Lyhyt ja ytimekäs rinttipanostus

Joopa joo, tuli päätettyä tuossa muutama viikko takaperin että tänä vuonna satsataan SM-sprinttiin. Mielessä vilisi hurja määrä suunnitelmista, miten järjestetään kaveriporukalla pari sprinttileiriä ja taitoharjoituksia kotopuolessa, ja harjoitteluun hirveä sprinttiin tähtäävä herkistely...

No, lopputuloshan oli että Sotkamossa juoksin Severin kanssa yhden iltarastisprintin (johon saimme kartat vähän sattumalta kylkiäisinä) osana pitkän matkan harjoitusleiriä. Pitkällä ei mihinkään, enempää siitä ei varmaan tarvitse sanoakaan... Ja pitkällä saikin huomata, että SM-sprinttiin on aikaa kaksi viikkoa. 

Siinä haudattiin leirisuunnitelmat ja mittavat harjoituskaavailut. Oulussa juostiin Pohjantähti-sprintti viime viikonloppuna, ja sen päälle vielä samassa maastossa Oulu-rastien sprinttiharjoitus simuloimaan mestaruuskisojen karsinta-finaali asetelmaa. Kovin vahvasti en suoriutunut siitä karkelosta, kisa päättyi hylkäykseen pystyleimauksen mentyä mönkään yhdellä rastilla. Iltapäivän harjoitus puolestaan poiki hylsyn kun en leimannut - MAALILEIMAUSTA! Toki leimasimella ei ollut rastilippua osoittamassa sijaintia, eikä maalivaatetta tai muutakaan vastaavaa herättämässä suunnistajan huomiota... 

Huono kenraali, hyvä ensi-ilta, sanotaan. No, toivottavasti... Ajattelin vielä viimeistellä mentaalipuolta piirtämällä ilmakuviin ja google streetviewiin pohjautuvan karttaluonnoksen kilpailumaastosta. Parina päivänä käytin muutaman tunnin kyseiseen projektiin, ja turhautumisen määrä oli suuri, kun tajusin Sotkamossa unohtaneeni tietokoneen laturin kotiin, kun akku loppui kartan piirusteluhommissa. Se siitä sitten, ei tehty kuivaharjoittelua...

Sprinttipanostusta jatkoin keskiviikkona viimeistelyharjoituksella Sotkamon keskustassa. Kyseessä oli MM-sprintin finaali vuosimallia 2013, tosin hiukkasen modifioituna. Lopun lyhyet välit täytyi jättää väliin stadionin aitojen ollessa kiinni. Sen sijaan piirsin muutaman oman rastivälin taajaman tekniselle alueelle. Vauhteja en nyt tässä sen tarkemmin ilmoittele (koska en niitä muista), mutta sanotaan nyt vaikka niin, että Måre saa pitää kultamitalinsa. Eihän niitä tietenkään takaisin keräillä muutenkaan, mutta henkisestikään en vielä mestaria nitistänyt.

Tänään koitti sitten H-hetki. Tampereen Epilä, Epilän Esa ja SM-sprintti. Valmistautuminen oli hurja, viimeistely hurjempi. Viimeistelytreeniä seurasivat torstaina jalat-kattoon-ja-taito-kalloon taktiikkaan pohjautuva lepopäivä (joka osittain turmeltui illan matkustuksen, osittain aamupäivän hieronnan käytännönharjoittelun takia), ja perjantaina kevyt juoksentelu lyhyine spurtteineen välietapissa eli Jyväskylässä.

 

Illalla käytin vielä aikaa kirjaamalla ylös tiedon jyväset kilpailuohjeista, ratamestarin lausunnosta ja maastokuvauksesta. Oletus oli, että karsinta on kohtuullisen helppoa, juostavaa suunnistusta, ja radan loppu on aivan suoraa luukutusta puistossa. Finaali olisi kerrostaloalueella pyörivä, huomattavasti teknisempi hässäkkä, jossa maastoon on lisätty aitoja ja kiellettyjä alueita tuomaan lisähaastetta reitinvalintoihin.

Tänä aamuna saattoi vain todeta että ihan hyvältä tuntuu. Lähtökynnyksellä tein omat rutiiniverryttelyni ja totesin, ettei voi pistää juoksuvauhdissa mitään vireyden piikkiin. Kunto on nyt se, mikä on, ja sillä mennään. A-finaaliinko? Ehkä ei ihan, mutta B-1 on realismia. Tavoite oli siis siinä. Ei mikään huippusuunnistajan tavoite, mutta toisaalta olenkin hiihtosuunnistaja. 

Karsinnassa tuli virheitä, niitä kertyi lopulta noin 40 sekuntia, joten jälkikäteen analysoituna A-finaalipaikka olisi sittenkin voinut olla mahdollinen. Se olisi puhtaalla suorituksella ollut siinä ja siinä... Mutta virheitä tuli, ja eroa kärkeen reilu kaksi minuuttia. B1-finaaliin se riitti, joten ei ollut aihetta synkistellä kummemmin, ei muuta kuin tiukka keskittyminen finaaliin!

Finaali oli, kuten ennakoitu, todella paljon teknisempi kuin karsinta. Heti ensimmäiselle rastille reitinvalinnan löytäminen oli työlästä, ja toteutuksenkin kanssa sai olla tarkkana. Onnistuin mielestäni aika hyvin löytämään optimireitit ja toteutuskin meni enimmäkseen hyvin. 2. rastin otto oli kuitenkin kankea, juoksin ohi rastin viereiselle lipulle, ja hetken kesti kartoittaa itseni takaisin oikeaan paikkaan (+10-15"). 5. rastille puolestaan reitinvalinta meni vihkoon. En löytänyt kriittisimpiä aidan rakoja, joten tein ylimääräistä kiertoa muutaman sekunnin edestä. Myös radan loppulenkillä tuli mahdollisesti muutamia sekunteja turpiin reitinvalinnalla. Toteutus kuitenkin sujui hyvin. 

Lopputulemana oli B1-finaalin 21. sija. Siihen riitti lyhyt ja ytimekäs sprinttipanostus tänä vuonna. Nyt teoreettisesti mahdollinen A-finaalipaikka jäi kuitenkin kaivelemaan. Ehkäpä ensi vuodeksi tavoitteita on hiukan nostettava... Ja miksipä tahtoisin tyytyä olemaan B-mies? Vaasa kutsuu sprinttisuunnistajia 17.9.2016. 

Huomenna kuitenkin SM-viesti kummisedän radoilla. Vielä pitäisi laittaa nastari liikkumaan.

Kulissien takaa: hisumaajoukkueen salainen strategia

Hiihtosuunnistusmaajoukkue leireili viime viikolla Imatralla. Onnistunut leiriviikko sisälsi muunmuassa pari lajinomaista rullahiihtosuunnistusharjoitusta, joista varoiteltiin hieman paikallisessa lehdessä, Uutisvuoksessa. Muutama innokkas kommentoijia oli päässyt vauhtiin jo ennakkojutun tiimoilta. Siellä päiviteltiin, miten vaarallista on kun edesvastuuttomat urheilijat tulevat meiskaamaan liikenteen sekaan, ja kuinka väärin on, että paikallisten pitää varoa kun taas hisuttelijoilla ei ole mitään velvoitteita. Joku jo kaipasi paikalle rallikuskeja kisailemaan kaduille, että saataisiin homma kunnolla extremeksi!

Hiihtosuunnistajat tosiaan ovat oikeita rauhan häiritsijöitä, joille tuottaa suurta mielihyvää päästä häiriköimään kaupunkien keskustoissa. Ilmiö on hyvin sama kuin maantiepyöräilyssä. Kummassakaan lajissahan ei olisi mitään tarvetta tulla harjoittelemaan yleisille teille liikenteen sekaan, missä suomalaiset mallikelpoiset kuskit, jotka eivät koskaan aja ylinopeutta tai käytä puhelinta liikennettä vaarantaen, vääjäämättä häiriintyvät muista tien käyttäjistä. Rullahiihdon ja rullahisun sijaanhan hiihtosuunnistusominaisuuksia voisi harjoitella vaikkapa golfin kautta, ja vastaavasti pyöräilijät voisivat valmistautua kisoihinsa vaikka pelaamalla koripalloa. Ovatko ne nyt niin erilaisia lajeja...?

Aiemmin tänä kesänä hiihtosuunnistajat iskivät myös Turussa, jossa ei vielä tänä päivänäkään ole toivuttu järkytyksestä. "Täl puol jokke ne säntäilis ympäriinsä niinku kaistapäät räkä poskel" sanoo anonyymi turkulainen, "ei siin tämmöttinen kunno kansalainen tahtonu sekaan sopii!" Hiihtosuunnistajien fanit koettavat rauhoitella ihmisiä kirjoittamalla keskustelupalstoille, että kyllä urheilijatkin katselevat ympärilleen ja noudattavat liikennesääntöjä. Lehtijuttu on kirjoitettu vain jotta paikalliset olisivat tietoisia tapahtumista. 

Voi jospa naivistiset ihailijat vain tuntisivat hiihtosuunnistajan mentaliteetin. "Me emme väistä ketään!" toteaa koodinimi 'Reisi' maajoukkueesta ykskantaan. "Kyllä paikallisten pitää osata varoa. Siksihän se lehtijuttukin laitetaan, ettei meidän tarvitsisi piitata yhtään mistään muusta kuin itsestämme!" Toinen maajoukkuekujeilija, 'Turre' kertoo miten hyvin onnistui suoriutumaan Turun rullahiihtosuunnistuksessa: "Siinä yhdessä alamäessä kun pistin sauvan tanaan, sain aika hyvin naarmutettua vastaantulevaa autoa. Vähän se jotain tööttäili perään, mutta oli vähän rastille kiire niin en jäänyt kuuntelemaan mitä asiaa olisi ollut." Mitä tavoitteita Imatran rullahisuun? "Jos onnistuis täällä naarmuttamaan kahta autoa samalla kertaa, niin ei kuluisi nuo sauvan piikit toispuoleisesti."

Imatralla tarkoituksena olikin moninkertaistaa aiheutettu hämminki. "Radat oli suunniteltu tarkoituksella vanhainkotien ja lastentarhojen pihapiireihin, jotta saataisiin mahdollisimman paljon sivullisia uhreja aikaan" päävalmentaja 'Vanha Eikka' paljastaa. Kysymykseen korvauksista ja vastuusta valmentaja vastaa: "Johonkinhan ne olympiakomitean jakamat miljoonat pitää saada menemään. Hiihtosuunnistus saa vuosittain niin paljon rahaa, että kuluja ei synny vastaavaa määrää kisareissujen ja leiritysten kautta."

Entäpä mitä mieltä hiihtosuunnistusmaajoukkue on väitteestä, jota muutamat penkkiurheilijat ovat koettaneet tuoda esiin keskusteluissa: että ainoa tapa saada tarpeeksi lajinomaista kesäharjoitusta on tulla teknisesti todella haastaviin taajama-alueisiin, joissa on paljon risteyksiä ja kulkuesteitä, jotta karttaa joutuisi lukemaan ja reitinvalintoja miettimään? "Ihan naurettavaa jeesustelua tuommoinen väite, kyllä sinne tullaan ihan vaan kiusalla, ja ehkä osittain siksi että voisi vähän leikkiä hengellään" vastaa 'Reisi'. "Sehän on ihan yhtä hullua kuin jos väittäisi, että uimari tarvitsisi uimahallia treenaamiseen," päävalmentaja 'Eikka' säestää. "Ihan samalla tavoin kuin uimarit käyvät hallissa vain pärskyttämässä vettä vesijuoksijoiden päälle, tai pyöräilijät polkemassa maantiellä voidakseen tuuppia autoja ojaan keskisormet pystyssä, meille avainjuttu on pistää keskustat sekaisin."

Seuraavaksi hisumaajoukkue leireilee lokakuussa Vuokatissa. Sääli joukkueen kannalta, että siellä ollaan jo totuttu rullahiihtäjiin, ja kaaos voi jäädä toivottua pienemmäksi. Päävalmentaja Eikka on keksinyt ongelmaan ratkaisun: "Pistetään rastit siellä kukkapenkkeihin ja pari kappaletta Sotkamossa olohuoneisiinkin. Kyllä siinä hälinää saadaan kun optimireitti tulee ikkunan kautta tupaan."

Tsemppiä tien päällä likkuville autoilijoille ja taajama-alueen tallaajille. Elämä liikenteessä on kovaa ja vaarallista. Onneksi suvaitsette näitä huligaaneja. Joku heikkohermoinen saattaisi kiivastua ja koettaa vähän muistuttaa - vaikkapa auton keulalla tökkäämällä - kuka liikenteessä oikein määrää. Sehän on se, jolla on eniten hevosvoimia...

Loman loppumetrit

Viime viikko oli täynnä suunnistusta, vaikkakin suunnistus jäikin osaltani vähän suunniteltua vajaammaksi. MM kisat juostiin Skotlannissa, ylämaiden upeissa maisemissa, ja siinä sivussa myös Scottish 6 days -rastiviikko. Suunnitelmissa oli siis tietenkin suunnistaa itse rastiviikolla, ja loppuaika seurata MM-mitalitaistoja pääkallopaikalla unohtamatta taitoharjoituksia aina sopivassa välissä.

Matka alkoi Kuusamon lentokentältä 30.7. lennolla Helsinkiin, jossa tapasin matkanjärjestäjäni/matkaseurani, eli Ellan ja Ellan perheen. Yö Hiltonissa ja aamulla varhain aamupalan kautta taas lentokentälle. Odottavaisin tunnelmin noustiin Norwegianin kyytiin ja koko 31. päivä kuluikin oikeastaan matkustaessa, ensin Lontooseen Gatwickin lentokentälle, ja sieltä edelleen Invernessiin.

Majapaikkamme (Crubenbeg Highland Holiday Cottages/Fernlea cottage) oli todella viihtyisä, siisti ja kodikas, ja sijaitsi noin tunnin ajomatkan päässä Invernessistä A9 tietä etelään. Naapureina oli muunmuassa lehmiä ja pieniä paikallisia kaniineja, jotka puputtivat ruohoa aivan keittiömme ikkunan alla. Lähellä oli myös kaunis koski, jonka vierellä kulki mukava iltalenkkipolku. Ainoa miinuspuoli oli, että sieltä oli ajomatkaa kisapaikoille puolisentoista tuntia, joten lopulta MM-kisojen seuraaminen paikanpäällä rajoittui lähinnä sprintin finaaliin maanantaina. 

Samana päivänä juoksimme ensin itse pohjalle rastiviikon ensimmäisen kilpailun Achagourissa. Maasto ja siten ratakin olivat todella vaihtelevia ja mielenkiintoisia. Alusta oli paikoin todella vauhdikasta kangasta, mutta kohta taas hyvin raskasta, upottavaa suota tai polven korkuista kanervaa. Virheeseen sorruin kuitenkin polkuviidakossa, joka osoittautui jousiammuntaradaksi. Kymmenisen minuuttia meni vajaan parin minuutin välillä. En tosin ollut ainoa, joka sekoili juuri siellä, mutta tympäisi siitä huolimatta... 

Illalla nähtiin sitten kohtuullisia suomalaissuorituksia MM- sprintissä, ja manattiin ruotsalaisten mitalitilin kasvua Minnan ja Måren jäädessä tiukoissa sekuntitaisteluissa pois podiumilta. Itse jouduin tosin manaamaan illalla enemmän tuntemuksia kurkussani; ne enteilivät flunssan alkua. Niinhän siinä monesti käy, että kun stressi pääsee purkaantumaan, sairastuu. Skoteissa ei tarvinnut stressata tiistairastijärjestelyistä ja kartoittamisesta, tai oikeastaan muistakaan kotipuolen hommista, ja niinhän siinä sitten kävi että tiistaina heräsin aivan tukkoisena.

No, sanomattakin lienee selvää, että suunnistelut vähenivät heti aika reilusti, tosin neljäntenä päivänä en malttanut jättäytyä pois, vaan lähdin kävelemään rataa Darnawayn pyökkimetsiin. No, kävelypakko lähinnä suututti vain lisää, sillä sen veroista lentokenttäpohjaa näkee harvoin. Lopun kolmella rastivälillä en pystynyt hillitsemään itseäni, vaan hilputtelin aika kovaakin vauhtia, sillä halusin haastaa itseni kartanluvussa nopeassa suppamaastossa. Hyvinhän se menikin!

Seuraava päivä oli osaltani kulttuurielämysten täyteinen. Kisan jätin väliin varmuuden vuoksi, jotta voisin ainakin kevyesti kulkea viimeisen päivän kisan MM-pitkän matkan maastossa. Loch Nessin hirviötä bongailtiin, ja kuuluisaan järveen tutustuttiin video-esityksistä koostuvan museokierroksen kautta (Loch Ness centre & exhibition). Lisäksi ajeltiin roadrippiä ja käytiin katsomassa, kun Tylypahkan pikajuna puksutti Harry Potter elokuvista tuttua viaduktia pitkin - varmaan kohti valhokoulun uutta lukukautta, kouluthan alkavat kautta Suomenkin näihin aikoihin.

Viimeisen osakilpailun aamuna olo tuntui paljon paremmalta, ja päätin osallistua kosaan. Glen Affricin pohjoispuolinen maasto kannatti kokea; mäntymetsäiset, paikoin saniaista kasvavat rinteet olivat todella kivoja juosta. Aivan täydellistä suunnistusta en sentään väitä tehneeni, mutta isoja virheitä ei tullut. Nautin joka hetkestä, ja flunssan jälkeiseksi startiksi juoksu tuntui todella vahvalta. Jäi tosiaan hyvä fiilis, saattaisin lähteä Scottish 6 days -viikolle toistekin!

Ennen kotiin lähtöä vietettiin vielä yksi päivä Skotlannissa rauhallisen vaelluksen merkeissä. Maisemat olivat kauniita, kuvia lisään jälkikäteen, kun olen saanut kaikki haluamani keräiltyä eri kameroista.

Hirveästi siihen ei jäänyt reissun lopuksi aikaa, sillä kun saavuin kotiin 11.10 iltapäivästä, olin jä kaksi päivää myöhässä koulusta. Nyt on opiskelu jo aloitettu, ja meneillään on kämpän sisustelu Sotkamon keskustassa. Hierojan opinnot siis käynnistyivät tänään, vieläpä varsin tehokkaasti, sillä pari tuntia tehtiin hommia jo käytännössäkin, selän ja hartioiden hieromisen parissa. Huomenna jatkuu taas.

Hyvää lomaa niille, joilla se vielä jatkuu, hyvää uutta lukuvuotta niille, jotka jo istuvat taas koulun penkillä, sekä työn iloa työssä käyville! Niin ja niille, jotka ovat intissä, tsemppiä isänmaan palvelemiseen! 

Suunnistuksen toisessa vinkkelissä

Oman huippu-urheilu-urani ohella yritän olla myös aktiivinen toimija seuratyössä. Välillä ehkä jopa huippu-urheilun kustannuksella, mutta kun nautin myös tästä suunnistuskortin toisesta puolesta, niin minkäs teet.

Omaa lepoviikkoani Saariselän leirin jälkeen siirryin viettämään Syötteelle Pasi Ikosen suunnistusleirille, jossa velipoikani Valtteri oli urheilijan roolissa, ja itse sain asettua enemmän huoltajan/valmentajan osaan. Hyvästä palautuksesta ja huoltoharjoittelusta se kävikin, sillä päivään kuului yleensä minulle vauhdiltaan rauhallinen karttaretki yhdessä keskivaikean taitoryhmän kanssa. Oli mukavaa ja antoisaa päästä näkemään nuorempien, tulevaisuuden huippujen suunnistustyöskentelyä maailmanluokan maastoissa. Loppuaika kului maisemia ihaillessa, ne kun ovat Syötteellä hienot säässä kuin säässä!

(Kaikki yläpuoliset kuvat on kuvattu huoneen parvekkeelta samaan suuntaan)

Tämän viikon piti olla harjoituskuormitukseltaan raskas, mutta rasitus johtuikin sitten enemmän muusta kuormituksesta. Tiistairastit lankesivat vaihteeksi meikäläisen harteille, ja kun oli kerrankin syy, niin kartoitin sitten ihan uuden maastoalueen Kuusamon raviradan ympäristöön. Kartoitustyö ja siimarin kiskominen kankaalle veivät aika paljon aikaa ja energiaa, ja pari tuntia harjoittelusta jäi uupumaan näin torstaihin mennessä. Onneksi tiistairastien osanotto oli hyvä, niin jäi itsellekin olo, että tehdyllä työllä oli jokin tarkoitus. 

Ainoan varjon päivälle jätti pieni välikohtaus hevosihmisten kanssa, he kun halusivatkin yllättäen juuri tuona iltana ravaamaan. Kaikkea ei aina ehdi ottaa huomioon, kun tekee yksin kaiken. Varsinkin kun radalla ei ollut näkynyt liikettä kertaakaan tänä kesänä siellä käydessäni. No, asiasta on tietysti nyt keskusteltu, ja toivon mukaan tästä ei jää mitään syviä arpia kahden hienon harrastuksen välille Kuusamossa. Nautitaan kaikki yhdessä niistä olosuhteista, joita meille on tarjolla!

Seuraavaksi edessä on Skotlannin reissu! Tarkoituksena on kannustaa suomalaiset hyviin suorituksiin maailmanmestaruuskisoissa, ja samalla nautiskella Scottish 6 days - rastiviikon tarjoamista radoista itsekin. 

Viikko "Selällä"

Lapissa on aina huikeaa harjoitella. Maisema on erilainen kuin kotona ja pitkätkin treenit tuntuvat lyhyiltä, kun keskittyy nauttimaan olosuhteista. Siksi päätin lähteä Saariselälle Kuusamon Erä-Veikkojen hiihtojaostoon tästä kaudesta alkaen perustetun Susi-tiimin leirille, vaikka Kainuun rastiviikko painoi vielä jäsenissä. 

Hyvät olosuhteet ja kova treeniseura ovat tietysti motivaation kannalta hyviä asioita, mutta kun pohjalla on kova kisaviikko, pitää maltti olla matkassa. Niinpä aloitin leirin käytännöllisesti katsoen makaamalla; lauantaina en tehnyt yhtään treeniä, ja sunnuntainakin vasta iltapäivällä kevyen PK1 pyöräilylenkin. Kevyt alku viikonloppuna kannatti, sillä viikolla tekeminen tuntui hyvältä, vaikka treenit vähän venähtelivät suunnitellusta.

Viikon pääharjoitukset olivat maanantaina tekemäni legstrong, keskiviikon sauvarinne (jossa sain treeniseuraa ja kiriapua entiseltä valmentajaltani, Kimmo Kymäläiseltä), sekä lisäksi torstaina tehty hiihtotreeni Kaunispäälle, jonne työntelin tassua ja wassua VK-MK tehoisesti, kaikkiaan kolme nousua. Uskoisin että se riitti tähän väliin...

Treeniviikon lopputulemana oli yli 23 tuntia perjantain jälkeen, ja päätin että tämä saa riittää. Lauantai olkoon taas lepopäivä, sillä perjantain vaelluksesta puolet kului krampannutta jalkaa raahaten. Alle kirjoiteltuna vielä hpk:n sanomaa.

La 11.7.: lepo

Su 12.7.: ap - lepo ja lihashuolto

     ip - PP PK1+RH(P) TT 2:00

Ma 13.7.: ap - legstrong + ver 1:40

     ip - RH(V) TT+W novot (2x3x20s) 1:50

     + kuntopiiri 20'

Ti 14.7.: ap - pitkä PK1 JK 4:30

     ip - lepo ja lihashuolto

Ke 15.7.: ap - sauvarinne (5x5'VK1-2+2x10'VK2-MK) 2:40

     ip - PP PK1 (PySu 20') 1:30

     ilta - JK 20'PK1

To 16.7.: ap - RH(V) 3x13' Kaunispää (TT+W+TT) 1:35

     ip - hölkkä/kävely PK1 1:10

Pe 17.7.: ap - pitkä PK1 Paratiisikuru 5:40

     ip - lepo ja lihashuolto

La 18.7.: lepopäivä

Kulkua kaivelemassa

Tällä viikolla nautiskeltiin kainuulaisista maisemista Suomussalmella Itäjärven   Maastossa. Kyseessä oli siis Kainuun Rastiviikko, itselleni se taisi olla järjestyksessään neljästoista - osana katkeamatonta putkea (lukuunottamatta viime kesää, jolloin KRV piti välivuotta ja Kuusamon Fin5 oli Suomen ainoa rastiviikko). Aivan varma en kuitenkaan ole, perhesarjassa olosta on jo aikaa, ja muutaman kerran olen sen jälkeen ehtinyt kiinnittää numerolapun rintaani, joten ihan jokainen kesä ei täysin palaudu mieleen vaikka miten pinnistää. 

Tässä rastiviikossa oli jotain mullistuksellista minulle itselleni: suunnistan ensimmäistä vuotta miesten sarjassa. Taso on kova ja leveä, eikä paikkaa eliittisarjaan tänä vuonna irronnut, vaikka alun alkaen sinne yritinkin. Huippuliiga ja MM-katsastus, eli kaikki kovat olivat paikalla, ja kun tossu ei ole viime kesänä ja tämän vuoden keväänä liikkunut kisoissa tarpeeksi usein tai tarpeeksi kovaa, eivät näytöt ja rankisijoitus riitä. Positiivista on se, että kulku on nyt ollut kuitenkin hyvää! Pitkästä aikaa, sillä edellisen kerran juoksu, hiihto, pyöräily, tai ylipäänsä mikään on ollut näin mukavan tuntuista niin kauan sitten, etten edes muista milloin se oli. On siitä yli vuosi. 

Kulkua on kaivettu viikoittain esimerkiksi maajoukkueen treenipatteriin kuuluvasta legstrong-harjoitteesta, joka rääkkää jalkoja erittäin monipuolisesti ja tehokkaasti. Lisäksi viime viikolla revin hieman maukalla sprinttisuunnistusvetoja Kuusamon keskustassa. Ella toimi ratamestarina, ja hyvä rata oli! Ehkä Ella ottaa ratamestarivastuuta 2017 SM-sprintissä Vaasassa? Vai olikohan se 2016... No kuitenkin.

Rastiviikko on tavallaan pikku testi. Jos kroppa kestää neljä kisaa viikkoon ja PK-harjoittelut päälle, voin tuulettaa ja todeta siirtyneeni uudelle tasolle harjoittelussani, jota on täytynyt rakentaa aivan uusiksi viime vuoden rikkonaisen puuhastelun jäljiltä. Tuntimäärät eivät vieläkään huimaa päätä, mutta nyt olen pystynyt jo usean kuukauden mittaiseen, jatkuvaan harjoitteluun, ja juuri jatkuvuus on tärkeää. 20 tunnin viikosta ei ole paljon iloa, jos seuraavat kaksi maataan flunssaisena vuoteessa, ja koetetaan välillä toiveikkaana pientä ulkoilua. Tätä tuli harrastettua viime kaudella.

Kuvassa suunnistusvetotreeni, jonka tein Severin tehotreeniksi tälle viikolle.

Tämä rastiviikko oli erittäin mukava, ensimmäisessä osakilpailussa suunnistin melkoinen flow päällä, yhteensä tuli ehkä pari minuuttia kaarrettua ja koukattua, mutta juoksu kulki loppua kohti paremmin ja paremmin. Muissa kisoissa kaarroksia tuli enemmän, mutta meno oli silti yllättävän hyvää, viimeisenä päivänäkin jaksoin iskeä ihan loppuun saakka.

3. Osakilpailun 4-5 välillä hyvä esimerkki pienestä kiertelystä. Sivuttaissuuntainen liike pitäisi minimoida, jos kiertävä reitinvalinta ei ole selvästi nopeampi. Välin alku olisi pitänyt vetää viivan vasenta puolta, tai vastaavasti loppu oikeaa. S-mutka on huonoin vaihtoehto.

Rastiviikko on nyt ohi, ja se teki tehtävänsä. Mies on aika puhki, viikonloppuna on tarkoitus ottaa rennommin ja palautua. Ensi viikko huhkitaan Saariselällä seuran hiihtoleirillä, eli treenaataan vielä kovaa. Sen jälkeen on sitten aika levätä.

Treenit kunnolla käyntiin

Vihdoin on alkanut tuntua kivalta taas urheilla. Meinasin jo alkaa intoilla reilu kuukausi sitten, mutta onneksi maajoukkuevalmentaja Eivind Tonna hyökkäsi harjoitussuunnitelmiani vastaan. Viime vuotisen sairastelun ja väsymyksen kierteen katkaisemiseksi piti aloittaa huomattavan kevyesti, kymmenen tuntia viikossa oli maksimi treenimäärä viime viikkoon asti. Tähän perusteena oli myös voimajakso: määrällisesti runsas kestävyysharjoittelu syö voimaharjoittelua. Onneksi joku muistuttaa näistä yksityiskohdista!

Voimakausi päättyi käytännössä Jukolan viestiin, joka kisattiin vajaat kaksi viikkoa sitten Paimiossa. Jouduin kahden päivän varoitusajalla joukkueen aloittajaksi, sillä Miika Haataja sairastui. No, farssihan siitä tuli, meikäläisen tämänhetkisellä juoksukunnolla ei paljon letkoissa roikuttu, päälle nelikymppiset, jopa viisikymppiset veteraanisuunnistajat jättivät minut polkupätkillä (yhtään vähättelemättä heidän omaa juoksukuntoaan) suorastaan hemmetin helposti. Puoli tuntia tuli kärjelle turpiin - liikaa.

Jukolaa seurasi viikko hiihtosuunnistusajattelua, sillä maajoukkue leireili Turussa Juhannukseen asti. Oli mukava päästä tekemään ensimmäinen kovempi treeniviikko. Joukkueen henki oli loistava, motivaatio ja hyvä energia olivat päällä joka harjoituksessa. Vuoden teemana on toisilta oppiminen, ja siinä olisi monelle seuratason ringillekin hyvää esimerkkiä. Kun kaikki laittavat omat hyväksi todetut menetelmänsä kiertoon, ja toisaalta jakavat viisautta siitä, mikä ei toimi, jokainen yksilö kehittyy paremmin ja saadaan aikaan sitä kuuluisaa ja kaivattua  laajempaa tasoa.

Rullahisusprinttiä Turussa.

Pyörä- ja rullahiihtosuunnistus ovat hyviä lajinomaisina hiihtosuunnistuksen taitoharjoituksina. Vauhtia ja valmiita uria kulkevia reitinvalintoja.

Tämä viikko oli syytä ottaa kevyemmin viimeviikon rullahisukisojen ja määrällisesti kovan harjoittelun jälkeen. Yhtä treeniä päivään, ja juhannusviikonloppu lepäillen. Ensi viikolla rehkitään taas tuplasti. Enemmän ja kovempaa!

Tämän päivän rullahisu Kuusamon keskustassa. Karttaa hieman manipuloitu hisukartan suuntaan... Hyvä treeni oli, vaikka hieman vettä tuli ja pariin otteeseen rulla luiskahteli alta.