Luokaton kauden avaus

Kolme starttia, kolme floppia. Maailmancupkiertue Ylläksellä ei juuri positiivisia muistoja tarjonnut. Sprintti, keskimatka ja pitkä matka kuuluivat kisaohjelmaani, vieläpä mieleisessäni (edellä mainitussa) järjestyksessä, ja juuri minulle sopivilla urilla ja radoilla - tai niin luulin. Todellisuus olikin toista. Kunto tuntui olevan hyvä, ja lahjomattoman gps-seurannan perusteella vauhti oli hyvinkin riittävää tavoitteeseeni, eli 20 kärkeen ja 8 parhaan suomalaisen joukkoon. Mutta jos kasetti ei kestä, vauhdilla ja fiiliksellä ei ole mitään väliä.

Sprintti oli ohjelmassa perjantaina 27.11. Suksi toimi loistavasti. keli oli upea, aurinko paistoi ja pakkasta oli mukavasti muutama aste. Kisa oli lähinnä vauhdikasta ja vaarallista laskua, haastavia mutkia ja kiemurtelevaa reittiä kulkevaa toteutusta. Myönnän ettei olotila ollut erityisen rentoutunut ennen starttia, mutta olin hyvin keskittynyt ja käynyt mielessäni läpi kisan kulun useampaan otteeseen. Ykköselle laskiessa kaaduin ensimmäiseen risteykseen. Kolmoselle mennessä en nähnyt baanalta oikealle kääntyvää uraa, vaikka kuinka tihrustin ladun reunaa. Neloselle en ehtinyt edes tehdä reitinvalintaa, kun jo hiihdin väärää uraa väärään suuntaan. Kutoselle hiihdettyäni huomasinkin hiihtäneeni ysille. Siinä kohtaa saattoi jo todeta, että peli oli ohi. Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Ajatella oleellisia asioita ja keskittyä paremmin? Ainakin lasit olisi pitänyt jättää pois, ne estivät näkemästä lumen pinnan muotoja kunnolla.

Iltapäivällä hiihtelin huoltavaa perinteistä Karpin ja Tauskin kanssa, ja pettymykset puitiin ja mieliala nousi. Lauantaina kävin vain testailemassa suksia, ja ottamassa pieniä hermottavia nopeusvetoja siinä ohessa. Keskaria odottelin luottavaisemmin.

Keskimatkan hetki koitti sunnuntaina 29.11. Sukset olivat todella liukkaat, keli oli kova ja paikoin jopa jäinen. Mieli oli rennompi kuin sprintissä. Hiihtovauhti riitti taas loistavasti. Mutta ajatus ei pysynyt edellä, vaan laahasi jäljessä tai enintään aivan suksen kärjissä. Sujuvuutta ei syntynyt, kuin hetkellisesti, ja matkan varrella kertyi kolmisen minuuttia virhettä eron kärkeen ollessa lopulta nelisen minuuttia. Keskittyminen ei ollut nytkään kohdillaan, ja tuloksena oli pummeja ja pettymys. Huonoimpina rastiväleinä mainittakoon 10-11, 11-12 ja 12-13, jotka kaikki menivät vihkoon. Vahvistus vauhdin riittämisestä oli kuitenkin saatu. Ei kun odottamaan tiistain pitkää...

Maanantaina kevyt lenkki ja pään tuulettaminen, muuten lepäilyä.

Tiistaiaamu valkeni, olo oli hyvä, lihaksisto tuntui toimivan ja olevan kunnossa, olo oli luottavainen ja vihdoin oikeasti rento. Tiesin että lähden yhteislähdössä takarivistä, tiesin että lähtö on ahdas ja siksi epätasapuolinen, joten ihan turha yrittää mitään kärkisijoitusta heti alkuun. Suksi toimi melko hyvin, keli oli pehmyt. Lähtömerkki annettiin ja hyökkäsin urille kansallisen ryhmän keulassa, muutaman ulkomaalaisen ohittaneena. Luin karttaa yhtä selkeästi, kuin jos se olisi maannut pöydällä kotosalla ja olisin tutkiskellut sitä kaikessa rauhassa ajanvietteenä. Urien risteykset taittuivat ongelmitta, en kompuroinut, horjunut, tai epäröinyt. Kisa eteni rennosti ja kovaa. Uskalsin tehdä omia ratkaisuja, ja olin 5-6 välillä kärkiletkassa kolmantena. Sitten tuli penkka ja kapea ura, ja käteni olivat tyhjät. Sukset olisi pitänyt kantaa, mutten uskaltanut tehdä päätöstä avata siteitä. Epäilin pehmeän lumen tarttuvan ja paatuvan monojen pohjiin ja estävän suksien kiinnittämisen uudelleen. Huomasin, ettei voimaa ja kykyä edetä vain ollut, ja porukkaa lappoi ohi. Lopulta pääsin ylös, ja sen jälkeen kaikki tuntui taas sujuvan, ja tiesin että suunnistuksellisesti pystyn tekemään yhä loistavan kisan, johon voin olla tyytyväinen. 

Sitten toisella lenkillä tapahtui jotain. En tiedä, miksi tein virheen, mutta se tuli juuri parhaalta tuntuvalla hetkellä, kun olin flow-tilassa, ja kaikki tuntui sujuvan. Viimeinen risteys ennen rastia meni väärin, ja sitten pummasin kuusi (6) minuuttia etsien rastia, oikeita risteyksiä ja lopulta itseänikin. Tommi Härkönen, suomalaisen hiihtosuunnistuksen tulevaisuuden lupaus, pelasti minut eksymästä enempää, ja johdatti minut lopulta rastille. Vasta GPS seurantaan piirtynyt viiva kertoi minulle, mitä olin oikeasti tehnyt. Itku meinasi päästä kun näin sen...

Loppumatka meni taas sujuvasti, mutta viimeisen lenkin lopulla sorruin vielä virheeseen. Rastilta 25 lähdin kaaduttuani turhan hätäisesti ja käänsin yhden uran liian aikaisin oikealle, ja siitä seurasi turha koukku, joka maksoi Sampo Hyppölän verran tuloslistalla. Eipä siinä mitään, Sampo oli parempi suunnistamaan lopussa, ja näin jälkikäteen olen tyytyväinen siitä, että hän onnistui miehekkäästi pitämään minut takanaan loppukirissä. Hyvä Sampo!

Tällä viikolla keräilen viikonloppuna kylvettyä satoa, eli koetan oppia virheistäni. Muutama tehokas karttaharjoitus, paljon rauhallista hiihtelyä Ylläksellä, ja vielä yksi kilpailu sunnuntaina odottavat. Toivon mukaan oppirahoja ei maksettu turhaan maailmancupissa, ja ensi viikonlopun suorittaminen ei ole yhtä hirveää suhaamista.

Hisukautta avaamassa

Ja heti edellisen, vasta kaksi viikkoa kirjoittamisen jälkeen julkaistun tekstin perään tietoa viimeisimmän viikon tapahtumista. Eli oleskelusta talven ihmemaassa!

Torstaina viikko sitten jätin Vuokatin olosuhteet taakseni, karistin Kainuun vähäiset lumihiutaleet kantapäistäni ja suuntasin Kian keulan kohti Lappia. Lauantaina hiihdin kilpaa Rovaniemen Suomen cupin vapaan hiihtotavan 10km kisassa. No eihän se kulkenut... Tai perus matkavauhtiin pääsi helposti, mutta mitään puristusta siitä ei saanut aikaiseksi parhaallakaan tahdolla, vaikka kannustusjoukkojakin riitti Mustin lenkin nousuissa. Eipä siihen tosin valmistauduttukaan erikseen...

Rovaniemeltä matka jatkui Saariselälle, hisumaajoukkueen leirille. Tievatupa, joka on isännöinyt hiihtosuunnistajia Ensilumen rastien ja leirien merkeissä jo vuosia, toivotti meidät taas tervetulleiksi huippuolosuhteisiin. Lunta oli sopiva parinkymmenen sentin kerros: tarpeeksi peittämään kivet ja kannot, muttei liikaa urien ajamisen kannalta. Niimpä Urpalaisen pojat saivat viriteltyä uraston huippukuntoon, ja pystyimme tekemään viimein laadukasta lajiharjoittelua. 

Alle liitettynä muutamia karttakuvia viimeistelyleirin harjoituksista. Tilannekuvia itsestäni en saanut. iPhonessa on niin p***a akku, että koko laite hyytyi yhden Misa Tuomalasta otetun, tärähtäneen kuvasarjan jälkeen, ja jollassa on niin p***a kamera, ettei sillä saa kuvaa muuten kuin syväjäädyttämällä kuvattavan kohteen liikkumattomaksi ja valaisemalla koko alueen muutamalla Tuomas Kotron kokoamalla 100 000 lumenen yösuunnistuslampulla. Tähän liittyy sekin, että Misa ikäänkuin pakotti minut liittymään instagramiin tuossa pari päivää sitten. Oli tarkoitus ottaa minulle ensimmäinen instagram-kuva samaan syssyyn, mutta vihkoon meni, kuten selostin.

Erä-Veikkojen edustus hisun maailmancupissa Ylläksellä. Teemun kanssa jyräytetään kansallisesta ryhmästä! Perjantaina 27.11. alkaa, ohjelmassa sprintti. Ja kisa lähetetään Kestävyysurheilu.fi:n toimesta netti-TV lähetyksenä. Muista katsoa! ;)

Syyshässäkkää

Terve!

On ollut vähän tekemistä. Monipuolisesti. Koulua, treeniä, reissaamista, hierontaa!! Mutta myös arkista puuhaa kämpillä: ruuan laittoa, tiskaamista, siivoilua (joksus tilapäisessä mielenhäiriössä, jollainen iskee yleensä jos pitäisi lukea tentiin tai tehdä muita kouluun liittyviä hommia), kauppareissuja... Jos ei muuta niin leffojen tuijottelua sängyllä pötkötellessä. Jokatapauksessa, paljon hyviä tekosyitä, miksei blogia ehdi kirjoittaa ;)

Jaan kuulumiset kolmeen osaan, kolmesta eri näkökulmasta on helppo jäsentää pitähkö ajanjakso niin, että itsekin tiedän, mitä on tullut tehtyä.

Treenien suhteen:

Todella onnistunut, jatkuva treenijakso suunnistuksen SM-kisojen jälkeen. En väitä, että treenimäärät olisivat mitenkään tähtitieteellisen suuria, koko kauden aikana harjoituspäiväkirjassa on tasan yksi yli 20 tunnin viikko, mutta olen hiffannut, että yksittäisiä hyviä viikkoja on ihan turha tehdä, jos niiden välissä on 3-4 viikkoa, joiden ajalta hpk kertoo sellaisia tapahtumia kuin: flunssa, motivaatiopula, kiputilat, stressi, ei kulkenut, ei jaksanut, jumissa on... Niinpä olen treenannut hillitymmin, raskaammat viikot ovat pyörineet 15 tunnin ympärillä, kevyemmät 10 tunnin pinnassa, välillä jopa sen alle. Sen sijaan harjoitusten rytmitykseen olen panostanut huomattavasti. Kovia harjoituksia on ollut tasaisesti, kovilla viikoilla ne ovat olleet tosi kovia, kevyemmillä ala-VK alueella. Huoltavia on tehty sopivasti välissä, ja nopeutta ja voimaa ylläpitävinä siellä mukana.

Tästä on seurannut, että viime aikoina kroppa on ottanut harjoittelua vastaan, olen hiljalleen lisännyt määriä, olen pysynyt terveenä - pitkästä aikaa! Pitääkin taas ottaa vitamiinit ja sinkit tähän väliin... Maajoukkue leireili Vuokatissa muutama viikko sitten, samalla viikolla, kun ensilumen latu avattiin. Taas kerran oli mahtavaa treenata porukalla, jopa aina niin karmaiseva rullahiihtosuunnistus oli mukavaa, ja tuntui, että jonkin tasoista kulkuakin oli muutamassa intervallissa, kun hyökkäsimme porukalla Kajaanin keskustaan siihen ainoaan kellonaikaan, kun sielläkin on ruuhkaa... No, muutama verinen polvi sinne tai tänne, kunhan se ei osu omalle kohdalle.

Kävin kiskottelemassa mattotestin Rovaniemellä leirin jälkeisen viikon päätteeksi. Tulokset pistivät mietteliääksi, sillä kynnykset ovat romahtaneet vielä arvioituakin enemmän viime vuoden aikana. Töitä on siis tehtävä vielä paljon, mutta viime kuukausien hyvä meininki lupaa kuitenkin positiivista kehitystä talveen. En haaveile juurikaan EM-kisaedustuksesta vielä tänä talvena, mutta vuoden päästä koti-EM Imatralla on tavoitteissa. Tämän talven kisakauden avaus tapahtuu Ylläksellä 27.11. Maailman cupin sprintissä, Suomen kansallisessa ryhmässä. Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, helmikuun SM-kisoissa ollaankin jo hyvässä lyönnissä.

Koulun suhteen:

Anatomiaa on opiskeltu, kädet ja jalat tunnetaan nyt lihasten ja luiden osalta, ja vartalon parissa pänttääminen on aloitettu. Hierontaa on harjoiteltu koko ajan, ja asiakashieronnat alkoivat lokakuun toisella viikolla. Aikoja voi varata, jos sattuu olemaan Vuokatin seudulla käyntiä, osoitteesta http://www.vuokattisport.fi/tilat-ja-palvelut/tilat-ja-palvelut-etusivu/hierontapalvelujen-ajanvaraus. Meikäläinen on siellä myllyttämässä maanantaisin ja keskiviikkoisin. Viihdyn Vuokatissa, ja hierojan opinnot ovat jaksaneet kiinnostaa ja innostaa. Eikä huonosti mene, tenteissä olen pärjännyt hyvin, vaikka lukuaikaa on tullut käytettyä enemmän ladulla ja vaaran maisemissa, kuin kirjojen ääressä.

Asumisen suhteen:

Kämppä on mukavalla paikalla, ja mukavan kokoinen yksin asuttavaksi. Olen tottunut täällä asumiseen aika mukavasti, ja kun saa itse luoda omat rutiinit ja rytmit, onhan se vapauttavaa. Sotkamo on minulle aivan sopiva paikka; ei puutu mitään mitä minä tarvitsen, ja treeniolosuhteet ovat kohdallaan. Täällä on hyvä olla, ja kun vielä lunta ihan kunnolla sataisi, en muuta kaipaisi.

Lyhyt ja ytimekäs rinttipanostus

Joopa joo, tuli päätettyä tuossa muutama viikko takaperin että tänä vuonna satsataan SM-sprinttiin. Mielessä vilisi hurja määrä suunnitelmista, miten järjestetään kaveriporukalla pari sprinttileiriä ja taitoharjoituksia kotopuolessa, ja harjoitteluun hirveä sprinttiin tähtäävä herkistely...

No, lopputuloshan oli että Sotkamossa juoksin Severin kanssa yhden iltarastisprintin (johon saimme kartat vähän sattumalta kylkiäisinä) osana pitkän matkan harjoitusleiriä. Pitkällä ei mihinkään, enempää siitä ei varmaan tarvitse sanoakaan... Ja pitkällä saikin huomata, että SM-sprinttiin on aikaa kaksi viikkoa. 

Siinä haudattiin leirisuunnitelmat ja mittavat harjoituskaavailut. Oulussa juostiin Pohjantähti-sprintti viime viikonloppuna, ja sen päälle vielä samassa maastossa Oulu-rastien sprinttiharjoitus simuloimaan mestaruuskisojen karsinta-finaali asetelmaa. Kovin vahvasti en suoriutunut siitä karkelosta, kisa päättyi hylkäykseen pystyleimauksen mentyä mönkään yhdellä rastilla. Iltapäivän harjoitus puolestaan poiki hylsyn kun en leimannut - MAALILEIMAUSTA! Toki leimasimella ei ollut rastilippua osoittamassa sijaintia, eikä maalivaatetta tai muutakaan vastaavaa herättämässä suunnistajan huomiota... 

Huono kenraali, hyvä ensi-ilta, sanotaan. No, toivottavasti... Ajattelin vielä viimeistellä mentaalipuolta piirtämällä ilmakuviin ja google streetviewiin pohjautuvan karttaluonnoksen kilpailumaastosta. Parina päivänä käytin muutaman tunnin kyseiseen projektiin, ja turhautumisen määrä oli suuri, kun tajusin Sotkamossa unohtaneeni tietokoneen laturin kotiin, kun akku loppui kartan piirusteluhommissa. Se siitä sitten, ei tehty kuivaharjoittelua...

Sprinttipanostusta jatkoin keskiviikkona viimeistelyharjoituksella Sotkamon keskustassa. Kyseessä oli MM-sprintin finaali vuosimallia 2013, tosin hiukkasen modifioituna. Lopun lyhyet välit täytyi jättää väliin stadionin aitojen ollessa kiinni. Sen sijaan piirsin muutaman oman rastivälin taajaman tekniselle alueelle. Vauhteja en nyt tässä sen tarkemmin ilmoittele (koska en niitä muista), mutta sanotaan nyt vaikka niin, että Måre saa pitää kultamitalinsa. Eihän niitä tietenkään takaisin keräillä muutenkaan, mutta henkisestikään en vielä mestaria nitistänyt.

Tänään koitti sitten H-hetki. Tampereen Epilä, Epilän Esa ja SM-sprintti. Valmistautuminen oli hurja, viimeistely hurjempi. Viimeistelytreeniä seurasivat torstaina jalat-kattoon-ja-taito-kalloon taktiikkaan pohjautuva lepopäivä (joka osittain turmeltui illan matkustuksen, osittain aamupäivän hieronnan käytännönharjoittelun takia), ja perjantaina kevyt juoksentelu lyhyine spurtteineen välietapissa eli Jyväskylässä.

 

Illalla käytin vielä aikaa kirjaamalla ylös tiedon jyväset kilpailuohjeista, ratamestarin lausunnosta ja maastokuvauksesta. Oletus oli, että karsinta on kohtuullisen helppoa, juostavaa suunnistusta, ja radan loppu on aivan suoraa luukutusta puistossa. Finaali olisi kerrostaloalueella pyörivä, huomattavasti teknisempi hässäkkä, jossa maastoon on lisätty aitoja ja kiellettyjä alueita tuomaan lisähaastetta reitinvalintoihin.

Tänä aamuna saattoi vain todeta että ihan hyvältä tuntuu. Lähtökynnyksellä tein omat rutiiniverryttelyni ja totesin, ettei voi pistää juoksuvauhdissa mitään vireyden piikkiin. Kunto on nyt se, mikä on, ja sillä mennään. A-finaaliinko? Ehkä ei ihan, mutta B-1 on realismia. Tavoite oli siis siinä. Ei mikään huippusuunnistajan tavoite, mutta toisaalta olenkin hiihtosuunnistaja. 

Karsinnassa tuli virheitä, niitä kertyi lopulta noin 40 sekuntia, joten jälkikäteen analysoituna A-finaalipaikka olisi sittenkin voinut olla mahdollinen. Se olisi puhtaalla suorituksella ollut siinä ja siinä... Mutta virheitä tuli, ja eroa kärkeen reilu kaksi minuuttia. B1-finaaliin se riitti, joten ei ollut aihetta synkistellä kummemmin, ei muuta kuin tiukka keskittyminen finaaliin!

Finaali oli, kuten ennakoitu, todella paljon teknisempi kuin karsinta. Heti ensimmäiselle rastille reitinvalinnan löytäminen oli työlästä, ja toteutuksenkin kanssa sai olla tarkkana. Onnistuin mielestäni aika hyvin löytämään optimireitit ja toteutuskin meni enimmäkseen hyvin. 2. rastin otto oli kuitenkin kankea, juoksin ohi rastin viereiselle lipulle, ja hetken kesti kartoittaa itseni takaisin oikeaan paikkaan (+10-15"). 5. rastille puolestaan reitinvalinta meni vihkoon. En löytänyt kriittisimpiä aidan rakoja, joten tein ylimääräistä kiertoa muutaman sekunnin edestä. Myös radan loppulenkillä tuli mahdollisesti muutamia sekunteja turpiin reitinvalinnalla. Toteutus kuitenkin sujui hyvin. 

Lopputulemana oli B1-finaalin 21. sija. Siihen riitti lyhyt ja ytimekäs sprinttipanostus tänä vuonna. Nyt teoreettisesti mahdollinen A-finaalipaikka jäi kuitenkin kaivelemaan. Ehkäpä ensi vuodeksi tavoitteita on hiukan nostettava... Ja miksipä tahtoisin tyytyä olemaan B-mies? Vaasa kutsuu sprinttisuunnistajia 17.9.2016. 

Huomenna kuitenkin SM-viesti kummisedän radoilla. Vielä pitäisi laittaa nastari liikkumaan.

Kulissien takaa: hisumaajoukkueen salainen strategia

Hiihtosuunnistusmaajoukkue leireili viime viikolla Imatralla. Onnistunut leiriviikko sisälsi muunmuassa pari lajinomaista rullahiihtosuunnistusharjoitusta, joista varoiteltiin hieman paikallisessa lehdessä, Uutisvuoksessa. Muutama innokkas kommentoijia oli päässyt vauhtiin jo ennakkojutun tiimoilta. Siellä päiviteltiin, miten vaarallista on kun edesvastuuttomat urheilijat tulevat meiskaamaan liikenteen sekaan, ja kuinka väärin on, että paikallisten pitää varoa kun taas hisuttelijoilla ei ole mitään velvoitteita. Joku jo kaipasi paikalle rallikuskeja kisailemaan kaduille, että saataisiin homma kunnolla extremeksi!

Hiihtosuunnistajat tosiaan ovat oikeita rauhan häiritsijöitä, joille tuottaa suurta mielihyvää päästä häiriköimään kaupunkien keskustoissa. Ilmiö on hyvin sama kuin maantiepyöräilyssä. Kummassakaan lajissahan ei olisi mitään tarvetta tulla harjoittelemaan yleisille teille liikenteen sekaan, missä suomalaiset mallikelpoiset kuskit, jotka eivät koskaan aja ylinopeutta tai käytä puhelinta liikennettä vaarantaen, vääjäämättä häiriintyvät muista tien käyttäjistä. Rullahiihdon ja rullahisun sijaanhan hiihtosuunnistusominaisuuksia voisi harjoitella vaikkapa golfin kautta, ja vastaavasti pyöräilijät voisivat valmistautua kisoihinsa vaikka pelaamalla koripalloa. Ovatko ne nyt niin erilaisia lajeja...?

Aiemmin tänä kesänä hiihtosuunnistajat iskivät myös Turussa, jossa ei vielä tänä päivänäkään ole toivuttu järkytyksestä. "Täl puol jokke ne säntäilis ympäriinsä niinku kaistapäät räkä poskel" sanoo anonyymi turkulainen, "ei siin tämmöttinen kunno kansalainen tahtonu sekaan sopii!" Hiihtosuunnistajien fanit koettavat rauhoitella ihmisiä kirjoittamalla keskustelupalstoille, että kyllä urheilijatkin katselevat ympärilleen ja noudattavat liikennesääntöjä. Lehtijuttu on kirjoitettu vain jotta paikalliset olisivat tietoisia tapahtumista. 

Voi jospa naivistiset ihailijat vain tuntisivat hiihtosuunnistajan mentaliteetin. "Me emme väistä ketään!" toteaa koodinimi 'Reisi' maajoukkueesta ykskantaan. "Kyllä paikallisten pitää osata varoa. Siksihän se lehtijuttukin laitetaan, ettei meidän tarvitsisi piitata yhtään mistään muusta kuin itsestämme!" Toinen maajoukkuekujeilija, 'Turre' kertoo miten hyvin onnistui suoriutumaan Turun rullahiihtosuunnistuksessa: "Siinä yhdessä alamäessä kun pistin sauvan tanaan, sain aika hyvin naarmutettua vastaantulevaa autoa. Vähän se jotain tööttäili perään, mutta oli vähän rastille kiire niin en jäänyt kuuntelemaan mitä asiaa olisi ollut." Mitä tavoitteita Imatran rullahisuun? "Jos onnistuis täällä naarmuttamaan kahta autoa samalla kertaa, niin ei kuluisi nuo sauvan piikit toispuoleisesti."

Imatralla tarkoituksena olikin moninkertaistaa aiheutettu hämminki. "Radat oli suunniteltu tarkoituksella vanhainkotien ja lastentarhojen pihapiireihin, jotta saataisiin mahdollisimman paljon sivullisia uhreja aikaan" päävalmentaja 'Vanha Eikka' paljastaa. Kysymykseen korvauksista ja vastuusta valmentaja vastaa: "Johonkinhan ne olympiakomitean jakamat miljoonat pitää saada menemään. Hiihtosuunnistus saa vuosittain niin paljon rahaa, että kuluja ei synny vastaavaa määrää kisareissujen ja leiritysten kautta."

Entäpä mitä mieltä hiihtosuunnistusmaajoukkue on väitteestä, jota muutamat penkkiurheilijat ovat koettaneet tuoda esiin keskusteluissa: että ainoa tapa saada tarpeeksi lajinomaista kesäharjoitusta on tulla teknisesti todella haastaviin taajama-alueisiin, joissa on paljon risteyksiä ja kulkuesteitä, jotta karttaa joutuisi lukemaan ja reitinvalintoja miettimään? "Ihan naurettavaa jeesustelua tuommoinen väite, kyllä sinne tullaan ihan vaan kiusalla, ja ehkä osittain siksi että voisi vähän leikkiä hengellään" vastaa 'Reisi'. "Sehän on ihan yhtä hullua kuin jos väittäisi, että uimari tarvitsisi uimahallia treenaamiseen," päävalmentaja 'Eikka' säestää. "Ihan samalla tavoin kuin uimarit käyvät hallissa vain pärskyttämässä vettä vesijuoksijoiden päälle, tai pyöräilijät polkemassa maantiellä voidakseen tuuppia autoja ojaan keskisormet pystyssä, meille avainjuttu on pistää keskustat sekaisin."

Seuraavaksi hisumaajoukkue leireilee lokakuussa Vuokatissa. Sääli joukkueen kannalta, että siellä ollaan jo totuttu rullahiihtäjiin, ja kaaos voi jäädä toivottua pienemmäksi. Päävalmentaja Eikka on keksinyt ongelmaan ratkaisun: "Pistetään rastit siellä kukkapenkkeihin ja pari kappaletta Sotkamossa olohuoneisiinkin. Kyllä siinä hälinää saadaan kun optimireitti tulee ikkunan kautta tupaan."

Tsemppiä tien päällä likkuville autoilijoille ja taajama-alueen tallaajille. Elämä liikenteessä on kovaa ja vaarallista. Onneksi suvaitsette näitä huligaaneja. Joku heikkohermoinen saattaisi kiivastua ja koettaa vähän muistuttaa - vaikkapa auton keulalla tökkäämällä - kuka liikenteessä oikein määrää. Sehän on se, jolla on eniten hevosvoimia...

Loman loppumetrit

Viime viikko oli täynnä suunnistusta, vaikkakin suunnistus jäikin osaltani vähän suunniteltua vajaammaksi. MM kisat juostiin Skotlannissa, ylämaiden upeissa maisemissa, ja siinä sivussa myös Scottish 6 days -rastiviikko. Suunnitelmissa oli siis tietenkin suunnistaa itse rastiviikolla, ja loppuaika seurata MM-mitalitaistoja pääkallopaikalla unohtamatta taitoharjoituksia aina sopivassa välissä.

Matka alkoi Kuusamon lentokentältä 30.7. lennolla Helsinkiin, jossa tapasin matkanjärjestäjäni/matkaseurani, eli Ellan ja Ellan perheen. Yö Hiltonissa ja aamulla varhain aamupalan kautta taas lentokentälle. Odottavaisin tunnelmin noustiin Norwegianin kyytiin ja koko 31. päivä kuluikin oikeastaan matkustaessa, ensin Lontooseen Gatwickin lentokentälle, ja sieltä edelleen Invernessiin.

Majapaikkamme (Crubenbeg Highland Holiday Cottages/Fernlea cottage) oli todella viihtyisä, siisti ja kodikas, ja sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä Invernessistä A9 tietä etelään. Naapureina oli muunmuassa lehmiä ja pieniä paikallisia kaniineja, jotka puputtivat ruohoa aivan keittiömme ikkunan alla. Lähellä oli myös kaunis koski, jonka vierellä kulki mukava iltalenkkipolku. Ainoa miinuspuoli oli, että sieltä oli ajomatkaa kisapaikoille puolisentoista tuntia, joten lopulta MM-kisojen seuraaminen paikanpäällä rajoittui lähinnä sprintin finaaliin maanantaina. 

Samana päivänä juoksimme ensin itse pohjalle rastiviikon ensimmäisen kilpailun Achagourissa. Maasto ja siten ratakin olivat todella vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Alusta oli paikoin todella vauhdikasta kangasta, mutta kohta taas hyvin raskasta, upottavaa suota tai polven korkuista kanervaa. Virheeseen sorruin kuitenkin polkuviidakossa, joka osoittautui jousiammuntaradaksi. Kymmenisen minuuttia meni vajaan parin minuutin välillä. En tosin ollut ainoa, joka sekoili juuri siellä, mutta tympäisi siitä huolimatta... 

Illalla nähtiin sitten kohtuullisia suomalaissuorituksia MM- sprintissä, ja manattiin ruotsalaisten mitalitilin kasvua Minnan ja Måren jäädessä tiukoissa sekuntitaisteluissa pois podiumilta. Itse jouduin tosin manaamaan illalla enemmän tuntemuksia kurkussani; ne enteilivät flunssan alkua. Niinhän siinä monesti käy, että kun stressi pääsee purkaantumaan, sairastuu. Skoteissa ei tarvinnut stressata tiistairastijärjestelyistä ja kartoittamisesta, tai oikeastaan muistakaan kotipuolen hommista, ja niinhän siinä sitten kävi että tiistaina heräsin aivan tukkoisena.

No, sanomattakin lienee selvää, että suunnistelut vähenivät heti aika reilusti, tosin neljäntenä päivänä en malttanut jättäytyä pois, vaan lähdin kävelemään rataa Darnawayn pyökkimetsiin. No, kävelypakko lähinnä suututti vain lisää, sillä sen veroista lentokenttäpohjaa näkee harvoin. Lopun kolmella rastivälillä en pystynyt hillitsemään itseäni, vaan hilputtelin aika kovaakin vauhtia, sillä halusin haastaa itseni kartanluvussa nopeassa suppamaastossa. Hyvinhän se menikin!

Seuraava päivä oli osaltani kulttuurielämysten täyteinen. Kisan jätin väliin varmuuden vuoksi, jotta voisin ainakin kevyesti kulkea viimeisen päivän kisan MM-pitkän matkan maastossa. Loch Nessin hirviötä bongailtiin, ja kuuluisaan järveen tutustuttiin video-esityksistä koostuvan museokierroksen kautta (Loch Ness centre & exhibition). Lisäksi ajeltiin roadrippiä ja käytiin katsomassa, kun Tylypahkan pikajuna puksutti Harry Potter elokuvista tuttua viaduktia pitkin - varmaan kohti valhokoulun uutta lukukautta, kouluthan alkavat kautta Suomenkin näihin aikoihin.

Viimeisen osakilpailun aamuna olo tuntui paljon paremmalta, ja päätin osallistua kosaan. Glen Affricin pohjoispuolinen maasto kannatti kokea; mäntymetsäiset, paikoin saniaista kasvavat rinteet olivat todella kivoja juosta. Aivan täydellistä suunnistusta en sentään väitä tehneeni, mutta isoja virheitä ei tullut. Nautin joka hetkestä, ja flunssan jälkeiseksi startiksi juoksu tuntui todella vahvalta. Jäi tosiaan hyvä fiilis, saattaisin lähteä Scottish 6 days -viikolle toistekin!

Ennen kotiin lähtöä vietettiin vielä yksi päivä Skotlannissa rauhallisen vaelluksen merkeissä. Maisemat olivat kauniita, kuvia lisään jälkikäteen, kun olen saanut kaikki haluamani keräiltyä eri kameroista.

Hirveästi siihen ei jäänyt reissun lopuksi aikaa, sillä kun saavuin kotiin 11.10 iltapäivästä, olin jä kaksi päivää myöhässä koulusta. Nyt on opiskelu jo aloitettu, ja meneillään on kämpän sisustelu Sotkamon keskustassa. Hierojan opinnot siis käynnistyivät tänään, vieläpä varsin tehokkaasti, sillä pari tuntia tehtiin hommia jo käytännössäkin, selän ja hartioiden hieromisen parissa. Huomenna jatkuu taas.

Hyvää lomaa niille, joilla se vielä jatkuu, hyvää uutta lukuvuotta niille, jotka jo istuvat taas koulun penkillä, sekä työn iloa työssä käyville! Niin ja niille, jotka ovat intissä, tsemppiä isänmaan palvelemiseen! 

Suunnistuksen toisessa vinkkelissä

Oman huippu-urheilu-urani ohella yritän olla myös aktiivinen toimija seuratyössä. Välillä ehkä jopa huippu-urheilun kustannuksella, mutta kun nautin myös tästä suunnistuskortin toisesta puolesta, niin minkäs teet.

Omaa lepoviikkoani Saariselän leirin jälkeen siirryin viettämään Syötteelle Pasi Ikosen suunnistusleirille, jossa velipoikani Valtteri oli urheilijan roolissa, ja itse sain asettua enemmän huoltajan/valmentajan osaan. Hyvästä palautuksesta ja huoltoharjoittelusta se kävikin, sillä päivään kuului yleensä minulle vauhdiltaan rauhallinen karttaretki yhdessä keskivaikean taitoryhmän kanssa. Oli mukavaa ja antoisaa päästä näkemään nuorempien, tulevaisuuden huippujen suunnistustyöskentelyä maailmanluokan maastoissa. Loppuaika kului maisemia ihaillessa, ne kun ovat Syötteellä hienot säässä kuin säässä!

(Kaikki yläpuoliset kuvat on kuvattu huoneen parvekkeelta samaan suuntaan)

Tämän viikon piti olla harjoituskuormitukseltaan raskas, mutta rasitus johtuikin sitten enemmän muusta kuormituksesta. Tiistairastit lankesivat vaihteeksi meikäläisen harteille, ja kun oli kerrankin syy, niin kartoitin sitten ihan uuden maastoalueen Kuusamon raviradan ympäristöön. Kartoitustyö ja siimarin kiskominen kankaalle veivät aika paljon aikaa ja energiaa, ja pari tuntia harjoittelusta jäi uupumaan näin torstaihin mennessä. Onneksi tiistairastien osanotto oli hyvä, niin jäi itsellekin olo, että tehdyllä työllä oli jokin tarkoitus. 

Ainoan varjon päivälle jätti pieni välikohtaus hevosihmisten kanssa, he kun halusivatkin yllättäen juuri tuona iltana ravaamaan. Kaikkea ei aina ehdi ottaa huomioon, kun tekee yksin kaiken. Varsinkin kun radalla ei ollut näkynyt liikettä kertaakaan tänä kesänä siellä käydessäni. No, asiasta on tietysti nyt keskusteltu, ja toivon mukaan tästä ei jää mitään syviä arpia kahden hienon harrastuksen välille Kuusamossa. Nautitaan kaikki yhdessä niistä olosuhteista, joita meille on tarjolla!

Seuraavaksi edessä on Skotlannin reissu! Tarkoituksena on kannustaa suomalaiset hyviin suorituksiin maailmanmestaruuskisoissa, ja samalla nautiskella Scottish 6 days - rastiviikon tarjoamista radoista itsekin.