Kolme starttia, kolme floppia. Maailmancupkiertue Ylläksellä ei juuri positiivisia muistoja tarjonnut. Sprintti, keskimatka ja pitkä matka kuuluivat kisaohjelmaani, vieläpä mieleisessäni (edellä mainitussa) järjestyksessä, ja juuri minulle sopivilla urilla ja radoilla - tai niin luulin. Todellisuus olikin toista. Kunto tuntui olevan hyvä, ja lahjomattoman gps-seurannan perusteella vauhti oli hyvinkin riittävää tavoitteeseeni, eli 20 kärkeen ja 8 parhaan suomalaisen joukkoon. Mutta jos kasetti ei kestä, vauhdilla ja fiiliksellä ei ole mitään väliä.
Sprintti oli ohjelmassa perjantaina 27.11. Suksi toimi loistavasti. keli oli upea, aurinko paistoi ja pakkasta oli mukavasti muutama aste. Kisa oli lähinnä vauhdikasta ja vaarallista laskua, haastavia mutkia ja kiemurtelevaa reittiä kulkevaa toteutusta. Myönnän ettei olotila ollut erityisen rentoutunut ennen starttia, mutta olin hyvin keskittynyt ja käynyt mielessäni läpi kisan kulun useampaan otteeseen. Ykköselle laskiessa kaaduin ensimmäiseen risteykseen. Kolmoselle mennessä en nähnyt baanalta oikealle kääntyvää uraa, vaikka kuinka tihrustin ladun reunaa. Neloselle en ehtinyt edes tehdä reitinvalintaa, kun jo hiihdin väärää uraa väärään suuntaan. Kutoselle hiihdettyäni huomasinkin hiihtäneeni ysille. Siinä kohtaa saattoi jo todeta, että peli oli ohi. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Ajatella oleellisia asioita ja keskittyä paremmin? Ainakin lasit olisi pitänyt jättää pois, ne estivät näkemästä lumen pinnan muotoja kunnolla.
Iltapäivällä hiihtelin huoltavaa perinteistä Karpin ja Tauskin kanssa, ja pettymykset puitiin ja mieliala nousi. Lauantaina kävin vain testailemassa suksia, ja ottamassa pieniä hermottavia nopeusvetoja siinä ohessa. Keskaria odottelin luottavaisemmin.
Keskimatkan hetki koitti sunnuntaina 29.11. Sukset olivat todella liukkaat, keli oli kova ja paikoin jopa jäinen. Mieli oli rennompi kuin sprintissä. Hiihtovauhti riitti taas loistavasti. Mutta ajatus ei pysynyt edellä, vaan laahasi jäljessä tai enintään aivan suksen kärjissä. Sujuvuutta ei syntynyt, kuin hetkellisesti, ja matkan varrella kertyi kolmisen minuuttia virhettä eron kärkeen ollessa lopulta nelisen minuuttia. Keskittyminen ei ollut nytkään kohdillaan, ja tuloksena oli pummeja ja pettymys. Huonoimpina rastiväleinä mainittakoon 10-11, 11-12 ja 12-13, jotka kaikki menivät vihkoon. Vahvistus vauhdin riittämisestä oli kuitenkin saatu. Ei kun odottamaan tiistain pitkää...
Maanantaina kevyt lenkki ja pään tuulettaminen, muuten lepäilyä.
Tiistaiaamu valkeni, olo oli hyvä, lihaksisto tuntui toimivan ja olevan kunnossa, olo oli luottavainen ja vihdoin oikeasti rento. Tiesin että lähden yhteislähdössä takarivistä, tiesin että lähtö on ahdas ja siksi epätasapuolinen, joten ihan turha yrittää mitään kärkisijoitusta heti alkuun. Suksi toimi melko hyvin, keli oli pehmyt. Lähtömerkki annettiin ja hyökkäsin urille kansallisen ryhmän keulassa, muutaman ulkomaalaisen ohittaneena. Luin karttaa yhtä selkeästi, kuin jos se olisi maannut pöydällä kotosalla ja olisin tutkiskellut sitä kaikessa rauhassa ajanvietteenä. Urien risteykset taittuivat ongelmitta, en kompuroinut, horjunut, tai epäröinyt. Kisa eteni rennosti ja kovaa. Uskalsin tehdä omia ratkaisuja, ja olin 5-6 välillä kärkiletkassa kolmantena. Sitten tuli penkka ja kapea ura, ja käteni olivat tyhjät. Sukset olisi pitänyt kantaa, mutten uskaltanut tehdä päätöstä avata siteitä. Epäilin pehmeän lumen tarttuvan ja paatuvan monojen pohjiin ja estävän suksien kiinnittämisen uudelleen. Huomasin, ettei voimaa ja kykyä edetä vain ollut, ja porukkaa lappoi ohi. Lopulta pääsin ylös, ja sen jälkeen kaikki tuntui taas sujuvan, ja tiesin että suunnistuksellisesti pystyn tekemään yhä loistavan kisan, johon voin olla tyytyväinen.
Sitten toisella lenkillä tapahtui jotain. En tiedä, miksi tein virheen, mutta se tuli juuri parhaalta tuntuvalla hetkellä, kun olin flow-tilassa, ja kaikki tuntui sujuvan. Viimeinen risteys ennen rastia meni väärin, ja sitten pummasin kuusi (6) minuuttia etsien rastia, oikeita risteyksiä ja lopulta itseänikin. Tommi Härkönen, suomalaisen hiihtosuunnistuksen tulevaisuuden lupaus, pelasti minut eksymästä enempää, ja johdatti minut lopulta rastille. Vasta GPS seurantaan piirtynyt viiva kertoi minulle, mitä olin oikeasti tehnyt. Itku meinasi päästä kun näin sen...
Loppumatka meni taas sujuvasti, mutta viimeisen lenkin lopulla sorruin vielä virheeseen. Rastilta 25 lähdin kaaduttuani turhan hätäisesti ja käänsin yhden uran liian aikaisin oikealle, ja siitä seurasi turha koukku, joka maksoi Sampo Hyppölän verran tuloslistalla. Eipä siinä mitään, Sampo oli parempi suunnistamaan lopussa, ja näin jälkikäteen olen tyytyväinen siitä, että hän onnistui miehekkäästi pitämään minut takanaan loppukirissä. Hyvä Sampo!
Tällä viikolla keräilen viikonloppuna kylvettyä satoa, eli koetan oppia virheistäni. Muutama tehokas karttaharjoitus, paljon rauhallista hiihtelyä Ylläksellä, ja vielä yksi kilpailu sunnuntaina odottavat. Toivon mukaan oppirahoja ei maksettu turhaan maailmancupissa, ja ensi viikonlopun suorittaminen ei ole yhtä hirveää suhaamista.
