Minulle molemmat paikat tulivat tutuiksi, sillä urheilukoulun reserviupseerikurssi RUK järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä. 22 viikon kurssi ajoittui loka-maaliskuun aikajaksolle, eli hiihtosuunnistajan kisakaudelle. Panostus huonosti menneen harjoituskauden jälkeen oli sotilaskoulutuksen puolella, ja palkkiona aherruksesta oli kurssin priimuksen arvonimi. Näin palveluksen lopuksi kävin vielä kerran Santahaminassa hakemassa kuuluisan priimuksen miekan, joka on alitajuisesti ollut haaveissani jo varsin nuorelta iältä saakka - siitä saakka, kun sain miekan olemassaolosta upseerienoltani kuulla.
Palveluksesta lumilajijoukkueessa ei voi juuri negatiivista sanaa sanoa. Järjestelmä on jo nyt ensimmäisen saapumiserän kohdalla ollut hyvin toimiva, ja sitä kehitetään palautteen pohjalta jatkuvasti. Hiihtolajien urheilijalle ei parempaa paikkaa ole. Treenaamaan pääsee, palautuminen onnistuu, kun hallitsee oman kroppansa ja ajankäyttönsä, ja sotilaskoulutuksen laatu on varmasti valtakunnallisestikin huippuluokkaa. Lumilajijoukkueen saapumiserä 3/14 keräsi kiitosta koulutustasonsa ja asenteensa puolesta niin omilta kouluttajiltaan, kuin myös tiedustelukomppanian peruslinjan kouluttajilta, komppanian päälliköltä ja aina pataljoonan komentajalta.
Reservissä jatketaan samalla levelillä kukin omalla tavallaan ja tahollaan. Kiitos ja kuittaus! Hieno porukka, paljon hienoja muistoja!
Hienoa, onnittelut priimukselle!
VastaaPoista