Fin5 - suunnistusviikko Etelä-Pohjanmaalla

Aiemmin en ole Fin5 -viikkoja kiertänyt, Kainuu on riittänyt, mutta nyt oli aika tutustua tähän toiseenkin rastiviikkoon, sillä vuoden 2014 Fin5 järjestetään meillä Kuusamossa. Ensi vuonna ei ole Finiä lainkaan, sillä liiton täysi panostus on MM kotikisoissa Sotkamossa. Nyt oli siis viimeinen tilaisuus käydä haistelemassa, mitä on tulossa kotipitäjään parin vuoden kuluttua. Vaikka Fin5 on tietysti sinänsä mainio tapahtuma, ei se silti lyönyt laudalta KRV:n tasoa, minun vaakakupissani ainakaan. Tänä vuonna osanottajamäärä jäi kovin alhaiseksi, ja sekin laski kilpailun hienoutta. Omakohtaisesti paransin kyllä tasoani kainuusta niin suunnistuksellisesti kuin fyysisestikin, harmi vain että ennen viimeistä osakilpailua jouduin flunssan kouriin ja jouduin näin jättämään finaalikisan väliin. Tämä on sitä tasapainoilua harjoittelun ja palautuksen ja muiden tekijöiden välillä. Joskus tulee horjahdus, josta seuraa sitten ihan suoranainen kaatuminen, tässä tapauksessa sairastuminen.

Kaksi ensimmäistä kilpailua käytiin entisissä Jukolanviestin maastoissa Jurvalla. Maastopohja, korkeuserot ja ratojen tyyli olivat täysin erilaiset kuin Kajaanissa edellisellä viikolla, joten päätin lähteä liikkeelle rauhassa ja täysin suunnistuksen ehdoilla. Yllätyksekseni sain todeta, että kaikki sujuu vallan mainiosti. 2,5 metrin käyräväli ei häirinnyt ja rastit löytyivät. 3 rastilta irrottautuessani lähdin huonoon suuntaan, minkä seurauksena jouduin vaihtamaan myös reitinvalintaa huonompaan. Siinä olikin radan ainut virhe. Sain edellä lähteneen kahdella minuutilla kiinni ja jopa pitkän polkuvälin aikana juoksu tuntui kulkevan. EM-hopeamitalisti Eeli Viholainen pinkoi tuolla välillä vastaan, liekö häiriintynyt kohtaamisesta, vai mikä oli, mutta onnistuin voittamaan hänet 12 sekuntia. Siinä oli kova päänahka. Lopun tarkat rastitkin otin varmasti ja virheittä ja maaliin tullessa sain hetken nauttia kärkipaikasta. Loppusijoitus oli kahdeksas, eroa kärkeen 3:51. Se oli paremmin kuin odotin.

Toisena päivänä matka tuplaantui ja samoin kävi ajalle, mutta ero kärkeen kasvoi vain noin minuutin. Yhä siis juostiin vanhoissa Jukolan maastoissa ja tarjottiin pikkutarkkaa näpräilyä avokallioalueilla, mutta myös pitkää luukutusväliä polkuratkaisuineen. Kartta oli A3 -kokoinen ja rata kulki ristiin rastiin, joten sitä täytyi taitella välillä, ja 4-5 välillä olin jo tehdä megaluokan virheen. taitoin kartan ja aloinkin lukea väliä 5-6. Onneksi virhe vain toi minut hakkuuaukon reunaan, jossa hetken ihmeteltyäni hoksasin mokan ja sain korjattua niin, ettei mitään virhettä lopulta syntynytkään. Hakkuualan rauna kun tarjosi varman etenemisväylän rastille. 5-6 väli oli sitä luukutusta polulla, ja juoksinkin sitten niin lujaa, etten meinannut ajatuksineni pysyä matkassa, vaan melkein juoksin 6. rastin läheisyydessä kielletylle alueelle. Jokin kuitenkin laukaisi hälytyksen takaraivossa, jolloin pysähdyin, vilkaisin karttaa ja siirryin vain kumpareen toiselle puolen omalle rastille. 7-8 väli oli vielä pidempi kuin 5-6, mutta otin siinä saman reitinvalinnan toiseen suuntaan, joten palasin omia jälkiäni hyvällä polulla ja satuin rastille juuri niin kuin pitikin. Seuraavalle välille olin onnistunut taas hapottamaan pääni niin, että olin jälleen juosta kielletylle alueelle, vaikka se oli tällä kertaa merkitty maastoon yhtenäisellä nauhalla. Käsi kävi jo nauhassa jotta voisin alittaa sen, kun tajusin että nyt pitää pysähtyä tai hylsy tulee. Melkein nauroin ääneen että miten voi olla niin pöljä! No, sitten loppurata sujui mallikkaasti, 9-10 välillä ehkä ajauduin hieman optimireitiltä oikealle, ja 13-14 välillä lähdin alkuun tekemään isoa polkukiertoa, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Aleksi Niemi sai minut siinä kohtaa kiinni ja lähti tekemään polkukierron, ja itse päätin oikaista suoremmin, sillä sielläkin oli tarjolla pientä polkua ja ojan varsia suunnan tuoeksi.Valinta oli viisas, sillä Niemi tuli rastille vain hieman ennen minua ja siten sain helpon rastinoton. Maalissa olin lopulta viides, ja voitin Eelin jo toistamiseen, tälläkin kertaa vain sekuntien erolla. 

Toisen päivän viimeisellä rastilla

Majoituspuolella vietimme aikalailla liikkuvaa elämää. Alunperin meidän (siis minun, velipoikieni Severin ja Elmerin, sekä huoltajana toimivan äidin) piti majoittua seuran majoituksessa Karijoella, mutta ensimmäisenä yönä, kun tulimme myöhään pikkutunneilla majoittumaan, kävi ilmi että tilan suhteen oli tehty pieni virhearvio ja nukuimme hieman epämukavasti... ja lyhyet unet! Aamulla oltiin pahalla päällä ja ensimmäisen kisan jälkeen hommasimme oman majoituksen Seinäjoelta, eräs rouva majoitti meidät muutamaksi yöksi mukaviin vuoteisiin. Välipäivänä hiihtelin rullasuksilla parin tunnin lenkin, Seinäjoelta Kuortanetta kohti, jonne menimme syömään ja katsomaan millä mielin kesän 2012 suunnistusripari on alkamassa. Kävin itse riparin Kuortaneella vuonna 2009 ja olen ollut kahtena vuonna siellä isosenakin, enkä ole katunut lainkaan. Kuortaneelta ajelimme Vaasaan tapaamaan juuri riparilla saamaani hyvää ystävää, ja juhlistamaan hänen isosiskonsa tuoretta nuorten maailmanmestaruutta Slovakiasta pitkän matkan kisasta. Tässä vaiheessa ne, jotka ovat perillä kesän suunnistustapahtumista hoksaavat, että tarkoitan tietenkin Nurmen perhettä: Ella on se ystäväni, Kirsi hänen isosiskonsa. Onnittelut vielä Kirsi!! Viimeisiksi öiksi siirryimme Teuvalle, erään eläkkeelle jääneen poliisin pihapiiriin aittamaiseen majoitukseen. Sieltä oli uuteen kisakeskukseen matkaa noin viisi kilometriä, eli miltei voisi käyttää ilmausta aitiopaikka.

Kolmas osakilpailu oli minulle hienoinen pettymys, ei suorituksen, vaan maaston suhteen. Pohja oli louhikkoista ja kannokkoa ja osittain kartan kuvaus oli mielestäni pielessä, mitä kasvillisuuskuvaukseen tuli. Juokseminen oli epämukavaa kiveltä toiselle hyppimistä tai kannoissa kompurointia. Vaikka suunnistajan kuuluu tietenkin osata liikkua huonommassakin maastopohjassa, ei siitä silti ole pakko tykätä. Ja minä en tykännyt. 1-2 välillä tein huonon reitinvalinnan osittain hätäilystä, toisaalta osittain myös juuri siitä puutteellisesta kasvillisuuskuvauksesta johtuen. Väli kulki ojitetun soistuman yli, mutta muuten kartta oli siltä osin jätetty valkeaksi. Paras reitti olisi mennyt soistuman läpi kulkevalla polulla, mutta jostain kumman syystä en huomannut koko polkua. Sitten jäljelle jäivät iso iso tiekierto ja suora rynniminen ojituksen läpi. No niin, minä rynnin suoraan ja ollessani keskellä ojitusta sain todeta, että joka paikka on täynnä kaatunutta pikku puuta ja ojien varret tiivistä puskaa. Jos karttaan olisi kuvattu hidastava maapohja ja tiheikkö, olisin ehkä kuitenkin sitten kiertänyt. Sillä välillä hävisin kolme minuuttia. Muutoin sujui niin kuin aiemminkin: hyvin. Mutta jalka ei tahtonut maastossa nousta ja eroa kärkeen tuli yli 9 minuuttia. 

Neljäs päivä sitten, se oli keskimatkan kisa ja mielestäni kenties paras viikolla. Suunnistus tapahtui lähinnä Parran vaativissa kalliorinteissä ja tarkat rastipisteet sujuivat hyvin. Pitkillä väleillä hävisin jonkin verran juoksuvauhdissa heti radan alussa, mutta sujuvuus tarkoissa paikoissa pelasti, ja lopulta eroa kärkeen oli vain se reilu kolme minuuttia. Olin tyytyväinen, ja seuraavana päivänä taka-ajoon lähtisin seitsemäntenä mukavan rauhalliselta paikalta, edessä olisi neljä minuuttia kirittävänä, mutta takana olisi saman verran suojana jahtaajilta.

Harmi että viimeinen kisa jäi sitten väliin. Edeltävänä iltana alkoi nenä mennä tukkoon ja limaa kertyä kurkkuun ja yöllä sain nukuttua kaikkineen maksimissaan kolme tuntia niistämiseltä ja rykimiseltä. Aamulla olo oli niin tukala, että ilmoitin jättäväni leikin kesken. Niinpä jäin kameramiehen rooliin muiden viritellessä nastareitaan ja teippaillessa nilkkojaan. Sain viimeiseltä rastilta otetuksi muutaman loistokkaan kuvan, mutta toki olisin mieluummin kokeillut mihin taka-ajokisan tunnelma, päivän kunto ja ainakin muissa kisoissa vallinnut sujuva suunnistus olisivat minut vieneet. Sen sijaan pääsin kannustamaan maalisuoralla seurakavereitani ja myös kilpakumppaneitani. Kristian Kannus voitti, ja voittikin ylivoimaisesti, olihan hänellä yli yhdeksän minuutin etumatka muihin nähden. 

Ja niin kävi, että se Fin5 viikko jäi kesken, enkä usko että ihan heti olen osallistumassa uudestaan. Käteen jäi neljä huippusuoritusta suunnistusta ajatellen, sekä flunssa, jota koetan nyt parannella päästäkseni taas harjoittelun pariin. Ja aina voi analysoida ratoja ja omia ratkaisuja, kuten oikealla. Suunnistajan elämää...