Kaikissa edellämainituissa sprinttisuunnistuksen kehityksellä on ollut kiistaton rooli. TV-kaapelien virittely ja kameroiden sijoittelu tiiviille, urbaanille alueelle on helpompaa kuin kaukaiseen korpeen, ja lisäksi yleisö pääsee näkemään lähietäisyydeltä huiput työssään. Suomalainen menestys Sotkamon sprinttikisassa viime kesänä yllätti monia ja innosti kaikkia. Sellainen tunnelma, joka finaalissa Hiukan stadionilla vallitsi, oli suunnistuksessa jotain ennen näkemätöntä.
Ratamestarityö niin karsinnassa kuin finaalissa herätti ainakin minun suunnastani ihailua. Sotkamon sprinttikisa sai tänä kesänä jatkumoa Imatran maailmancupissa, jossa ratamestarityön avulla koeteltiin jo teknisen suunnistuksen rajoja. Mansikkalan väki sai vuorostaan ihailla huippu-urheilijoita pujottelemassa mutkikkaita reittejä taajaman ytimessä.
Sprintti tuo suunnistuksen sinne, missä ihmiset ovat. Mikä siis olisi parempi tapa tutustua lajiimme? Suunnistusta aloittelevalla on varmasti matalampi kynnys lähteä korttelirasteille, kuin tiheään, vaikeakulkuiseen, märkään metsään. Tänä kesänä myös muutama pitempään lajia harrastanut sai yllättyä positiivisesti urbaanista suunnistuksesta, kun ensimmäistä kertaa Fin5-suunnistusviikkoon kuului yhtenä osakilpailuna Rukan kylällä kiemurteleva sprintti.
Ensi viikonloppuna juostaan kesän tärkein sprintti SM-kisojen merkeissä Hollolassa. Suunnistuksen suosion kasvu näkyy jälleen osanottajamäärien kasvussa, sillä Hollolassa juoksee sprinttiä ennätyksellisesti lähes kaksi tuhatta suunnistajaa. Hienoa! Ehkä kasvaneet osallistujamäärät houkuttelevat järjestämään lisää sprinttikisoja. Kuten SSL:n toimitusjohtaja kirjoittaa 'kartan kääntöpuolella', vaikkapa arki-iltoihin sijoitetut kisat taajamassa ovat mukavia ja tunnelmallisia tapahtumia, joissa on vaivatonta piipahtaa.
Tietysti kasvanut suosio luo myös tiettyä painetta järjestäjille. Homman pitää toimia ja palvelun pelata. Tärkeintä on kuitenkin suunnistus. Itse odotan teknistä haastavuutta, joka on mielestäni sprinttikisojen suola. Aitojen rakentamista ei pitäisi pelätä SM- ja WRE-tasoisissa tapahtumissa, jos niillä voidaan saada aikaan mielenkiintoisempia reitinvalintoja. Kajaanissa, Sotkamossa ja Imatralla nähtyä laatua pitäisi pyrkiä tarjoamaan jatkossa yhä enemmän.
Hollolan ratamestareiden työ on jo (toivottavasti ainakin) tehty rastien vientiä lukuunottamatta. Tulevaisuuden sprinttikisojen ratamestareille ja järjestäjille toivon tiivistä perehtymistä aiheeseen. Sprintin luonne on täysin erilainen kuin maastomatkojen, joten ratasuunnitteluun täytyy lähteä täysin eri mentaliteetilla. Kannustan olemaan rohkea: kokeilemaan rajoja, olemaan luova, ja hyödyntämään jokaisen maaston luontaisia ominaisuuksia. Sprinttirata on parhaimmillaan persoonallinen, vaihteleva, alusta loppuun haasteellinen (mahdollisimman tekninen), yllättävä, ja ennen kaikkea HAUSKA!
Itse valmistauduin ensi viikonloppuun juoksemalla tänä viikonloppuna Oulussa Pohjantähtisprintissä, ja tänään kävin Rukalla palaamassa Fin5-sprintin tunnelmiin. Tulevan viikon sotilaiden SM-suunnistuksissa ajatusmaailma on poissa sprintistä, mutta hauskaa varmaan on siitä huolimatta. Erilaiset elämykset piristävät. Kun vain toipuisi tästä köhästä, joka on taas tarttunut keuhkoputkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti