Hisuharjoittelua hisuporukassa

Tämä viikko on lähtenyt käyntiin vallan mainiosti. Ollaan menossa keskiviikossa, ja takana on vajaa 13 tuntia treeniä, eikä mitä tahansa treeniä vaan laadukasta sellaista. Sunnuntai-iltana nimittäin Kuusamoon saapui kahdesta suunnasta hiihtosuunnistusväkeä, maajoukkuekavereitani nimittäin. Joukko koostuu joukkueen vanhimman ikäluokan edustajista; minä itse, Misa Tuomala, Jyri Uusitalo, Sanna Pusa ja Mirka Suutari. Maanantai-iltapäivällä pidimme ensimmäisen yhteisharjoituksen, jonka tarkoituksena oli suunnata ajatusta hiihtosuunnistuksen maailmaan. Tai no, minulle ensimmäinen, muut olivat jo minun koulussa ollessani käyneet rullasuksimassa vitostien uudella asfaltilla. Iltapäivän treeni oli sauvakävely-/sauvahölkkäsuunnistus rauhallisella pk-vauhdilla, ja loppuun simppeli sprinttisuunnistus Kuusamon Tropiikin maastossa.

Tiistaipäivä oli minulle sattumusten päivä. Myöhästyin aamulla koulusta pari minuuttia, ja missasin siten bussin, jolla historia 5 -kurssin opiskelijoiden (kuten minun) oli tarkoitus mennä Kierikkikeskukseen Yli-Iihin tutustumaan kivikautiseen kylään. Asiasta tympääntyneenä neuvottelin rehtorilta luvan lähteä tekemään pitkä vaellus Rukalle muun porukan kanssa, ja päivästä viisi tuntia kuluikin Rukan puoleisen Karhunkierrospolun varrella. Sää suosi, joten vaeltaminen oli mukavaa. Jyrin kanssa ei maltettu kyllä ihan koko matkaa kävellä, vaan aina välillä piti vähän kokeilla, että kummalla sitä kirikykyä oikein löytyy...

Iltapäivällä puolestaan oltiin rullasuksien päällä keskustassa, kun ohjelmassa oli rullahisu lukion-kaupungintalon maastossa. Kaksiosaisessa harjoituksessa hiihdeltiin pitkiä rastivälejä, ja lyhyitä sujuvuusvälejä. 

Jäi vielä parantamisen varaakin, mutta rata oli onnistunut ja maasto sopi harjoitukseen erinomaisesti. Hyvillä mielin käytiin hiihtämässä loppuverryttelyt ja illalla nautiskeltiin vohveleita kermavaahdon ja mansikkahillon kera. Hyvä keino juhlistaa onnistunutta treenipäivää ja herkutella hiukan.

Tänään käytiin sitten sprinttaamassa pariviestin keinoin toisella Kuusamon suuren kaupunkikeskuksen sprinttikartoista, Liikuntahallin maastossa. Hajontojen kanssa sählättiin vähän alkuun, mutta kolmannelta osuudelta eteenpäin homma luisti hyvin. Jyri taisi olla päivän kiistaton kulkumies, itse ainakin jouduin taipumaan Pellon häijyn edessä. Mies lähteekin viikonloppuna puolustamaan mestaruuttaan Barents-otteluun Venäjälle, joten tossun pitääkin olla syönnillään. Jyri ottikin niin sanotusti hatkat sprinttiviestin jälkeen, jottei liian hyvä harjoitteluseura houkuttele treenaamaan liikaa kisojen alla. Meille muille iltapäivä tiesi rullahiihtolenkkiä, onneksi rauhallista sellaista.

Minä en luonnollisesti ole tässä asiassa mikään tuomari, mutta väitän kuitenkin omasta puolestani leiriviikon onnistuneen jo nyt, kun vielä pari päivää on jäljellä. Toivottavasti muut ovat samaa mieltä.

Nousukunto

Jokaisen urheilijan tavoitteena on, että kehitystä tapahtuu. Se, mitä kehitetään, vaihtelee harjoituskausittain. Kehityksen mittaamiseksi on aika ajoin toteutettava testejä, joissa nähdään missä mennään. Viime viikon perusteella voin sanoa ainakin yhden asian: suunnistusajatus ei ole sillä tasolla, jolla sen pitäisi olla. 

Alkuksesästä ja rastiviikolla suunnistus kulki hyvin. Jos virheitä tuli, ne olivat pieniä koukkuja ja ennakko pelasi hyvin. Nyt on kaikki toisin. Tuntuu etten hahmota karttaa ja maastoa kunnolla, ja vaikka yleensä satun rastin lähelle hyvin, tyssää ajatus juuri ennen pistettä, ja seuraa haparointia ja epäröintiä. Rastinotto ei suju, ja silloin koko homma ärsyttää. Itseluottamuskaan ei siitä juuri parane. Viime viikolla tein kolme treeniä asian tiimoilta, eikä missään vaiheessa oikein onnistunut. 

Sunnuntaina juoksin Munakassa 6 kilometrin maastotestijuoksun, kirittämässä minulla olivat tällä kertaa Teemu ja Severi. Testissä aika parani reilun minuutin, nimittäin kun viimeksi aikaa tuhraantui 23,30, niin nyt pääsin aikaan 22,23. Hiljalleen alkaa olla oikealla tasolla, eli juoksuvauhdista ei pitäisi olla niin paljon kiinni. Pitäisi vain saada suunnistusajatus kuntoon ja yhdistettyä se vauhtiin. Ongelma vain on se, ettei kartanluku suju hyvin edes pk-vauhdissa.

Kunto on kasvanut kesän aikana, vaikka ihan ensimmäiset viikot menivät hieman takkuilevasti, ja tavoitemääristä olen reilusti jäljessä myös flunssajakson takia. Toivottavasti onnistun kuitenkin syksyn aikana harjoittelemaan tehokkaasti, ja luovimaan kapealla väylällä, jota kutsutaan optimiksi. Optimi sijoittuu siis liian raskaan ja liian kevyen väliin, ja kun siinä onnistutaan pysymään, kehitystäkin pitäisi tapahtua. Liian raskasta tuskin tulee harjoitusmäärän puolesta, vaan haasteena on juuri yhdistää harjoittelu ja muu elämä. Koulussa on YO-kirjoitukset, kavereille pitäisi löytää jonkin verran aikaa, Ellalle tahdon ehtiä antaa jonkin verran huomiota, ja kuitenkin harjoitella pitää niin kovaa kuin mahdollista.

Vaan tällä viikolla treenaan kuitenkin laadukkaasti ja hyvässä seurassa, sillä nuorten talenttiryhmän porukkaa on Kuusamossa omalla leirillä! Tarkoituksena on tehdä hyvä määrä laadukkaita hisun taitoharjoituksia ja lisäksi peruslenkkiä muunmuassa rullasuksilla. Ja kenties joku päivä ehditään vähän laskemaan koskea Kitkajokivarteen... Nousukunto on taattu!

Kuulumisia

Lomat on lusittu ja koulu alkoi. Viimeisistä vapaapäivistäni nautin Vaasassa, ja sain nähdä, ettei edes Suomen aurinkoisin kaupunki ole aina aurinkoinen. Onneksi vettä tuli vain vähän, vaikka pilvistä olikin. Viimeiset päivät kuluivat rullasuksilla lenkkeillessä, ex-tempore -suunnistuskisoissa Laihialla (täysin lainavarusteissa, sillä kaikki omat kamat kengistä emitiin olivat Kuusamossa), VaaSun iltarastien lasten apuratamestarihommissa, ja mukavasti rentoutuessa. Viikonlopun kuriositeettina mainittakoon sauvajuoksuvedot Rapatunturin, eli Vaasan oman tunturin päälle. 10x2min anaerobisen kynnyksen tuntumassa, oli tehokas treeni, ja kyllä myös väsytti illalla. 

Viikonloppu loppui pitkään junamatkaan, ja lopulta lyhyehköihin yöuniin ennen ensimmäistä koulupäivää. Nyt on kolme päivää rehkitty, ja päätä meinaa jo huimata. Treenien suhteen olen saanut olla rauhallisemmin, sillä tämä viikko on kevyt. Se olikin aiheellista, sillä kun maanantaina kävin hierojalla, tuumasi tämä lonkan ja lantion seutuni olevan pahemmassa jumissa kuin koskaan... Mistä lie johtunee? Kevyellä viikolla panostan nopeusvoimaharjoitteisiin, tosin tänään kävin kyllä iltarasteilla heittämässä kohtuullisen tehotreenin. Taisi tulla radalle kelpo pohja-aikakin, kun porukka siellä koukki ja kierteli, ilmeisesti kakkosta voitin noin kymmenen minuuttia.

Huomenna taas kahdeksalta kouluun, joten alankin tästä hiljalleen nukkumahommille. 

Gute Nacht, alle Leute!

Kielikylpyä ja huvipuistoja (niin teko- kuin luonnon omiakin)

Huh! Viime viikko ruotsia, viikonloppu saksaa ja englantia, tämä viikko vuorostaan englantia. Ylioppilaskokeita, -kuunteluita, abikirjoja, monisteita, muistiinpanoja, kilpailuohjeita, kisakuulutusta, synttärijuhlia, smalltalkia... Kieliä voi näköjään opsikella hyvin monella tasolla. Kerroin aloittavani koulun pari viikkoa etuajassa, koska osallistun ruotsin ja englannin abikursseille ylioppilaskirjoituksia varten. Melkein kaduttaa, mutta jospa siitä pääsee yli...

Viime viikolla tein ruotsin ylioppilasvihon, kolme ylioppilaskuuntelua, sekä kirjoitin muistiinpanoja substantiivien määräysmuodoista (ruotsissa substantiivit ovat en- tai ett-sukuisia, ja niillä on neljä muotoa taivutusluokissaan), sanajärjestyksestä ja adjektiivien taivuttelusta attribuuttina tai predikatiivina. Nämä ajoittuivat keskiviikosta perjantaiaamupäivään. Eikö kuulosta hienolta tavalta viettää lomaa? Perjantaina suuntasin käytännönharjoitteluun Vaasaan, jossa suunnistin Merenkurkun rastipäivien viimeisessä osakilpailussa. Turha kai olisi väittää, etteikö varsinainen syy Vaasaan menolle olisi kumminkin ollut eräs viehättävä vaaleaverikkö, josta olen joskus kertonut jotain blogissanikin...

Pohjalaisesta maastosta tulee aina ensimmäisenä mieleen hankalakulkuinen pohja, pusikko, tasainen maasto ja epämääräiset avokalliot, joissa ei osaa suunnistaa. Osaamisesta en tiedä, mutta muuten rastipäivät ei vastannut odotuksia, sillä ainakin viimeisen päivän maastopohja oli parempi kuin Kuusamon iltarasteilla edellisenä keskiviikkona Kouervaarassa. Lisäksi korkeuseroa oli lopultakin yllättävän paljon ja tiheimmilläänkin pusikossa pystyi etenemään jonkinmoista juoksua. Ei lainkaan huonosti siis, ja rastipäiville olikin löytänyt tiensä myös moni kovan tason suunnistaja. Esimerkiksi miesten pääsarjan voitti moninkertainen MM-mitalisti Pasi Ikonen, ja heti perässä olivat nimet Kim Fagerudd ja Petri Saari, jotka eivät myöskää ole sarjansa heikoimmasta päästä. Niin ja mukana oli tietysti myös Santeri Aikio... Kukapa ei olisi kuullut kyseisestä huippusuunnistajasta? Minun mielestäni kisojen suurin miinus olivat numeroliivit, jotka hellesäässä olivat melko hiostavat, ja jos sen kummempaa valittamista ei ole, niin hyvin ovat järjestäjät selvinneet.

Vaasasta käänsin auton keulan kolmostielle ja päämääräkseni otin Ellivuoreen Sastamalassa. Isä, äiti, ja nuorimmat veljet olivat jo siellä saksalaisen Wantzlöbenin perheen mökillä. "Väliveljet" olivat minun kyydissäni takapenkillä ja olivatkin tylsää matkaseuraa kun saivat pahimmoilleen uudet älypuhelimet, joita näppäilivät koko matkan. Olimme perillä illan suussa, ja istuimme suoraan ruokapöytään, ja jokapuolella puhuttiinkin äkkiä saksaa. Ruotsinkielisten päivien jälkeen tuntui aika vaikealle, puhetta ei meinannut minun suustani irrota kuin muutama saksankielinen lausahdus väliin, mutta aktiivisesti yritin kuunnella ja ymmärtää. Ei se toivottavasti aivan hukkaan mennyt. Englanniksi keskustelin sen sijaan sujuvammin. Kävin edellisen vuoden tapahtumat läpi Gerdin, joka on ystäväni ja eräänlainen ottoveli oltuaan "vaihdossa" meillä lukion alussa. Todellinen vaihto hänellä oli viime talvena jenkkilässä, ja siitä käytiin keskustelua ja katseltiin kuvia. Hyvä reissu oli ollut, kuten arvata saatta. Oh my Gerd!

Engalnnin kielen käynnistely oli hyväksi. Maanantaina nimittäin alkoi englannin abikurssi, joten kotiinkin täytyi taas Sastamalasta päästä. Sunnuntaina istuin siis pitkään autossa, ja paluumatka kotiin kulki Alahärmän Powerparkin kautta, joskin minulle tuo kaarros tiesi ainoastaan kahden jäätelön syöntiä, kun taas nuoremmat veljet hakeutuivat muutamiin laitteisiinkin. Minä en ole koskaan ollut huvipuistojen perään. Kerran olen uhrautunut pikkuruisessa Suomen Tivolissa muutamaan laitteeseen, mutta en juuri nauttinut siitä. Linnanmäelläkin jäätelö tuli kalliiksi, kun koko rannekkeen hinta maksettiin. Se taisi olla ensimmäinen kokemukseni kyseisistä elämyksistä, ja ajoittui seitsemän vuoden ikään. Kyllä metsä on paras huvipuisto, kun sinne on kätketty muutama rasti. Vielä parempi jos ne etsitään talvella sukset jalassa, ja joku on viitsinyt ajaa muutaman kelkkauran ja piirtää ne kartalle. Tästä mielipiteestä en luovu, mutten pahastu vaikka joku olisi erimieltä.