Nyt on asiat mallillaan! Omasta pihasta alkaa uraverkosto, jossa on moottorikelkalla ajettua hisu-uraa kymmenien kilometrien edestä. Risteyksiä on tiuhassa ja maastonkohtia on monenlaisia. Sillä välin kun muualla Suomessa kärsitään mustasta vuodenvaihteesta, täällä hiihdetään ja hisutellaan täyttä päätä. Ei millään pahalla, mutta kyllä TÄÄLLÄ kelpaa!
Moni Suomen kärkihiihtosuunnistaja onkin ottanut tilaisuudesta hyödyn irti, ja viime viikon ajan urilla on pyörinyt väkeä niin, että ohikulkijaa ihmetyttää. Osanottajia Kuusamon Ski-O Week 1:ssä on niin aikuisten kuin nuorten maajoukkueryhmistä kuin lähialueen seuroista ja kotipaikkakunnan aktiiviharrastajistakin. Eilen leiritys sai kliimaksinsa uuden vuoden harjoituskisassa, joka toteutettiin kolmena sprinttivetona - yhteislähtöinä. Kisakeskus oli minulle optimaalisessa paikassa; lähtö ja maali sijaitsivat omalla tontillani. Ehkä maastotuntemuksesta oli jotain apuakin, kun voitin koko karkelon. Voitto tosin irtosi vain sekunnin erolla Reposen Tommiin, enkä itsekään välttynyt täysin virheiltä, mutta siitä huolimatta.
Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Eturivistä starttasivat aikuisten maajoukkueryhmät, seuraavassa nuorten Talenttiryhmä, ja sen takaa muut. |
Naisten lähdössä oli pienempi ruuhka, mutta järjestys oli vastaava kuin miehillä. |
Ja hisustaessahan saadaan jopa lumet alas puista, kun oikein tosissaan aletaan paikoista taistelemaan. |
Tänään ohjelmassa oli kevyt rytminvaihtotreeni, jossa rasteja oli tiiviinä ryppäinä tiheillä alueilla, ja sitten siirryttiin pitempi väli helpolla alueella aivoja lepuuttaen. Treenin luonne tosin muuttui radikaalisti yön aikana kehittyneen kantohangen vuoksi. Jatkoinkin päivän treeniä hisun jälkeen vielä 45 minuutin leppoisalla hiihtelyllä hankia myöten.
Ylihuomenna koetellaan sitten vauhtia Tornion Puuluodossa, jossa kaikkia odotuksia vastoin kuulemma lumi riittää ja kisat järjestetään. Siellä myös katsastamme Norjassa käytävää nuorten maaottelua varten. Toivottavasti olosuhteista on nyt ollut hyötyä, vaikka kotipihan näytöillä pitäisi ehkä päästä kiertämään maailmancup-kisoja... Tai ehkä ei.
Joka tapauksessa, urasto pysyy auki toistaiseksi, joten tervetuloa vain!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti