Suunnistuksen toisessa vinkkelissä

Oman huippu-urheilu-urani ohella yritän olla myös aktiivinen toimija seuratyössä. Välillä ehkä jopa huippu-urheilun kustannuksella, mutta kun nautin myös tästä suunnistuskortin toisesta puolesta, niin minkäs teet.

Omaa lepoviikkoani Saariselän leirin jälkeen siirryin viettämään Syötteelle Pasi Ikosen suunnistusleirille, jossa velipoikani Valtteri oli urheilijan roolissa, ja itse sain asettua enemmän huoltajan/valmentajan osaan. Hyvästä palautuksesta ja huoltoharjoittelusta se kävikin, sillä päivään kuului yleensä minulle vauhdiltaan rauhallinen karttaretki yhdessä keskivaikean taitoryhmän kanssa. Oli mukavaa ja antoisaa päästä näkemään nuorempien, tulevaisuuden huippujen suunnistustyöskentelyä maailmanluokan maastoissa. Loppuaika kului maisemia ihaillessa, ne kun ovat Syötteellä hienot säässä kuin säässä!

(Kaikki yläpuoliset kuvat on kuvattu huoneen parvekkeelta samaan suuntaan)

Tämän viikon piti olla harjoituskuormitukseltaan raskas, mutta rasitus johtuikin sitten enemmän muusta kuormituksesta. Tiistairastit lankesivat vaihteeksi meikäläisen harteille, ja kun oli kerrankin syy, niin kartoitin sitten ihan uuden maastoalueen Kuusamon raviradan ympäristöön. Kartoitustyö ja siimarin kiskominen kankaalle veivät aika paljon aikaa ja energiaa, ja pari tuntia harjoittelusta jäi uupumaan näin torstaihin mennessä. Onneksi tiistairastien osanotto oli hyvä, niin jäi itsellekin olo, että tehdyllä työllä oli jokin tarkoitus. 

Ainoan varjon päivälle jätti pieni välikohtaus hevosihmisten kanssa, he kun halusivatkin yllättäen juuri tuona iltana ravaamaan. Kaikkea ei aina ehdi ottaa huomioon, kun tekee yksin kaiken. Varsinkin kun radalla ei ollut näkynyt liikettä kertaakaan tänä kesänä siellä käydessäni. No, asiasta on tietysti nyt keskusteltu, ja toivon mukaan tästä ei jää mitään syviä arpia kahden hienon harrastuksen välille Kuusamossa. Nautitaan kaikki yhdessä niistä olosuhteista, joita meille on tarjolla!

Seuraavaksi edessä on Skotlannin reissu! Tarkoituksena on kannustaa suomalaiset hyviin suorituksiin maailmanmestaruuskisoissa, ja samalla nautiskella Scottish 6 days - rastiviikon tarjoamista radoista itsekin. 

Viikko "Selällä"

Lapissa on aina huikeaa harjoitella. Maisema on erilainen kuin kotona ja pitkätkin treenit tuntuvat lyhyiltä, kun keskittyy nauttimaan olosuhteista. Siksi päätin lähteä Saariselälle Kuusamon Erä-Veikkojen hiihtojaostoon tästä kaudesta alkaen perustetun Susi-tiimin leirille, vaikka Kainuun rastiviikko painoi vielä jäsenissä. 

Hyvät olosuhteet ja kova treeniseura ovat tietysti motivaation kannalta hyviä asioita, mutta kun pohjalla on kova kisaviikko, pitää maltti olla matkassa. Niinpä aloitin leirin käytännöllisesti katsoen makaamalla; lauantaina en tehnyt yhtään treeniä, ja sunnuntainakin vasta iltapäivällä kevyen PK1 pyöräilylenkin. Kevyt alku viikonloppuna kannatti, sillä viikolla tekeminen tuntui hyvältä, vaikka treenit vähän venähtelivät suunnitellusta.

Viikon pääharjoitukset olivat maanantaina tekemäni legstrong, keskiviikon sauvarinne (jossa sain treeniseuraa ja kiriapua entiseltä valmentajaltani, Kimmo Kymäläiseltä), sekä lisäksi torstaina tehty hiihtotreeni Kaunispäälle, jonne työntelin tassua ja wassua VK-MK tehoisesti, kaikkiaan kolme nousua. Uskoisin että se riitti tähän väliin...

Treeniviikon lopputulemana oli yli 23 tuntia perjantain jälkeen, ja päätin että tämä saa riittää. Lauantai olkoon taas lepopäivä, sillä perjantain vaelluksesta puolet kului krampannutta jalkaa raahaten. Alle kirjoiteltuna vielä hpk:n sanomaa.

La 11.7.: lepo

Su 12.7.: ap - lepo ja lihashuolto

     ip - PP PK1+RH(P) TT 2:00

Ma 13.7.: ap - legstrong + ver 1:40

     ip - RH(V) TT+W novot (2x3x20s) 1:50

     + kuntopiiri 20'

Ti 14.7.: ap - pitkä PK1 JK 4:30

     ip - lepo ja lihashuolto

Ke 15.7.: ap - sauvarinne (5x5'VK1-2+2x10'VK2-MK) 2:40

     ip - PP PK1 (PySu 20') 1:30

     ilta - JK 20'PK1

To 16.7.: ap - RH(V) 3x13' Kaunispää (TT+W+TT) 1:35

     ip - hölkkä/kävely PK1 1:10

Pe 17.7.: ap - pitkä PK1 Paratiisikuru 5:40

     ip - lepo ja lihashuolto

La 18.7.: lepopäivä

Kulkua kaivelemassa

Tällä viikolla nautiskeltiin kainuulaisista maisemista Suomussalmella Itäjärven   Maastossa. Kyseessä oli siis Kainuun Rastiviikko, itselleni se taisi olla järjestyksessään neljästoista - osana katkeamatonta putkea (lukuunottamatta viime kesää, jolloin KRV piti välivuotta ja Kuusamon Fin5 oli Suomen ainoa rastiviikko). Aivan varma en kuitenkaan ole, perhesarjassa olosta on jo aikaa, ja muutaman kerran olen sen jälkeen ehtinyt kiinnittää numerolapun rintaani, joten ihan jokainen kesä ei täysin palaudu mieleen vaikka miten pinnistää. 

Tässä rastiviikossa oli jotain mullistuksellista minulle itselleni: suunnistan ensimmäistä vuotta miesten sarjassa. Taso on kova ja leveä, eikä paikkaa eliittisarjaan tänä vuonna irronnut, vaikka alun alkaen sinne yritinkin. Huippuliiga ja MM-katsastus, eli kaikki kovat olivat paikalla, ja kun tossu ei ole viime kesänä ja tämän vuoden keväänä liikkunut kisoissa tarpeeksi usein tai tarpeeksi kovaa, eivät näytöt ja rankisijoitus riitä. Positiivista on se, että kulku on nyt ollut kuitenkin hyvää! Pitkästä aikaa, sillä edellisen kerran juoksu, hiihto, pyöräily, tai ylipäänsä mikään on ollut näin mukavan tuntuista niin kauan sitten, etten edes muista milloin se oli. On siitä yli vuosi. 

Kulkua on kaivettu viikoittain esimerkiksi maajoukkueen treenipatteriin kuuluvasta legstrong-harjoitteesta, joka rääkkää jalkoja erittäin monipuolisesti ja tehokkaasti. Lisäksi viime viikolla revin hieman maukalla sprinttisuunnistusvetoja Kuusamon keskustassa. Ella toimi ratamestarina, ja hyvä rata oli! Ehkä Ella ottaa ratamestarivastuuta 2017 SM-sprintissä Vaasassa? Vai olikohan se 2016... No kuitenkin.

Rastiviikko on tavallaan pikku testi. Jos kroppa kestää neljä kisaa viikkoon ja PK-harjoittelut päälle, voin tuulettaa ja todeta siirtyneeni uudelle tasolle harjoittelussani, jota on täytynyt rakentaa aivan uusiksi viime vuoden rikkonaisen puuhastelun jäljiltä. Tuntimäärät eivät vieläkään huimaa päätä, mutta nyt olen pystynyt jo usean kuukauden mittaiseen, jatkuvaan harjoitteluun, ja juuri jatkuvuus on tärkeää. 20 tunnin viikosta ei ole paljon iloa, jos seuraavat kaksi maataan flunssaisena vuoteessa, ja koetetaan välillä toiveikkaana pientä ulkoilua. Tätä tuli harrastettua viime kaudella.

Kuvassa suunnistusvetotreeni, jonka tein Severin tehotreeniksi tälle viikolle.

Tämä rastiviikko oli erittäin mukava, ensimmäisessä osakilpailussa suunnistin melkoinen flow päällä, yhteensä tuli ehkä pari minuuttia kaarrettua ja koukattua, mutta juoksu kulki loppua kohti paremmin ja paremmin. Muissa kisoissa kaarroksia tuli enemmän, mutta meno oli silti yllättävän hyvää, viimeisenä päivänäkin jaksoin iskeä ihan loppuun saakka.

3. Osakilpailun 4-5 välillä hyvä esimerkki pienestä kiertelystä. Sivuttaissuuntainen liike pitäisi minimoida, jos kiertävä reitinvalinta ei ole selvästi nopeampi. Välin alku olisi pitänyt vetää viivan vasenta puolta, tai vastaavasti loppu oikeaa. S-mutka on huonoin vaihtoehto.

Rastiviikko on nyt ohi, ja se teki tehtävänsä. Mies on aika puhki, viikonloppuna on tarkoitus ottaa rennommin ja palautua. Ensi viikko huhkitaan Saariselällä seuran hiihtoleirillä, eli treenaataan vielä kovaa. Sen jälkeen on sitten aika levätä.

Treenit kunnolla käyntiin

Vihdoin on alkanut tuntua kivalta taas urheilla. Meinasin jo alkaa intoilla reilu kuukausi sitten, mutta onneksi maajoukkuevalmentaja Eivind Tonna hyökkäsi harjoitussuunnitelmiani vastaan. Viime vuotisen sairastelun ja väsymyksen kierteen katkaisemiseksi piti aloittaa huomattavan kevyesti, kymmenen tuntia viikossa oli maksimi treenimäärä viime viikkoon asti. Tähän perusteena oli myös voimajakso: määrällisesti runsas kestävyysharjoittelu syö voimaharjoittelua. Onneksi joku muistuttaa näistä yksityiskohdista!

Voimakausi päättyi käytännössä Jukolan viestiin, joka kisattiin vajaat kaksi viikkoa sitten Paimiossa. Jouduin kahden päivän varoitusajalla joukkueen aloittajaksi, sillä Miika Haataja sairastui. No, farssihan siitä tuli, meikäläisen tämänhetkisellä juoksukunnolla ei paljon letkoissa roikuttu, päälle nelikymppiset, jopa viisikymppiset veteraanisuunnistajat jättivät minut polkupätkillä (yhtään vähättelemättä heidän omaa juoksukuntoaan) suorastaan hemmetin helposti. Puoli tuntia tuli kärjelle turpiin - liikaa.

Jukolaa seurasi viikko hiihtosuunnistusajattelua, sillä maajoukkue leireili Turussa Juhannukseen asti. Oli mukava päästä tekemään ensimmäinen kovempi treeniviikko. Joukkueen henki oli loistava, motivaatio ja hyvä energia olivat päällä joka harjoituksessa. Vuoden teemana on toisilta oppiminen, ja siinä olisi monelle seuratason ringillekin hyvää esimerkkiä. Kun kaikki laittavat omat hyväksi todetut menetelmänsä kiertoon, ja toisaalta jakavat viisautta siitä, mikä ei toimi, jokainen yksilö kehittyy paremmin ja saadaan aikaan sitä kuuluisaa ja kaivattua  laajempaa tasoa.

Rullahisusprinttiä Turussa.

Pyörä- ja rullahiihtosuunnistus ovat hyviä lajinomaisina hiihtosuunnistuksen taitoharjoituksina. Vauhtia ja valmiita uria kulkevia reitinvalintoja.

Tämä viikko oli syytä ottaa kevyemmin viimeviikon rullahisukisojen ja määrällisesti kovan harjoittelun jälkeen. Yhtä treeniä päivään, ja juhannusviikonloppu lepäillen. Ensi viikolla rehkitään taas tuplasti. Enemmän ja kovempaa!

Tämän päivän rullahisu Kuusamon keskustassa. Karttaa hieman manipuloitu hisukartan suuntaan... Hyvä treeni oli, vaikka hieman vettä tuli ja pariin otteeseen rulla luiskahteli alta.

Taas meni päivä pilalle lehtiä lukiessa...

Tarvitseeko minun kertoa, mitä mieltä olen tästä: http://www.hs.fi/kotimaa/a1432184481146 ??

Oikeusasiamies Maija Sakslin voisi käydä kokeilemassa, miltä tuntuu opetella päivässä 3-4 tuntia ja omaksua siinä ajassa käsketyt sotilaan taidot, ja vetää lisäksi kaksi lajiharjoitusta samalle päivälle. Samoin voisivat kaikki ne sietokykynsä äärirajoille ajetut varusmiehet, joiden mielestä urheilukoulu on niin paljon helpompi paikka suorittaa varusmiespalveluksensa.

Ei mulla muuta.

Ohi on!

347 aamua takana, tänään jäljellä 0! Varusmiespalvelus on taputeltu ja koittaa reservin aika. Kotiudun tänään Kainuun prikaatista, jossa olen palvellut tiedustelukomppaniaan kuuluvassa lumilajijoukkueessa. Puolustusvoimauudistuksen myötä Urheilukoulu siirtyi pois lakkautetusta Hämeen rykmentistä, ja kuuden lumilajin urheilijat palvelevat jatkossa Kajaanissa, vaikka valtaosa urheilijoista suorittaa palveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa.

Minulle molemmat paikat tulivat tutuiksi, sillä urheilukoulun reserviupseerikurssi RUK järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä. 22 viikon kurssi ajoittui loka-maaliskuun aikajaksolle, eli hiihtosuunnistajan kisakaudelle. Panostus huonosti menneen harjoituskauden jälkeen oli sotilaskoulutuksen puolella, ja palkkiona aherruksesta oli kurssin priimuksen arvonimi. Näin palveluksen lopuksi kävin vielä kerran Santahaminassa hakemassa kuuluisan priimuksen miekan, joka on alitajuisesti ollut haaveissani jo varsin nuorelta iältä saakka - siitä saakka, kun sain miekan olemassaolosta upseerienoltani kuulla.

Kouluttajat ylil Janne Tuhkalainen ja vääp Timo Varis suostuivat kuviin tuoreen vänrikin kanssa.

RUK priimus ja saapumiserän paras urheilija, maailman mestari alik Aleksi Karppinen.

Palveluksesta lumilajijoukkueessa ei voi juuri negatiivista sanaa sanoa. Järjestelmä on jo nyt ensimmäisen saapumiserän kohdalla ollut hyvin toimiva, ja sitä kehitetään palautteen pohjalta jatkuvasti. Hiihtolajien urheilijalle ei parempaa paikkaa ole. Treenaamaan pääsee, palautuminen onnistuu, kun hallitsee oman kroppansa ja ajankäyttönsä, ja sotilaskoulutuksen laatu on varmasti valtakunnallisestikin huippuluokkaa. Lumilajijoukkueen saapumiserä 3/14 keräsi kiitosta koulutustasonsa ja asenteensa puolesta niin omilta kouluttajiltaan, kuin myös tiedustelukomppanian peruslinjan kouluttajilta, komppanian päälliköltä ja aina pataljoonan komentajalta.

Reservissä jatketaan samalla levelillä kukin omalla tavallaan ja tahollaan. Kiitos ja kuittaus! Hieno porukka, paljon hienoja muistoja!

Totaalista sotaa

Kisakausi päättyi, ja sota alkoi. Viimeisten SM-kisojen jälkeen jäi viikko palautumisaikaa, ja sitten lyötiin rinkka täyteen, hihnat tiukalle, lumipuku päälle, ja paineltiin metsään.

Vihollinen hyökkäsi etelästä Kajaania kohti, ja urheilujoukkue joutui tiedustelukoulutettuna joukkona luonnollisesti tiedusteluryhmän tehtäviin. Ensimmäisellä viikolla oli kyllä suorastaan mukavaa olla metsässä, sillä sää suosi suurimman osan aikaa, ja tekeminen oli mielekästä - välillä enemmän, välillä taas vähemmän. TH4 huipentui vihollisen toisen portaan kärkijoukkojen väijyttämiseen ryhmän voimin strategisessa pisteessä Kajaanin eteläpuolella. Ajoneuvot yllätettiin, eikä hämmentyneellä jalkaväellä ollut juuri mahdollisuutta huippukuntoisia hiihtäjäsissejä vastaan. Takaa-ajopartio tuhottiin vielä nopealla ja tehokkaalla tuliylläköllä, ja jonkin ajan kuluttua saatiin kuulla vihollisen vetäytyvän Kajaanista. Niin urheilujoukkuekin sai palata huoltotoimiin kotivaruskuntaansa.

Rajavartioston kaukopartioiden mukaan tilanne ei kuitenkaan ollut vielä ohi, vaan vihollinen keskitti joukkojaan uuteen yritykseen Kajaanin valtaamiseksi. Tiedustelijoiden käskettiin valmistautua uuteen tehtävään, ja urheilujoukkue käytti viikonlopun tehokkaaseen palautumiseen ja huoltotoimiin. 

TH5 oli vuorossa, ja urheilujoukkue eli 4. tiedusteluryhmä pakkasi varusteensa, ja painui korpeen. Kuusikon keskellä saimme perustaa tukikohtamme ja tähystyspaikkamme rauhassa, hyvässä suojassa vihollisen lennokki- ja partiotiedustelun katseilta. Oma lennokkitiedusteluryhmä oli lisäksi havainnut vihollisen johtoportaan ryhmittyneen alueelle, joka sijaitsi varsin lähellä urheilujoukkueen aluetta. Siksi valmistauduimme häiritsemään johtamispaikan toimintaa, ja tiedustelimme ahkerasti, mitä kohdealueella tapahtui ja liikkui.

Jos TH4:n keli oli mainio, niin TH5:n aikana nähtiin kaikki mahdollinen, mitä taivaalta voi tulla. Satoi lunta, satoi vettä, välissä pudotteli rakeita ja jäätävää tihkua, joka kasteli ja jäädytti kaikki vaatteet hetkessä. Häirintäiskun toteuttamista edeltäneenä yönä maahan ja puihin ilmestyi paksu kerros litimärkää, todella nihkeää räntä-lumi sekoitusta. Sukset eivät siinä juuri huilanneet, ja häirinnän suorittaminen osoittautui fyysisesti erittäin raskaaksi. Henkisesti vahva ja hyväkuntoinen joukkomme kuitenkin suoritti annetun tehtävän kunnialla, ja irtautui vihollisen alueelta tappioita kärsimättä. 

Vihollinen oli kykenemätön jatkamaan toimintaansa alueella johtamispaikkansa kärsittyä mittavia tappioita, ja oli siten pakotettu vetämään iskuportaansa Kajaanista. Oma operatiivinen yhtymä aloitti vastahyökkäyksen, jolla vihollinen Kainuun alueella torjuttiin ja lyötiin takaisin. Urheilujoukkue palasi hiihtäen kasarmille väsyneenä, mutta kunniakkaasti taistelleena ja tappiota kärsimättä.

Niin sodittiin pari viikkoa, ja ryhmän johtajan näkökulmasta ei tarvitse hävetä omasta tai ryhmän puolesta. Urheilujoukkue on täyttänyt koko palveluksen ajan paikkansa osana isänmaan puolustusvoimia, ja väitän että on vähintään yhtä iskukykyinen kuin mikä tahansa peruskoulutettu joukko, ja monilta osin jopa paremmin valmis. Fysiikka ei petä, ja kanttikin kestää, ja tiedustelijan perustaidot hallitaan. Jos joku tulee sanomaan, ettei urheilujoukkue ole suorittanut kunnon varusmiespalvelusta, hän ei tiedä mistä puhuu!

Yllä kuvassa todelliset taistelijat; alik Klinga(vas.ylä), alik Joensuu, alik Uusitalo, kers Erola (RVJ), Kok Aikio (RJ), alik Loukkaanhuhta, alik Peltoniemi, alik Mäkelä, alik Karppinen(vas.ala), alik Sarkkinen, alik Hilden, alik Tuomala ja alik Tyni.