin jälkeen olen saanut tehdyksi kolme hyvin onnistunutta, kehittävää ja nousujohteista harjoitusviikkoa. Viimein on taas alkanut tuntua urheilulta satunnaisen harrastelun sijaan. Edistys on ollut tuntuvaa harjoituksissa.




Sotilaskoulutuspuolellakin on edistytty, sillä minulla ja 12 muulla lumilajijoukkueen taistelijalla alkoi aliupseerikurssi, jossa nyt eletään kolmatta viikkoa. Ensimmäiset kaksi olivat ns. kevyt laskeutuminen johtajakoulutukseen: kolme ensimmäistä päivää kuluivat Santahaminassa urheilukoulun 1. tiedustelukomppanian vieraina valmennuskurssi 2:lla, jossa aiheena oli palauttava harjoittelu. Sieltä matkustin Vuokattiin, jossa harjoittelin neljä päivää tehokkaasti parhaassa mahdollisessa seurassa (kuvat alla).






Omalta leiriltä palvelus ja AUKin toinen viikko jatkuivat suoraan valmennusleirin merkeissä Vuokatin urheiluopistolla. Harjoituskauden tähän mennessä raskaimman viikon määrä nousi 22 tuntiin. Viikon kovat treenit olivat heti alkuun juostu vaaran testijuoksu 5km ylämäkeen, jossa huonona päivänä juoksen näköjään ajan 23 ja jotain, Kainuun prikaatin suunnistusmestaruus-kilpailut, joissa huonona päivänä tein näköjään pummia 5-6 minuuttia, sekä rullahiihtoa vaaralle vk-teholla, jossa hyvänä päivänä onnistuin sivakoimaan aerobisella kynnyksellä minuutin kovempaa kuin pari viikkoa aiemmin maukalla. Välissä hiihdeltiin parin tunnin rullalenkkejä ja tehtiin yksi pitkä yhdistelmä, johon kuului tasatyönnön lisäksi suunnistusvaellus Tipasojan kankailla. Upeaa maastoa...

Tämä viikko, AUKin kolmas viikko, on ollut kuormituksellisesti kevyt, mutta väsyttää enemmän kuin airmmilla viikoilla. Torstaina on ohjelmassa koko päivä metsässä möyrimistä. Opiskellaan käytännössä tiedustelijan elämän ihmeitä. Sunnuntai ja ensi viikon maanantai ovat niinikään maastoharjoittelua... Sen jälkeen alkaa ensimmäinen hiihtosuunnistuksen maajoukkufleirini - aikuisissa. Edistystä siinäkin mielessä! Joensuu täältä tullaan!