(Rauta-)tien päällä taas istun ja mietin, näitä syntyjä syviä, joita aina tylsillä hetkillä alkaa pulpahdella mieleen. Ja kun on tylsää, ajatuksetkin herkästi kohdistuvat ikäviin asioihin. Minun tapauksessani tällä hetkellä siihen, miten ikävää voikaan olla kun jatkuva yskä vaivaa.
Kuten olen aiemmissa blogiteksteissä mainostanut, vaivasi flunssa jo ennen MM-kisoihin lähtöä. Kisavalmistelut menivät aika tavalla vinksalleen, siitä kertoo edeltävien viikkojen harjoitusmäärä, jonka olisi pitänyt kolmessa viikossa olla jossain neljänkymmenen tunnin korvilla, ja se jäi sitten noin viiteentoista, kaikki lähinnä ilatalenkkejä, lyhyitä hiihtolenkin yrityksiä, joku saliharjoitus... Ei siis ihme että paras terä puuttui niissä isoissa kisoissa.
No ei siinä mitään, koska flunssa tuntui hellittäneen kisaviikolla, mutta ei! Heti kun laski vain jalkansa takaisin Suomen maalle niin johan alkoi yskiminen ja pärskiminen, niistäminen ja töräyttely taas kahta kauheampana. Taas meni viikko pilalle ja sprinttivalmistautuminen jäi vajaaksi. Sprintissä hiihdin riskilläkin kisan, toivon puolittain että rasitus yskäisenä nostaisi kuumeen ja tappaisi sitten taudin. Vaan ei, sama meno jatkuu yhä, kun niistäkin kisoista on jo viikko. Eli reilu kuukausi flunssassa, joka ei parane eikä pahene!
Antibioottikuurin sain eilen, toivottavasti se puree. Jatkuva aivastelu ei kuitenkaan ole tartuttanut ketään muuta samaan tautiin, vaikka koulussa ja kotona on porukkaa ympärillä hääräämässä. Hyvä niin, olisihan se ikävä jos kaikki olisivat ikuisessa flunssassa. Sellaisia nämä nykytaudit tuppaavat olemaan. Loputtomia ja kesyjä. Ennen sentään oli kunnon kuume, huono olo, päänsärky ja lopuksi toipuminen. Oi niitä vanhoja, hyviä aikoja!
Valmentaja neuvoo viisaasti ettei saa vaipua synkkyyteen, onhan tässä vielä aikaa ennen kevään SM-kisoja. Totta, onhan asenteellakin merkitystä asiaan. Joten nyt kun olen vuodattanut suuttumusta tänne virtuaaliseen maailmaan, jota en ymmärrä, voin varmaan alkaa taas ajatella positiivisesti. Mene ja tiedä. Olen matkalla Vaasaan, hyvä seura tekee joskus ihmeitä mielialalle. Kyllä oikeastaan nyt kun on jotain odotettavaa, on jo vähän parempi mieli. Saisi vain tuo taivaalla möllöttävä valoilmiö säästää säteilyään loppuviikkoon, jolloin toivottavasti pääsen jo vähän kokeilemaan ulkoilua. Auringon valolla on kuulemma myös kielteisiä vaikutuksia antibiootin tehoon. Minä kun olin siinä käsityksessä että Pohjanmaalla on tällä viikolla pilvistä ja synkkää! Piti pettyä tämänkin suhteen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti