Kirjoitin tässä taannoin urheilun arvostuksesta ja myös eri lajien keskinäisestä arvostuksesta. Silloin ajatukset lähtivä lentämään urheilugaalaillan kulun myötä, tänään inspiraation lähteenäni toimivat kärkkäät kommentoijat hevoskuurin sivuilla (tässä linkki: http://hevoskuuri.fi/muut-lajit/5822-hiihtosuunnistusmaajoukkue-nuorten-mm-ja-em-kilpailuihin-valittu ). Saattaa olla hivenen hölmöä provosoitua anonyymien, selvästi tietämättömien, tai muuten vaan paksukalloisten kulissien takaa huutelijoiden kommenteista, mutta toisaalta - miksi kirjoitan blogia jos en sano siellä sanottavaani? Aihe on vieläpä sellainen, että siihen aina välillä törmää ihan arjen keskustelutilanteissa, joten puhunpa tässä nyt suuni puhtaaksi.
Jos kävit jo lukemassa yllä olleen linkin kommentit, saatat aavistella, mihin niistä aion tässä tarttua. Mikäli et kuitenkaan jaksa vaivautua toiselle sivulle, niin ei huolta - lainaan ne tähän alle:
- nimimerkki Totuus: "Jos et pärjää missään muussa kestävyyslajissa, kokeile hiihtosuunnistusta"
- nimimerkki Hissuttelijat: "Hisussa on kova taso kun kaikki jotka ei pärjää suunnistuksessa ovat mukana mm/em joukkueessa. Toki poikkeuksiakin näyttää olevan.. Onneksi."
- (mihin nimimerkki Just: "Happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista")
Myönnettäköön eräs asia: hiihtosuunnistuksessa taso ei ole kovin laaja, ei Suomessa eikä kansainvälisesti, sillä lajin harrastajamäärät ovat verrattain pienet vaikkapa maastohiihtoon ja suunnistukseen verrattuna. Tason laadusta sen sijaan ei voi kukaan asiaa vähänkään tunteva käydä nurisemaan. Hiihtosuunnistajiin kuuluu monenlaisia urheilijoita, joista osa on menestynyt muissakin lajeissa, osa taas vuodattaa kaiken hikensä ja suuren osan varoistaan ja ajastaan vain hiihtosuunnistus mielessään (itse kuulun jälkimmäiseen porukkaan). Hiihtosuunnistuksessa ei pääse arvokisoihin sellainen urheilija, joka ei ole paikkaansa ansainnut, eikä yksikään voita mestaruuksia sattumalta. Siitä pitää huolen lajin moninainen haastavuus. Tottakai hisussa todella panostava urheilija pärjää vaikka hiihtoon verrattuna helposti, koska panostajia on varsin vähän, mutta hisuttajan panostus on silti vähintään yhtä suurta kuin muissakin lajeissa.
Hisu on laji, joka kysyy kovaa fyysistä kuntoa, etenkin lihaskestävyyttä, suksienkäsittelytaitoa ja vartalonhallintaa, sekä lisäksi suunnistustaitoa, joka on ideologialtaan hyvin erilainen kuin kesäsuunnistuksen lajitaito. Hiihtosuunnistuksen taidollinen haasteellisuus perustuu suksilla etenemisen vauhdikkuuteen verrattuna vaikkapa juoksuun maastossa, sekä kartan käsittelyyn (kartta on telineessä rinnalla, joten suunnistaja ei pysty käsillään seuraamaan etenemistään kartalta kuten kesällä) ja reitinvalinnan merkitykseen. Kesällä maastossa voi useimmiten edetä suoraan rastilta rastille, talvella nopein reitti yleensä kiertää uria pitkin - usein kaukaakin. Hieman vastaavaa elementtiä on löydettävissä sprinttisuunnistuksessa. Fyysisesti puolestaan on hyvin haastavaa liikkua luistelusuksilla kapeilla urilla, jotka ovat toisinaan epätasaisia, pehmeitä ja upottavia, ja kulkevat jyrkissäkin maastonkohdissa. Välillä on kuitenkin mahdollista hiihtää kunnon leveää luistelubaanaakin myöten, joten hisuttajan on hallittava uratekniikoiden LISÄKSI myös maastohiihdon "wassu, molle ja kuokka"
Tämän Hevoskuurissa "Hissuttelijan" kommentti on aika tyypillinen. Jos suunnistusura ei ota ilmaa siipien alle, niin kyllä hisupuolella alkaa menestystä tulla. Totta on, ettei monella hiihtosuunnistajalla ole SM-menestystä suunnistuksessa, mutta mitä siitä? Monellako suunnistajalla on SM-menestystä hiihtosuunnistuksessa? Tai hiihtäjällä yhdistetyssä? Tai mäkihyppääjällä hiihdossa? Tai 10000 metrin juoksijalla 10km:n hiihdossa? Hiihtosuunnistus ja suunnistus ovat kaksi täysin eri lajia, samoin hiihtosuunnistus ja maastohiihto. Jokaisella lajilla on omat piirteensä, hiihtosuunnistaja harjoittaa suunnistustaitoa, jota tarvitaan hisussa, kesäsuunnistaja harjoittaa sellaista taitoa, jota tarvitaan kesussa. Sitten on muutamia monilahjakkuustapauksia, jotka edustavat molemmissa lajeissa maailman huippua, kuten vaikkapa Tove Alexandersson ja Olli-Markus Taivainen (OMa tosin on lopettanut hisun suunnistukseen panostaakseen!). Tai sitten joillakuilla on menestystä oman maan tasolla molemmista lajeista, kuten vaikkapa Suomen nuorten maajoukkueen Oona Valkosella, Jyri Uusitalolla ja Aleksi Karppisella (ja monilla muilla). Hiihtosuunnistajista moni harjoittelee kuitenkin hiihtosuunnistajaksi, eikä näin ollen kesäsuunnistusmenestyksellä ole hänelle mitään merkitystä. Tai voidaan tietysti kokeilla, millaista menestystä tämän vuoden JWSOC:stä saadaan, jos sinne lähetetäänkin nuorten kesäsuunnistusmaajoukkue...
Mitä taas tähän "Totuuteen" tulee; jos juuri sinä et ole pärjännyt missään muussa kestävyyslajissa, niin olet ilmanmuuta tervetullut kokeilemaan hiihtosuunnistusta. Riippuen aiemman menestymättömyytesi syistä saatat tietysti pärjätäkin, mutta voipa olla ettet pärjääkään. Jos et pelkää syöksyä tiheän kuusikon läpi jäistä ja mutkaista kelkkauraa pitkin jyrkkään alamäkeen (pysyen pystyssä ehjänä, ja säilyttäen myös välineet ehjänä), jaksat työntää saman mäen ylös tasatyöntöä tai jotain muuta tyyliä takertumatta suksistasi risuihin ja kantoihin, pystyt lukemaan hämähäkinseittimäistä uraverkostoa kartalta tietäen kovassa vauhdissa missä kohtaa olet ja mihin olet menossa, hahmotat nopeasti kartalta reitinvalintojen eroja ja osaat tehdä niiden pohjalta ratkaisun omasta reitistäsi, jaksat hiihtää vaihtelevilla tekniikoilla tasaisen kovaa vauhtia viidestä neljäänkymmeneen kilometriä, etkä pelkää jopa -20 asteen pakkasia... Onneksi olkoon, silloin sinusta voisi olla hiihtosuunnistuksessa menestyjäksi. Huipulla pärjätäksesi tarvitset kuitenkin yhtä paljon sitoutumista ja treeniä kuin maastohiihtäjät tai muut kestävyysurheilijatkin.
Jokainen urheilija ponnistelee oman lajinsa ehdoilla. Minusta tuli hiihtosuunnistaja sellaista polkua, jonka sivustakatsoja voi tulkita kuten "Totuus". Harrastin pienenä hiihtoa, ja joskus pärjäsinkin. Noin 12 vuoden iässä aloin kyllästyä hiihtoon; "siinähän kierretään vaan samaa tuttua lenkkiä räkä poskella! Mitä mielenkiintoista on siinä, että voittaja on se jolla on paras suksi?" näin kärjistetysti ajattelin silloin, nykyään olen hieman avartanut ajatuksiani. Suunnistusta olen harrastanut melkein yhtä pitkään, en ole ihan varma, mutta nyt olen kiertänyt Kainuun Rastiviikkoa 13 tai 14 vuotta. Vaikka olen aina nauttinut suunnistuksesta, en pidä juoksusta niin paljon, että viitsisin uhrata sen harjoitteluun 500-600 tuntia aikaani vuodessa. 15-vuotiaasta saakka olen tiennyt, ettei minusta tule huippusuunnistajaa, ja sitä rajoittaa myös ruumiinrakenteeni. En ole mikään juoksija. Mutta hiihtosuunnistus oli sellainen laji, josta innostuin todella. Ensimmäiset kokeilut 12-vuotiaiden sarjassa eivät vielä johtaneet mihinkään, mutta talvella 2009 kiersin laajasti kisoja Suomessa 16-vuotiaissa. Sijoituin SM-kisoissa 20 huonommalle puolelle, mutta laji koukutti. Päätin että tästä teen uran, meni syteen tai saveen, ja aloin harjoitella määrätietoisesti valmentajani Kimmon opastuksella.
Ja tähän on tultu, olen lähdössä viimeisiin nuorten MM-kisoihini Viroon. Turha on kenenkään tulla minua urheilijana vähättelemään, vuosittain olen käyttänyt aikaa sen 500-600 tuntia pärjätäkseni hisussa, ostanut 4-6 paria uusia suksia ja leireillyt ympäri Suomen (ei ilmaista) - enkä ole vielä edes yksinkertainen maailmanmestari. Saman ovat tehneet muutkin Viroon valitut nuoret urheilijat. Meistä kukaan ei tee tätä siksi, että meistä laulettaisiin lauluja ja kerrottaisiin sankaritarinoita (tai jos joku tekee, niin povaan suurta pettymystä). Urheilemme koska se tuo suuria tunteita, on antoisaa, ja meille se on elämäntapa. Mielestäni jokaista urheilijaa tulee arvostaa, oli hänen lajinsa mikä hyvänsä, jos hän paneutuu siihen tosissaan ja uskaltaa yrittää parhaansa saavuttaakseen unelmansa.
Niin että pulinat pois sekä nettipalstoilla, että kesäsuunnistajien seuratelttojen raadeissa. Jos haluatte käytännön näyttöä, niin maaliskuu on SM-kisoja täynnä. Sinne vaan joukolla viivalle niin katsotaan, riittääkö mitaliin leiri Andalusian auringossa rantahietikolla kirmaillen. Samalla saadaan levennettyä sitä hisun kapeaa tasoa.
Tämmöisiä terveisiä kaikkien hiihtosuunnistajien puolesta!
Asiaa!
VastaaPoista