Kevään ensimmäinen opetus

Harjoittelu ensi talveen alkoi tosissaan viime viikolla. Maanantain ja tiistain ajan treenasin Imatralla SK Vuoksen vieraana, kuten joitain vuosia sitten tapasin tehdä jatkuvasti. Ohjelmaan kuului muutama hyvä sprinttitreeni, sekä kevennettynä juuri sopivan tehokas 'Tarjan jumppa'. Keväällä laiminlyödyt ylävartalon lihakset muistuttivat äkäisinä olemassaolostaan ja tarpeestaan saada asianmukaista harjoitusta. Anteeksi kädet, kyljet, vatsa ja selkä! Lupaan parantaa tulevina viikkoina teidänkin tilannettanne!

Sprinttiteema, kuten suunnistus ylipäänsä, on kuitenkin ennen kaikkea jalkoja huomioivaa treeniä, ja sitä jatkoi vappupäivänä Raision räntäisessä aamussa Mehiläinen-sprintti, joka avasi myös kesän huippuliigan ja suunnistuksen tv-kauden. Suunnistuksellisesti helpohko kisa oli fyysisesti raju, sillä simppeli suunnistaminen kysyi kovaa vauhtia. Sain jalkani ongelmitta hapoille sekä karsinnassa että finaalissa, joskaan vauhtia ei silti irronnut. Järjestäjien tekemistä virheistä saa varmasti riittävän hyvän käsityksen suunnistus.net -sivusolta, joten en käy niitä tähän listailemaan. Ihan putkeen ei kumminkaan mennyt. Samaan aikaan kuin kulisseissa sählättiin karttojen ja rastinmääritteiden kanssa, antoi maailmanmestari Janne Salmi (täysin oikeutetusti) suullista sapiskaa kevään EM-kisojen järjestäjille. Hivenen surkuhupaisaa...

Suunnistuksen parissa jatkoin 1.-4. päivä Kuopiossa seuran Jukolanleirillä, jonka järjestelyistä olin oikeastaan itse vastuussa. Järkevä urheilija olisi siinä vaiheessa läntännyt lämmittelytakin päälleen ja toiminut päivän ajan valmentajana itse lepäillen, mutta enpäs malttanut, vaan yllätin itseni jo perjantaina iltapäivästä osallistumassa viiden minuutin mittaisiin takaa-ajovetoihin. Mikäs sen parempaa palauttelua edellisen päivän kisasta? Liikaa tehoja johtaa yliväsymykseen ja vastustuskyvyn alenemiseen. Lauantaina olikin jo flunssaista...

Tämän treenikauden ensimmäistä monttua ei siis tarvinnut pitkään odotella. Torstaina pääsin viimein hierojalle, ja jumia oli vaikka muille jakaa. Seuraavaksi luvassa on maisemanvaihdos. Tänään lennän Helsinkiin, josta huomenissa liitelen yhdessä Ellan kanssa lomalle Saksaan. Edessä on viikko Keski-Eurooppaa, ja kielitaitoa... Jospa siellä onnistuisin välttämään yliharjoittelun, mutta myös laiskistumisen... Tehot kuriin, painot esiin ja core koville. Ja väliin vähän rullahiihtoa, sekä kevyttä juoksentelua. Ja pitkä lenkki! Näistä ajattelin rakentaa ensi viikon.

Suunnistuskevät

Taas on tullut pieni tauko tähän bloggaamiseen. Sinä aikana olen kokolailla suunnannut ajatukset pois viime kaudesta. Lyhyen ylimenokauden aikana ehdin käydä kokonaiset KAKSI KERTAA Rukalla laskemassa: se on kaksi kertaa enemmän kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana yhteensä!!

Lisäksi ehdin kellauttaa pari pitkää hiihtolenkkiä huippukeleissä.

Nyt puhkuvat jo uudet tuulet, sillä ensi vuonna edessä on pääsarja. Tuleva vuosi on muutenkin hyvin erilainen, sillä kesällä alkaa myös varusmiespalvelus - tietoa ei vielä ole tullut, mutta toivottavasti urheilukoulussa. Tässä hieman yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea olen ehtinyt/ehdin puuhastella ennen kuin inttiarki koittaa.

En jätä kesäsuunnistushommia tänäkään vuonna. Tavoitteeni ovat Jukolanviestissä ja SM-sprintissä, ja suunnistusharjoitelu on käynnissä. Hiljainen viikko kului Turussa AV-leirillä, tulevana viikonloppuna edessä on FinnSpring (molemmissa majoituksestani vastaa ystävällisesti turkulaisopiskelijani Ella) ja sen jälkeen suuntaan Imatralle omalle sprinttileirille, ja vappupäivän M-sprintin jälkeen leireillään vielä Kuopiossa KEV:n jukolanleirillä. Tässä välissä olen myös viimeistellyt lasten ratoja ensi kesän Fin5 rastiviikolle Rukan maisemiin. Pakko mainostaa sitäkin tässä: mainiot kisat luvassa!

Kevään viimeisen loman teen yhdessä kuvissakin esiintyvän Ellani kanssa Saksaan. Siellä ei silti ole tarkoitus pysyä täysin erossa suunnistushommista ja harjoittelusta. Määrällisesti viikko kuitenkin on kevyt. 

Saksasta tulon jälkeen käyn Jyväskylässä yliopiston pääsykokeissa. Kaikkia tuntuu kovasti yllättävän, ettei hakukohteeni olekaan liikuntatieteellinen. Sen sijaan hain opiskelemaan suomenkieltä, ensisijaisesti opettajakoulutukseen. Kovin suuria paineita en kuitenkaan pääsykokeista ota, pääsen jos pääsen. Motivaatio hakea on hieman alhaalla, ja sitä vain latistaa pakkopolitiikka, jota tässä maassa on alettu ajaa. Siitä voisi kirjoitaa blogin jos toisenkin, mutta jääköön tällä kertaa sikseen...

Niin, lukio siis loppui, haen yliopistoon. Valkolakki painuu päähäni hyvin suurella todennäköisyydellä 31.5. Siitäkään ei ole vielä virallista varmuutta, mutta reputtaminen edellyttää kyllä suurta epäonnistumista paitsi minulta, myös esitarkistuksen tehneiltä opettajilta. Alustavan arvion mukaan avoimena olevat pakolliset kokeet olisivat L, L ja E. 

Niin... Jännittävä kevät monessa suhteessa. Mikä olisi sen parempaa? Aurinkoista ja lämmintä, jännityksen täyteistä kevättä muillekin!!

Hiihdetään! - Eipäs sittenkään!

SM-viikonlopun päätteeksi, kun erikoispitkän loppuvenytys oli tehty, ja meno oli ollut koko viikonlopun äärimmäisen tahmeaa, päätin jo, että tämä kausi on paketoitu. Kisasukset vain suksivaraston hyllylle odottamaan ensi talven lumia ja ajatus kesäsuunnistukseen ja pk-kauteen. Toisin kuitenkin kävi, tai näytti käyvän.

Nimittäin alkuviikosta sain puhelun KEV:n hiihtojaoston valmennuspäälliköltä, joka tiedusteli valmiuksiani hiihtää tänään lauantaina Suomen Cupin finaaliviikonlopun viestissä Rukalla. Pahimmasta väsymyksestä toipuneena ja enimmät harmistukset karistelleena lupauduin, ja muutin viikolle suunnittelemani perustreenit kisaan valmistaviksi, ja tekniikassa painotin perinteistä, jolla viestikin hiihdettäisiin. Vaikean alun jälkeen vuorohiihto alkoikin sitten sujua

Torstaina hiihdin kahden tunnin treenin Rukalla, ja siihen sisältyi viiden kilometrin kiihtyvä vk-maukka. Vaikka suksen pohjassa ässehtivä tehopitomälli imikin kaikki kaarnan palat ja naavatupot, tuntui hiihto erittäin hyvältä - silloinkin, kun tuntui pahalta. Lihaksisto oli tiistain hieronnan jäljiltä irtonainen, viikonlopun raskas kisatripla oli avannut koneen sopivasti, ja pari hyvin toteutettua pertsan lenkkiä olivat palauttaneet tekniikan lihasmuistiin (ainakin kohtuullisesti). Kaikenkaikkiaan hakattuani viimeisen minuutin silmät sumeana ylämäkeen saatoin todeta, että nyt hiihto viimein on virkeää! Olisi vain saanut olla Kommatissakin, mutta taudille ei voi mitään, ja tauti tappoi kaikki viimeistelymahdollisuudet. 

Niin... Taudille ei voi mitään. Eilen tuli sitten puhelu, että viestijoukkueista on nyt miehiä kaatunut vuoteeseen niin, ettei minun tarvitsekaan startata. Jaahas, ei sitten! Hyvä kulku meni siis vähän hukkaan, mutta eipä se mitään. Jättäydyin sivuun ja suuntasin Suomen Cupin sijaan toiseen urheilun surtapahtumaan - toppatakkimieheksi. Käylän koululla hiihdettiin Hippo-hiihdot, ja pakko myöntää, että siinä on urheilua parhaimmillaan! Iloinen, rento meininki, ja kannustus on innokkaampaa kuin missään totisessa mestaruuskisassa. Ja tietysti kisamakkara ja -munkki kuuluvat asiaan.

Olkoonkin, että itse en päässyt hiihtämään, niin Valtteri pääsi! Perjantaina pikkuveli kisasi koulunmestaruuskisoissa, ja tänään Hippo-hiihdoissa. Molemmista tuomisina oli kultamitali, mutta mukava on huomata, että kymmenen minuuttia kisan jälkeen mitali ei enää ole mielessä, vaan kavereiden kanssa leikitään täyttä päätä. Se juuri on tärkeää: ei saa jäädä hautomaan menneitä juttuja, vaan pitää elää hetkessä. Niimpä minäkin taidan nyt lähteä peruslenkille, kun kisastarttia ei sitten tullut. 

Suomen neljänneksi paras

Sellaisen päätelmän voi tehdä tämän viikonlopun perusteella. Tuomala, Uusitalo ja Karppinen paukuttivat Kommatin rinteillä paremmin, eikä siinä sen kummempaa.

Perjantaina oli sprintti. Oli aika nihkeä keli, ainakin minun suksissa. Hiihtovauhti olisi ehkä pronssiin riittänyt, mutta tulin tehneeksi ikävän pummin 7-8 välillä. Muuten suunnistus meni aikalailla nappiin, mutta sairastelun ja urheilukoulureissun vuoksi minkäänlaista vireyttä ei ollut fyysisellä puolella. Tuloksena neljäs sija.

Lauantaina oli rankka ja pitkä keskimatkan kisa, keli oli edelleen nihkeä ja Kommattivaaraan noustiin kolme kertaa. Itse valitsin loivat ja jyrkät nousut aina juuri väärässä kohtaa ja taisin hävitä nelisen minuuttia juuri reitinvalinnoilla. Sujuvuus oli kohtuullista, ja pummeilta vältyin, mutta muutaman kerran olin todella huonossa paikassa rähmälläni vauhtini menettäen. Tuloksena neljäs sija. 

Tänään sunnuntaina kisattiin 30 kilometrin erikoispitkä kisa. Jo lähtövauhdissa totesin, että Jyri ja Misa hiihtävät liian kovaa jotta minä siinä pysyisin, mutta arvelin onnistuneen kisan riittävän pronssiin. Haaveet onnistumisesta sai kuitenkin haudata 2-3 välin jälkeen. Mielestäni optimireitin valittuani ryssin toteutuksessa, kun en ollut aivan täysin ajan hermoilla eräässä y-risteyksessä (jota en siis ollenkaan huomannut), ja seurauksena oli puolentoista kilometrin kierto, ja romahdus kärkikolmikosta kymppisakin reunamille. Tasaista matkavauhtia hiihtämällä varsin virheetön loppumatka nosti minut syvimmästä suosta, mutta mitalit olivat jo kaukana karussa. Perhosilla tein tarkkaa työtä, ja lopun rajut nousut selvitin kunnialla. Maaliin sain hiihdellä: ketään ei ollut edessä tai takana. Tuloksena neljäs sija.

Eli eipä tarvitse spekuloida. Tänä talvena ei minua huolittu SM-kisoissa kertaakaan podiumille, vaan olen sarjassani Suomen neljänneksi paras hiihtosuunnistaja. Toisaalta kyrsii hieman, että kaikki SM-kisat ajoittuivat samaan viikonloppuun. Yksi vatsatautipäivä tuhosi näin kaiken. Vaan turha on jossitella, tuloslista puhuu totuuden sanoja, ja siihen on taivuttava. Treenaaminen ensivuotta ja miesten pääsarjaa varten käynnistyy tästä.

Kiitos ja kuittaus, hyvää loppukevättä kaikille!

"Optimi"valmisteluilla SM-kisoihin

Kommatin SM-karkeloihin oli tarkoitus valmistautua huolella hyvissä olosuhteissa vailla huolen häivää. Kaikki sujui hyvin - lauantaihin 22.3. saakka. Silloin piti tehdä raju 15km kisanomainen rykäisy Rukan maisemissa, ja heittää sunnuntaina pitkä huoltolenkki siihen päälle. Eiköhän lauantai kulunut lopulta sohvan ja vessan väliä ravaten, kun äärimmäisen vaivalloinen oksennustauti otti vallan miehestä. 

Sunnuntaina olo oli voimaton ja veltto, joten treenejä ei auttanut silloinkaan tehdä, ja näin ollen tärkeimmäksi treenijaksoksi suunniteltu viikonloppu valui hukkaan. Eikä tarina hyvin jatku: maanantaina istuin neljä tuntia ranskan ylioppilaskirjoituksissa, ja sieltä suoraan pitkälle matkalle kohti Lahtea. Vaikka jätin kokeen tekemisen kello 13:00, matka kesti tiistain puolelle yöhön. Määränpää oli siis Hennalan varuskunnassa, jossa järjestettiin tiistaina urheilukoulun valintatestit.

Pääni ensi kesäkuusta alkaen niin kotoisaan kasarmituvan tyynyyn pääsin painamaan vasta 01:45, ja uni tuli vasta kahden jälkeen. Seuraava päivä ei ollut valmistautumisena sen parempi. Yhdeksästä neljään istuttiin vastaamassa optisille lomakkeille kysymyksiin kuten: "kuuletko ääniä, joita muut eivät kuule?" tai "oliko isäsi hyvä ihminen?" tai "tuntuuko sinusta usein siltä, että hsluaisit työntää jalkasi mutaan ja antaa mudan työntyä varpaidesi välistä?"

Istumiseen tarjosi tauon noin tunnin kestänyt fyysisten testien sessio, johon kuului pari tasajalkahyppyä, pieni ketteryysrata ja kymmenkunta minuuttia kestänyt "piip-"juoksutesti. Testien keveyttä en valita, sillä varsataudin jäljiltä ei minussa olisi juuri ollut paukkuja sen kummempiin rääkkeihin. 

Sellainen oli se treenipäivä, ja istuminen sai jatkoa läpi seuraavan yön kun matkustin yhdessä Jyri Uusitalon kanssa yöjunalla kohti pohjoista. Junan penkillä torkkuminen ei ehkä ollut myöskään optimaalista lihaksiston kuntouttamiselle taudin jälkeen; melko jumisena pääsin kotiin Rovaniemeltä vasta keskiviikkona iltapäivällä isän kyydillä.

Ja keskiviikon kevyt tunnin mittainen hiihtolenkki oli sekin aika kankea. Tänään en ehtinyt käydä tekemässä urilla viimeistä valmistelua kisoihin, mutta eipä se olisi siitä enää kummentunut. Toivotaan, että SM-sprintti riittää avaavaksi vedoksi keskarille ja erikoispitkälle. 

Jotain hyvääkin löytyy! Ylioppilaskirjoitukset loppuivat siihen ranskaan maanantaina ja koulu on sitä myöten selvä. Valkolakki tulee alustavien arvioiden mukaan päähän toukokuun 31. päivä, ja siitä jatketaan todennäköisesti 2.6. Kajaanissa alkavaan varusmiespalvelukseen. YO-todistuksen sisältökään ei suurella todennäköisyydellä anna aihetta häpeään, mutta en aio julkaista mitään ennakkospekulointia ennen kuin homma on selvä. 

Huomenna yhtäkaikki hiihdetään niin kovaa kuin reissumiehen raajoista lähtee, ja suunnistetaan tarkasti!

Hauskanpitoa hangilla

Auringon paiste, kirpakka pikku pakkanen, hisuteline rinnassa ja jääpintainen lumikerros metsässä. Siinä on lähtökohta keväistä, hauskaa hiihtosuunnistusta varten. Sellaista tarjoiltiin eilen Kainuun AM-hisukisoissa Puolangalla. Kisakeskuksessa oli tunnelma kohdillaan; hilpeää jutustelua, leikkisää uhoamista, ja kisaan lähdettäessä tiukkaa keskittymistä. Paikalla oli varsin laadukas osanotto: miesten pääsarjassa kisasi kolme maajoukkueurheilijaa, sekä muutama kokenut kehäkettu ja tänä talvena menestyny haastaja. Ja yksi nuorten maajoukkuevalmentaja!! Itseasiassa kärisijat menivät haastajalle ja kehäketulle, vasta sitten alkoi listasta löytyä maajoukkueurheilijoita. 

Vaatimattomia järjestelyjäkin ihailtiin oikein joukolla, alla olevassa kuvassa muunmuassa miesten vessana toiminut "kusipuu"...

Rata itsessään oli ex-maajoukkuehiihtosuunnistaja Teemu Könkään käsialaa, ja kisa oli nautinnollinen, vaikka mentalitetti olikin kesäsuunnistuksenomainen kantavalla hangella. Välillä se oli sitä sulalla maalla juostessa (sukset jalassa), mutta enin osa maastosta oli kuitenkin lumen peitossa. Olkoonkin, että kyse oli kisasta, niin koko ajan oli hauskaa. 

En tiedä oliko liiankin hauskaa, kun eroa voittaja Hyppölään tuli reilusti toista minuuttia, enkä kyllä virheisiin sortunut kuin parissa rastinotossa. Väliä tuolla ei nyt niin liene, SM-kisat ovat tulossa, ja salainen toiveeni on, ettei siellä olisi kantohankia. Hangella hiihtäminen on kyllä hauskaa, mutta kyllä hiihtosuunnistuksen idea on minun mielestäni mennä uria, eikä rastiväliviivaa pitkin. Varsinkin SM-kisoissa.

Mutta sitä on turha murehtia, sillä se ei ole urheilijan käsissä, Urheilija voi vain nauttia parhaansa mukaan olemassa olevista pienistä elämän iloista. Loppukevennyksenä mainittakoon, että kohtuullisen onnistunut kisasuoritus kuitattiin Teemun (Tauriaisen) kanssa kunnon pummilla kotimatkalla. Tuttu paluutie Kuusamoon ei ollutkaan tarpeeksi tuttu, ja Muhoksella alettiin vähän ihmetellä, että miten sitä tänne päädyttiin... Kiertoa tuli puolisentoista tuntia. Olisihan siinä kyltissä voinut lukea vaikka Jyväskylä, joten pahempaankin oli sentään varaa...

Onneksi on olosuhteet

Huh hellettä! Näin voisi melkein sanoa vuodenajan huomioon ottaen. Tänään ollaan sentään pari astetta pakkasella, mutta harvoin on maaliskuussa tarvinnut vielä kaivella kesän juoksupukua esille, ja liukastella koulutiellä luistimia kaipaillen.

Kahden viikon päästä pidetään (jos lumi ei ota asiakseen sulaa ennen sitä...) Sodankylässä hiihtosuunnistuksen kolmet SM-kisat. Tärkeisiin kisoihin haluaa tietysti valmistautua hyvin, ja Kuusamo onneksi tarjoaa olosuhteet siihen. Isä kiskoo kelkkahaalaria ylleen, joten ensiviikko kuluu kahta asiaa aktiivisesti harjoitellessa: hiihtosuunnistusta ja historiaa. Jälkimmäisessä on yo-kirjoitukset perjantaina. Edellämainitussa pitää saada taidot viriteltyä taas muutaman viikon tauon jälkeen. Kartanluku ja ketteryys kohdalleen, ja lihakset aktivointiin. Niillä pärjätään Kommatin rinteissä pitkälle. 

Niin, tässä sivussa myös pieni mainos, että Matkajoen urasto avataan vielä kerran harjoittelua varten, joten tervetuloa vain treenailemaan, jos hisuharjoittelu kiinnostaa. Huomenna on myös Puolangalla avoin AM-hisu. Sinne lähden testaamaan, mitä pitää vielä kahdessa viikossa tehdä.