No niin, pieleen meni. Sekä karsinta että finaali koituivat pettymyksiksi. Karsinnassa virhettä ei tullut paljon, meno oli epävarmaa ja rastinotot hieman huonoja muutamissa kohdissa, vaikka eroa kertyikin lopulta kärkeen. Finaali oli täysi katastrofi. Juoksu oli ihan kohtalaisen hyvää, siltä puolen ei jäänyt ahdistamaan.
 |
| Karsintarata H18K1 |
Tässä on karsinnan rata (klikkaamalla se pitäisi saada suurennettua), käykäämme sitä analysoimaan.
K-1.: Taktiikka oli lähteä liikkeelle rauhallisesti: ei ekana K-pisteellä, ei kovin kilometrivauhti ykköselle, vaan varma ja tarkka rastinotto. Eipä se ihan onnistunut. Vaikka tulin kyllä ihan oikeaa reittiä ja rastille johti jo vahva ura, koetin lukea kaikki nuo pienet kumpareet ja kun joku jäi väliin, tyssäsi meno. Pohdiskelin parikymmentä sekunttia tarkkaa sijaintia ja oikeastaan rastin olisi pitänyt siihen kohtaan jo näkyä... Pään pitäisi pyöriä enemmän.
1.-2.: Tilanteen rauhoitus. Ei tuossa juuri reitinvalintaa ole, suoraan vain ja kartanlukua, eikä siinä mitään vaikeuksia sitten ilmennyt.
2.-3.: Tässä olisi taas pitänyt joku sadasosasekunti suunnitella. Kolmannen rastin pohjoispuolella on iso avonainen suppa. Sen avulla olisi ollut helppoa paikantaa lippu. Lähdin kuitenkin hivenen hätäisesti rastilta ja ajauduin kulkusuunnassa vasemmalle. Tien yli menin kohdassa, jossa ajoura lähtee metsään. Vauhti hidastui kun en ollut aivan satavarma tarkasta sijainnista ja sain kiinni vasta montun pohjalla, sieltä korjasin sitten oikealle ja juoksinkin ihan hyvin lippua kohti, mutta vaikka näin rastin, hilputtelin ohi kun olin aivan varma ettei se vielä siinä voinut olla. Pieni keskittymisen herpaantuminen siis, ja tuloksena reilun minuutin koukku vielä siihen loppuun. Ei ollut ollenkaan suoritus hallussa.
3.-4. Tässä ei taas tullut virheitä. Tien yli risteyksessä ja aikalailla viivaa pitkin rastille.
4.-5. Otin suoran ratkaisun, ehkä olisi pitänyt nousta ylös ja mennä harjanteen reunaa ja yläkautta lipulle. Rinteen supanpohjia pitkin etenemisellä hain jatkuvaa kartanlukua, mutta ihan lopussa samaistin vähän pieleen ja koukkasin pikkuisen oikealta. Ei paha mutta ikävä silti, kun aiemmin kesällä sujuvuus oli hanskassa. Nyt ei oikein suju, mikä lie siihen syy...
5.-6.: Kyllästyin huolimattomuusvirheisiin ja juoksin polun kautta oikealta puolen. Rastille hyvin vaikka kiertoa tulikin ihan turhaan.
6.-7.: Pitkä väli ja hyvänkokoinen penkka kivuttavana. Tämä poika kuvitteli vähän säästävänsä jalkojaan ottamalla kierron oikealta, kun tuo välin puolessa välissä oleva huippu vaikutti niin korkealta. No, siellähän on käytetty kahta apukäyrää ja sitä kun en hoksannut niin kaartelin tuonne hakkuuaukon oikeaan laitaan ja sitä kautta hain parempaa toteutusta. Juoksupohja oli huono: heinikkoa ja risua, ja kun katselin hakkuun toiselle puolen, siellä kohosi pikku nyppylä jota lähdin kiertämään happoja välttääkseni. Surkuhupaisa tilanne, mutta ei enää auttanut kuin jatkaa. Edessä näkyi jyrkkä kukkula jonka takana lippu oli supan pohjalla. Varma rastinotto ja hyvä toteutus huonolle reitille. En hävinnyt väliajoissakaan kovin pahasti.
7.-8.: Ei sen kummempaa: harjanteen yli ja suppaan. Hyvin sujui.
8.-9.: Suoraan vain, hieman vasemmalta kaartaen kiersin laakean supan, sinänsä turhaa.
9.-MAALI.: Siinä oli vähän porukkaa loppusuoralla niin tuli menohaluja juostakin vähän. Ei mitään pohja-aikaa loppusuoralle. Loppusijoitus taisi olla vähän 20:n päälle, A-finaaliin kirkkaasti vaikka suoritus oli vähän ailahteleva. Olispa parannettavaa finaaliin.
Mutta ei kun pahenee vain! Tässä on sitten finaalin rata ja olikin niin hasardi että hävettää ja kovasti. Lähtökäohtana oli mennä vielä rauhallisemmin kuin karsinnassa, mutta joku psyykkisellä puolella ei antanut keskittyä rauhassa. Oli meno väsyneempää kuin karsinnassa, mutta ei se nyt niin pahalta tuntunut, ei ennen kuin alkoi sitä pummia ja ylimääräistä käyrää kertyä ihan todenteolla.
 |
| A-finaali H18 |
K-1.: Rauhallisesti taas liikkeelle, penkka alas ja penkka ylös sähkölinjan varteen ja sen mutkaan, jonka jälkeen oikealla puolen suppa, sen ohi ja sitten metsään ja rastille... ainakin melkein. Vielä nytkään en tiedä mitä oikeastaan tapahtui, mutta jotenkin viisitoista sekuntia sähkölinjan jälkeen olin ihan pihalla ja koukkasin vielä siitä rastia minuutin... Päätä käsien väliin vain ja sitten kun onnellisesti (tai onnettomasti) oli saatu ykkönen leimattua, niin kohti kakkosta.
1.-2.: Fiilikset meni ykköselle, joten ei enää hvittanut lähteä puskan läpi höyryämään. Valitsin kierron oikealta ja sieltäkin vielä polkua pitkin takaisin rastiväliviivalle saakka ja sitten suoraan ja tarkasti... ja suoraan ihan lipulle asti.
2.-3.: Korkeimmalle kohdalle ja siitä harjannetta pitkin. Taas kuitenkin jotain hässäkkää päässä ja piti sitten pysähtyä varmistelemaan ja kuluttaa tyhjään aikaa. Ehkä kuitenkin parempi näin kuin painaa monta sataa metriä ohi...
3.-4.: Suoraan vain alas kivinen ja risuinen hornanrinne, ensiapu oli varmaan ihan oikeassa paikassa. Tieltä ajouralle, joka meni melkein rastille saakka ja ei virheitä.
4.-5.: Tämä väli oli koko viionlopun suhteessa kamalin kokemus. Kuten kaikki ovelat kaverit hoksaavat, vasemmalla menee polun ja ajouran yhdistetty ratkaisu melkein rastille saakka. No, olin sen verran ovela että sen hoksasin, ja sitten sen verran ovela, että ihan lopussa kun polulta piti poiketa, hyppelin tuon rastisupan reunaa pitkin lipun ohi ja pudotin seuraavaan notkoon. Siellä sitten seisoskeltiin ja Uusitalon Jyri hölkytteli kohta takaa ja vinkkasi että lippua kannattaa etsiä tuolta mäen toiselta puolen. Niin... Ei siitä sitten sen enempää.
5.-6.: Tässä vaiheessa kyrsi jo aika rankasti. Katsoin vain karkean suunnan ja lähdin polkemaan tätä fyysisesti rankkaa väliä ilman sen kummempia suunnitelmia. Ja niin kun tekee niin huonosti käy. Nousin rastin ohi vasemman puoleista notkoa pitkin ja kävin koko harjanteen päältä hakemassa vauhtia. Ja kun siihen lisätään siellä ylhäällä vietetty puolen minuutn seisoskelupalautustuokio... No, tulihan siinä takkiin minuuttitolkulla.
6.-7.: Ja tässä onkin sitten oikein kuningaspummit. Nyt taas ovela kaveri katsoo karttaan ja hoksaa oikealla alhaalla menevän polkuvälin. Pakko laittaa koko väli ihan eriksensä vielä näkyviin.
Niin, oikealla menee heikko, mutta kuitenkin erottuva polku tasaista maata pitkin eikä edes kaukana viivasta sinänsä. Vaihtoehtoisesti tarjotaan suoraa reittiä, ja kuten näkyy, on tarjolla louhikkoa ja pystyvihreällä viivoitettua hidastavaa maapohjaa, lue: kaatuneita puita ja puskaa. Kumpikohan reitti olisi se oikea, varsinkin kun on väsynyt? Veikkaan polkukiertoa, mutta väsymyksessä on se huono puoli ettei silloin ole oikein luovimmillaan. Jo valmiiksi tehdyt virheet+hapot+kyllästyminen koko touhuun = kaikki mitä suunnistuksessa ei saa tapahtua, ja niinpä lähdin sitten rämpimään suoraan. Kaiken kukkuraksi en edennyt kuin vähän ohi puolen välin ja aloin hakea rastia aivan liian aikaisin. Ylös ja alas ja eteen ja taakse ja sittenpä ei ollutkaan enää mitään hajua missä ollaan, hyvä jos tajusi että mitä tekemässä! Sitten palailin takaisinpäin ja tulin tuohon kivikkoiseen notkoon, joka menee lähellä rastivälin puoltaväliä. Silloin hoksasin alhaalla menevän polun ja pudotin sinne niin tympääntyneenä, että on suoranainen ihme että menin radan loppuun asti. Polun kautta ei ollut mitään ongelmaa, lipulle tultiin ja saatoin huokaista helpotuksesta, koska nyt loppuisi louhikko-pusikko-rinne.
7.-8.: Louhikko-pusikko-rinteen sijaan tarjottiin heinikko-risukko-supikkoa, joka nyt kuitenkin luonteeltaan sopi minulle paremmin, varsinkin kun saatoin käyttää ajouria hyväkseni. Kuljin läheltä nelosrastia takaisin tuolle selkeälle polulle ja sitten aika hyvin ja suoraan kasille. Ei enää auta valitella tuon edellisen rastin jälkeen pientä epävarmuutta. Itseluottamus oli pirstaleina.
8.-9.: Lyhyt väli, isot mutkat, niin sanotaan. Ajauduin vasemmalle suon päähän ja sieltä rastille. Ei paha kokonaisuuden kannalta, se kun oli jo muutenkin menetetty.
9.-10.: Suon laitaa vain ja kumpareen yli lipulle. Tuota jos olisin pummannut niin tämä laji olisi loppunut siihen. Kyllä nyt rastireittiläinenkin tuollaiselle rastille osaa mennä.
10.-11.: Korkeimman kohdan kautta, hyvin sattui. Ei lisättävää.
11.-12.: Suoraan vahvaa uraa pitkin tutulle paikalle. Ei lisättävää.
12.-MAALI: Loppusuoralla ei paljon fiiliksiä enää ollut. Vartti virhettä ja kaikki toivo mennyt. Ilme on vähän myrtynyt, kuten ehkä näkyy, mutta ei auta itku markkinoilla. Loppuun asti sentään tultiin.
Ja niin on tämä kesä paketissa, ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! SM-yö ei houkuta enää, hetken sitä jossain vaiheessa harkitsin. Se olisi ollut synttäripäivänä, jääköön nyt väliin. Suunnistuskaudet menevät siten hyvin, että aina kun alkaa tulla mitta täyteen, laji vaihtuu ja mielenkiinto on ihan toista luokkaa. Hisu alkaa kohta ja sen toivon osaavani vähän paremmin kuin tämän kirotun ja kiitetyn kesäsuunnistuksen. Mukavaa hommaa silloin kun sujuu...
Nyt keskitytään tovi kouluhommiin, ajokortin hankkimiseen ja hisureeniin. Katsellaan sitten tammikuun puolella taas SM-tunnelmia, toivottavasti vähän eri vinkkelistä kuin tällä reissulla. Ja ei unohdeta MM-tunnelmia, sillä Latvia on vielä käymätön maa tälle pojalle. Asiain tila korjattakoon tulevalla kaudella...
