sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Rastitreffeillä

Leviltäkään ei vielä suinkaan kotiin saakka päästy, vaan ensin oli edessä vielä toinen reissu. Tällä kertaa Vuokattiin, tuohon niin tuttuun urheilupaikkaan ja ensikesän MM-kisojen päänäyttämöön. Tämän reissun edustusasu oli hivenen erilainen kuin leiriviikoilla ja hotellihuoneessa piti käydä parranajolle. Sellaiseen kun ei Levillä tullut kiinnitettyä huomiota, vaikken olekaan Movemberiin osallistunut.

Leirin päälle hyppäsin Staffan Tunisin autokyytiin, suksien suhteen täytyi tehdä vähän luovia ratkaisuja sillä tila oli hyvinkin kortilla. Kahden parin mahtuminen oli niin tiukalla että niistä piti ottaa siteet pois ja sulloa reppuun. Kuitenkin lopulta pakkaaminen onnistui ja pääsimme lähtemään kohti Vuokattia; minä, Stafu, Oona ja Eivind. 

Vuokattiin menon syynä oli siis rastitreffien iltagaala, jossa jaettiin stipendejä erinäisistä syistä erinäisille urheilijoille, johon joukkoon satuin kuulumaan. Niin että leirin päälle tuli sopivasti muutaman tunnin autossa istuminen, sitten puku päälle ja hieno illallinen Halavatun Pappojen viihdyttäessä parhaansa mukaan savolaismurteisilla hoilailuillaan ja toilailuillaan, ja päätteeksi kirjekuoressa se stipendi.

Sellainen reissu se. Nyt olen jo kotona, valmistautuen kohtaamaan tulevan kouluviikon haasteet kaksiviikkoisen jälkeenjääneisyyden paikkaamiseksi. Voisi sanoa että vihdoinkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti