On pian joulukuun puoliväli. Jouluun on aikaa kaksi viikkoa. Olen viettänyt marraskuun alkupuolelta saakka monta viikkoa pohjoisessa harjoittelemassa. Leirivuorokausia on tullut enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kuusamosta pois muuttoni jälkeen en ole ollut alkutalvesta näin pitkiä aikoja pohjoisessa. Leiriä on ollut Rovaniemellä ja Rukalla/Kuusamossa. Kuitenkin hiihtoa on tullut määrällisesti niinikään vähemmän kuin koskaan. Olosuhteet ovat puuttuneet jopa täältä. Talvi on rankasti myöhässä, enkä ole valmis kutsumaan edes tämänhetkistä säätilaa talveksi. Kuusamossa lunta on maassa 10 - 15 senttiä paikasta riippuen. Lämpötila on ollut juuri ja juuri pakkasella eilistä ja tätä päivää lukuunottamatta. Nyt oli ensimmäistä kertaa reilusti miinusasteita, kun aamusta mittarissa seisoi -16. Ilmastonmuutos näkyy ja tuntuu.
Pelkään pahoin, että tällaiset "talvet" yleistyvät. Ovat yleistyneet jo nyt, mikäli lyhyen elämäni kokemusten perusteella on mahdollista tehdä minkäänlaisia yhteenvetoja niin laajoista asioista kuin ilmasto. Siihen vanhaan hyvään aikaan, kun minulla oli vielä päivisin aikaa ja moraalinen oikeutus moiseen ajanvietteeseen, oli näihin aikoihin tapanani jo kaivaa kotitontin metsikön kinoksiin taisteluhautoja ja leikkiä talvisotaa. Nyt kuvitteellisen vastustajani (olkoon se sitten vaikka "Suuri Keltainen valtio idässä") ei olisi vaikea sijoittaa kuulaa kallooni riippumatta siitä, miten tiukasti maata vasten ryömisin. Niin vähän lunta on, että juoksuhaudoista olisi turha haaveilla edes silloisissa mitoissani.
Toinen tyypillinen harraste, joka näihin aikoihin on perinteisesti onnistunut ongelmitta, on ollut hiihtosuunnistus. Isäukko on yleensä pystynyt ajelemaan uraston kangasmaastoihin jo joulukuun alussa, ja välillä jopa Tolpanniemen peitteiseen ikikuusikkoon on jo jouluna päästy pitämään vauhtia sukset jalassa. Tänä vuonna ei päästä, jollei ensi viikon aikana ilmesty "lumi-infernoa". Kuusamon valaistuja latujakaan ei nimittäin ole pystytty ajamaan tampparilla. Ei siis ihme, että hiihtosuunnistuskauden avauskilpailut, joiden piti olla itsenäisyyspäivää seuraavana viikonloppuna täällä Kuusamossa, jouduttiin perumaan. Onneksi tuo vajaa 15 senttiä riitti kuitenkin juuri ja juuri jonkinlaisen uraston ajamiseen Ronkonlampien viereiselle kankaalle. Niinpä lajiharjoittelu on sentään saatu käyntiin, vaikka lajin kilpailustartit näyttävät jäävän taas kerran vähiin. Trendi on ollut huono koko 2010-luvun: kisoja on järjestetty vuosi vuodelta vähemmän, ja osanottajamäärät ovat laskeneet. Seurat kun eivät uskalla anoa kilpailuja kalenteriin, koska lumen tulo on niin epävarmaa.
Tätä kurjuutta seuratessa tuntee itsensä melkolailla voimattomaksi. Ilmasto lämpenee jo nyt vähintään 1,5 astetta vuoteen 2050 mennessä. Sille emme voi enää mitään. Ja on todennäköistä, sanoisin suorastaan varmaa, että se lämpenee enemmän. Kovasti puhutaan nyt, kuinka jokainen meistä voi vaikuttaa, ja kuinka pienet teot ratkaisevat ja niillä on merkitystä. Valitettavasti tosiasia on, että pienet teot vaikuttavat todella vähän isossa kuvassa. Liikenteen ja teollisuuden päästöt ovat suurimpia ilmastomme lämmittäjiä. Liikenteen päästöistä useammankin leijonanosan tuottavat lento- ja laivaliikenne, joista edelleen suurin osa on seurausta kaupankäynnistä. Puhelimet, vaatteet ja muu perus kampe rahdataan Kiinasta tai muualta kaukomailta, missä niiden tuottaminen aiheuttaa moninkertaiset päästöt kotimaiseen tai edes eurooppalaiseen teollisuuteen verrattuna. Mutta jos hallitus tukee kotimaista teollisuutta, joka ei vapailla markkinoilla pärjää kilpailussa kiinalaisen halpatuotantojätin kanssa, astuu monikansallisten toimijoiden (WTO/IMF/EU...) säätämä vapaakauppasopimusten rikoslaki voimaan kaikessa ankaruudessaan.
Vapaakauppasopimuksia kyllä solmitaan sangen menestyksekkäästi, mutta ilmastokysymyksissä ei päästä edes pieniin kansainvälisiin kompromisseihin. Tämän oikeastaan ainoan todella tärken kansainvälisen teeman sijaan keskustelu pyörii sellaisten lillukanvarsien kuin ihmisten kansallisuuksien ja uskontojen, Brexitin tai NATOn ja Venäjän valtapiirien ympärillä. Ihan kuin katsoisi Game of Thronesia, mutta huomaa kesken kaiken kyseessä olevankin kymppiuutiset. Rehellisesti sanoen tympäisee, jos ei tästä vielä ole käynyt selväksi, etteivät johtajamme saa aikaiseksi oikeita asioita. Ja näistäkin seikoista on ollut aivan riittävästi tietoa koko sekamelskan estämiseksi jo 70-luvulta saakka. Olen siis hivenen katkera edeltävälle sukupolvelle, joka ei ole tarttunut asiaan.
Minä haluan vain hiihtosuunnistaa hyvissä olosuhteissa. Ja samoilla puhtaassa luonnossa, kesäisin yöttömän yön auringossa ja talvisin revontulten räiskyessä, paksun hangen narskuessa lumikenkien tai metsäsuksien alla. Koetan toki itse tehdä valintoja, joilla voisin saada niitä pieniä vaikutuksia aikaiseksi. Se vain on aika pirun vaikeaa, kun esimerkiksi Kuusamosta Helsinkiin matkustaminen on junalla täysin mahdotonta, ja bussin ja junan yhdistelmälläkin hintaa tulee saman verran kuin lentolipulle. Niinpä olen tästä huolestani huolimatta tulevana viikonloppuna, tahtomattani ja olosuhteiden pakosta, ilmaileva ympäristöterroristi. Anna anteeksi luontoäiti. Ja anna meille lunta!
