Ylihuippu viikonloppu

Viime viikonloppu oli monin tavoin hyvä, tai vaasalaisittain ylihyvä. Siihen kuului niin urheilullisesti kuin muutenkin hyviä juttuja, jos kohta ei ikinä mitään niin hyvää ettei sentään jotain huonoakin! 

Ja miksi tämä viikonloppu oli niin hyvä, että se kannattaa erikseen mainita täällä blogissa? Niin, en tiedä kannattaisiko, mutta viimeksi kun jätin mainitsematta vastaavan, siitä tuli pitkä liuta teräviä kysymyksiä, jotka antoivat ymmärtää että olisi ollut syytä jotain kirjoittaa. Muistakaa muutkin bloggaajat sitten varmistaa asia omissa, vastaavissa tapauksissanne. Nimittäin otin perjantaina vapaata koulusta (mikä sinänsä on ihan tavallista urheilumenojen vuoksi, eikä siinä mitään ihmeellistä), ja hyppäsin Oulua kohti vievään bussiin, päämääränä kuitenkin eteläisempi rannikon osa; Vaasa! Ja siellä siis odotti maailman paras treeniseura; ihastuttava, hymyilevä Ella, josta olen jo jonkin aikaa saanut käyttää titteliä tyttöystävä. Hyvä syy siis, istua bussissa kolme tuntia ja sitten junassa viisi tuntia... mennen tullen. Niin, ne tiukat kysymykset siis esitti juuri tämä kyseinen kaunotar, joka on onnistunut valloittanut minut, ja toisinpäin. Tai ainakin oletan että myös toisinpäin...

Viikonlopun juju oli oikeastaan ottaa hetkeksi vähän etäisyyttä jatkuvaan harjoitteluun ja varsinkin kouluun, vaikka tietysti jotain liikuntaa aina pitää harrastaa. Ja sitä tulikin ihan hyvin. Mutta saatoin hyvällä omalla tunnolla istua olohuoneen sohvalle ja katsoa pari elokuvaa, kaikin puolin vähän hemmotella itseäni ja siinä sivussa jotakuta muuta, sekä herkutella erityisellä suklaakakulla, johon Ella on minut tutustuttanut. Nam! Kiitos ylihuipusta viikonlopusta!... ja siitä suklaakakusta myös!

Urheilullisesti asiaan liittyi eräs huono puoli: matka tuppaa jumittamaan. Sen lisäksi vielä pitkästä aikaa tein tunnin mittaisen jalkalenkin, sprinttikartan kanssa Vaasan keskustassa (minun käsitykseni kaupunkiin tutustumisesta!), eivätkä jalat olleet moiseen tottuneet. Tavallisesti juoksulenkkini jäävät talviaikaan sinne puolen tunnin tietämiin, mikä ei tosin ole ihan hyvä juttu. Seurasi tietenkin tiettyä jomotusta reisissä ja lauantain vk-treenissä (30 minuuttia vk-hiihtoa Vöyrin laduilla) ei ollut kulku ihan huippua, vaikka vauhdin ei tietysti kuulunutkaan olla mitenkään kilpailunomaista. Mutta siis olo ei ollut herkkä. Sunnuntaina kuitenkin taas oli parempi, kun lauantain treenailut hieman avasivat kehoa. 

Urheilullinen ylihyvä uutinen tuli lauantaina: suunnistusliitto julkaisi MM-valinnat ja joukkuepaikka virallisesti varmistui. Jee! Latviaan lähtö siis edessä 10.2.2013 Helsingistä laivalla.

No niin, sunnuntaina piti minun myös tuleman takaisin kotiin. Kaikki hyvä loppuu aina vähän liian aikaisin, eikö? No, paluumatkahan olikin sitten seikkailua se. Siinä missä tulomatka Vaasaan sujui kuin rasvattu, ei poislähtö ollut mitään sinne päinkään. Muutamien sattumien seurauksena meinasin myöhästyä jo ensimmäisestä junasta Vaasasta Seinäjoelle, ja "heiheit" jäivät sanalla sanoen lyhyiksi, kun piti loikata käytännöllisesti katsoen liikkuvaan junaan. Ei se vielä riittänyt! Seinäjoella Helsingistä Rovaniemelle menevä InterCity oli (yllätys-yllätys) MYÖHÄSSÄ! No, mitä voi odottaa VR:ltä... Vartoillaan Rauhassa. Ja myöhässä muutenkin ollut juna teki vielä ylimääräisen hätäjarrutuksen, kuka lie saanut pikku hiprakassa päähänsä kokeilla vähän junan jarrutustehoa. Kun sitten tulin Ouluun, olisi bussin Kuusamoon pitänyt aikataulun mukaan lähteä jo pari minuuttia sitten, mutta onneksi bussikuskit ovat selvillä VR:n aikataulujen paikkansapitävyydestä. Joten siis ehdin kuin ehdinkin bussiin ja olin kotona vielä sunnuntain puolella. Tällaiselle juniin tottumattomalle kuusamolaiselle kuitenkin tuollaiset ylimääräiset kiirehtimiset ovat epätervetulleita. Meillä kun rautatie on ollut viimeksi vuonna 1944 ja saksalaiset kasasivat kiskot tarkoin pois lähtiessään (eikä minulle jostain syystä ehtinyt niistä kertyä kokemusta ja hyötyä). Olisivat jättäneet paikalleen vanhalle asevelikansalle!

Kaikkineen siis viikonloppu oli minulle itselleni mahtava, maisemanvaihto tuli tarpeeseen, pääsin MM-kisoihin ja sain muutaman kauan kaivatun halauksen. Saa nähdä kuinka kauan seuraavia pitää sitten odotella...

Tämä kuva on nyt siltä ajalta, josta en kirjoittanut ja josta olisi kuulemma pitänyt kirjoittaa.
Kuusamossa Pienen Karhunkierroksen maastoissa pitkällä vaelluslenkillä.

Rimpuilu jatkuu yhä

Katsastukset ovat nyt takana päin, kun Oulun kisat hisutettiin tänä viikonloppuna Sankivaarassa. Ei ollut meno vieläkään ihan terävintä, ja selkä oli taas pahemmassa jamassa kuin Joutsenossa, joten sen kanssa pitää vielä rimpuilla. Siitä huolimatta yllätyn kyllä suuresti jos MM-kisapaikka sattuisi jotenkin lipumaan otteesta. Kaikissa katsastuksissa kuitenkin tietty viisikko on ollut samoissa vauhdeissa, järjestys vain on vaihdellut kisasta toiseen. Valinnat tulevat julki viimeistään maanantaina 28.1. Suunnistusliiton sivuilla.

Lauantaina oli sprinttikisa, jonka rata oli varsin simppeli. Reitinvalintoja ei juuri ollut ja teknisestikään ei rata tarjonnut mitenkään suuria haasteita. Ainoa jännä elementti oli uuden lumikerroksen takia hyvin pehmeä urasto. Ja sprintin erot olivatkin sen mukaiset, itse jäin kisassa viidenneksi, ero kärkeen oli 27 sekuntia. Missään kohtaa ei ollut selkeää ratkaisuväliä ja puhtaasti radan suunnistin. Hiihtovire vain ei ollut riittävä, selkä kun taas oli jumissa. Ilmeisesti lihaksisto ei oikein tykännyt edellisen päivän ratissa istumisesta.  

Sunnuntaina oli sitten keskimatkan kisa, ja siinä urasto oli vaihtelevaa ja paikoin haastavaakin, ja nautin suunnistuksesta. Hiihto lähti alkuun hyvin, mutta meno taittui hieman puolen välin paikkeilla pitkillä hiihtoväleillä. Tasaisella wassuttelu ei oikein ollut herkkua. Joka tapauksessa kulki paremmin kuin lauantaina. Koko suorituksen ajan suunnistuksessa vallitsi flow-tila, tai melkein; yhdellä rastivälillä se katkesi ja meno oli hetken heikompaa sujuvuudeltaan. Kuitenkaan en katso tehneeni yhtäkään virhettä kisan aikana, vajaan minuutin ero kärkeen tuli hiihtämällä, taas jumin tuomaa vaivaa. Ja sijoitus oli neljäs. Joka tapauksessa, näillä näytöillä jo odotan Latvian lippuja käteeni helmikuun puolella. Jos ei sitten jokin tauti hyökkää tai kukaan tule ja teilaa. Eli eteen päin!

Juniorcup, maaottelu, MM-katsastukset

Sieltä se homma lähtee kun pikkuhiljaa houkuttelee. Viikonloppuna oli vaihteeksi kisaa tarjolla. Radat olivat vaativia fyysisesti ja suksitaidollisesti, ja kyllä suunnistuksellista haastetta oli myös riittämiin. Kisa oli siis Joutsenon Kullervon kansallinen Rieskarastit, ja samassa yhteydessä kisattiin myös nuorten MM-katsastukset, Suomen hiihtosuunnistuksen juniorcupin avaus ja kaiken huippuna myös pohjoismanen nuorten maaottelu. 

Itse pääsin kisaviikonloppuun kiinni ihan uusin voimin edellisen viikon Puolangan kisaan nähden. Sain tehtyä torstaina 20 minuutin kiihtyvän vk-anak harjoituksen Vuoksenniskan hisu-urastolla, ja se avasi hyvin viikonloppua ajatellen. Koko viikon ajan joka päivä iltaan kuului myös puolisen tuntia lihashuoltoa; venyttelyä ja 'jumppaa' etenkin selälle ja lantiolle. Ja lisäksi iltahölkkä. Tämä kuuri yhdistettynä Pekka Pulkkisen energiahoitoon ja kevyeen syvähierontaan alkuviikosta, ja tuloksena oli se, ettei selkä aiheuttanut pahoja ongelmia koko viikonloppuna. Oli siis helpompi lähteä tekemään hyvää suoritusta niin henkisesti kuin myös ihan konkreettisesti kisassa. Tiesin että kulkee ja niin myös kulki.

Lauantain kisa oli yhteislähtö, pitkä matka (tosin Puolangan pääsarjankisaan verraten tuntui pikamatkalta tuollainen 16km), hommaan kuului myös kartanvaihto. Alkulenkille startatessa asennoiduin vanhalla ja hyväksi todetulla tavalla: vielä ei ole mikään hoppu mihinkään, ykköselle ei ratkaista peliä. Jättäydyin ihan terävimmästä kärjestä vähän matkan päähän niin että näin hajonnat ja suurinpiirtein porukan, joka oli tulossa samaan suuntaan. Tämä on tietenkin epäolennainen osa, mutta kun muitakin suunnistajia kannattaa käyttää hyväksi omassa suorituksessa. Ajatus suunnistukseen pysyi kuitenkin kasassa. Ja kappas vain, kärkipojat tekivät pientä koukkua, ja huomasin olevani ykkösellä kisan kärjessä. Rauhallisesti vain, kyllä se sieltä lähtee...

Ensimmäisellä lenkillä tuli tehtyä muutama pieni hermopummi, huonoja mikroreitinvalintoja ja kerran taisin olla vähän hukan tapaisessakin, mutta vain muutamia sekunteja. 1-2 väli oli sellainen, että otin hivenen huonomman kahdesta reitinvalinnasta, mutta se saattoi toisaalta koitua myös pelastukseksi. Toisella raitillä oli nimittäin ylimääräinen harhaura, jossa erittäin moni suunnistaja sekosi ja teki virheitä. Paha sanoa, miten olisin itse siellä selvinnyt kun en paikkaa tiedä, ja historialla on huono tehdä kokeita.

Kartanvaihtoon tulin lopulta aivan kärkiletkan tuntumassa. Huikka urheilujuomaa naamariin ja takaisin baanalle saalistamaan! vauhti pysyi hyvänä, vaikka nyt menin aivan omassa rauhassa, ei ketään hiillostamassa ihan heti takana. Puolimatkassa tuli pientä sekoilua ja kisan voittaja Ulrik Nordberg pääsi kuittaamaan. Ruotsalaisen loppulenkki oli vielä aavistuksen lyhempi kuin minun, ja näin kaverin uudelleen ennen toiseksi viimeistä rastiani. Löin päälle vielä yhden vaihteen lisää, mutta kovan nousun päällä aivot lakkasivat raksuttamasta ihan huipputehoilla ja vielä kerran sekosin hieman suunnistuksessa. Tuloksena seisoskelua ja ajan menettämistä, vaikka väärille urille en lähtenytkään. Samassa paikassa otin myös hieman kosketusta maankamaraan kun siinä porukalla veteraanien kanssa vähän kompuroitiin. 

Loppusuoralla kuulin että kolmas sija on tulossa, Nordberg ja oma maanmieheni Lauri Nenonen olivat ehtineet maaliin ennen minua, mutta harmi kyllä Lauri oli leimannut väärän rastin ja tuli näin hylätyksi. Näin olin siis toinen. 

Keskimatka sunnuntaina oli sitten tavallinen väliaikalähtökisa. Sujuvuus oli parempaa kuin edellisenä päivänä, fyysinen vire smankaltainen. Mutta reitinvalinnoissa tuli parilla välillä reilu kolme minuuttia takkiin, ehkä sitten pienemmillä valinnoilla vielä lisää. Jokin outo malli on rakentunut tuonne tämän kaverin takaraivoon että aina pitää hakea joku hieno ratkaisu, mutta fakta on että kyllä lähtökohtaisesti suorin reitti on nopein ja tähän pitäisi nyt taas opettautua.Suunnistusajattelussa on siis kehittämisen paikka vielä ennen kuin voidaan puhua hyvistä suorituksista. Tämän viikonlopun ylsin kuitenkin nyt viimein lähelle sitä kuuluisaa perustasoa. 

Oulussa on kahden viikon kuluttua vielä toiset katsastukset, jotka ovat myös juniorcupin osakilpailuja. Kuntoa hiotaan vielä parempaa kohti, ja jumit koetan saada laukeamaan täysin. Tänään kävin hierojalla... No, sanottakoon että tuskaista oli. Mutta kun se jumi sitten sieltä lähtee, niin kaikki tämä tuska on sen arvoista. Koska sitten ei pidättele mikään... no, se suunnistus pitää tosin myös saada sujumaan...

Niin, ja maaottelu voitettiin 30 pisteen erolla Ruotsiin! Palkinnoksi saatiin kultainen karttateline, kiertopalkinto,
joka viime keväänä jouduttiin luovuttamaan Ruotsin haltuun Bodenin maaottelussa. Kotikisoissa saimme nyt kaivatun revanssin ja samalla itseluottamusta nuorten MM- ja EM-kisoja ajatellen.

Valmistelua ja varmistelua

Leiriviikko Imatralla on kulunut rauhallisen harjoittelun merkeissä. Urilla olen käynyt kolmena päivänä, maanantaina Joutsenossa, keskiviikkona ja torstaina Imatralla Vuoksenniskalla. Muuten en ole suksia paljon kuluttanut, liikkuminen on hoitunut juosten ja kevein iltajumppauksin. 

Maanantain harjoituksessa oli kolme lyhyttä hisu-rataa, joissa menin ihan rauhallista vauhtia koettaen palautella viikonlopun kisoista ja samalla myös huoltaa selkääni, joka edelleen tätä kirjoittaessa osoittaa jumin merkkejä. Maanantai-iltana kävin kyllä selän tiimoilta myös Pekka Pulkkisen luona, siellä hieman hierottamassa, venyttämässä ja muuten huollattamassa kroppaa. Tuleville viikoille on myös pari hierontaa varattuna. 

Tiistaina jätin sukset kokonaan pussiin ja juoksin kevyesti kahteen otteeseen, molemmilla kerroilla tein vielä venyttelyt ja jumpat päälle. Keli oli märkä, kun taivas oli päättänyt pudottaa vettä vielä suojakelin loskalumen päälle. Niinpä sukset eivät oikein luistaneet, joten juoksu saattoi olla hyvä ratkaisu.

Keskiviikkona hisutettiin Vuoksenniskalla, taas muutama lyhyt rata, kevyttä intervallia, mutta koko ajan aerobisella alueella. Kokeilin vähän selän tuntumaa, ja mitään oireilua ei ilmennyt alavk-vauhdissa. Ja jälleen kerran lihashuoltoa. Illalla koottiin kamppeet ja hypättiin autoon, menimme porukalla rajavartiolaitoksen tiloihin pelailemaan sisäfutista, venyttelemään, ja lopuksi uimaan. Tällaisiin verryttelyihin päivä sai hyvän päätöksen.

Torstai ja viimeinen varsinainen leiripäivä on sujunut kuten aiemmat, aamupäivällä hisutreeni, tällä kertaa vähän kovempaa otatusta väliin. Ohjelmassa oli väylä, johon upposi parisenkymmentä minuuttia, kun menin niin reipasta vauhtia kuin suunnistus antoi myöten. Väylän lopussa oli reilun kilometrin luisteluhiihto-osio, jolla nostin anaerobiselle kynnykselle avatakseni paikkoja tulevaan kisaan, ja myös kokeillakseni selän kuntoa. Ei se hyvää menoa ollut, mutta ainakaan mitään täyttä sopimusrikkoa ei selkä tehnyt. Vielä illalle lihashuoltoa ja verryttelyä, niin jospa se siitä lähtee. 

Illalla saadaan majoitukseen vähän vipinää, kun porukkaa alkaa saapua lähempää ja kauempaa. Ruotsalaiset tulevat tänään, Norskit huomenna aamupäivästä. Ja oman maan porukkaa lappaa hiljalleen ovista sisään. 

Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua!

Hisukauteen kiinni täysin voimin

Nyt on jauhamiset jauhettu ja odottelun aika lopussa! Nyt on aika alkaa kaivaa se kovalla työllä tehty kunto esiin, hisukisat hyrskähtivät todenteolla käyntiin viime viikonloppuna Puolangalla, Paljakassa. Kisat olivat aikuisille EM-ja MM-katsastukset ja WRE-kisa, ja koska tästä seurasi kovatasoinen pääsarja, päätettiin myös meidän nuorten joukossa laajalla rintamalla osallistua näissä kisoissa miesten ja naisten sarjoihin.

Lauantaina oli sprinttikisa, joka ei sujunut ihan ongelmitta. Selkä vaivaa vieläkin, hierontaa kun en oikein ole onnistunut sovittamaan tähän joulun aikaan. Hiihto ei ollut huonoa, mutta parempaan on varaa ja parhaaseen ei onneksi ihan vielä tarvitse venyäkään, kunhan selkä saadaan nuijituksi ruotuun niin kyllä se sieltä lähtee. Suunnistuspuoli oli se, joka ahdisti. Oikoja ei ollut uskallusta lähteä tekemään, muutama huolimattomuusvirhe reitinvalinnassa, yksi selän takia tullut ajatuskatko ja ajautuminen väärille urille ja ihan lopuksi vielä hätäinen rastilta lähtö ihan väärään suuntaan. Ilman näitä virheitä olisin ollut sillä hiihtovauhdilla kahdeksan parhaan joukossa, mutta nyt oli tyytyminen kuudentoista parhaan joukkoon. No, suunta on ylöspäin... toivottavasti.

Pitkällä matkalla meno tyssäsi kolmannelle rastille ja hiihto oli voimatonta

Sunnuntain pitkä matka yhteislähtönä sujui suunnistuksellisesti lauantaita paremmin, mutta selkäongelma ei ollut yön aikana hävinnyt mihinkään. Hiihto kulki kolmannelle rastille saakka, sen jälkeen tuli notkahdus ja jäin kokonaan kärkiletkasta virheen takia. Ensimmäisen lenkin loppu ja kartanvaihdon jälkeen toinen lenkki neljännelle rastille saakka olivat pahin hetki, jolloin kisa oli enemmän tahdon varassa kuin muissa käsissä, sen jälkeen tuli sellainen olo että ehkä tästä vielä selvitään. En tiedä vieläkään kaikkien välien reitinvalinnoista, että miten ne menivät paremmuusjärjestyksessä, mutta muutamissa valtsin takuulla väärin, sujuvuus ei kuitenkaan enää pettänyt ja pieniltä pummeilta vältyin koko loppu matkan. Selkä oli viimeisellä lenkillä vain jäykkä, ei enää kipeä, joten saatoi hiljalleen myös lisätä hiihtoon tehoja. 

Loppua kohden alkoi jokin sisu ajaa taas eteenpäin ja
niin vauhti kuin tarkkuus paranivat

Loppu olikin sitten sitä kiehtovaa mies miestä vastaan suunnistusta, etupuolellani oli joku minulle tuntematon kaveri, vähän edempänä Niskasen Teemu, joka kylä oli liian kaukana. Mutta takana ahdistelivat talenttiryhmän kaveri Juha Maartikainen, sekä maajoukkueen H-P Pukema, jotka piti pitää takana. Reitinvalinnoilla on tässä taistelussa suurempi merkitys kuin hiihtovauhdilla, paitsi tietenkin jos vauhdissa on todella selkeitä eroja. H-P sai minua kiinni, muttei tarpeeksi, ja onnistuin tekemään yhden ohituksenkin toiseksi viimeisellä välillä. Maaliin sijalla 15. Parempaan on varaa, mutta parempaan pääseminen täytyy nyt jättää tuleviin koitoksiin. 

Joutsenossa ensi viikonloppuna on pohjoismainen nuorten maaottelu, sekä nuorten MM-katsastukset. Edeltävä viikko kuluu Imatralla taitoharjoitusten parissa, sekä erityispainotetusti selän huoltamiseen. Vaikka välillä on vaikeaa, eiköhän se huippuvirekin vielä löydy.

Mutta tässä vaiheessa... Hyvää vuotta 2013 kaikille!!