Ei vieläkään aivan terävintä menoa, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa. Lauantaina oli sellainen jääkeli, että välillä pelotti. Parhaiten taisi pärjätä se, joka osasi hiihtää tiheässä kuusikossa hitaimmin, koska kovavauhtisessa hiihdossa suksia ei jäämöykkelikössä pystynyt ohjaamaan mihinkään suuntaan, ja tuloksena oli vain jatkuvaa kompurointia, kaatulua, ohi hiihtoja ja muita tapahtumia, jotka alkoivat niin sanotusti kyrsiä aika nopeasti.
Sunnuntain keskimatkalla keli oli jo hiukkasen kivempi, koska yöllä satanut märkä lumi oli pehmittänyt hangen pintaa, ja suksiin sai jonkin näköistä uratuntumaa. Itsellä hiihto kulki vielä sprinttiäkin paremmin, mutta nyt lankesin muutaman kerran ratamestarin erikoisiin. Pitemmillä väleillä oli reitinvalinnan tekeminen hukassa, ja tein muutaman aika ison kämmin (omalla mittapuullani). Rata oli todella hyvä, kiitos järjestäjät ja ratamestari!
Mutta pari pointtia! Golfkentän alueella oli hiihtokelpoisia teitä, jotka oli merkitty luistelu-uran merkillä. Tiet kuuluu piirtää mustalla viivalla karttaan, koska hiihtäminen jäisellä tiellä on ihan eri asia kuin tampparilla ajettu baana. Toinen juttu, kartan värijärjestys. Urien kuuluu jäädä tulostuksessa päälimmäiseksi, sunnuntaina oli pari paikkaa, joissa ratapainatus peitti kartasta oleellisia risteyksiä ja kokonaisia uria, yhden luistelubaanankin! Hyvä rata saadaan helposti pilalle jos reitinvalintavaihtoehdot peittyvät. Lisäksi hisussa kannattaa rastiympyrässä käyttää kohdistuspistettä. Tämä ei kyllä taida ocadin rataohjelmassa edes onnistua... Mutta kartasta on välillä vaikea erottaa, millä uralla lippu roikkuu, jos pistettä ei ole.
No niin, joka tapauksessa nautin kilpailemisesta silloin kun kulkee, ja nyt tuntuu, että pikkuhiljaa taas kulkee. Oma kilpaurani on saanut alkunsa hiihtokisoista, ensin hippohiihdoissa ja ainakin KEV:n seuraperinteestä jo kadonneissa sarjahiihdoissa. Kouluaikana jatkumoa tuli koulujen välisten ja koulun omien hiihtokisojen kautta. Koulussa tuettiin urheilua - jokaisella tasolla. Ikinä ei ole tarvinnut tehdä isoja kompromisseja urheilun ja koulun kesken, mutta sen suhteen tulevaisuus alkaa vaikuttaa uhkaavalta.
Helsinki siis lopettaa koulujen väliset urheilukilpailut kokonaan?! Onneksi olkoon, hieno homma. Olette te fiksuja ihmisiä siellä pääkaupungissa. Toivottavasti täällä maalla maalaisjärkeä käyttäviä päättäjiä on enemmän kuin fiksuja... Mutta tällainen suorastaan urheilun vastainen linja on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa. Urheilun rahallinen tuki pienenee, opetusministeri aikoo pakottaa lukiolaiset valmistumaan kolmessa vuodessa (kuolemantuomio urheilijoille), korkeakoulu-uudistuksen myötä halutaan rajoittaa urheilijoiden mahdollisuutta keskittyä urheilemiseen opiskelujen aikana, ja viimeisimpänä taisi muuan oikeusasiamies lausahtaa jotain viisasta puolustusvoimien urheilukoulusta.
Suomi on urheilukansaa, ja sen ei kuulu torpata urheilua kansantalouden nimissä. Ei urheilua, eikä muutakaan kulttuuria. Paitsi nuo tietokonepelit... Omasta puolestani kriminalisoisin sellaisten sanojen kuin E-URHEILU käytön. Mikään ei ole niin pönttöä kuin näyttää YLEn kanavilta Counter Striken MM-kisoja (ihan oikeasti niitä näytetään) kun samaan aikaan olisi suunnistuksen SM-kisoja tai muuta oikeaa urheilua tarjolla.
Kylläpä taas mieleni pahoitin. Mutta ensi viikonloppuna kilpailen taas, hisun SM-sprinteissä. Toivoisin, että mahdollisimman moni suomalainen lapsi saisi mahdollisuuden kilpailla ja innostua kilpailemisesta. Ei peesata Helsinkiä tässäkään asiassa.
