Pitkä aika punkassa

Ei tässä tosiasiassa ihan olla makoiltu, vaikka fiksu mies olisi minun tilanteessani sitä kyllä yrittänyt. Olen nimittäin yhä tälläkin hetkellä erittäin sitkeän yskän kourissa. Flunssa iski intin alkuvaiheessa cooperin jälkeen (3350m), mutta helpotti sopivasti Jukolaan. Pitkän yön juostuani nukuinkin kaksi seuraavaa yötä en-niin-hyvin teltassa, ja paketti oli valmis. 

Jukolan jälkeisellä viikolla iski lievä kurkun aristus, treenit laitoin heti seis. Sotilaskoulutuksesta en kuitenkaan tahtonut sluibailla, etten jäisi jälkeen. Ihan levoksi ei ryömimistä, konttaamista, syöksymistä ja marssimista rynkky kaulassa ja tetsarit niskassa voi sanoa, ja siitäkös flunssa innostuu.

Yhden harjoitusviikon olen flunssanikin aikana tehnyt, kun se tuntui helpottavan. Kyseessä oli urheilukoulun valmennuskurssiviikko Kisakallion urheiluopistolla, sekä sen perään Imatralla SK Vuoksen maailmancupmaastoissa  järjestetty kaikkien valmennusryhmien "skiO-weekend". Mielestäni tein hyviä treenejä, mutta ei se tietenkään terveyttä edistänyt. Sain kuitenkin sentään hiihtosuunnistustaidolle ärsykettä, kun hiihtelin rullilla kevyesti lintulauta kaulassa.

Nyt minun on kuitenkin saatava taas tilanne hallintaan. Kuudessa viikossa urheilukoulu on jo tarjonnut treeniaikaa enemmän kuin toivoa saattoi,  mutta tuntitolkulla sitä on valunut hukkaan. Sydänlihastulehdusta en halua, eräs huippusuunnistaja on sellaisen jo Kainuun  prikaatissa väärään aikaan liikaa treenaamalla hankkinut. Hän toipui siitä, hän juoksee perjantaina suunnistuksen MM-kisoissa Italiassa keskaria, hän on OMa Taivainen. Ei silti kuulu minun haluamaani polkuun. Siksi en tällä viikolla paljon liikuntaa enää aio harrastaa. 

Harras toiveeni on, että ensi viikolla olen terve, ja pystyn ottamaan kaiken irti Pikku-Syötteellä järjestettävästä valmennusleiristä. Lauantaina seuraan vielä katsomosta, miten nuoret suunnistajat suhtautuvat suunnittelemiini ratoihin Rukan rinteillä. Lupaan ainakin hienoja maisemia lähtöpaikalta! Maastokin on aika mainio. Niin että myös te, jotka ette ole ilmoittautuneet kisoihin, ei muuta kuin kuntosuunnistuskarttoja hommaamaan! Fin5 tunnelma on finaalipäivänä takuulla korkealla Rukan stadionilla. Nähdään siellä!

Kiire odottamaan

Sellaista on nyt ollut muutama viikko. Vaikka ei voi sanoa, että meidän 14 hengen joukkueen tynkämme olisi ollut missään tavanomaisessa alokasosaston osaksi koituvassa höykytyksessä.

2.6. minä ja 13 muuta lumilajien urheilijaa astuimme varusmiespalvelukseen Kainuun prikaatissa, Suomen suurimmassa joukko-osastossa Kajaanissa. KaiPr on muuten myös kaikilla mittareilla Suomen paras joukko-osasto, ja jos nyt vielä vähän sallitaan kehuskelua, niin jääkäripataljoonan kärki, tiedustelukomppania on koko prikaatin paras perusyksikkö. Näin meille on vakuuteltu vähän joka suunnasta, myös TiedKo:n ulkopuolelta, joten täytyy sen olla totta. 

Urheilukoululaiselle palvelukseen tulee tiettyjä etuisuuksia, kuten palvelusaikaa, joka on varattu harjoitteluun, sekä harjoitusolosuhteet, jollaisia en ole ennen nähnyt tai kokenut. Lisäksi jokainen varusmies osallistuu valmennuskurssiin, jossa olen muuten tällä hetkellä, ja tutustuu siellä muiden lajien saman ikäryhmän urheilijoihin. Tällä viikolla Kisakallion urheiluopistolla on pyörinyt 68 eri lajien urheilijaa. Lajeja on edustettuna pitkälti toista kymmentä, joukossa on joukkue- ja yksilölajeja, taito- ja kestävyyslajeja aina maastohiihdosta kamppailuun ja jääkiekkoon. 

Valmennuskurssi on tarjonnut viikon mittaisen katkon sotilaallisempaan arkeen kasarmilla. Huomenna loppuu tämä riemu, ja viikonloppuloman jälkeen herätään taas Hoikankankaalta komentoon: "JOUKKUEELLA HERÄTYS!!!!" Kolmessa viikossa olemme oppineet sotilaan perustaitoja, joita en käy erittelemään kummemmin, mutta rynnäkkökivääri on tullut tutuksi, ja metsäänkin on päästy jo ryönäämään. Tämä tarkkuus riittäköön; jokainen armeijan käynyt tietää peruskoulutuskauden sisällön, ja niille, joilla tämä lysti on edessä, pitää jättää jotain jännitettävää!! ;) 

Ennen valmennuskurssia sotilasarkeen tuli vaihtelua kotiväen päivänä, jolloin luonani vierailivat äiti, mummo ja vaari, nuorin veli Valtteri, sekä inttileskeni Ella. Oli mukavaa, kun kävitte! Vala on 4.7. Tervetuloa silloinkin!

Niin. Nyt on jo 26.6. eli alokasaika loppuu jo reilun viikon päästä! Valan jälkeen viimein saamme ripustaa joukko-osastotunnuksen vasempaan hihaamme, ja voimme kutsua itseämme jääkäreiksi. Sen jälkeen voin jo ehkä näyttää nenääni kotopuolessakin. Kuusamossa en ole palveluksen alettua käynyt. Tuleva viikonloppu kuluu Imatralla hiihtosuunnistusta harjoitellessa. Kaikkien ryhmien yhteinen skiO-weekend kutsuu! 

Fin5-viikolla nähdään, sillä lomille pääsen valan jälkeen, ellen aivan mahdottomia töhöile. Siihen asti... "JOUKKUE, VALMISTAUTUKAA SULKEISHARJOITUKSEEN, TÄHÄN AIKAA VIISI MINUUTTIA!! TOIMIKAA!!!

Vapaa matkustaja

IKuusamossa on mielestäni ihan kiva asua. Se on mukavan pieni, rauhallinen paikka, jossa treeniolosuhteet ovat kohdallaan. Joskus on kuitenkin kiva käydä vähän reissun päällä, ja niimpä päätin ryhtyä tuumasta toimeen, kun olin vielä vapaa matkustamaan. Se vapaus nimittäin loppui yhdessä toukokuun kanssa ja nyt olen jo armeijan kurkkusalaateissa. Siinä syy pitkään hiljaisuuteen täällä blogissa... 

Lauantaina 10.5. kello 17:00 istuin Finnairin A319:n kyydissä, kun se kohosi ylväästi Helsinki-Vantaan lentokentältä päämääränä Berliini. Vieressäni istui maailman paras matkaseura (esitelty yllä kuvassa), joten reissusta tulikin sitten mitä mainioin. En valitettavasti viitsi nyt kirjoittaa tänne mitään virallista matkapäiväkirjaa, vaan tyydyn selostamaan juonen lyhyesti, ja lisäämään hieman maisemakuvia. 

Ensimmäinen puoli reissua vietettiin Saksan Thüringenin alueella maan keskiosissa. Siellä saimme majapaikan hyvien ystäviemme, Wantzlöbenin nelihenkisen perheen vieraina. Thüringenin päiviin kuului vaellusta, rullahiihtoa, jopa vähän suunnistusta, sekä sightseeingiä ja kaupunkiseikkaulua.

Matkan toinen puolikas kului Berliinissä, jonne matkustimme junalla Eisenachista. Lippujen hinta oli suorastaan järkyttävä, sillä opiskelija-alennusta ei tunnettu. Muuten päivät Berliinissä olivat onnistuneita. Sää suosi, fiilis oli hyvä, ja liikenne pelasi. Hotellimme oli parinkymmenen metrin päässä Bülowstraßen U-bahn (metro) -asemalta. U2 meni siitä suoraan keskustaan Potsdamerplatsille ja niin edelleen. Vierailimme monissa tärkeimmissä kohteissa, ja söimme varsin kohtuullisissa ravintoloissa. 

Paluulento oli 17.5. kello 20:10. Kotimaan kamaralle astuimme hiukan ennen kymmentä. Sieltä yhteinen matka jatkui junalla Turkuun, jossa saimme nukkua tutussa sängyssä vielä yhden yön - tai sen mitä yöstä oli jäljellä, kun pääsimme viimein perille...

Reissu oli loistava, mutta vielä en ehtinyt huokaista helpotuksesta. Kotiin pääsin vasta SM-keskarin jälkeen, ja sitten piti järjestellä jo lakkiaisia. Niistä lisää ehkä jossain välissä, kun seuraavan kerran ehdin naputella niinkin tärkeitä tekstejä kuin blogikirjoituksia täällä kasarmin varjoissa. Terveisiä Hoikankankaalta!

Kevään ensimmäinen opetus

Harjoittelu ensi talveen alkoi tosissaan viime viikolla. Maanantain ja tiistain ajan treenasin Imatralla SK Vuoksen vieraana, kuten joitain vuosia sitten tapasin tehdä jatkuvasti. Ohjelmaan kuului muutama hyvä sprinttitreeni, sekä kevennettynä juuri sopivan tehokas 'Tarjan jumppa'. Keväällä laiminlyödyt ylävartalon lihakset muistuttivat äkäisinä olemassaolostaan ja tarpeestaan saada asianmukaista harjoitusta. Anteeksi kädet, kyljet, vatsa ja selkä! Lupaan parantaa tulevina viikkoina teidänkin tilannettanne!

Sprinttiteema, kuten suunnistus ylipäänsä, on kuitenkin ennen kaikkea jalkoja huomioivaa treeniä, ja sitä jatkoi vappupäivänä Raision räntäisessä aamussa Mehiläinen-sprintti, joka avasi myös kesän huippuliigan ja suunnistuksen tv-kauden. Suunnistuksellisesti helpohko kisa oli fyysisesti raju, sillä simppeli suunnistaminen kysyi kovaa vauhtia. Sain jalkani ongelmitta hapoille sekä karsinnassa että finaalissa, joskaan vauhtia ei silti irronnut. Järjestäjien tekemistä virheistä saa varmasti riittävän hyvän käsityksen suunnistus.net -sivusolta, joten en käy niitä tähän listailemaan. Ihan putkeen ei kumminkaan mennyt. Samaan aikaan kuin kulisseissa sählättiin karttojen ja rastinmääritteiden kanssa, antoi maailmanmestari Janne Salmi (täysin oikeutetusti) suullista sapiskaa kevään EM-kisojen järjestäjille. Hivenen surkuhupaisaa...

Suunnistuksen parissa jatkoin 1.-4. päivä Kuopiossa seuran Jukolanleirillä, jonka järjestelyistä olin oikeastaan itse vastuussa. Järkevä urheilija olisi siinä vaiheessa läntännyt lämmittelytakin päälleen ja toiminut päivän ajan valmentajana itse lepäillen, mutta enpäs malttanut, vaan yllätin itseni jo perjantaina iltapäivästä osallistumassa viiden minuutin mittaisiin takaa-ajovetoihin. Mikäs sen parempaa palauttelua edellisen päivän kisasta? Liikaa tehoja johtaa yliväsymykseen ja vastustuskyvyn alenemiseen. Lauantaina olikin jo flunssaista...

Tämän treenikauden ensimmäistä monttua ei siis tarvinnut pitkään odotella. Torstaina pääsin viimein hierojalle, ja jumia oli vaikka muille jakaa. Seuraavaksi luvassa on maisemanvaihdos. Tänään lennän Helsinkiin, josta huomenissa liitelen yhdessä Ellan kanssa lomalle Saksaan. Edessä on viikko Keski-Eurooppaa, ja kielitaitoa... Jospa siellä onnistuisin välttämään yliharjoittelun, mutta myös laiskistumisen... Tehot kuriin, painot esiin ja core koville. Ja väliin vähän rullahiihtoa, sekä kevyttä juoksentelua. Ja pitkä lenkki! Näistä ajattelin rakentaa ensi viikon.

Suunnistuskevät

Taas on tullut pieni tauko tähän bloggaamiseen. Sinä aikana olen kokolailla suunnannut ajatukset pois viime kaudesta. Lyhyen ylimenokauden aikana ehdin käydä kokonaiset KAKSI KERTAA Rukalla laskemassa: se on kaksi kertaa enemmän kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana yhteensä!!

Lisäksi ehdin kellauttaa pari pitkää hiihtolenkkiä huippukeleissä.

Nyt puhkuvat jo uudet tuulet, sillä ensi vuonna edessä on pääsarja. Tuleva vuosi on muutenkin hyvin erilainen, sillä kesällä alkaa myös varusmiespalvelus - tietoa ei vielä ole tullut, mutta toivottavasti urheilukoulussa. Tässä hieman yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea olen ehtinyt/ehdin puuhastella ennen kuin inttiarki koittaa.

En jätä kesäsuunnistushommia tänäkään vuonna. Tavoitteeni ovat Jukolanviestissä ja SM-sprintissä, ja suunnistusharjoitelu on käynnissä. Hiljainen viikko kului Turussa AV-leirillä, tulevana viikonloppuna edessä on FinnSpring (molemmissa majoituksestani vastaa ystävällisesti turkulaisopiskelijani Ella) ja sen jälkeen suuntaan Imatralle omalle sprinttileirille, ja vappupäivän M-sprintin jälkeen leireillään vielä Kuopiossa KEV:n jukolanleirillä. Tässä välissä olen myös viimeistellyt lasten ratoja ensi kesän Fin5 rastiviikolle Rukan maisemiin. Pakko mainostaa sitäkin tässä: mainiot kisat luvassa!

Kevään viimeisen loman teen yhdessä kuvissakin esiintyvän Ellani kanssa Saksaan. Siellä ei silti ole tarkoitus pysyä täysin erossa suunnistushommista ja harjoittelusta. Määrällisesti viikko kuitenkin on kevyt. 

Saksasta tulon jälkeen käyn Jyväskylässä yliopiston pääsykokeissa. Kaikkia tuntuu kovasti yllättävän, ettei hakukohteeni olekaan liikuntatieteellinen. Sen sijaan hain opiskelemaan suomenkieltä, ensisijaisesti opettajakoulutukseen. Kovin suuria paineita en kuitenkaan pääsykokeista ota, pääsen jos pääsen. Motivaatio hakea on hieman alhaalla, ja sitä vain latistaa pakkopolitiikka, jota tässä maassa on alettu ajaa. Siitä voisi kirjoitaa blogin jos toisenkin, mutta jääköön tällä kertaa sikseen...

Niin, lukio siis loppui, haen yliopistoon. Valkolakki painuu päähäni hyvin suurella todennäköisyydellä 31.5. Siitäkään ei ole vielä virallista varmuutta, mutta reputtaminen edellyttää kyllä suurta epäonnistumista paitsi minulta, myös esitarkistuksen tehneiltä opettajilta. Alustavan arvion mukaan avoimena olevat pakolliset kokeet olisivat L, L ja E. 

Niin... Jännittävä kevät monessa suhteessa. Mikä olisi sen parempaa? Aurinkoista ja lämmintä, jännityksen täyteistä kevättä muillekin!!

Hiihdetään! - Eipäs sittenkään!

SM-viikonlopun päätteeksi, kun erikoispitkän loppuvenytys oli tehty, ja meno oli ollut koko viikonlopun äärimmäisen tahmeaa, päätin jo, että tämä kausi on paketoitu. Kisasukset vain suksivaraston hyllylle odottamaan ensi talven lumia ja ajatus kesäsuunnistukseen ja pk-kauteen. Toisin kuitenkin kävi, tai näytti käyvän.

Nimittäin alkuviikosta sain puhelun KEV:n hiihtojaoston valmennuspäälliköltä, joka tiedusteli valmiuksiani hiihtää tänään lauantaina Suomen Cupin finaaliviikonlopun viestissä Rukalla. Pahimmasta väsymyksestä toipuneena ja enimmät harmistukset karistelleena lupauduin, ja muutin viikolle suunnittelemani perustreenit kisaan valmistaviksi, ja tekniikassa painotin perinteistä, jolla viestikin hiihdettäisiin. Vaikean alun jälkeen vuorohiihto alkoikin sitten sujua

Torstaina hiihdin kahden tunnin treenin Rukalla, ja siihen sisältyi viiden kilometrin kiihtyvä vk-maukka. Vaikka suksen pohjassa ässehtivä tehopitomälli imikin kaikki kaarnan palat ja naavatupot, tuntui hiihto erittäin hyvältä - silloinkin, kun tuntui pahalta. Lihaksisto oli tiistain hieronnan jäljiltä irtonainen, viikonlopun raskas kisatripla oli avannut koneen sopivasti, ja pari hyvin toteutettua pertsan lenkkiä olivat palauttaneet tekniikan lihasmuistiin (ainakin kohtuullisesti). Kaikenkaikkiaan hakattuani viimeisen minuutin silmät sumeana ylämäkeen saatoin todeta, että nyt hiihto viimein on virkeää! Olisi vain saanut olla Kommatissakin, mutta taudille ei voi mitään, ja tauti tappoi kaikki viimeistelymahdollisuudet. 

Niin... Taudille ei voi mitään. Eilen tuli sitten puhelu, että viestijoukkueista on nyt miehiä kaatunut vuoteeseen niin, ettei minun tarvitsekaan startata. Jaahas, ei sitten! Hyvä kulku meni siis vähän hukkaan, mutta eipä se mitään. Jättäydyin sivuun ja suuntasin Suomen Cupin sijaan toiseen urheilun surtapahtumaan - toppatakkimieheksi. Käylän koululla hiihdettiin Hippo-hiihdot, ja pakko myöntää, että siinä on urheilua parhaimmillaan! Iloinen, rento meininki, ja kannustus on innokkaampaa kuin missään totisessa mestaruuskisassa. Ja tietysti kisamakkara ja -munkki kuuluvat asiaan.

Olkoonkin, että itse en päässyt hiihtämään, niin Valtteri pääsi! Perjantaina pikkuveli kisasi koulunmestaruuskisoissa, ja tänään Hippo-hiihdoissa. Molemmista tuomisina oli kultamitali, mutta mukava on huomata, että kymmenen minuuttia kisan jälkeen mitali ei enää ole mielessä, vaan kavereiden kanssa leikitään täyttä päätä. Se juuri on tärkeää: ei saa jäädä hautomaan menneitä juttuja, vaan pitää elää hetkessä. Niimpä minäkin taidan nyt lähteä peruslenkille, kun kisastarttia ei sitten tullut. 

Suomen neljänneksi paras

Sellaisen päätelmän voi tehdä tämän viikonlopun perusteella. Tuomala, Uusitalo ja Karppinen paukuttivat Kommatin rinteillä paremmin, eikä siinä sen kummempaa.

Perjantaina oli sprintti. Oli aika nihkeä keli, ainakin minun suksissa. Hiihtovauhti olisi ehkä pronssiin riittänyt, mutta tulin tehneeksi ikävän pummin 7-8 välillä. Muuten suunnistus meni aikalailla nappiin, mutta sairastelun ja urheilukoulureissun vuoksi minkäänlaista vireyttä ei ollut fyysisellä puolella. Tuloksena neljäs sija.

Lauantaina oli rankka ja pitkä keskimatkan kisa, keli oli edelleen nihkeä ja Kommattivaaraan noustiin kolme kertaa. Itse valitsin loivat ja jyrkät nousut aina juuri väärässä kohtaa ja taisin hävitä nelisen minuuttia juuri reitinvalinnoilla. Sujuvuus oli kohtuullista, ja pummeilta vältyin, mutta muutaman kerran olin todella huonossa paikassa rähmälläni vauhtini menettäen. Tuloksena neljäs sija. 

Tänään sunnuntaina kisattiin 30 kilometrin erikoispitkä kisa. Jo lähtövauhdissa totesin, että Jyri ja Misa hiihtävät liian kovaa jotta minä siinä pysyisin, mutta arvelin onnistuneen kisan riittävän pronssiin. Haaveet onnistumisesta sai kuitenkin haudata 2-3 välin jälkeen. Mielestäni optimireitin valittuani ryssin toteutuksessa, kun en ollut aivan täysin ajan hermoilla eräässä y-risteyksessä (jota en siis ollenkaan huomannut), ja seurauksena oli puolentoista kilometrin kierto, ja romahdus kärkikolmikosta kymppisakin reunamille. Tasaista matkavauhtia hiihtämällä varsin virheetön loppumatka nosti minut syvimmästä suosta, mutta mitalit olivat jo kaukana karussa. Perhosilla tein tarkkaa työtä, ja lopun rajut nousut selvitin kunnialla. Maaliin sain hiihdellä: ketään ei ollut edessä tai takana. Tuloksena neljäs sija.

Eli eipä tarvitse spekuloida. Tänä talvena ei minua huolittu SM-kisoissa kertaakaan podiumille, vaan olen sarjassani Suomen neljänneksi paras hiihtosuunnistaja. Toisaalta kyrsii hieman, että kaikki SM-kisat ajoittuivat samaan viikonloppuun. Yksi vatsatautipäivä tuhosi näin kaiken. Vaan turha on jossitella, tuloslista puhuu totuuden sanoja, ja siihen on taivuttava. Treenaaminen ensivuotta ja miesten pääsarjaa varten käynnistyy tästä.

Kiitos ja kuittaus, hyvää loppukevättä kaikille!