Niin siinä kävi, että tämä hiihtosuunnistaja aloittaa kisakauden komeasti maailmancupissa Ylläksellä. Kansallisen ryhmän starttipaikka lohkesi koticupiin, joka alkaa ensi keskiviikkona keskimatkan kilpailulla. Kuusamo sai siis tälle talvelle kaksi maailmancup-debyytin tehnyttä urheilijaa; Heikkisen Ville kisaili tänä viikonloppuna yhdistetyssä Rukan maailmancupin avauksessa kotiyleisön edessä. Itse vietin enemmän aikaa latupartion puolella.
Valmistautuminen kisakauteen on sujunut ainakin enimmäkseen hyvin. Levillä kellautettiin viimeinen maajoukkueleiri ennen kisoja, ja siellä pääsin välillä jo koettamaan kisavauhtista menoa... joka ei ihan vielä riittänyt, ei lähellekään. Hiihtoa kertyi keskimäärin kaksi lenkkiä päivässä, joista toinen tavallisesti perinteistä. tehoja kokeiltiin kahteen otteeseen. Ensin parisprinttinä, joka oli tarkoitus vetää kevyttä VK:ta, mutta lopulta se oli kyllä täysiverinen maksimiharjoitus. Seuraavana päivänä vetäistiin leirikisa, jossa oli 6km sileän osuus, ja päälle kolmisen kilometriä hisua lumikenkäurilla. Suunnistus oli kohtuullista, vaikka hiihto ei vielä oikein irronnutkaan. Näiden lisäksi tein suksitestiä, joka on aina VK-intervalli.
Harjoittelua tosin voi tehdä kotonakin, mutta joukkuehengen kehittäminen on tehtävä leireillä. Se sujui meiltä nytkin: yhden päivän leiristä pyhitimme keilailulle, Levin huipun valloittamiselle (tällä kertaa tosin autolla, kun rinnesäännöt kuulemma kieltävät liikkumisen muilla kuin laskettelusuksilla), ja muulle yhdessäololle. Yleisilme tekemisessä koheni kevyen päivän myötä huomattavasti, joten ehkä lepo oli tarpeen. Treeniä tuli parisenkymmentä tuntia, eli varsin mukavasti, ja olo oli vielä ihan kohtuullisen pirteä: kotona jaksoi nousta kotirappusten kaikki kolme porrasta nelinkontin, ryömiä ei tarvinnut. Tai sinne päin.
Tässä vähän kuvaa Levin tunnelmista:
Leirielämästä viihteelle: seuraavana päivänä suuntasin jo kohta Oulua kohden, sukset EIVÄT olleet mukana. Ohjelmassa oli vähän rock'n'rollia by Eppu Normaali ja Scorpions - parhaassa mahdollisessa seurassa. Keikka oli hieno, vaikka pienehkö olikin. Itsensä sai tuntea hyvin, hyvin nuoreksi, kun yleisön keski-ikä taisi pyöriä 50 vuoden yläpuolella. Menoa se ei haitannut, sillä 65-vuotiaalla Klaus Meinella ääni kulkee yhä yhtä komeasti kuin Scorpparien alkuvuosinakin. Eikä rumpusoolo "Kottak Attack" ollut lainkaan väsynyt, vaikka James Kottakillakin on ikää jo 51 vuotta. Saksan pojat rokkasivat kuin hurrikaanit, ja oli hienoa päästä näkemään se livenä - liekö tämä yhtyeen viimeinen kiertue, sen aika saa näyttää.
Ensi viikon maailmancupin viimeistelyharjoitukset ovat nyt käsillä, ja sitä onkin hiihdetty Rukalla. Latupartion työhän on hyvin rankkaa ja kiireistä. Partio starttaa aikaisintaan viisi minuuttia ennen ensimmäistä lähtijää, joten rankassa maastossa maailman huippuja vastaan meinaa joskus tulla hoppu saada rata kierretyksi ennen kuin takaa tullaan päälle. Siksi reissut hiihdetään perinteisesti täysillä! Kun vielä sattuu lumisadekeli, on latupartion hinkattava perinteisen latuja auki - myös isoimmissa mäissä - useaan kertaan, ja suorilla on hiihdettävä. Siksi latupartiohommissa tulee tehoista pidettyä tarkkaan huoli. Tänään, kun kisat loppuivat, lieneekin tarpeellista lähteä vielä pienelle huoltolenkille, etteivät hapot jää jylläämään keskiviikon keskimatkaan saakka.
Maailmancup ei kuitenkaan vielä ole minulle mikään tärkeä kisaviikko. Se on kauden avaus ja mahdollisuus päästä vertaamaan omaa vauhtia maailman kärkeen. Tähtäin on helmikuussa Virossa, nuorten MM-urilla. Sinne on vielä kosolti aikaa, joten joulukuu kuluu vielä vahvasti perusharjoittelun parissa, ja tammikuu viritellään kuntoa, ja annetaan näytöt katsastuksissa. Tärkein asia minun kohdallani on pitää lihaksisto kunnossa. Viime kausi osoitti, että olen aika jumiherkkä kaveri, joten vaikka kunto olisi kova, se ei auta kun päästää itsensä liian väsyksiin. Venyttelyä, hierontaa, huoltavaa lenkkiä, siinä on lääkekaapin sisältö. Sanoista teoiksi - perinteisen sukset jalkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti