Kulissien takaa: hisumaajoukkueen salainen strategia

Hiihtosuunnistusmaajoukkue leireili viime viikolla Imatralla. Onnistunut leiriviikko sisälsi muunmuassa pari lajinomaista rullahiihtosuunnistusharjoitusta, joista varoiteltiin hieman paikallisessa lehdessä, Uutisvuoksessa. Muutama innokkas kommentoijia oli päässyt vauhtiin jo ennakkojutun tiimoilta. Siellä päiviteltiin, miten vaarallista on kun edesvastuuttomat urheilijat tulevat meiskaamaan liikenteen sekaan, ja kuinka väärin on, että paikallisten pitää varoa kun taas hisuttelijoilla ei ole mitään velvoitteita. Joku jo kaipasi paikalle rallikuskeja kisailemaan kaduille, että saataisiin homma kunnolla extremeksi!

Hiihtosuunnistajat tosiaan ovat oikeita rauhan häiritsijöitä, joille tuottaa suurta mielihyvää päästä häiriköimään kaupunkien keskustoissa. Ilmiö on hyvin sama kuin maantiepyöräilyssä. Kummassakaan lajissahan ei olisi mitään tarvetta tulla harjoittelemaan yleisille teille liikenteen sekaan, missä suomalaiset mallikelpoiset kuskit, jotka eivät koskaan aja ylinopeutta tai käytä puhelinta liikennettä vaarantaen, vääjäämättä häiriintyvät muista tien käyttäjistä. Rullahiihdon ja rullahisun sijaanhan hiihtosuunnistusominaisuuksia voisi harjoitella vaikkapa golfin kautta, ja vastaavasti pyöräilijät voisivat valmistautua kisoihinsa vaikka pelaamalla koripalloa. Ovatko ne nyt niin erilaisia lajeja...?

Aiemmin tänä kesänä hiihtosuunnistajat iskivät myös Turussa, jossa ei vielä tänä päivänäkään ole toivuttu järkytyksestä. "Täl puol jokke ne säntäilis ympäriinsä niinku kaistapäät räkä poskel" sanoo anonyymi turkulainen, "ei siin tämmöttinen kunno kansalainen tahtonu sekaan sopii!" Hiihtosuunnistajien fanit koettavat rauhoitella ihmisiä kirjoittamalla keskustelupalstoille, että kyllä urheilijatkin katselevat ympärilleen ja noudattavat liikennesääntöjä. Lehtijuttu on kirjoitettu vain jotta paikalliset olisivat tietoisia tapahtumista. 

Voi jospa naivistiset ihailijat vain tuntisivat hiihtosuunnistajan mentaliteetin. "Me emme väistä ketään!" toteaa koodinimi 'Reisi' maajoukkueesta ykskantaan. "Kyllä paikallisten pitää osata varoa. Siksihän se lehtijuttukin laitetaan, ettei meidän tarvitsisi piitata yhtään mistään muusta kuin itsestämme!" Toinen maajoukkuekujeilija, 'Turre' kertoo miten hyvin onnistui suoriutumaan Turun rullahiihtosuunnistuksessa: "Siinä yhdessä alamäessä kun pistin sauvan tanaan, sain aika hyvin naarmutettua vastaantulevaa autoa. Vähän se jotain tööttäili perään, mutta oli vähän rastille kiire niin en jäänyt kuuntelemaan mitä asiaa olisi ollut." Mitä tavoitteita Imatran rullahisuun? "Jos onnistuis täällä naarmuttamaan kahta autoa samalla kertaa, niin ei kuluisi nuo sauvan piikit toispuoleisesti."

Imatralla tarkoituksena olikin moninkertaistaa aiheutettu hämminki. "Radat oli suunniteltu tarkoituksella vanhainkotien ja lastentarhojen pihapiireihin, jotta saataisiin mahdollisimman paljon sivullisia uhreja aikaan" päävalmentaja 'Vanha Eikka' paljastaa. Kysymykseen korvauksista ja vastuusta valmentaja vastaa: "Johonkinhan ne olympiakomitean jakamat miljoonat pitää saada menemään. Hiihtosuunnistus saa vuosittain niin paljon rahaa, että kuluja ei synny vastaavaa määrää kisareissujen ja leiritysten kautta."

Entäpä mitä mieltä hiihtosuunnistusmaajoukkue on väitteestä, jota muutamat penkkiurheilijat ovat koettaneet tuoda esiin keskusteluissa: että ainoa tapa saada tarpeeksi lajinomaista kesäharjoitusta on tulla teknisesti todella haastaviin taajama-alueisiin, joissa on paljon risteyksiä ja kulkuesteitä, jotta karttaa joutuisi lukemaan ja reitinvalintoja miettimään? "Ihan naurettavaa jeesustelua tuommoinen väite, kyllä sinne tullaan ihan vaan kiusalla, ja ehkä osittain siksi että voisi vähän leikkiä hengellään" vastaa 'Reisi'. "Sehän on ihan yhtä hullua kuin jos väittäisi, että uimari tarvitsisi uimahallia treenaamiseen," päävalmentaja 'Eikka' säestää. "Ihan samalla tavoin kuin uimarit käyvät hallissa vain pärskyttämässä vettä vesijuoksijoiden päälle, tai pyöräilijät polkemassa maantiellä voidakseen tuuppia autoja ojaan keskisormet pystyssä, meille avainjuttu on pistää keskustat sekaisin."

Seuraavaksi hisumaajoukkue leireilee lokakuussa Vuokatissa. Sääli joukkueen kannalta, että siellä ollaan jo totuttu rullahiihtäjiin, ja kaaos voi jäädä toivottua pienemmäksi. Päävalmentaja Eikka on keksinyt ongelmaan ratkaisun: "Pistetään rastit siellä kukkapenkkeihin ja pari kappaletta Sotkamossa olohuoneisiinkin. Kyllä siinä hälinää saadaan kun optimireitti tulee ikkunan kautta tupaan."

Tsemppiä tien päällä likkuville autoilijoille ja taajama-alueen tallaajille. Elämä liikenteessä on kovaa ja vaarallista. Onneksi suvaitsette näitä huligaaneja. Joku heikkohermoinen saattaisi kiivastua ja koettaa vähän muistuttaa - vaikkapa auton keulalla tökkäämällä - kuka liikenteessä oikein määrää. Sehän on se, jolla on eniten hevosvoimia...

Loman loppumetrit

Viime viikko oli täynnä suunnistusta, vaikkakin suunnistus jäikin osaltani vähän suunniteltua vajaammaksi. MM kisat juostiin Skotlannissa, ylämaiden upeissa maisemissa, ja siinä sivussa myös Scottish 6 days -rastiviikko. Suunnitelmissa oli siis tietenkin suunnistaa itse rastiviikolla, ja loppuaika seurata MM-mitalitaistoja pääkallopaikalla unohtamatta taitoharjoituksia aina sopivassa välissä.

Matka alkoi Kuusamon lentokentältä 30.7. lennolla Helsinkiin, jossa tapasin matkanjärjestäjäni/matkaseurani, eli Ellan ja Ellan perheen. Yö Hiltonissa ja aamulla varhain aamupalan kautta taas lentokentälle. Odottavaisin tunnelmin noustiin Norwegianin kyytiin ja koko 31. päivä kuluikin oikeastaan matkustaessa, ensin Lontooseen Gatwickin lentokentälle, ja sieltä edelleen Invernessiin.

Majapaikkamme (Crubenbeg Highland Holiday Cottages/Fernlea cottage) oli todella viihtyisä, siisti ja kodikas, ja sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä Invernessistä A9 tietä etelään. Naapureina oli muunmuassa lehmiä ja pieniä paikallisia kaniineja, jotka puputtivat ruohoa aivan keittiömme ikkunan alla. Lähellä oli myös kaunis koski, jonka vierellä kulki mukava iltalenkkipolku. Ainoa miinuspuoli oli, että sieltä oli ajomatkaa kisapaikoille puolisentoista tuntia, joten lopulta MM-kisojen seuraaminen paikanpäällä rajoittui lähinnä sprintin finaaliin maanantaina. 

Samana päivänä juoksimme ensin itse pohjalle rastiviikon ensimmäisen kilpailun Achagourissa. Maasto ja siten ratakin olivat todella vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Alusta oli paikoin todella vauhdikasta kangasta, mutta kohta taas hyvin raskasta, upottavaa suota tai polven korkuista kanervaa. Virheeseen sorruin kuitenkin polkuviidakossa, joka osoittautui jousiammuntaradaksi. Kymmenisen minuuttia meni vajaan parin minuutin välillä. En tosin ollut ainoa, joka sekoili juuri siellä, mutta tympäisi siitä huolimatta... 

Illalla nähtiin sitten kohtuullisia suomalaissuorituksia MM- sprintissä, ja manattiin ruotsalaisten mitalitilin kasvua Minnan ja Måren jäädessä tiukoissa sekuntitaisteluissa pois podiumilta. Itse jouduin tosin manaamaan illalla enemmän tuntemuksia kurkussani; ne enteilivät flunssan alkua. Niinhän siinä monesti käy, että kun stressi pääsee purkaantumaan, sairastuu. Skoteissa ei tarvinnut stressata tiistairastijärjestelyistä ja kartoittamisesta, tai oikeastaan muistakaan kotipuolen hommista, ja niinhän siinä sitten kävi että tiistaina heräsin aivan tukkoisena.

No, sanomattakin lienee selvää, että suunnistelut vähenivät heti aika reilusti, tosin neljäntenä päivänä en malttanut jättäytyä pois, vaan lähdin kävelemään rataa Darnawayn pyökkimetsiin. No, kävelypakko lähinnä suututti vain lisää, sillä sen veroista lentokenttäpohjaa näkee harvoin. Lopun kolmella rastivälillä en pystynyt hillitsemään itseäni, vaan hilputtelin aika kovaakin vauhtia, sillä halusin haastaa itseni kartanluvussa nopeassa suppamaastossa. Hyvinhän se menikin!

Seuraava päivä oli osaltani kulttuurielämysten täyteinen. Kisan jätin väliin varmuuden vuoksi, jotta voisin ainakin kevyesti kulkea viimeisen päivän kisan MM-pitkän matkan maastossa. Loch Nessin hirviötä bongailtiin, ja kuuluisaan järveen tutustuttiin video-esityksistä koostuvan museokierroksen kautta (Loch Ness centre & exhibition). Lisäksi ajeltiin roadrippiä ja käytiin katsomassa, kun Tylypahkan pikajuna puksutti Harry Potter elokuvista tuttua viaduktia pitkin - varmaan kohti valhokoulun uutta lukukautta, kouluthan alkavat kautta Suomenkin näihin aikoihin.

Viimeisen osakilpailun aamuna olo tuntui paljon paremmalta, ja päätin osallistua kosaan. Glen Affricin pohjoispuolinen maasto kannatti kokea; mäntymetsäiset, paikoin saniaista kasvavat rinteet olivat todella kivoja juosta. Aivan täydellistä suunnistusta en sentään väitä tehneeni, mutta isoja virheitä ei tullut. Nautin joka hetkestä, ja flunssan jälkeiseksi startiksi juoksu tuntui todella vahvalta. Jäi tosiaan hyvä fiilis, saattaisin lähteä Scottish 6 days -viikolle toistekin!

Ennen kotiin lähtöä vietettiin vielä yksi päivä Skotlannissa rauhallisen vaelluksen merkeissä. Maisemat olivat kauniita, kuvia lisään jälkikäteen, kun olen saanut kaikki haluamani keräiltyä eri kameroista.

Hirveästi siihen ei jäänyt reissun lopuksi aikaa, sillä kun saavuin kotiin 11.10 iltapäivästä, olin jä kaksi päivää myöhässä koulusta. Nyt on opiskelu jo aloitettu, ja meneillään on kämpän sisustelu Sotkamon keskustassa. Hierojan opinnot siis käynnistyivät tänään, vieläpä varsin tehokkaasti, sillä pari tuntia tehtiin hommia jo käytännössäkin, selän ja hartioiden hieromisen parissa. Huomenna jatkuu taas.

Hyvää lomaa niille, joilla se vielä jatkuu, hyvää uutta lukuvuotta niille, jotka jo istuvat taas koulun penkillä, sekä työn iloa työssä käyville! Niin ja niille, jotka ovat intissä, tsemppiä isänmaan palvelemiseen!