perjantai 31. tammikuuta 2014

Viimeiset nuorten MM-kisat kutsuvat

Eilen tuli kaipaamani puhelu nuorten maajoukkuen valmentajalta, Antti Autiolta. "Onneksiolkoon kisalipusta Viroon", olivat sanat, jotka puhelimesta kuului. Vaikka olinkin pitänyt paikkaani kisoihin kohtuullisen varmana, olin silti helpottunut, sillä valinnat eivät käsittääkseni vielä ikinä ole olleet helpot, ja aina joitain pikku yllätyksiä sattuu. Jännitystä lisäsi se, että tänä vuonna kaikki varsinaiset MM-katsastukset on jouduttu perumaan Etelä-Suomen huonon lumitilanteen vuoksi. Hauhon katsastuskisa siirrettiin Kuusamoon ja siinä olin ratamestarina, joten osallistumiseni olisi saattanut herättää kysymyksiä... Eli en ole katsastanut kertaakaan virallisesti! Mutta valintaohjeissa on myös menestys kansainvälisissä arvokisoissa 2013 (=JWSOC, jossa olin sijoilla 11, 9 ja 6), Nordic Junior Meetingin näytöt, jossa olin kaksi viikkoa sitten ja sijoituin molempina päivinä toiseksi. Lisäksi on olemassa "valintaryhmän näkemys", josta ei oikein tiedetä täällä ulkomaailmassa, että mitä se merkitsee. Valintaryhmähän sen joukkueen jokatapauksessa nimeää...

Samapa sen, miten joukkue taas on saatu kokoon, mutta kisat kutsuvat ja niihin tähdätään nyt täysillä. Vielä on aikaa hieman yli kaksi viikkoa, joiden aikana kunnon virittely on hoidettava. Sitten se on menoa. Maajoukkuevaatteet kaivetaan naulakosta junnukisalaukkuun vielä viimeisen kerran. Suomen joukkue on nyt kauttaaltaan vahva, kenties vahvempi kuin vielä kertaakaan aikaisemmin, mutta jokaisen on pidettävä päänsä kylmänä. Itärajan takaisista naapureistamme emme tiedä mitään, ja lännen puoleisetkin ovat voineet petrata Norjassa kisatun maaottelun jälkeen. Ja suunnistuksessa ratkaisee aina fyysisen ja psyykkisen puolen summa, ei koskaan vain toinen. 

17.2. irtoaa lautta Helsingin satamasta. Se palaa takaisin 24.2. Silloin on toivottavasti aihetta juhlaan, vaikka luulempa, ettei joukkueelle ehdotella toripirskeitä, vaikka jok'ikinen kisojen mitali tulisi Suomeen. Mutta siitä me emme välitä, vaan haluamme edustaa Suomea, tuoda menestystä sekä itsellemme että maallemme, ja jatkaa vahvasti alkanutta talvilajien nuorten arvokisakautta.

Kisajoukkue löytyy SSL:n sivuilta tästä linkistä.

Maajoukkuevaatteet kaivetaan kerran vielä mukaan nuorten MM-kisoihin.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lauri Hollo urheilun arvostuksen äärellä

Jos blogiani lukee joku, joka ei vielä ole törmännyt somessa varsin nopeasti levinneeseen Lex Hollon blogitekstiin Urheilijat - nuo yhteiskunnan loiset, niin käykääpä lukemassa. On muuten aika painavaa tekstiä ja täyttä asiaa. Terveisiä valtiovallalle ja kaikille muillekin:

maanantai 27. tammikuuta 2014

Ratamestari Aikio

Rastivälien piirtelyä, karttojen tulostusta, lähtölistakaaosta ja valvottuja öitä. Sellaista oli viime viikon loppupuoli kun suunnittelin viikonlopun KEV-hisun ratoja ja lähtökaavioita.

Henkilökohtaisesti otin homman aika vakavasti. Kisat olivat nuorten MM- ja EM kisojen katsastukset ja halusin tehdä sellaiset kisat joista itse nautin: pelkällä hiihtovauhdilla ei voiteta! Siinä ilmeisesti onnistuin, whatsapp-ryhmäkeskustelussa lähes jokainen nuorten talenttiryhmän maajoukkuehisuttaja on manannut jotain virhettä, eli haastetta on ollut. Palaute oli pääasiassa positiivista ja uskon voivani nyt rentoutua hyvillä mielin ja viettää muutaman päivän ilman ensimmäistäkään karttaa. 

Se mikä Tolpanniemestä tekee ratamestarille alueena haastavan, on sen pieni koko ja ennenkaikkea lähes olemattomat korkeuserot. Toisaalta kuusimetsä ja ojitetut suot tarjoavat mahdollisuuden tehdä tiheä uraverkosto ilman että aivan joka väliin syntyy oikoja (vaikka veteraanit niitä yleensä saavat väkisinkin muutaman aikaan), ja avoimien alueiden kiertäminen luo vaihtelua suunnistuksen rytmiin. Joillakin radoilla tarjosin myös pidemmän välin kiertoreittiä vasemmalta, aivan kartan eteläreunassa kulkeneen tien kautta. Pisteuraa myöten kulkenut suorempi reitti oli ennakkoajatukseni mukaan hitaampi, mutta ilmeisesti ura oli kovettunut ja suuren hiihtäjämäärän myötä myös hieman parantunut laadullisesti. En tiedä kumpi oli lopulta parempi ratkaisu.

Lähtöjä miettiessä haastetta tuli karttojen jaon vuoksi. Katsastussarjoissa urheilijan piti nimittäin saada kartta vasta 15 sekuntia ennen lähtöä. Sunnuntaina hommaan tuli vielä lisähaastetta kun käytin perhoslenkkejä ja nipussa oli kahdenlaisia karttoja. Muutamien tuntien pohdinnan ja suunnittelun jälkeen saatiin aikaan menetelmä, joka osoittautui toimivaksi. Kaikki kiersivät oikean radan ja lähtivät ajallaan. Yhdesti kartta meinasi unohtua, anteeksi Tuomas!

Onneksi minun ei tarvinnut ihan yksin hoitaa hommia. Uraston suunnittelu ja ajo olivat pitkälti isän vastuulla (kelkalla ratsastivat myös Seppo ja Jouko) ja karttojen ja ratojen kanssa apuna olivat Tapio Tahkolan ja Pasi Jokelaisen kokemus. Äiti oli mukana lähtöhommia ideoimassa, valvoja Timo neuvoi ja valvoi ja otti lopulta ohjat lähtökaavion tekemisessä. Käytännön maastotöissä avustamisesta kiitokset Paavolle ja Teemulle, ja erityiskiitos Ellalle, joka oli mukana rauhoittelemassa stressaantunutta poikaystävää ja merkitsemässä rasteja maastoon illan jo aikoja pimennyttyä.

Luminen Tolpanniemi

Metsäsuksilla rasteja merkkaamassa kirpakassa pakkaskelissä

Pisteuria tekemässä

Ja iltahan siinä kerkesi tulla ennen kuin talkoista kotiin pääsi


Hirvittää ajatellakin, että kuulemma pitäisi parin viikon päästä järjestää vielä aikuisten EM-katsastus... Siksi en julkaise karttaa vielä tässä vaiheessa, niin ainakaan minä en ole vuotanut infoa maastosta katsastaville urheilijoille. Taidan kyllä osallistua silloin harjoitusmielessä itse kisaan, enkä tyrkyttäydy ratamestariksi.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Maaottelun keskimatka suomalaismenestys


Norjan kisarupeaman ensimmäinen startti on nyt takana. Päivän suoritus oli keskimatkan kisa haastavilla Gåsbun hiihtostadionin kisalatujen rinnealuieilla. Mutkaisilla ja tasaisen tiheillä urilla suomalaisurheilijoiden vauhti oli pistämätöntä. 

Tyttöjen 17-18 -vuotiaiden sarjassa voittaja oli Liisa Nenonen. Pojissa kakkospaikalle ylsi Samuli Schroderus kahden pitkän sekunnin erolla norjalaiseen voittajaan. Tyttöjen 19-20 -vuotiaissa Suomen lippua podiumilla heilutti niinikään kakkoseksi sivakoinut Sanna Pusa. Poikien puolella suomen kolmikko Tuomala-Aikio-Uusitalo putsasi pöydän komealla kolmoisvoitolla. 

Omakohtaisesti minulla suunnistus sujui varsin hyvin, mutta fyysisesti meno on ollut joskus vahvempaakin. Yhden parinkymmenen sekunnin virheen tehneenä tulin maaliin kohtuullisen tyytyväisenä ja sain kuulla kymmenen minuutin päästä kolmoisvoitosta, jossa Misa oli ollut kovin. Oma suoritus riitti kakkossijaan vajaan 50 sekunnin erolla.

Huomenna ohjelmassa on sprintti, jossa ratkotaan kultaisen karttatelineen kohtalo. Suomen joukkueen kynnet ovat siinä vahvasti kiinni. Tsemppiä koko joukkueelle huomiseen!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Arvostettu urheilu?

Onneksiolkoon Tero, vuoden urheilija 2013. Onnea Kaikille vuoden urheilugaalassa palkituille tähdille! Onnea myös kaikille niille, joiden nimiä ei tänä vuonna esitelty, omista tahoillanne tehdyistä urheilusuorituksista. On hienoa, että urheilumenestyjiä ja muita -toimijoita muistetaan vuoden lopussa niinkin huomattavalla tapahtumalla kuin urheilugaala on. Suomalaiset arvostavat urheilua, mutta arvostetaanko sitä tarpeeksi ja tasapuolisesti?

Parin viime vuoden aikana olen pohtinut tätä asiaa jossain määrin omakohtaisesti. Niin kuin moni tietää, on minunkin vielä toivottavasti alussa olevaan urheilu-uraani mahtunut kohtuullista menestystä niin kansallisissa kuin kansainvälisissäkin arvokilpailuissa. Väkisin sitä miettii aina toisinaan, että kuka muu sen huomaa. Vaikka voinkin vannoa käsi sydämellä ja pää pystyssä, että syyni kilpaurheilun harjoittamiseen ovat muut kuin maine ja mammona, en häpeile tunnustaa, että silti toivon menestyksen, kun sellaista kerran sattuu kohdalle, tulevan tunnetuksi. Varmasti jokainen tahollaan tahtoo omasta työstään kiitosta, edes pienen muistamisen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa vuosittain urheilija-apurahaa lahjakkaimmille ja lajissaan menestyville urheilijoille, ja kyseiset tuet ovat tänäkin vuonna puhuttaneet. Kun apurahojen myöntämiskriteerejä tarkastelee siinä muodossa kuin ne on kirjallisessa muodossa esitetty okm:n sivuilla, ne vaikuttavat reiluilta ja fiksuilta. Kuitenkin, jos tuntee lyhyestikään niiden jakamisen historiaa, järjestelmästä löytyy hksityiskohtia, jotka herättävät kysymyksiä.

Jostain hemmetin hullusta syystä olympialaisia arvostetaan Suomessa niin paljon, että niiden ulkopuolelle jätettyjen lajien urheilijoita on paljon korkeampi kynnys tukea kuin olympialajien menestyjiä. Samanlainen ajattelu tuntuu jylläävän myös muuallakin kuin okm:n apurahoja jakavassa lautakunnassa. Itse en ole saanut minkäänlaisia tukia muualta kuin omalta seuraltani, mutta menestyskään ei ehkä vielä ole ollut niihin oikeuttavaa. 

Suurin vääryys tapahtui kuitenkin mielestäni viime vuonna muutamalle tutulle hiihtosuunnistuskaverilleni. Suomen nuorissa oli viime talvena kaksi henkilökohtaisen maailmanmestaruuden napannutta poikaa, Misa ja Lauri, sekä kahdesti pronssille suunnistanut Tuomas, ja kolmikko otti vielä kruunuksi komean voiton MM-viestistä. Siinä missä pari vuotta aiemmin kolme pronssia riitti 5000€ apurahaan, ei viimevuonna tuollaisella komealla sarjalla kellekään herunut sentin senttiä!!??
Toisaalta miksei Mårten Boström saanut tänä vuonna täyttä 20000€ apurahaa kuten jokainen suunnistuksen maailmanmestari aiemmin on saanut, vaan joutui tyytymään puolikkaaseen tukeen, kun tänä vuonna ilman henkilökohtaisia mitaleja jäänyt Minna Kauppi sai koko summan?

Eri lajien arvostus sinänsä on mielenkiintoinen yhtälö. TV, seurattavuus, menestys, tunnettavuus, perinteet ja muotivirtaukset vaikuttavat siihen. Vuoden urheilijaksi valittiin siis keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, vaikka MINUN MIELESTÄNI titteli olisi kuulunut Mårten Boströmille ainoana kirkkaimman mitalin miehenä. Pari vuotta aiemmin vuodatin (tosin vain kuvainnollisesti) muutaman kyyneleen Staffan Tunisin puolesta. Mies on voittanut käytännössä kaiken mitä hiihtosuunnistaja voi kauden aikana voittaa, mutta vuoden urheilijaksi häntä ei valita. Hiihtosuunnistus on pieni ja varsin tuntematon, mutta sitäkin mielenkiintoisempi, vaativampi ja vauhdikkaampi laji. Vaan ei auta itku markkinoilla, suomalaisia kiinnostavat jääkiekko ja salibandy...

Siitä, kuka palkitaan ja miten, on tietysti vaikea tehdä päätöksiä. Loppujenlopuksi jokainen urheilija kuitenkin tekee kaikkensa ja joutuu uhraamaan aikaa ja rahaa harjoitteluunsa menestyäkseen. Lajin suosiosta ei riipu se, millaisen työn urheilija tekee. Valtio ei voi tietenkään tukea jokaista, vaan tarvitaan sponsoreita ja yhteistyökumppaneita tukemaan meitä terävimmän kärjen kivenkovia haastajia koitoksissamme, ja myös laadukkaiden kilpailu- ja harrastetapahtumien järjestämisessä heillä on valtavan tärkeä rooli. Toivotaan siis, että urheilua ylipäänsä arvostetaan jatkossakin. Toivon myös, että arvostus lisääntyy ja jakautuu tasaisemmin.

Ja Måre! Vaikka kansan enemmistö ei suonutkaan sinulle virallisesti kunniaa vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken päähenkilönä, niin ainakin me kaikki suunnistajat ja MM-kisahuuman joko TV:n  kautta tai livenä kokeneet tiedämme että sinun kultasi sykähdytti kaikkein eniten! Kiitos niistä tunteista, joita Sotkamossa koettiin, ja onnittelut myös 2. sijasta vuoden urheilijan valinnassa.

Itse suuntaan torstaina Norjaan nuorten pohjoismaiseen hisumaaotteluun. Suomella on voitto puolustettavanaan, ja uskon meidän pystyvän siihen tänä vuonna uudelleen. Siinä on jälleen reissu, johon tulee liittymään hyviä kokemuksia. En usko, että tulemme keräämään maanlaajuisesti kovin suurta arvostusta vaikka voittaisimme kaiken. Mutta arvostushan ei ole tärkeintä, vaan absoluuttinen, ylivoimainen, kiistämätön voitto ja Ruotsin rökäletappio!!!! Tai siis jalo kilpa ja hyvä henki.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Monipuolista hisua 2013-14

Hiihtosuunnistus vaikuttaa olevan itsessään hyvin monimuotoinen laji. Vauhdikkuutensa ja omanlaisen suunnistusperiaatteensa ansiosta laji saa uusia elementtejä pieniäkin tekijöitä muuttamalla. Tänä vuonna tärkeään rooliin vaikuttaa nousevan lumitilanne. Kisoja on jo peruttu harmillisen  lumenpuutteen vuoksi ja järjestetty hyvin pienellä lumimäärällä. Vastapainoksi kotiurastolla on lunta vaikka muille jakaa ja tänäänkin satelee lisää. Nähtäväksi jää, millaisissa olosuhteissa talven tärkeimmät kisat käydään.

Lumimäärä vaikuttaa hisussa urien laatuun ja määrään, mutta lisäksi suunnistajan ratkaisuihin suorituksen aikana. Sillä, onko lunta toista metriä vai toistakymmentä senttiä, on yleensä merkitystä kysymyksissä kuten: oikoakko vai kiertääkkö tai ottaakko baana vai kapea ura. Pehmeässä umpihangessa aikaa helposti tuhraantuu, mutta liian pitkä kiertokin saattaa kostautua.

Tänä vuonna on koettu kisoissa kahdenlaista ääripäätä. Ylläksen maailmancupissa lumipeite oli varsin paksu ja oikoja syntyi hyvin vähän. Viime viikonloppuna Torniossa käyty maaottelu- ja maailmancupkatsastus puolestaan oli oikeaa oikojuhlaa. Kisoihin piti lähteä täysin eri tyyppisillä mentaliteeteilla. Myös pakkastilanne saattaa värittää suoritusta omalla tasollaan, sillä hisun pakkasraja on vasta -20 astetta. Ylläksellä siitä saatiin hyytäviä muistoja varsinkin sprintissä.

Olosuhteiden lisäksi pieni, mutta merkittävä lajin luonteeseen vaikuttava tekijä on leimausjärjestelmä. Suomessa on kahtena viime talvena alettu tottua emiTag- eli touchfree-leimaukseen. Se mahdollistaa rastilla käymisen pysähtymättä ja jouhevoittaa varsinkin yhteislähtökisoissa toimintaa rastilla. Torniossa palasimme kuitenkin 'muinaisiin' aikoihin kun käytössä oli tavallinen emit-leimaus, jota Suomessa kesällä käytetään. Rastitoiminta oli hieman kömpelöä kun yhtäkkiä pitikin pysähtyä ja sovitella korttia leimasinyksikköön. 
MM-kisoissa helmikuussa (lumitilannetta odotetaan jännityksellä...) puolestaan käytössä on Sport Ident -järjestelmä, jossa sullotaan sormen päähän kiinnitettävää tikkua leimasinyksikössä olevaan reikään (Mielikuvaa voi sitten jokainen kehitellä itsekseen). Joskus harvoin leimausjärjestelmä vaikuttaa jopa reitinvalintaan, kun mietitään hidastaako rastilla kääntyminen kisasuoritusta; Touchfreetä käytettäessä kun ei ole pakko edes mainittavasti hiljentää vauhtia, paitsi jos sukset on rastilla heitettävä ympäri.

Kausi on siis lähtenyt käyntiin monipuolisissa merkeissä niin olosuhteiden kuin välineidenkin suhteen. Ensi viikolla edessä on Norjassa käytävä nuorten maaottelu, johon itse pääsen nyt kolmatta kertaa osallistumaan. Vuosi sitten kisattiin Suomessa Joutsenossa, josta viime viikonlopun katsastuskisa siirrettiin Tornioon yllättäen lumettomuuden vuoksi. Tuolloin Suomen joukkue oli paras ja saimme vuodeksi haltuumme kultaisen karttatelineen. Nyt tuosta parhaan junioritiimin symbolista kamppaillaan Hamarissa 90 kilometriä Oslosta pohjoista kohti, toivottavasti hieman lumisemmassa maastossa kuin se, jossa kisoihin katsastettiin.

