Auringon paiste, kirpakka pikku pakkanen, hisuteline rinnassa ja jääpintainen lumikerros metsässä. Siinä on lähtökohta keväistä, hauskaa hiihtosuunnistusta varten. Sellaista tarjoiltiin eilen Kainuun AM-hisukisoissa Puolangalla. Kisakeskuksessa oli tunnelma kohdillaan; hilpeää jutustelua, leikkisää uhoamista, ja kisaan lähdettäessä tiukkaa keskittymistä. Paikalla oli varsin laadukas osanotto: miesten pääsarjassa kisasi kolme maajoukkueurheilijaa, sekä muutama kokenut kehäkettu ja tänä talvena menestyny haastaja. Ja yksi nuorten maajoukkuevalmentaja!! Itseasiassa kärisijat menivät haastajalle ja kehäketulle, vasta sitten alkoi listasta löytyä maajoukkueurheilijoita.
Vaatimattomia järjestelyjäkin ihailtiin oikein joukolla, alla olevassa kuvassa muunmuassa miesten vessana toiminut "kusipuu"...
Rata itsessään oli ex-maajoukkuehiihtosuunnistaja Teemu Könkään käsialaa, ja kisa oli nautinnollinen, vaikka mentalitetti olikin kesäsuunnistuksenomainen kantavalla hangella. Välillä se oli sitä sulalla maalla juostessa (sukset jalassa), mutta enin osa maastosta oli kuitenkin lumen peitossa. Olkoonkin, että kyse oli kisasta, niin koko ajan oli hauskaa.
En tiedä oliko liiankin hauskaa, kun eroa voittaja Hyppölään tuli reilusti toista minuuttia, enkä kyllä virheisiin sortunut kuin parissa rastinotossa. Väliä tuolla ei nyt niin liene, SM-kisat ovat tulossa, ja salainen toiveeni on, ettei siellä olisi kantohankia. Hangella hiihtäminen on kyllä hauskaa, mutta kyllä hiihtosuunnistuksen idea on minun mielestäni mennä uria, eikä rastiväliviivaa pitkin. Varsinkin SM-kisoissa.
Mutta sitä on turha murehtia, sillä se ei ole urheilijan käsissä, Urheilija voi vain nauttia parhaansa mukaan olemassa olevista pienistä elämän iloista. Loppukevennyksenä mainittakoon, että kohtuullisen onnistunut kisasuoritus kuitattiin Teemun (Tauriaisen) kanssa kunnon pummilla kotimatkalla. Tuttu paluutie Kuusamoon ei ollutkaan tarpeeksi tuttu, ja Muhoksella alettiin vähän ihmetellä, että miten sitä tänne päädyttiin... Kiertoa tuli puolisentoista tuntia. Olisihan siinä kyltissä voinut lukea vaikka Jyväskylä, joten pahempaankin oli sentään varaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti