Nyt ollaan rastiviikon puolessa välissä; kaksi varsin onnistunutta kilpailua takana, kaksi toivottavasti onnistuvaa edessä. Kun puhun onnistumisesta, meinaan sillä suunnistuksellisesti hyviä suorituksia, fyysinen puoli ei nyt ole ollenkaan kohdallaan. Juoksu ei kulje, ja se oli tiedossa jossain määrin jo ennalta, kun tuli vietettyä tuo edellinen viikko Saariselällä suuren treenimäärän kanssa painien. Ja koska tavoitteena on olla kunnossa ensi helmikuussa, ei tällä vielä ole mitään merkitystäkään. Silti... Tuntuu vähän katkeralta jäädä juoksuvauhdissa minuutti jokaisella kilometrillä kärjestä, joka vielä on ollut näiden kahden päivän ajan kaksi vuotta nuorempi!
Rastiviikko juostaan tänä vuonna Kajaanin Joutenlammen maastossa, joka on kauttaaltaan hyväkulkuista jäkäläkangasta, jossa näkyvyyttä on satakunta metriä joka suuntaan. Siis melkein kuin takapihalla juoksisi, paitsi että korkeuserot ovat aikalailla suuret. Maastopohjka asettaa juoksuvoimallisesti kovat vaatimukset: täytyy juosta koko ajan kovaa ja jaksaa polkea isompaakin mäkeä ylös. Suunnistusta ajatellen pidän Joutenlammen ympäristöstä kovasti, sillä maastonmuodot ovat selkeitä lukea. Vaihteeksi tuntuukin siltä, että osaa suunnistaa!!
Ensimmäinen osakilpailu oli sunnuntaina ja lähdin tekemään hieman perusvarmaa parempaa suoritusta. Jo kolmosrastia kohti juostessa tuntui, että nämä jalat eivät muuten maaliin asti vie, mutta kun vähän löysäsi vauhtia, niin sitä edettiin sitten loppuun saakka. Neljäs rasti koitui kohtaloksi tavoittelemalleni virheettömälle suoritukselle, se oli pusikon keskellä oleva suonotko, joka olisi ollut otettavissa hyvin, kun olisi vähän rauhoittunut ja ajatellut järkevästi. Mutta kuuma keli, jo tehty huono reitinvalinta ja siitä seurannut väsymys, sekä pieni kiireen tuntu takaraivossa ja muuta ei tarvittukaan. Kolmisen minuuttia tuli pyörittyä siinä tiheikössä, ennen kuin rasti löytyi ja totesin kaiken kiireen olevan ohi. Sen jälkeen suunnistaminen oli muuten nautittavaa, mutta nestehukka aiheutti ikäviä tuntemuksia. Juomarasteja saisi olla järkevien reitinvalintojen varrella vähän enemmän kuin yksi ja vähän aiemmin kuin viiden kilometrin kohdalla. Ja pitäisi varmaan juoda ennen starttia vieläkin enemmän, vaikka nytkin verryttelyssä ravasin ojan takana rakkoa tyhjentämässä joka kymmenes minuutti.
Toinen osakilpailu taas juostiin eilen tiistaina, ja minun osaltani se meni suunnistuksen suhteen todella hyvin. En tehnyt ainuttakaan varsinaista pummia, sekin tosin on niin suhteellinen käsite. Joillekin kymmenen sekuntia on valtavan iso virhe, mutta minä lasken kesällä minimissään 30 sekunnin yksittäisen virheen, joka ei johdu reitinvalinnasta, pummiksi. Tein kyllä pari ajautumista, sekä ainakin yhden huonon reitinvalinnan, yhteensä ehkä minuutti parannettavaa, mutta pääasiassa meno oli erittäin sujuvaa. Jäi hyvä maku suuhun. Käyrien lukeminen tuntuu täällä helpolta, kun siihen vähän keskittyy, ja maastossa liikkuminen on erityisen nautittavaa. Vielä mukavampaa tietenkin olisi, jos tossu olisi syönnillään ja pääsisi eteenpäin kelvollista vauhtia. Mutta tällaisessa tilanteessa täytyy vain muistaa, että minä olen hiihtosuunnistaja, välillä pitää treenata oman lajin vaatimusten mukaisia asioita ja jättää juoksuvauhdin viilaaminen sikseen. Kun nyt tekee määrää, laatua ja tähtää tavoitteisiinsa, niin toivottavasti se talvella näkyy positiivisena kehityksenä.
Huomenna ja ylihuomenna on vielä kisa edessä. Huomenna on hieman lyhyempi kisa, joten jalat säästyvät hieman viimeisen päivän pitkää takaa-ajokisaa varten. Kärkeen on toki eroa jo nyt hyvän määrän yli kaksikymmentä minuuttia, eikä voiton tavoittelu ehkä olekaan mielessä, mutta takaa-ajoon pääsen, jos en huomenna kovin pahasti ryssi suunnistusta. matka on niin lyhyt, että juoksemalla minua ei ehditä jättää!!
Näillä miettein lopetettakoon, alan siirtyä rullahiihtolenkille, ja valmistautumaan huomiseen. Palaan asiaan kun rastiviikko loppuu ja seuraava (Fin5) alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti