Syysharjoittelua kohti enenevissä määrin

No niin, eiköhän se SM-keskarin epäonnistuminen nyt voida jo haudata historiaan. Kisan jälkeen on treeni ollut vähän jäykkää, lienee aika käydä pitkästä aikaa taas hierojan käsittelyssä. Mitäs tässä on ehditty tekemään? KEV:n hiihtäjillä oli seuraavana viikonloppuna jälleen kotiseutuleiri, johon kuului rullahiihtolenkki, maastojuoksukisat ja vaellus karhunkierrospolulla Ruka-Juuma maastossa. 

Rullahiihdosta sen verran että tämä poika alkaa kypsyä siihen. Märkä ja kylmän kovettama asfaltti tuulisessa kelissä vilkkaalla Ouluntiellä (valtatie20) lykkiessä ei oikein motivoi, varsinkin kun sauvojen piikit on unohtuneet taas teroittaa. Tulisi ne lumet niin pääsisi hiihtämään jo ihan oikeilla suksilla. Onneksi siihen pyyntöön vastataan 17. lokakuuta kun seuraava liiton leiri Vuokatissa hyrskähtää käyntiin, ensilumen latuhan avataan 10.10. klo 10, joten jos sivakoimaan tekee mieli niin sinne vain kaikki! Mutta älkää tulko 17.-21. päivä, sillä ladulla kun tuppaa muutenkin olemaan tungosta ihan riittämiin aina leirien aikaan...

Maastojuoksukisa sujui mainiosti 5 kilometriin saakka, mutta siinä vaiheessa alkoi reilu tunti ennen ladattu jäätelöannos hieman kuplimaan. Kun mahaa pistää, on juokseminen aika ikävää, ja siinä karkasi Teemu. Harmi, olisi ollut kiva takoa loppukirikamppailu. Jospa nyt pikkuhiljaa alkaisi oppia tankkauksen merkityksen. Ei kannata vetää puolta litraa jäätelöä ennen juoksua!

Vaellukset on mukava tehdä porukassa, ja siinä mielessä sunnuntain treeni oli mielekäs. Kolmeen ja puoleen tuntiin pisteltiin Rukalta Juumaan, sitten piti vähän aikaa keräillä minuutteja. Samapa olisi ollut kiertää vielä Pieni Karhunkierros siihen perään. Matka ei tapa vaan vauhti! 

Viime viikko on ollut kevyttä treeniä. Koeviikko jonkin verran vie aikaa ja lisäksi autokoulun teoriat vievät iltapäiviä. Parin viikon päästä on teoriat lusittu, ja aloitetaan taas täysi rähinä kun koulussakin jakso vaihtuu. Ajotunteja pitää yrittää ajaa siihen kylkeen. Jos sen kortin saisi tämän vuoden puolella niin helpottuisi ainakin jossain määrin myös treeneissä kulkeminen vaikkapa Rukalla, tai sitten lähialueen kisareissut. 18 vuottahan tuli jo eilen täyteen... No, kaikki aikanaan.

SM-keskari suuri pettymys

No niin, pieleen meni. Sekä karsinta että finaali koituivat pettymyksiksi. Karsinnassa virhettä ei tullut paljon, meno oli epävarmaa ja rastinotot hieman huonoja muutamissa kohdissa, vaikka eroa kertyikin lopulta kärkeen. Finaali oli täysi katastrofi. Juoksu oli ihan kohtalaisen hyvää, siltä puolen ei jäänyt ahdistamaan.

Karsintarata H18K1

Tässä on karsinnan rata (klikkaamalla se pitäisi saada suurennettua), käykäämme sitä analysoimaan.

K-1.: Taktiikka oli lähteä liikkeelle rauhallisesti: ei ekana K-pisteellä, ei kovin kilometrivauhti ykköselle, vaan varma ja tarkka rastinotto. Eipä se ihan onnistunut. Vaikka tulin kyllä ihan oikeaa reittiä ja rastille johti jo vahva ura, koetin lukea kaikki nuo pienet kumpareet ja kun joku jäi väliin, tyssäsi meno. Pohdiskelin parikymmentä sekunttia tarkkaa sijaintia ja oikeastaan rastin olisi pitänyt siihen kohtaan jo näkyä... Pään pitäisi pyöriä enemmän.

1.-2.: Tilanteen rauhoitus. Ei tuossa juuri reitinvalintaa ole, suoraan vain ja kartanlukua, eikä siinä mitään vaikeuksia sitten ilmennyt.

2.-3.: Tässä olisi taas pitänyt joku sadasosasekunti suunnitella. Kolmannen rastin pohjoispuolella on iso avonainen suppa. Sen avulla olisi ollut helppoa paikantaa lippu. Lähdin kuitenkin hivenen hätäisesti rastilta ja ajauduin kulkusuunnassa vasemmalle. Tien yli menin kohdassa, jossa ajoura lähtee metsään. Vauhti hidastui kun en ollut aivan satavarma tarkasta sijainnista ja sain kiinni vasta montun pohjalla, sieltä korjasin sitten oikealle ja juoksinkin ihan hyvin lippua kohti, mutta vaikka näin rastin, hilputtelin ohi kun olin aivan varma ettei se vielä siinä voinut olla. Pieni keskittymisen herpaantuminen siis, ja tuloksena reilun minuutin koukku vielä siihen loppuun. Ei ollut ollenkaan suoritus hallussa.

3.-4. Tässä ei taas tullut virheitä. Tien yli risteyksessä ja aikalailla viivaa pitkin rastille.

4.-5. Otin suoran ratkaisun, ehkä olisi pitänyt nousta ylös ja mennä harjanteen reunaa ja yläkautta lipulle. Rinteen supanpohjia pitkin etenemisellä hain jatkuvaa kartanlukua, mutta ihan lopussa samaistin vähän pieleen ja koukkasin pikkuisen oikealta. Ei paha mutta ikävä silti, kun aiemmin kesällä sujuvuus oli hanskassa. Nyt ei oikein suju, mikä lie siihen syy...

5.-6.: Kyllästyin huolimattomuusvirheisiin ja juoksin polun kautta oikealta puolen. Rastille hyvin vaikka kiertoa tulikin ihan turhaan.

6.-7.: Pitkä väli ja hyvänkokoinen penkka kivuttavana. Tämä poika kuvitteli vähän säästävänsä jalkojaan ottamalla kierron oikealta, kun tuo välin puolessa välissä oleva huippu vaikutti niin korkealta. No, siellähän on käytetty kahta apukäyrää ja sitä kun en hoksannut niin kaartelin tuonne hakkuuaukon oikeaan laitaan ja sitä kautta hain parempaa toteutusta. Juoksupohja oli huono: heinikkoa ja risua, ja kun katselin hakkuun toiselle puolen, siellä kohosi pikku nyppylä jota lähdin kiertämään happoja välttääkseni. Surkuhupaisa tilanne, mutta ei enää auttanut kuin jatkaa. Edessä näkyi jyrkkä kukkula jonka takana lippu oli supan pohjalla. Varma rastinotto ja hyvä toteutus huonolle reitille. En hävinnyt väliajoissakaan kovin pahasti.

7.-8.: Ei sen kummempaa: harjanteen yli ja suppaan. Hyvin sujui.

8.-9.: Suoraan vain, hieman vasemmalta kaartaen kiersin laakean supan, sinänsä turhaa.

9.-MAALI.: Siinä oli vähän porukkaa loppusuoralla niin tuli menohaluja juostakin vähän. Ei mitään pohja-aikaa loppusuoralle. Loppusijoitus taisi olla vähän 20:n päälle, A-finaaliin kirkkaasti vaikka suoritus oli vähän ailahteleva. Olispa parannettavaa finaaliin.

Mutta ei kun pahenee vain! Tässä on sitten finaalin rata ja olikin niin hasardi että hävettää  ja kovasti. Lähtökäohtana oli mennä vielä rauhallisemmin kuin karsinnassa, mutta joku psyykkisellä puolella ei antanut keskittyä rauhassa. Oli meno väsyneempää kuin karsinnassa, mutta ei se nyt niin pahalta tuntunut, ei ennen kuin alkoi sitä pummia ja ylimääräistä käyrää kertyä ihan todenteolla.

A-finaali H18

K-1.: Rauhallisesti taas liikkeelle, penkka alas ja penkka ylös sähkölinjan varteen ja sen mutkaan, jonka jälkeen oikealla puolen suppa, sen ohi ja sitten metsään ja rastille... ainakin melkein. Vielä nytkään en tiedä mitä oikeastaan tapahtui, mutta jotenkin viisitoista sekuntia sähkölinjan jälkeen olin ihan pihalla ja koukkasin vielä siitä rastia minuutin... Päätä käsien väliin vain ja sitten kun onnellisesti (tai onnettomasti) oli saatu ykkönen leimattua, niin kohti kakkosta.

1.-2.: Fiilikset meni ykköselle, joten ei enää hvittanut lähteä puskan läpi höyryämään. Valitsin kierron oikealta ja sieltäkin vielä polkua pitkin takaisin rastiväliviivalle saakka ja sitten suoraan ja tarkasti... ja suoraan ihan lipulle asti.

2.-3.: Korkeimmalle kohdalle ja siitä harjannetta pitkin. Taas kuitenkin jotain hässäkkää päässä ja piti sitten pysähtyä varmistelemaan ja kuluttaa tyhjään aikaa. Ehkä kuitenkin parempi näin kuin painaa monta sataa metriä ohi...

3.-4.: Suoraan vain alas kivinen ja risuinen hornanrinne, ensiapu oli varmaan ihan oikeassa paikassa. Tieltä ajouralle, joka meni melkein rastille saakka ja ei virheitä.

4.-5.: Tämä väli oli koko viionlopun suhteessa kamalin kokemus. Kuten kaikki ovelat kaverit hoksaavat, vasemmalla menee polun ja ajouran yhdistetty ratkaisu melkein rastille saakka. No, olin sen verran ovela että sen hoksasin, ja sitten sen verran ovela, että ihan lopussa kun polulta piti poiketa, hyppelin tuon rastisupan reunaa pitkin lipun ohi ja pudotin seuraavaan notkoon. Siellä sitten seisoskeltiin ja Uusitalon Jyri hölkytteli kohta takaa ja vinkkasi että lippua kannattaa etsiä tuolta mäen toiselta puolen. Niin... Ei siitä sitten sen enempää.

5.-6.: Tässä vaiheessa kyrsi jo aika rankasti. Katsoin vain karkean suunnan ja lähdin polkemaan tätä fyysisesti rankkaa väliä ilman sen kummempia suunnitelmia. Ja niin kun tekee niin huonosti käy. Nousin rastin ohi vasemman puoleista notkoa pitkin ja kävin koko harjanteen päältä hakemassa vauhtia. Ja kun siihen lisätään siellä ylhäällä vietetty puolen minuutn seisoskelupalautustuokio... No, tulihan siinä takkiin minuuttitolkulla.

6.-7.: Ja tässä onkin sitten oikein kuningaspummit. Nyt taas ovela kaveri katsoo karttaan ja hoksaa oikealla alhaalla menevän polkuvälin. Pakko laittaa koko väli ihan eriksensä vielä näkyviin.

Niin, oikealla menee heikko, mutta kuitenkin erottuva polku tasaista maata pitkin eikä edes kaukana viivasta sinänsä. Vaihtoehtoisesti tarjotaan suoraa reittiä, ja kuten näkyy, on tarjolla louhikkoa ja pystyvihreällä viivoitettua hidastavaa maapohjaa, lue: kaatuneita puita ja puskaa. Kumpikohan reitti olisi se oikea, varsinkin kun on väsynyt? Veikkaan polkukiertoa, mutta väsymyksessä on se huono puoli ettei silloin ole oikein luovimmillaan. Jo valmiiksi tehdyt virheet+hapot+kyllästyminen koko touhuun = kaikki mitä suunnistuksessa ei saa tapahtua, ja niinpä lähdin sitten rämpimään suoraan. Kaiken kukkuraksi en edennyt kuin vähän ohi puolen välin ja aloin hakea rastia aivan liian aikaisin. Ylös ja alas ja eteen ja taakse ja sittenpä ei ollutkaan enää mitään hajua missä ollaan, hyvä jos tajusi että mitä tekemässä! Sitten palailin takaisinpäin ja tulin tuohon kivikkoiseen notkoon, joka menee lähellä rastivälin puoltaväliä. Silloin hoksasin alhaalla menevän polun ja pudotin sinne niin tympääntyneenä, että on suoranainen ihme että menin radan loppuun asti. Polun kautta ei ollut mitään ongelmaa, lipulle tultiin ja saatoin huokaista helpotuksesta, koska nyt loppuisi louhikko-pusikko-rinne. 

7.-8.: Louhikko-pusikko-rinteen sijaan tarjottiin heinikko-risukko-supikkoa, joka nyt kuitenkin luonteeltaan sopi minulle paremmin, varsinkin kun saatoin käyttää ajouria hyväkseni. Kuljin läheltä nelosrastia takaisin tuolle selkeälle polulle ja sitten aika hyvin ja suoraan kasille. Ei enää auta valitella tuon edellisen rastin jälkeen pientä epävarmuutta. Itseluottamus oli pirstaleina.

8.-9.: Lyhyt väli, isot mutkat, niin sanotaan. Ajauduin vasemmalle suon päähän ja sieltä rastille. Ei paha kokonaisuuden kannalta, se kun oli jo muutenkin menetetty.

9.-10.: Suon laitaa vain ja kumpareen yli lipulle. Tuota jos olisin pummannut niin tämä laji olisi loppunut siihen. Kyllä nyt rastireittiläinenkin tuollaiselle rastille osaa mennä.

10.-11.: Korkeimman kohdan kautta, hyvin sattui. Ei lisättävää.

11.-12.: Suoraan vahvaa uraa pitkin tutulle paikalle. Ei lisättävää.

12.-MAALI: Loppusuoralla ei paljon fiiliksiä enää ollut. Vartti virhettä ja kaikki toivo mennyt. Ilme on vähän myrtynyt, kuten ehkä näkyy, mutta ei auta itku markkinoilla. Loppuun asti sentään tultiin.

Ja niin on tämä kesä paketissa, ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! SM-yö ei houkuta enää, hetken sitä jossain vaiheessa harkitsin. Se olisi ollut synttäripäivänä, jääköön nyt väliin. Suunnistuskaudet menevät siten hyvin, että aina kun alkaa tulla mitta täyteen, laji vaihtuu ja mielenkiinto on ihan toista luokkaa. Hisu alkaa kohta ja sen toivon osaavani vähän paremmin kuin tämän kirotun ja kiitetyn kesäsuunnistuksen. Mukavaa hommaa silloin kun sujuu...

Nyt keskitytään tovi kouluhommiin, ajokortin hankkimiseen ja hisureeniin. Katsellaan sitten tammikuun puolella taas SM-tunnelmia, toivottavasti vähän eri vinkkelistä kuin tällä reissulla. Ja ei unohdeta MM-tunnelmia, sillä Latvia on vielä käymätön maa tälle pojalle. Asiain tila korjattakoon tulevalla kaudella...

Suunnistuksen rutiinit hakusessa

Olen tässä samaisessa blogissa aiemmin ehtinyt kehua suunnistustaidon löytyneen tänä kesänä ja itseluottamuksen olevan jossain korkealla pilvissä. Laji on kuitenkin suunnistus ja taito on toisinaan hivenen vaikeasti kaiveltavissa esiin. Niin käy kun pitää pidemmän tauon suunnistuksen perus taitoharjoittelusta. Tämä viikko on mennyt palautellessa mieliin, miten se homma oikein toimii. 

Maanantaina toteutin velipojan, Severin kanssa oman taitoharjoituksen Tuovilan monipuolisessa maastossa. Ei ihan nappiin sujunut siellä, mutta ei se mitään: pitkä tovi edellisestä varsinaisesta suunnistustreenistä on vierähtänytkin. Keskiviikkona otettiin uusiksi Naatikkajoen varressa pieniä kumpareita ja jyrkänteitä sisältävässä maastossa, jossa ei muistaakseni minun urani aikana ole suunnistettukaan. No ei vieläkään nappiin! Kello 16:30 alkanut kisanomainen harjoitus sujui juoksun suhteen ihan kelvollisesti, meno oli vahvaa, mutta ei se paljon auta jos sitten katkeaa ajatus ja tulee nelisen minuuttia pummia kahdella rastivälillä. Ja niin juuri pääsi käymään. Kumpikaan väli ei sinänsä ollut vaikea. Maastossa näkyvyys oli hyvä, kuten Kuusamossa on tyypillistä, ja kartanluku sinänsä olisi ollut helppoa, mutta kaiketi liian kova vauhti... Jälkikäteen analysoituna uskon että pitkän tauon aiheuttama rutiinin puute on johtanut siihen, että pää ei nyt pyöri tarpeeksi (liekö hartiajumia) ja maaston tarkkailu on liian kapeakatseista, joten ajautumiset jäävät helposti huomaamatta ajoissa. Toinen virhe oli minulle liiankin tyypillinen: hyvin kompaktilla alueella toteutettu rata vaatii usein paljon ristiinmenoja ja jopa perhoslenkkejä. Sitten kun ei asiaan nimenomaisesti keskity, käy herkästi niin että alkaa lukemaan väärää väliä ja näin kävi. Neloselta suoraan ysille ja sieltä kymppiä kohti, ennen kuin tajusin virheen. Onneksi molemmat rastit olivat aika lähellä oikeaa reittiä, joten siitä ei aiheutunut kuin ehkä minuutin virhe, kun sitten huomasin erheen. Selkeästi nämä ovat sellaisia rutiinivirheitä, ja uskon että toistojen avulla saan ne kitketyksi. 

Siksipä illalla kello 21 vielä samana iltana starttasin uudelleen. Tällä kertaa kumisaappaat jalassa ja takki päällä ja aivan kävelyvauhdilla otsalampun valossa. Maasto oli sama, rata tietenkin eri. Teoriani mukaan (ensin ylivauhtinen harjoitus ja sitten niin hidas kuin mahdollista) tällaisella yhdistelmällä saan itselleni demonstroitua, mikä on kisassa liikaa ja mikä liian vähän fyysisellä puolella. Taito ei kuitenkaan luultavasti ole kadonnut mihinkään, se vain kaipaa vähän herättelyä. Kolme taitoharjoitusta samalle viikolle luulisi tekevän hyvää suunnistussuorituksen varmuudelle. Nyt vaikutus laitetaan testiin: lauantai tuo tullessaan SM-keskimatkan kisat ja mikä sen parempi testaamaan tätä teoriaa! Mitä tavoitteisiin tulee, se on kaksi virheetöntä suoritusta ja sijoitukselle se ja sama. uskon kuitenkin, että onnistuneella suorituksella en jää viimeiseksi. Viikonloppuna tai ensi viikon alussa raportoin sitten siitä, miten kävi. 

SM-kisareissulle lähtee nyt kuusamolaisittain hurjan suuri joukko: kuusi suunnistajaa henkilökohtaiseen kisaan (ennätyksiä tässä jo kohta rikotaan!) Minä suunnistan H18-, Teemu H20-, Severi ja Samuli H16- sarjassa, tytöt ovat jo pääsarjassa D21. Toivotaan tsemppiä meille kaikille ja keskittynyttä suoritusta niin karsintaan kuin sitten finaaliinkin. Kaikki sinne pääskäämme!!

Kaikki kynnellekykenevät SM-kävijät osallistuivat keskiviikon kisatreeniin.
Vasemmalta: Samuli Ervasti, Teemu Tauriainen, Santeri Aikio, Severi Aikio.
Kuvakulman etsi Tarja Keränen.

Huiput Kainuun maastoissa... ja minä siellä seassa!

Viikonloppuna pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä, kun maailman huippusuunnistajat kisailivat sunnistuksen maailmancupin ja Nordic Orienteering Tourin finaaleissa Kajaanissa ja Vuokatissa. Perjantain sprintin seuraaminen varmisti, että viikolla ei tarvinnut paljon koulussa istua. No, urheiluhullu... Kajaanin kisa oli sprintti, kaupunkisuunnistus, kuten se nykyään yleensä voidaan suoraan kääntää. Yleensä Suomessa käydyt sprintit ovat tasoltaan huomattavasti alempana kuin Keski-Euroopassa, johtuen lähinnä kaupunkiemme rakenteesta. Kajaanissa kuitenkin todistettiin, että kyllä kaikki on mahdollista ja ainakin sen perusteella mitä minä näin kartasta, maastosta ja kisakeskuksen screeniltä, sprintti oli todellakin haastava. Teknisyyttä, monipuolisuutta ja haastavia reitinvalintoja riitti, samoin ajattelivat huiput mikäli ymmärsin oikein kuulemani paikanpäällä ja tv-lähetyksistä jälkeen päin. 

Myös Vuokatti sai maastona paljon kehuja. Tiedän omasta kokemuksesta vaaran rinteet haastaviksi alueiksi ja kyllä muuan maailman luokan suunnistajatkin siellä voivat koukata, vaikka se on tietenkin pientä minun pummeihini verrattuna. Matthias Kyburz tekaisi minuutin koukun radan loppuvaiheessa ja pisti näin pelin jännäksi vaikka voittikin sitten noin minuutin erolla Thierry Queorgiouhun. Naisissa Minna Kauppi oli lähellä nousta kakkoseksi, mutta teki niinikään pienen koukun ja Helena Jansson karkasi. Mutta minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että Tove Alexandersson teki päivän näytöt! Suunnistajat varmastikin katsoivat tv-lähetyksen ja näkivät ruotsalaisen suorituksen, mutta mainittakoon, että Hän nousi lähtösijalta yhdeksän neljänneksi ja pystyi loppusuoralla runttaamaan rajun radan päätteeksi jyrkkään mäkeen kunnioitettavaa vauhtia ollen myös päivän nopein. Kova tyttö! Mainittakoon että Alexanderssonia voidaan tällä hetkellä pitää myös maailman parhaana naishiihtosuunnistajana: viime talvena hän voitti kaikki nuorten maailmanmestaruudet ja lisäksi suurimman osan maailmancupin kilpailuista (Ukrainan osakilpailuissa hän jäi ilman pisteitä osallistuessaan nuorten MM-kisoihin, ja se todennäköisesti oli syynä hänen jäämiseensä toiseksi maailmancupin lopputuloksissa).

Alle olen koonnut kuvia, joita pääsin napsimaan huipuista Kainuun maisemissa.

Thierry Queorgiou, ranskalainen suunnistuskuningas!

Hyvä Mäksäää!!!

Also known as "Tero Kettunen"

Tuomo "Mäksä" Mäkelä

Tuomas Tervo

Sofia Haajanen

Merja Rantanen

Heini Wennman

Tove Alexandersson

Venla Niemi

Matthias Merz

Mårten Boström

Edelliset tetenkin Kajaanista sprintistä. Tässä ovat Vuokatin takaa-ajo keskarin parhaat palat:

Tove ei vaikuttanut lainkaan väsyneeltä Tourin finaaliin lähdettäessä,
Eikä Rantasen Merja ollut sen huonompi. 

Simone Niggli, ehdottomasti suunnistuskuningatar!

Helena Jansson piti pintansa ja tuli Tourin toiseksi

Minnalta riitti vielä kiitosvilkutus yleisölle, vaikka lopun virhe varmasti harmitti

Hyvä Minna!!!!!

Mutta Alexandersson oli päivän nopein, ja loppuun asti mentiin kovaa!
Heja Tove!! Heja Sverige!!

Tuo viimeinen kuva oli aivan tuurinkauppaa. Kameran muistikortti täyttyi heti sen ottamisen jälkeen ja tuossakin sain vain survaistua kameran yleisömassan raosta ja laukaistua sinne päin. Aika todella hyvä otos mielestäni! Niin tuli maailmancup ja NORT päätökseen. Näille huipuille se oli prologi ensi kesän MM-kisoihin, ja sitä se oli minullekin. Minun kohdallani vain kisaturistin näkökulmasta. Nyt on harjoiteltu kuvakulmien hakemista ja muita vannoutuneen fanin tärkeitä taitoja... Minnan nimikirjoitus suomipaitaan jäi ottamatta. Se olkoon ensi kesän päätavoite! 

Mutta seuraavana viikonloppuna on vielä omat karkelot: SM keskimatkan kisat lähestyvät. Ei pidä unohtua liian pitkäksi aikaa penkkiurheilemaan...

"Pudotuspelit" Mikkelin taitoleirillä

Suunnistusliiton talenttiryhmään, elikkä nuorten maajoukkueeseen kuulumisessa on se hyvä puoli, että erilaisia suunnistustaitoharjoituksia pääsee tekemään hyvässä porukassa silloinkin, kun ei oikein olisi mahkuja niitä muuten tehdä. Lauantaista 1.9. keskiviikkoon 5.9. kulunut aika on vietetty Mikkelissä rullahiihdon ja sauvakävelyn parissa, mutta suunnistustaito on kuulunut olennaisesti leirin teemaan.

Kahdeksasta alkuperäisestä tulijasta seitsemän oli selviytynyt perille, Teemu joutui jättämään väliin ja minulle se tiesi luonnollisesti siirtymistä VR:n matkustajakuntaan... pitkästä aikaa! Ensimmäinen "pudotus" tapahtui siis ennen leirin alkua! Lauantai kului toki pitkälti matkustamisessa, mutta illalle ehdittiin vielä tehdä pieni lihasaktivointi: verrylenkki, koordinaatio- ja coreharjoitus. Vajaa tunti siis sellaisia liikkeitä, joista muistaa aina näissä yhteyksissä, että "hittolainen, näitähän olisikin pitänyt tehdä aina verryttelyn yhteydessä!" ja sitten kuitenkin unohtaa heti treenin loppuessa kaiken mitä tuli taas opittua. Jospa vielä joskus saisi itsensä koulutettua niitä tekemään. Lauantai oli kuitenkin tuntumallisesti paras päivä koko porukalla, ainakin uskoisin niin.

Sunnuntai oli sitten määräpäivä, aamupäivällä rullahiihtämällä ensin vajaa tunti verryttelyä, sitten tunteroinen sauvakävelysuunnistusta, jossa haetaan sitä kuuluisaa tuntumaa kartanlukuun karttatelineestä, ja sitten taas vajaa tunti rullahiihtoa. Hyvin onnistui vaikka useammallakin meistä oli pieniä tuntemuksia alkavasta nuhasta tai flunssasta. Kaikkiaan siis hieman alle kolme tuntia, ja iltapäivälle parin tunnin perinteisen hiihtotavan rullalenkki, joten päivän kokonaissaldoksi 5 tuntia. Kostea sää oli riesana koko päivän ajan. Majoitus oli muuten ihan kelpo, mutta sopivaa lämpötilaa ei tuntunut löytyvän ja aina oli liian kuuma tai kylmä, ja ainakin liian kostea. Lienee omiaan edesauttamaan sairastumista, mutta kaikki kuitenkin pysyivät sunnuntain ajan leikissä mukana.

Maanantai oli niinikään määräpainotteinen päivä, aamupäivällä taas hiihdettiin, tällä kertaa siihen sisältyi lyhyt rullahisupätkä. Rullahisua tulee vähemmän Kuusamossa tehtyä kun pyörätieverrko on vähän köykäinen, kuten paikkakunnalla asuvat tai enemmän aikaa viettäneet tietävät, ja sitten autoteille ei ihan ensimmäiseksi tee mieli lähteä kun pitäisi koettaa keskittyä suunnistamiseenkin. Ongelmallista... Mutta Mikkelissä siihen tarjoutui mahdollisuus ja pakko sanoa että vähän meinasi ote suoritukseen karata alkuun. 

Sitten vaihdettiin taas kävelysauvoihin ja nastareihin ja vedettiin tunteroinen sauvakävelysuunnistusta, neljä pientä rataa. Siinä alkoi jo sujua ja homma tuntui tutulta. Lopussa hiihtäessä meinasi tulla energiapula vastaan, vaikka välissä oli jo hieman tankattukin. Majoitukselle asti kun oli päästy, niin kyllä oli mukava istahtaa ruokapöytöään. Päivään mahtui myös pieni kauppareissu Mikkelin keskustaan ja "ylimääräiset rahat", jos sellaisia nyt voi olla, saatiin hyvin kulumaan kun täydenneltiin niin vaate- kuin muonapuolta (sukat ei meinanneet oikein kuivua kosteassa kelissä, joten piti ostaa uusia vaihtoon). 

Iltapäivän harjoituksena pelailtiin puoli tuntia ultimatea pienellä porukalla (liikettä oli) ja sitten taas vaihteeksi core-voimatreeni/lihashallintaharjoitus. Ja tässä vaiheessa porukka oli sitten jo kutistunut : yksi lähti kotiin, toinen inttiin kun loma loppui (Misalle toipumisia flunssasta, Juhalle tsemiä Immolan erikoisrajajääkärien varuskunnan aitojen taa!). Kaksi "pudotusta" lisää.

Tiistaiaamu toi tullessaan yhä tukkoisemman olon, nenä oli tukossa ja yskitti ja muutenkin tuntui aika kurjalta, mutta kun aamuteet oli hörpitty ja muuten ehditty herätä, todettiin että kyllä pystyy vielä harjoittelemaan. Tai no... kuka pystyi, kuka ei. Nyt oli Aleksin vuoro jättää leikki kesken ja kun me muut suuntasimme tekemään sprinttisuunnistusharjoitusta, jäi tämä Muhoksen karpaasi, Hankasalmellakin tunnettu, pakkailemaan tavaroita kotimatkaa varten (paranemisia sinnekin päin!). Räisäset olivat muutenkin tiistaina aikeissa lähteä. Toivottavasti asuntoautomajoituksesta oli se hyöty, että välttyvät flunssalta. Elikkä elikkä... Tiistain iltapäivätreenissä, joka oli pk-rullahiihtoa ihan huoltavana, jäljellä oli enää kaksi urheilijaa: Liisa ja... minä, 2/8 on selviytynyt viimeiseen päivään; "pudotuspelien finaaliottelijat".
Neuvotteluiden jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että keskiviikkona jätetään treenaamiset vähemälle ja lähdetään kotia kohti jo yhdeltätoista.

Ja keskiviikkona sitten... aamulla herätys, aamupala, pakkaamisen viimeistely, kämpän siivous, avainten luovutus, autoon ja junaan. Ja täällä istutaan, Mikkelistä Kajaania kohti menossa ja blogia kirjoittaessa kun parempaa tekemistä ei ole. Kuvaa ei ole laittaa, kun kameraa ei tullut mukaan, enkä kyllä muutenkaan juuri nyt jaksaisi alkaa tämän koneen kanssa tappelemaan. Tämä läppäri ei oikein hyvin osaa suhtautua kuvatiedostoihin, vanha ja hidas kun on. Mutta nyt eksyin sivuraiteille, nimittäin pudotuspelit ovat nyt ohi ja voittajina maaliin, jos näin voi sanoa (mitä kyllä oikeastaan epäilen aika paljon...) selvisimme minä ja Liisa. Vaikkakin pakko myöntää että ääni on painoksissa ja nenä on tukossa ja muutenkaan ei ole aivan tervein olo. Pitää viettää loppuviikko urheilusta vapaata elämää... NO EI KYLLÄ!! Kajaanissa ja Vuokatissa on maailmancupin ja Nordic O-Tourin finaalit perjantaina ja lauantaina ja minähän muuten menen niitä katsomaan. Sekin on mielestäni jollain tapaa kytköksissä urheiluun, mutta sovitaan etten itse treenaa, jos en parane.

Jotenka toivotaan että paranen ja kaikki muutkin Mikkelin pudotuspelien osanottajat pääsevät jatkamaan harjoittelua mahdollisimman pian. Onhan se nyt aika kökkö homma jos kaikki MM-ryhmän leirille osallistuneet joutuvat sitten jättämään MM-kisat väliin kun eivät ole päässeet sairastelun takia ollenkaan harjoittelemaan koko syksynä...

Ratajuoksua ja rullailua

Nyt on taas perusjauhettu jonkin verran. Viimeistä edellinen viikko oli siinä 20 tunnin huiteilla,  viimeviikkokin reilusti päälle kymmenen. Mainittakoon harjoittelun sisällöstä erikoisuutena urheilukenttäoloissa tehty ratajuoksuharjoittelu. Sitä ei ole niin hurjan paljon tullut tehtyä tähän saakka, juoksu on painotettu enemmän maastoon ja suunnistuksen yhteyteen. Nämä nopeusvedot tietenkin ovat ihan positiivinen juttu; ne tuovat vaihtelua harjoitteluun, ja pitäähän sentään välillä kokeilla vähän, millaisia vauhteja pitäisi oikeasti juosta. Radalla se on helppo kokeilla, kun matka on tarkka ja nopeus helppo määrittää.

Parin viikon sisään olen ämpännyt minulle erittäin epätyypillisen annoksen ratajuoksua, kun olen kahdesti tehnyt jonkinlaisia vetotreenejä, juossut koulujen välisissä yu-kisoissa 800m kisana (2:23 ja epämääräisiä sadasosia päälle), ja näin viikon loppuun vielä liikunnan tunnilla cooperintesti jossa vaivaiset 3230 metriä, hieman oli kyllä jumista ja ensimmäinen kierros tuli mentyä vähän liian lujaa, mutta kokonaisuutena ihan ok juoksu. 

Suuri rooli on ollut myös rullahiihdolla, ja rullilla onkin viihdytty kahden viikon aikana sellaisten 200 kilometrin edestä, ei huono saavutus. Varmaan ei ole yllättävää, että juoksu iltarasteilla ei ole ollut mitenkään herkkää, mutta luottamus tulevan talven kulkuun on vahvassa nousussa.

Hiihtotekniikoista kuokka, elikkä perusluistelu on minulle se akilleen kantapää. Wassu on ykköslajini, molle menee siinä sivussa ihan mukavasti, mutta kuokka... siinä oli pitkään vähän ajoitusongelmia, ja nyt kun ne on hiljalleen saatu korjautumaan, ovat raajat missä sattuu ja välillä hiihto on suorastaan voimatonta. Kuokkaan voimaa ja tekniikkaa kävin hakemassa Konttaiselta, Rukan pohjoispuolelta. Virkkulantie nousee aika mukavassa kulmassa ja siinä saa jo ihan reilusti puristaa jaloilla jos mielii ylös asti. Onneksi herra Aikio vanhempi pääsi sekä kyyti- että kameravastaavaksi, jotta pääsin tutkimaan nousutekniikkaani itse kesken harjoituksen ja etsimään niitä parannettavia asioita. Mielestäni taso parani joka nousulla vähän.

Konttaisen nousuja pitänee muutama vielä tälle syksylle tekaista ja kun lumet toivottavasti sitten pian tulevat, niin Rukalla täytyy hiihtää, jotta ylämäkeen hiihto ei ole talvella ongelma. Latvian vanhoista kartoista voi päätellä, että MM-kisoissakin kuitenkin jonkin asteista korkeuseroa on tarjolla. Itsestään selvää on tietenkin, että lähtökohtana on että MM-joukkueessa ollaan!

Henkistä yliotetta lähinnä itsestä lähdetään hakemaan Mikkelistä ylimääräiseltä taitoleiriltä, joka onneksi saatiin nousemaan pystyyn. Rullahisua, sauvahisua, ja pk perusjauhamista rullahiihdon merkeissä on yhä luvassa.