Hiihtokauden avaus

Tänään se on tehty! Pitkään jatkunut, vastentahtoinen putken välttely päättyi sopivasti syksyn ensimmäisenä lumisadepäivänä. Urheilukoulun aamutreenissä kiskaisin monot ja sukset jalkaan ja lähdin lykkimään Vuokatin hiihtoputken tuttuihin, hieman rajoitteisiin maisemiin. 

Muihin hiihtokausen avauksiin verrattuna tottuminen pitkiin suksiin ja lumella liikkumiseen oli yllättävän nopea prosessi, ja vartin jälkeen meno tuntui jo luontevalta. Intouduinpa vähän kokeilemaan spurttiakin. Ei se niin huonosti kulkenut, etteikö se olisi jotenkin kulkenut, mutta vielä sen pitää kulkea aika paljon, monesti ja paremmin, ennen kuin se kunnolla kulkee. Toivottavasti talvella sitten kulkee.

Tällä viikolla on lisäksi tullut suoriteltua AUKin välikokeita, ja tiedustelijan havukoetta. Eiköhän sieltä ensi viikolla tule havu käsivarteen, en ainakaan mielestäni ole tehnyt aivan luokatonta jälkeä. Vaikka eilinen ammunta oli kyllä floppi, kun kolme paukkua pamahti ohi taulusta. Vähän kuin suunnistus: kun luulee osaavansa niin pummia tulee. Mutta uskoisin, että 13.10 aliupseerioppilas Aikiosta tulee upseerioppilas Aikio. Siihen sihtaillaan, mutta huomenna noustaan kovaa Vaaralle sauvakävellen, tai sukelletaan takaisin putkeen.

Treeni-intoa kaikille! Uskoisin, että olen löytämässä sen itsekin taas viime viikonloppuisen SM-sprintin jälkeen. Edelliseen tekstiini viitaten: se oli todella onnistunutta ratamestarityötä. Hyvä Hollola!

Sprintti-huumaa

Suunnistuksen suosio Suomessa kasvaa jatkuvasti. Osaltaan siihen varmasti vaikuttaa lisääntynyt näkyvyys, sekä suomalaisten menestys, joka on ollut moniin muihin lajeihin nähden laajaa ja runsasta. Koti MM-kisat Sotkamossa olivat suomalaisen suunnistuksen riemujuhlaa. 

Kaikissa edellämainituissa sprinttisuunnistuksen kehityksellä on ollut kiistaton rooli. TV-kaapelien virittely ja kameroiden sijoittelu tiiviille, urbaanille alueelle on helpompaa kuin kaukaiseen korpeen, ja lisäksi yleisö pääsee näkemään lähietäisyydeltä huiput työssään. Suomalainen menestys Sotkamon sprinttikisassa viime kesänä yllätti monia ja innosti kaikkia. Sellainen tunnelma, joka finaalissa Hiukan stadionilla vallitsi, oli suunnistuksessa jotain ennen näkemätöntä.

Ratamestarityö niin karsinnassa kuin finaalissa herätti ainakin minun suunnastani ihailua. Sotkamon sprinttikisa sai tänä kesänä jatkumoa Imatran maailmancupissa, jossa ratamestarityön avulla koeteltiin jo teknisen suunnistuksen rajoja. Mansikkalan väki sai vuorostaan ihailla huippu-urheilijoita pujottelemassa mutkikkaita reittejä taajaman ytimessä. 

Sprintti tuo suunnistuksen sinne, missä ihmiset ovat. Mikä siis olisi parempi tapa tutustua lajiimme? Suunnistusta aloittelevalla on varmasti matalampi kynnys lähteä korttelirasteille, kuin tiheään, vaikeakulkuiseen, märkään metsään. Tänä kesänä myös muutama pitempään lajia harrastanut sai yllättyä positiivisesti urbaanista suunnistuksesta, kun ensimmäistä kertaa Fin5-suunnistusviikkoon kuului yhtenä osakilpailuna Rukan kylällä kiemurteleva sprintti.

Ensi viikonloppuna juostaan kesän tärkein sprintti SM-kisojen merkeissä Hollolassa. Suunnistuksen suosion kasvu näkyy jälleen osanottajamäärien kasvussa, sillä Hollolassa juoksee sprinttiä ennätyksellisesti lähes kaksi tuhatta suunnistajaa. Hienoa! Ehkä kasvaneet osallistujamäärät houkuttelevat järjestämään lisää sprinttikisoja. Kuten SSL:n toimitusjohtaja kirjoittaa 'kartan kääntöpuolella', vaikkapa arki-iltoihin sijoitetut kisat taajamassa ovat mukavia ja tunnelmallisia tapahtumia, joissa on vaivatonta piipahtaa.

Tietysti kasvanut suosio luo myös tiettyä painetta järjestäjille. Homman pitää toimia ja palvelun pelata. Tärkeintä on kuitenkin suunnistus. Itse odotan teknistä haastavuutta, joka on mielestäni sprinttikisojen suola. Aitojen rakentamista ei pitäisi pelätä SM- ja WRE-tasoisissa tapahtumissa, jos niillä voidaan saada aikaan mielenkiintoisempia reitinvalintoja. Kajaanissa, Sotkamossa ja Imatralla nähtyä laatua pitäisi pyrkiä tarjoamaan jatkossa yhä enemmän. 

Hollolan ratamestareiden työ on jo (toivottavasti ainakin) tehty rastien vientiä lukuunottamatta. Tulevaisuuden sprinttikisojen ratamestareille ja järjestäjille toivon tiivistä perehtymistä aiheeseen. Sprintin luonne on täysin erilainen kuin maastomatkojen, joten ratasuunnitteluun täytyy lähteä täysin eri mentaliteetilla. Kannustan olemaan rohkea: kokeilemaan rajoja, olemaan luova, ja hyödyntämään jokaisen maaston luontaisia ominaisuuksia. Sprinttirata on parhaimmillaan persoonallinen, vaihteleva, alusta loppuun haasteellinen (mahdollisimman tekninen), yllättävä, ja ennen kaikkea HAUSKA! 

Itse valmistauduin ensi viikonloppuun juoksemalla tänä viikonloppuna Oulussa Pohjantähtisprintissä, ja tänään kävin Rukalla palaamassa Fin5-sprintin tunnelmiin. Tulevan viikon sotilaiden SM-suunnistuksissa ajatusmaailma on poissa sprintistä, mutta hauskaa varmaan on siitä huolimatta. Erilaiset elämykset piristävät. Kun vain toipuisi tästä köhästä, joka on taas tarttunut keuhkoputkiin...

Joskus ei vaan onnistu

Ei, ei ja vielä kerran ei! Ei tule mitään -treenaamisesta nimittäin. Taas iski kunnon lentsu, heti Joensuun leirin perään. Ihan kokonaan en suostu laskemaan tätä liian kovan kuormituksen piikkiin, niin paljon tautia on liikkeellä. Mutta onhan se niin, että kun keho väsyy, myös vastustuskyky laskee.

Eniten keljuttaa se, että juuri kun treeneissä alkoi tuntua pikkuhiljaa normaalilta, koko korttitalo puhallettiin kasaan. Positiiviseksi ei voi laskea edes sitä, että urheiluvalmennusajat voisi nyt käyttää sotilasjuttujen opiskeluun, koska sairaana niihin on niin hemmetin vaikeaa keskittyä. Tiedättehän: pää täynnä räkää, väsymys... Ei vain jaksa.

No niin, nyt tämäkin flunssa ehkä alkaa taittua parempaan suuntaan, eihän tässä olekaan mennyt kuin viikko. Olisi nyt nostanut kunnon kuumeen, niin olisi saanut nukkua päivän tekemättä mitään. Olisi saattanut parantuakin paremmin... Mutta nyt vain toivon, että viikonlopun aikana tauti on ohi ja voin aloittaa harjoittelun Vuokatissa. Tosin läksy on opittu: ei leiriohjelman mukaan, vaan sen mukaan, mitä pystyy tekemään. Määrä ei taida nyt olla tärkein asia. Sen opetti päävalmentaja liiton leirillä - ties kuinka minennen kerran...