Juniorcup, maaottelu, MM-katsastukset

Sieltä se homma lähtee kun pikkuhiljaa houkuttelee. Viikonloppuna oli vaihteeksi kisaa tarjolla. Radat olivat vaativia fyysisesti ja suksitaidollisesti, ja kyllä suunnistuksellista haastetta oli myös riittämiin. Kisa oli siis Joutsenon Kullervon kansallinen Rieskarastit, ja samassa yhteydessä kisattiin myös nuorten MM-katsastukset, Suomen hiihtosuunnistuksen juniorcupin avaus ja kaiken huippuna myös pohjoismanen nuorten maaottelu. 

Itse pääsin kisaviikonloppuun kiinni ihan uusin voimin edellisen viikon Puolangan kisaan nähden. Sain tehtyä torstaina 20 minuutin kiihtyvän vk-anak harjoituksen Vuoksenniskan hisu-urastolla, ja se avasi hyvin viikonloppua ajatellen. Koko viikon ajan joka päivä iltaan kuului myös puolisen tuntia lihashuoltoa; venyttelyä ja 'jumppaa' etenkin selälle ja lantiolle. Ja lisäksi iltahölkkä. Tämä kuuri yhdistettynä Pekka Pulkkisen energiahoitoon ja kevyeen syvähierontaan alkuviikosta, ja tuloksena oli se, ettei selkä aiheuttanut pahoja ongelmia koko viikonloppuna. Oli siis helpompi lähteä tekemään hyvää suoritusta niin henkisesti kuin myös ihan konkreettisesti kisassa. Tiesin että kulkee ja niin myös kulki.

Lauantain kisa oli yhteislähtö, pitkä matka (tosin Puolangan pääsarjankisaan verraten tuntui pikamatkalta tuollainen 16km), hommaan kuului myös kartanvaihto. Alkulenkille startatessa asennoiduin vanhalla ja hyväksi todetulla tavalla: vielä ei ole mikään hoppu mihinkään, ykköselle ei ratkaista peliä. Jättäydyin ihan terävimmästä kärjestä vähän matkan päähän niin että näin hajonnat ja suurinpiirtein porukan, joka oli tulossa samaan suuntaan. Tämä on tietenkin epäolennainen osa, mutta kun muitakin suunnistajia kannattaa käyttää hyväksi omassa suorituksessa. Ajatus suunnistukseen pysyi kuitenkin kasassa. Ja kappas vain, kärkipojat tekivät pientä koukkua, ja huomasin olevani ykkösellä kisan kärjessä. Rauhallisesti vain, kyllä se sieltä lähtee...

Ensimmäisellä lenkillä tuli tehtyä muutama pieni hermopummi, huonoja mikroreitinvalintoja ja kerran taisin olla vähän hukan tapaisessakin, mutta vain muutamia sekunteja. 1-2 väli oli sellainen, että otin hivenen huonomman kahdesta reitinvalinnasta, mutta se saattoi toisaalta koitua myös pelastukseksi. Toisella raitillä oli nimittäin ylimääräinen harhaura, jossa erittäin moni suunnistaja sekosi ja teki virheitä. Paha sanoa, miten olisin itse siellä selvinnyt kun en paikkaa tiedä, ja historialla on huono tehdä kokeita.

Kartanvaihtoon tulin lopulta aivan kärkiletkan tuntumassa. Huikka urheilujuomaa naamariin ja takaisin baanalle saalistamaan! vauhti pysyi hyvänä, vaikka nyt menin aivan omassa rauhassa, ei ketään hiillostamassa ihan heti takana. Puolimatkassa tuli pientä sekoilua ja kisan voittaja Ulrik Nordberg pääsi kuittaamaan. Ruotsalaisen loppulenkki oli vielä aavistuksen lyhempi kuin minun, ja näin kaverin uudelleen ennen toiseksi viimeistä rastiani. Löin päälle vielä yhden vaihteen lisää, mutta kovan nousun päällä aivot lakkasivat raksuttamasta ihan huipputehoilla ja vielä kerran sekosin hieman suunnistuksessa. Tuloksena seisoskelua ja ajan menettämistä, vaikka väärille urille en lähtenytkään. Samassa paikassa otin myös hieman kosketusta maankamaraan kun siinä porukalla veteraanien kanssa vähän kompuroitiin. 

Loppusuoralla kuulin että kolmas sija on tulossa, Nordberg ja oma maanmieheni Lauri Nenonen olivat ehtineet maaliin ennen minua, mutta harmi kyllä Lauri oli leimannut väärän rastin ja tuli näin hylätyksi. Näin olin siis toinen. 

Keskimatka sunnuntaina oli sitten tavallinen väliaikalähtökisa. Sujuvuus oli parempaa kuin edellisenä päivänä, fyysinen vire smankaltainen. Mutta reitinvalinnoissa tuli parilla välillä reilu kolme minuuttia takkiin, ehkä sitten pienemmillä valinnoilla vielä lisää. Jokin outo malli on rakentunut tuonne tämän kaverin takaraivoon että aina pitää hakea joku hieno ratkaisu, mutta fakta on että kyllä lähtökohtaisesti suorin reitti on nopein ja tähän pitäisi nyt taas opettautua.Suunnistusajattelussa on siis kehittämisen paikka vielä ennen kuin voidaan puhua hyvistä suorituksista. Tämän viikonlopun ylsin kuitenkin nyt viimein lähelle sitä kuuluisaa perustasoa. 

Oulussa on kahden viikon kuluttua vielä toiset katsastukset, jotka ovat myös juniorcupin osakilpailuja. Kuntoa hiotaan vielä parempaa kohti, ja jumit koetan saada laukeamaan täysin. Tänään kävin hierojalla... No, sanottakoon että tuskaista oli. Mutta kun se jumi sitten sieltä lähtee, niin kaikki tämä tuska on sen arvoista. Koska sitten ei pidättele mikään... no, se suunnistus pitää tosin myös saada sujumaan...

Niin, ja maaottelu voitettiin 30 pisteen erolla Ruotsiin! Palkinnoksi saatiin kultainen karttateline, kiertopalkinto,
joka viime keväänä jouduttiin luovuttamaan Ruotsin haltuun Bodenin maaottelussa. Kotikisoissa saimme nyt kaivatun revanssin ja samalla itseluottamusta nuorten MM- ja EM-kisoja ajatellen.