perjantai 25. huhtikuuta 2014

Suunnistuskevät

Taas on tullut pieni tauko tähän bloggaamiseen. Sinä aikana olen kokolailla suunnannut ajatukset pois viime kaudesta. Lyhyen ylimenokauden aikana ehdin käydä kokonaiset KAKSI KERTAA Rukalla laskemassa: se on kaksi kertaa enemmän kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana yhteensä!!
Lisäksi ehdin kellauttaa pari pitkää hiihtolenkkiä huippukeleissä.

Nyt puhkuvat jo uudet tuulet, sillä ensi vuonna edessä on pääsarja. Tuleva vuosi on muutenkin hyvin erilainen, sillä kesällä alkaa myös varusmiespalvelus - tietoa ei vielä ole tullut, mutta toivottavasti urheilukoulussa. Tässä hieman yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea olen ehtinyt/ehdin puuhastella ennen kuin inttiarki koittaa.

En jätä kesäsuunnistushommia tänäkään vuonna. Tavoitteeni ovat Jukolanviestissä ja SM-sprintissä, ja suunnistusharjoitelu on käynnissä. Hiljainen viikko kului Turussa AV-leirillä, tulevana viikonloppuna edessä on FinnSpring (molemmissa majoituksestani vastaa ystävällisesti turkulaisopiskelijani Ella) ja sen jälkeen suuntaan Imatralle omalle sprinttileirille, ja vappupäivän M-sprintin jälkeen leireillään vielä Kuopiossa KEV:n jukolanleirillä. Tässä välissä olen myös viimeistellyt lasten ratoja ensi kesän Fin5 rastiviikolle Rukan maisemiin. Pakko mainostaa sitäkin tässä: mainiot kisat luvassa!






Kevään viimeisen loman teen yhdessä kuvissakin esiintyvän Ellani kanssa Saksaan. Siellä ei silti ole tarkoitus pysyä täysin erossa suunnistushommista ja harjoittelusta. Määrällisesti viikko kuitenkin on kevyt. 

Saksasta tulon jälkeen käyn Jyväskylässä yliopiston pääsykokeissa. Kaikkia tuntuu kovasti yllättävän, ettei hakukohteeni olekaan liikuntatieteellinen. Sen sijaan hain opiskelemaan suomenkieltä, ensisijaisesti opettajakoulutukseen. Kovin suuria paineita en kuitenkaan pääsykokeista ota, pääsen jos pääsen. Motivaatio hakea on hieman alhaalla, ja sitä vain latistaa pakkopolitiikka, jota tässä maassa on alettu ajaa. Siitä voisi kirjoitaa blogin jos toisenkin, mutta jääköön tällä kertaa sikseen...

Niin, lukio siis loppui, haen yliopistoon. Valkolakki painuu päähäni hyvin suurella todennäköisyydellä 31.5. Siitäkään ei ole vielä virallista varmuutta, mutta reputtaminen edellyttää kyllä suurta epäonnistumista paitsi minulta, myös esitarkistuksen tehneiltä opettajilta. Alustavan arvion mukaan avoimena olevat pakolliset kokeet olisivat L, L ja E. 

Niin... Jännittävä kevät monessa suhteessa. Mikä olisi sen parempaa? Aurinkoista ja lämmintä, jännityksen täyteistä kevättä muillekin!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti