Rutiinin puute oli varmaan yksi keskeinen syy maailmancupin pettymykseen. Muillakaan ei varmasti ollut sen kummempaa kokemusta hisu-urilla pyörimisestä kuin minulla, mutta jostain syystä otin enemmän paineita ja luotin itseeni vähemmän. Ehkä taustalla oli edelleen kokonaan mönkään mennyt viimekausi, ja sen myötä hirmuinen halu näyttää että kyllä minultakin yhä vauhtia ja kykyjä löytyy.
Rutiinin puutteseen auttaa tietysti vain toistojen tekeminen, ja niitä syntyy laadukkaiden harjoitusten ja kisojen kautta. Niimpä olen koettanut hyödyntää Kuusamossa ollutta harjoitusurastoa Huuhkajalammella, osallistuin KEVn järjestämiin katsastus- ja WRE-kisoihin Kuusamon Oivangissa, sekä kansallisiin hisukisoihin Paljakassa ja Ounasvaaralla. Paljakan urastoa pyrin käyttämään harjoitteluun, kun pakkaset hiukan lauhtuvat, ja Joutsenossa järjestettävissä kisoissa käyn vielä syventämässä otettani urastolla liikkumiseen ja kartan lukemiseen.
SM-kilpailuissa rutiinia ei enää saa puuttua. Luottamus omaan tekemiseen pitää saada sille tasolle, ettei tarvitse vapista lähtöviivalla. Sillä hisussa ratkaisevinta on se, että joka hetki on kirkkaana mielessä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Mihin kääntyä, minkä mutkan takana leimata, mihin suuntaan lähteä baanalla, milloin katsoa karttaa... Nämä jutut tulevat hyvänä päivänä selkärangasta, mutta niiden pitää tulla sieltä myös huonona päivänä. Fyysinen kapasiteetti lisätään sitten siihen.
Tärkein tavoitteeni seuraavien kahden viikon aikana on saavuttaa riittävä rutiini, jotta voin tehdä hyvää suoritusta SM-kisoissa, olipa fyysinen olotilani mikä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti