Taas on vähän päässyt venähtämään tämä väli edelliseen tekstiin nähden. Paljon on tapahtunut Norjan reissun jälkeen. On seikkailtu SM-kisaurilla, joilla on ollut lunta enemmän ja vähemmän, suoriteltu RUKin loppukokeita ja ennen kaikkea reissattu ulkomailla.
Kun polla ei kestänyt SM-keskimatkan haastavia ratoja, ja jouduin tyytymään keskivertoa huonompaan suoritukseen Valkeakoskella, oli hyvä lähteä hakemaan kokemusta ja oppia ulkomailta - Itävallassa järjestetyltä SkiO-Tourilta! Reissuseurueeseen kuuluivat minun lisäkseni isä, pikkuveli Valtteri ja oma paremman näköinen puoliskoni Ella.
Lensimme Helsinki-Vantaalta Müncheniin torstaina 26.2. Sieltä matka jatkui vuokra-autolla eteenpäin kohti Turracher Höheä, joka on vuorisolassa Salzburgista etelään. Kaksi ensimmäistä kisaa olivat siellä, kisamaasto sijaitsi noin 1700-1900m korkeudessa.
Ennen kisoja ehdittiin päivän verran totutella korkeampaan ilmanalaan ja hiihdellä hienoissa maisemissa. Hiihtolenkki tosin riitti paljastamaan tulevien kisojen luonteen: pelkää leveää baanaa ja penkkaa. Rasteja nimittäin oli tasaisin välein hiihtoladun varressa, eikä moottorikelkalla ajetuista urista näkynyt juuri merkkiäkään.
Itse kisat eivät menneet ihan puikkoihin. Ensimmäisen päivän sprintissä tuloksena oli TAAS hylsy puuttuvan leiman vuoksi. Toisena päivänä sujui paremmin, mutta raaka rata vei mehut miehestä, ja suksella tuli turpiin. Suunnistusvirheisiin ei ollut varaa, eikä niitä onneksi kohtuullisen helpoilla radoilla tullutkaan.
Heti pidennetyn keskimatkan jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Wipptalia, jossa olisivat seuraavat kaksi kilpailua välipäivän jälkeen. Reitti kulki Italian kautta, ja kävimme matkalla Cortina d'Ambezzon entisessä olympiakylässä, Tour de Skin maisemissa. Varsinaista maantiematkailua!
Wipptalissa majoituimme pienessä Trinsin kylässä erään maatilan yläkerrassa. Majapaikka oli viehättävä ja viihtyisä, samoin olivat maisemat ympärillä. Välipäivänä ohjelmassa oli rauhallista käppäilyä vuoripoluilla, ja juoksentelua kylän kaduilla.
Seuraavat osakilpailut olivat huomattavasti tasaisemmalla maalla ja alempana kuin ensimmäiset. Kisamaastona oli laakson pohja peltoaukeineen. Urasto puolestaan oli monipuolisempaa kuin aiemmin, ja oman lisähaasteensa toivat peltoja halkovat aidat, jotka vaikeuttivat ja paikoin estivät oikomista. Haastavinta tosin oli kartasta löytyneiden virheiden takia. Värit, symbolien koot ja etäisyydet eivät ihan vastanneet todellisuutta ja sääntöjä.
Kolmas osakilpailu oli jälkeen sprintti, joka meni omalla kohdallani aluksi erittäin hyvin. Olin kakkosena Stanimir Belomachevin jälkeen selvällä erolla kolmanteen, kun homma meni vihkoon. Juuri kun alkoivat viimeiset hiihtovälit, kuului pam! ja vasen sukseni sinkoutui jalasta. Side halkesi osiin, ja loppumatka meni potkutellen ja yhdellä jalalla tasapainotellen.
Viimeinen päivä oli puolestaan keskimatkan kisa yhteislähtönä, ja aiempien kisojen rasitus painoi raskaasti. Itse tummuin kartanvaihdossa ja tein muutaman minuutin koukun kun jätin uuden kartan ensimmäisen rastin väliin, ja sitä täytyi palailla hakemaan... Eli loppuun asti ryssittiin.
Onneksi viikolla oli enimmäkseen hyvä keli, seura oli hyvää ja reissu muuten onnistunut. Näin ollen jäi hyvä mieli ja hyvät muistot. Tourin jälkeen ohjelmassa oli SM-pitkä, johon piti yrittää palautua. Toinen tarina on se, miten se onnistui...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti