keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuulumisia

Lomat on lusittu ja koulu alkoi. Viimeisistä vapaapäivistäni nautin Vaasassa, ja sain nähdä, ettei edes Suomen aurinkoisin kaupunki ole aina aurinkoinen. Onneksi vettä tuli vain vähän, vaikka pilvistä olikin. Viimeiset päivät kuluivat rullasuksilla lenkkeillessä, ex-tempore -suunnistuskisoissa Laihialla (täysin lainavarusteissa, sillä kaikki omat kamat kengistä emitiin olivat Kuusamossa), VaaSun iltarastien lasten apuratamestarihommissa, ja mukavasti rentoutuessa. Viikonlopun kuriositeettina mainittakoon sauvajuoksuvedot Rapatunturin, eli Vaasan oman tunturin päälle. 10x2min anaerobisen kynnyksen tuntumassa, oli tehokas treeni, ja kyllä myös väsytti illalla. 
Viikonloppu loppui pitkään junamatkaan, ja lopulta lyhyehköihin yöuniin ennen ensimmäistä koulupäivää. Nyt on kolme päivää rehkitty, ja päätä meinaa jo huimata. Treenien suhteen olen saanut olla rauhallisemmin, sillä tämä viikko on kevyt. Se olikin aiheellista, sillä kun maanantaina kävin hierojalla, tuumasi tämä lonkan ja lantion seutuni olevan pahemmassa jumissa kuin koskaan... Mistä lie johtunee? Kevyellä viikolla panostan nopeusvoimaharjoitteisiin, tosin tänään kävin kyllä iltarasteilla heittämässä kohtuullisen tehotreenin. Taisi tulla radalle kelpo pohja-aikakin, kun porukka siellä koukki ja kierteli, ilmeisesti kakkosta voitin noin kymmenen minuuttia.
Huomenna taas kahdeksalta kouluun, joten alankin tästä hiljalleen nukkumahommille. 
Gute Nacht, alle Leute!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti