Jälleen Saariselällä

Vuokatin leiriltä kotiuduttuani ehdin lepäillä pari päivää syysloman merkeissä, mutta sitten jatkui myllytys. Puhtaat urheiluvaatteet taas laukkuun, sukset pussiin, sauvat putkeen, suksiboksi auton katolle ja auto käyntiin, suuntana Saariselkä ja sen ensilumenlatu. Reissuun lähdettiin porukalla minä, Severi, Teemu ja kujettajana/kokkimestarina Tiina-äiti.

Keskiviikosta lauantaihin oli aikaa hiihdellä ja hiihtoa tulikin harrastettua, kilometrejä tuli arviolta noin 130 neljän päivän lenkit yhteen laskettuna, tunteja ladulla kului 11, lisäksi hölkkäilyä, pientä kuntopiiriä ja muuta liikuntaa. Majoituimme mukavassa pienessä honkarivitalossa nimeltä Pökkömaja (B), ja ainakin minä olen tyytyväinen majoituksen tasoon. Neljällä hengellä sinne mahtui hyvin ja kämppään kuului oma sauna, joten lenkin jälkeen oli hyvä sulatella varpaat ja kuuraparta pois. Pakkastahan oli päivittäin kymmenisen astetta, mikä tuntuikin ensialkuun hyvin kylmältä, mutta pian siihen tottui. Ja koska kokkaus tapahtui leirille tyypillisesti itse, oli käyttöä myös keittiölle. Nälkää ei tarvinnut kärsiä.

Pökkömaja (edessä oleva on autokatos...)

Harjoitusohjelman puolesta keskiviikkona oli lyhyt hiihtolenkki, joka tehtiin pimeässä. Latua ei ollut valaistu kuin osittain, mikä tarjosi pienen jännitysmomentin: eihän meillä ollut tietoa reitin kulusta ja välillä ajamattomalla ladulla täytyi ihan kunnolla siristellä ettei ajautunut paanalta sivuun. Yhtäkaikki oli mukava päästä suksille taas.

Torstaina ladulle käpsyteltiin jo aamusta ja ohjelmassa oli 45 minuutin pätkä ala-vk:lla, sekä verryttelyt päälle. Keli oli niin hyvä, että hiihtoa kertyi kaksi ja puoli tuntia, kun lämpötila nousi lumisateen taas alkaessa. Samaan syssyyn tuli testattua uudet sukset kovemmalla pakkasella... eikä tarvinnut pettyä! Iltapäivällä suksittiin perinteisellä tyylillä ja suksi piti hyvin, hyvä niin.

Perjantain lenkki oli pitkä, kolme tuntia rauhallista hiihtoa ja koska latua oli tullut lisää (yhteensä reilu 5km), oli hiihtelykin yhä mielekästä. Mäkeä oli nyt reilusti ja erilaisia jyrkkyysasteitakin löytyi ihan joka lähtöön, joten erilaisia nousutekniikoita pääsi harjoittamaan hyvin heti alkukauteen, tärkeintä tietenkin muistaa riittävän rauhallinen vauhti varsinkin ylämäessä! Pitkän hiihdon päälle tottumattomissa jaloissa tuntui vähän, mutta muutama minuutti Pekka Pulkkisen liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä sai jumit auki ennen kuin niitä kunnolla syntyikään. Iltapäivällä juostiin vastapainona monille hiihtolenkeille ja sen perään rentouttava tuokio kylpylässä porealtaissa lilluen. Nautinnollista!

Lauantaiaamulle oli reipasta hiihtoja, neljä kertaa 10 minuuttia vauhtikestävyyttä. Tekniikka löytyi pikkuhiljaa, kun sukset alkoivat taas käydä tutuiksi kesäkauden jälkeen. Mutta lenkin jälkeen oli jo pieni kiireenpoikanen päästä lähtemään takaisin Kuusamoon. Siispä pikasuihku, pakkaus, välipala ja autoon. Sunnuntaihin saakka olisi tehnyt mieli jäädä, mutta kuljettaja-kokkiamme kaivattaisiin vaalilautakunnassa kunnallisvaalien touhuissa. Jouduimme siis palaamaan tänne etelän lämpöön, lähes lumettomille seuduille, ja jättämään kauniit Saariselän maisemat luminietoksineen (Kuukauden päästä Saariselällä avataan hiihtosuunnistuksen kisakausi. Lunta on ainakin riittävästi, sillä sitä oli jo nyt maassa sama määrä kuin viimeksi kisojen aikaan). Toki täytyy myöntää, että kun sunnuntaina lähdin pitkälle sauvakävelylenkille, olivat selkä ja jalat hivenen väsyneet (Onneksi maanantai toi hieronnan tullessaan).

Hiljalleen alkaa taas tuntua siltä, että harjoittelu sujuu, kenties jatkossakin jotenkin, kun edessä on kaksi leiriviikkoa, ensin Pyhätunturilla seuran hiihtoleiri ja sitten Levillä liiton nuorten talenttiryhmän hisuleiri. Ainut ongelma on tuo koulupuoli... kaksi viikkoa poissa yhtä kyytiä ei välttämättä lupaa hyvää sille saralle. Mutta ennenkin on sentään pärjätty, vaikka onkin vähän omia lomailtu!

Lumi on hieno elementti

Pitkästä aikaa on lunta näkynyt!

Viime tiistaina sitä tuli Kuusamossa maahan jo ihan sievä kerros. Maa oli valkoinen kun suuntasin keskiviikkona kohti Vuokattia ja nuorten talenttiryhmän leiriä. Tällä kertaa kainalossa oli nippu ihan oikeita täyspitkiä hiihtosuksia rullasuksien sijaan. Into oli suuri päästä kokeilemaan, vieläkö hiihtäminen sujuisi viimevuotiseen malliin, vaikka tietenkin oli jo arvattavissa ettei suju!

Ensilumen latu Vuokatissa oli hyvässä kunnossa ja väkeä oli aamuisin kohtuullisesti, joten sinne mahtui oman treeninsä tekemään... juuri ja juuri. Tekniikkaharjoittelu oli hiihtojen pääpainona, kuten aina alkukaudesta. Hirveästi en tehoja ladulla ottanut irti, mutta latuprofiili on sellainen, että luonnollista intervallia meinaa syntyä väkisin (alkuun rata nousee loivasti, juuri pahimmoilleen alkukaudesta siten että innoissaan sitä tulee revitelleeksi vähän turhan kovaa, ja alamäki päästään hyvällä kelillä vauhdilla takaisin, joten palautusaika jää lyhyeksi). Keskiviikon ensimmäisellä hiihtolenkillä tällainen ilmiö korostui.

Torstaina aamulla hiihdettiin ja kuvattiin videolle tekniikoita. Tällainen on äärimmäisen tärkeää, jotta pääsee itse näkemään oman tekemisensä ja tiedostamaan paremmin missä menee mönkään. Liki poikkeuksetta tässä vaiheessa kautta joku asia nimittäin menee mönkään. Päivän suunnistustaidollinen osio oli sauvajuoksusuunnistus, takaa-ajokisana parilähtöinä. Paineen alla suunnistaminen on nimittäin ensiarvoisen tärkeä harjoittelumuoto. Yleensä virhe johtuu juuri muista kilpailijoista, ja on tärekää oppia sietämään sellainen paine ja keskittymään olennaiseen. Mitä fyysiseen puoleen tulee, meno oli aika herkkää, mutta hapenoton puolella oli hieman tukkoista, koska edellisestä otatuksesta on päässyt tovi kulumaan. Virheet jäivät pieniksi, eli harjoituksen aikana keskittyminen pysyi olennaisessa.

Maajoukkuepuku jälleen päällä,
uudet sukset liukkaina... Uudella innolla!

Perjantaina hiihdettiin jälleen, mutta lenkki suoritettiin hiihtoputkessa, sillä ulkona oli vesisade ja kosteassa kelissä hiihtäminen on terveydelle riski tuollaisessa tilenteessa, kun kuivia varusteita tarvitaan jatkuvasti. Lisäksi märällä hiihtäminen herkästi jumittaa, koska luisto on heikko. Putkessa maisemat ovat tietenkin aika monotoniset, mutta tavallaan oli ihan mukava käydä välillä pikku pakkasessakin. Ja sukset pelasivat hyvin koko leirin ajan. PELTOSELLE positiivista palautetta!!! Iltapäivällä vietettiin aikaa sauvarinteessä Vuokatin vaaralla, mutta treeni hoitui ihan peruskestävyysteholla. 6x12 minuuttia ylös. Hieman alkoi väsy iskeä lopussa, mutta onneksi urheiluopiston keittiössä kelpaa tankata.

Lauantain hiihtokelit taas olivat vastakohta perjantaihin: aurinko paistoi, kirpakka syysilma ja latu aavistuksen jäinen... Siinä sitä olisi hiihtänyt enemmänkin, mutta piti vähän jarrutella, ettei ihan mene junnaavaksi. Päälle vähän sauvakävelyä ja huomasi kyllä että oli hyvä jo lopettaa; jalat meinasivat olla vähän tönköt siinä vaiheessa. Iltapäivällä taas käytiin vielä ottamassa kontaktia kesäkarttaan ja suunnistettiin Vuokatin maailmancup finaalin keskimatkan rata. Olipa muuten paras suunnistusrata, jonka olen käynyt eläissäni, ainakaan parempaa ei tule heti mieleen. Opettavainen reissu, kun tiesi etukäteen, miten maailman huiput olivat menneet (viittaan siis tapahtumaan josta kirjoitin aiemmin myös blogin) ja saatttoi vertailla omia toteutuksiaan niihin. Fyysisyyttä ei ainakaan puuttunut, sen saattoi todeta maalissa, vaikka meno olikin rauhallista. 

Tänään sunnuntaina olisi ollut tarjolla leirikisa, vähän sprinttihiihtoa ja sauvajuoksusuunnistusta, mutta se todettiin oman henkilökohtaisen valmentajan kanssa turhan kovaksi kun ensi viikko on vielä tarkoitus tehdä kunnolla treeniä. Lomaa ei käytetä lusmuiluun, kun muutama viikko aiemmin meni vähän liian kevyenä. Loppuviikosta toivottavasti päästään piipahtamaan vielä Saariselällä, jossa on pidempi ensilumenlatu ja vähemmän väkeä, niin saisi uuden suksikaluston tutuksi ja kaiken hyödyn syysloman vapaa-ajasta irti. Ehkä paras juttu Vuokatin leirissä oli, että siellä saattoi keskittyä itse asiaan, eli harjoitteluun ja palautumiseen. Ei koulujuttuja, ei kotijuttuja, ei mitään esteitä millekään... jäljelle jää vain urheilu.

Aika - maailman suurin ongelma

On se ankeaa! Ei löydy päivästä lepohetkeä millään opilla. Aamulla kouluun, koulussa jatkuvaa työskentelyä, jos on hyppytunti niin siinä on ajotunti, koulusta treeniin, jos sattuu aikaa jäämään, ja sitten on autokoulun teoriat! Tämän lisäksi läksyt ja syömiset. Lopputulos: kauhea kiire ja mikään ei hoidu kunnolla.

Se, joka keksi vuorokauden teki ison virheen laittaessaan siihen vain 24 tuntia! Ja se, ettei niitä tunteja voi pistää säilöön pahan päivän varalle on suuri epäkohta! Joskus on nimittäin varmasti jokaisella ollut päiviä, jotka ovat menneet niin sanotusti "täysin hukkaan". Mitään ei ole tullut tehdyksi, vain lepäilyä ja rentoa oleskelua. Lopulta tuollaisen päivän päätteeksi minulla on aina ollut sellainen tunne että käyttämättä on valtava määrä energiaa ja jostain puskee esiin pieni syyllisyydentunne, kun laiskamato on saanut vallan. Olisi veikeää, kun sellaisista päivistä voisi laittaa muutaman tunnin aikapankkiin odottamaan tyypillistä kiirekeskiviikkoa, kun ei millään meinaa ehtiä kaikkiin sovittuihin paikkoihin. Valitettavasti joka päivä meille annetaan 24 tunnin luotto, ja ne kaikki kuluvat tasaisesti riippumatta siitä miten ne käyttää. (Melkoista pankkitoimintaa! Ihan tulee mieleen EU:n politiikka mitä Kreikkaan tulee!) 

Tämä keskiviikko oli kiirekeskiviikko. Aamulla herätys, kiireelliset aamutoimet ja kouluun. Hyppytunti oli siellä raossa, ja silloin mentiin kiireesti koulusta autokoululle. No, auton ratissa sentään en pitänyt turhaa kiirettä, joten ylinopeussakkoja ei olisi tullut vaikka opettaja vieressä olisi unohtanut nopeutta tarkkaillakin. Niin että anteeksi, Kuusamon keskustassa keskiviikkona 10.10.2012 klo 10:00-10:50 ajaneet, mustan Volkswagen Golfin (jossa tietenkin autokoulun kolmio takaluukussa) perässä hidastamaan joutuneet! Aikio siellä vain vietti päivästä sitä ainoaa hetkeä kun ei ollut kiire!! (=

Niin, ajotunnin jälkeen takaisin kouluun ja sitten koulusta kiireesti kotiin. Sen jälkeen kiireesti lenkille, rullahiihtoa puolitoista tuntia. Jotkut ovat siitä taitavia että saavat puolentoista tunnin lenkin valmiiksi tunnissa! En tiedä miten kovaa siinä pitää mennä, mutta hillitsin kiusauksen lähteä kokeilemaan, ja käytin täydet puolitoista tuntia. Lenkin jälkeen kiireesti suihkuun, kiireellinen välipala ja kiireesti taas autokoululle. Ihan ylpeä olen: toiseksi viimeinen teoriatunti ja kertaakaan en ole myöhästynyt, vaikka kiirettä on pitänyt. Eikä kiire siis loppunut vielä siihenkään. Illalla ei enää tarvitse olla menossa, mutta autotallissa odottelee vetolaite ja nippu hisukarttoja, ja puoli tuntia pitäisi viettää siellä. Lisäksi on vielä ne läksyt, sillä en ole kolmen L:n miehiä, ja jossain välissä olisi hyvä varmaan nukkuakin. Mistäkö löytyi aikaa kirjoittaa tämä teksti? Niinpä... Olisiko se kiire sittenkin ihan omassa päässä aiheutettu harha, jolla vältellään niitä asioita, jotka oikeasti pitäisi tehdä? (Noo..., kirjoittamiseen kului se viisi minuuttia.)