Norjaan lähtee joukkue Suomen valiourheilijoita:

W18 - Liisa Nenonen, Noora Räisänen, Juliaana Näsi
M18 - Samuli Schroderus, Eevert Toivonen, Sampo Hyppölä
W20 - Sanna Pusa, Suvi Oikarainen, Mirka Suutari
M20 - Misa Tuomala, Jyri Uusitalo, ja allekirjoittanut Santeri Aikio

Tsemppiä meille kaikille harjoitteluun ja terveenä pysymiseen. Olipa vastassa mikä hyvänsä leimausjärjestelmä, lumitilanne ja lämpötila, puolikuntoisena tai tautivuoteen pohjalta kisaa ei voiteta.

torstai 2. tammikuuta 2014

Hisuparatiisi


Nyt on asiat mallillaan! Omasta pihasta alkaa uraverkosto, jossa on moottorikelkalla ajettua hisu-uraa kymmenien kilometrien edestä. Risteyksiä on tiuhassa ja maastonkohtia on monenlaisia. Sillä välin kun muualla Suomessa kärsitään mustasta vuodenvaihteesta, täällä hiihdetään ja hisutellaan täyttä päätä. Ei millään pahalla, mutta kyllä TÄÄLLÄ kelpaa!

Moni Suomen kärkihiihtosuunnistaja onkin ottanut tilaisuudesta hyödyn irti, ja viime viikon ajan urilla on pyörinyt väkeä niin, että ohikulkijaa ihmetyttää. Osanottajia Kuusamon Ski-O Week 1:ssä on niin aikuisten kuin nuorten maajoukkueryhmistä kuin lähialueen seuroista ja kotipaikkakunnan aktiiviharrastajistakin. Eilen leiritys sai kliimaksinsa uuden vuoden harjoituskisassa, joka toteutettiin kolmena sprinttivetona - yhteislähtöinä. Kisakeskus oli minulle optimaalisessa paikassa; lähtö ja maali sijaitsivat omalla tontillani. Ehkä maastotuntemuksesta oli jotain apuakin, kun voitin koko karkelon. Voitto tosin irtosi vain sekunnin erolla Reposen Tommiin, enkä itsekään välttynyt täysin virheiltä, mutta siitä huolimatta.

Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.
Eturivistä starttasivat aikuisten maajoukkueryhmät,
seuraavassa nuorten Talenttiryhmä, ja sen takaa muut.

Naisten lähdössä oli pienempi ruuhka, mutta järjestys oli vastaava kuin miehillä.


Ja hisustaessahan saadaan jopa lumet alas puista,
kun oikein tosissaan aletaan paikoista taistelemaan.

Tänään ohjelmassa oli kevyt rytminvaihtotreeni, jossa rasteja oli tiiviinä ryppäinä tiheillä alueilla, ja sitten siirryttiin pitempi väli helpolla alueella aivoja lepuuttaen. Treenin luonne tosin muuttui radikaalisti yön aikana kehittyneen kantohangen vuoksi. Jatkoinkin päivän treeniä hisun jälkeen vielä 45 minuutin leppoisalla hiihtelyllä hankia myöten. 

Ylihuomenna koetellaan sitten vauhtia Tornion Puuluodossa, jossa kaikkia odotuksia vastoin kuulemma lumi riittää ja kisat järjestetään. Siellä myös katsastamme Norjassa käytävää nuorten maaottelua varten. Toivottavasti olosuhteista on nyt ollut hyötyä, vaikka kotipihan näytöillä pitäisi ehkä päästä kiertämään maailmancup-kisoja... Tai ehkä ei.


Joka tapauksessa, urasto pysyy auki toistaiseksi, joten tervetuloa vain!