Kausi avattu

Nyt on kausi virallisesti käynnissä. Kellokkaan luontokeskuksen ympäristössä yhteislähtönä käyty keskimatka, joka kisailtiin lämpöladun ympäristössä ja sisälsi osan Isometsän
noususta tasuriuraa myöten, mitätöitiin lopulta viallisten emiTagien vuoksi, joten rankasti päin jorpakkoa mennyt kisa ei jäänyt minua harmittamaan. Useat virheet maksoivat ainoastaan pääsyn torstaina käytyyn parisprinttikisaan, mikä ei sekään enää harmita, kun lauantaina ohjelmassa ollut lepopäivä muuttuukin keskarin uusinnaksi. Näin torstai oli minulle kevyempi päivä.

Keskimatkan hylätyn kisan kartta

En toki viettänyt torstaitakaan aivan laakereillani lepäillen. Suunnistin Similän Henrin kanssa parisprintin rennosti ensilumenrastien kisassa, molemmilla oli lämmittelypuku päällä ja viestikapulana käytettiin maajoukkueen toppatakkia. Suunnistus oli nautinnollista ja meno rennon rauhallista muuten ERITTÄIN kaoottisessa viestissä. Vaihtoalueen tungoksessa ei meinannut ottaa selvää siitä, kuka oli lähdössä maastoon ja kuka tulossa sieltä.

Parisprintin kartat jossain järjestyksessä. Maailmancupin miehet vetivät ilmeisesti samat lenkit.

Perjantaina oli sitten pitkän matkan kisa. Yhteislähtö ja takarivinpaikka, eikä asema juuri muuttunut ensimmäiselle rastille mennessä. Toiselle rastille mennessä olinkin sitten yhtäkkiä uralla, jossa meni vain yhdet suksenjäljet, ja paniikki meinasi iskeä: olinko muka tullut väärin? Mutta ei, oikein tuli ja lippu löytyi. Kokonaisuudessaan meni tosi hyvin. Välillä meinasi väsy iskeä ja tein kaiketi noin minuutin verran virhettä koko 24km pitkässä kisassa risteysten ohiajoina. Viimeiselle lenkille lähdin sijalla 19 ja samalla sijalla tulin maaliin, ainoana erona se, että vielä kartanvaihdossa minua hätyytellyt venäläinen jäi matkan aikana jälkeen ja sain tulla loppusuoran matkavauhdilla ilman isompia kirivaihteita.

Väsymyksen sekainen tyytyväisyys kuvaa hyvin kisan jälkeistä tunnelmaa.

Pitkän matkan sekahärdellikartta. Alempana rinteessä oleva ykkönen oli ensin. Kokoumarastilta 3/4 menin ensimmäisellä kiertoksella kauimmaiselle 5. rastille ja kokoumarastilta 7/8 vesialtaan itäpuoliselle 9. rastille.

Pitkän kisan päälle kävin illalla vielä huoltaen hiihtelemässä perinteistä 45 minuuttia niin hitaasti kuin ikinä pystyin. Palauduin huoltolenkin ja liiton fysioterapeutin ravistelun avulla aika hyvin tänään uusittuun keskimatkan kisaan, jossa hiihto sujui varsin hyvin ja suunnistuksessakin säilyi pitkän matkan flow. Tosin ainakin yksi reitinvalintamoka tuli tehtyä, ja perhoslenkeillä esiintynyt pieni haparointikin viivytti minua ehkä puolisen minuuttia. Keskimatkan sijoitus oli 28. Ihan hyvin, virheittä se olisi ehkä voinut olla 22. tai 21. Mutta jossitella voi, eikä se siitä miksikään muutu. Yhtä kaikki nyt on löytynyt jonkinlainen luotto omaan tekemiseen ja se on tärkeää. 

Huomenna on, jos sää sallii, sprintin vuoro. Pakkasta on luvassa ja voi olla etten lähde enää huomenna ihan täysillä kisaan. Huominen voi toimia mukavana jäähdyttelynä rankan kisailun päätteeksi, kun leiri jatkuu kuitenkin vielä ensi torstaihin. Hyvillä mielin eteenpäin!

(Kuvia tulee jossain välissä lisää)

13 tuntia starttiin...

Huomenna kello 10.30 annetaan lähtömerkki maailmancupin avaukseen kaudelle 2013-14 ja samalla tämä poika starttaa talven ensimmäiseen hisukisaan. Edessä on keskimatka, yhteislähtö, matkaa 13,2km, nousua 100m, rasteja 23, perhoslenkkihajonta, arvioitu voittoaika 38 minuuttia, jota lähdetään havittelemaan.

Taktiikkana on tehdä puhdasta jälkeä omassa suunnistuksessa; ei yli 5 sekunnin virheitä. Hiihto kulkee sitten miten kulkee. Toivottavasti suksissa on jonkinmoinen keli, ettei sitä tarvitse taivastella. Näillä mielin ensimmäiseen maailmancupstarttiin. Olo on rauhallinen: mitään paineita ei tarvitse ottaa. Revontulet loistavat ulkona pakkastaivaalla, ja Lapin joulukuinen talvi ympäröi Ylläksen maisemia. Huomenna joukko menohaluin ladattuja hiihtosuunnistajia hyökkää urille kuin lumimyrsky! Täältä tullaan - valmiina tai ei...

Kohti maailmacupin kilpailuja

Niin siinä kävi, että tämä hiihtosuunnistaja aloittaa kisakauden komeasti maailmancupissa Ylläksellä. Kansallisen ryhmän starttipaikka lohkesi koticupiin, joka alkaa ensi keskiviikkona keskimatkan kilpailulla. Kuusamo sai siis tälle talvelle kaksi maailmancup-debyytin tehnyttä urheilijaa; Heikkisen Ville kisaili tänä viikonloppuna yhdistetyssä Rukan maailmancupin avauksessa kotiyleisön edessä. Itse vietin enemmän aikaa latupartion puolella.

Valmistautuminen kisakauteen on sujunut ainakin enimmäkseen hyvin. Levillä kellautettiin viimeinen maajoukkueleiri ennen kisoja, ja siellä pääsin välillä jo koettamaan kisavauhtista menoa... joka ei ihan vielä riittänyt, ei lähellekään. Hiihtoa kertyi keskimäärin kaksi lenkkiä päivässä, joista toinen tavallisesti perinteistä. tehoja kokeiltiin kahteen otteeseen. Ensin parisprinttinä, joka oli tarkoitus vetää kevyttä VK:ta, mutta lopulta se oli kyllä täysiverinen maksimiharjoitus. Seuraavana päivänä vetäistiin leirikisa, jossa oli 6km sileän osuus, ja päälle kolmisen kilometriä hisua lumikenkäurilla. Suunnistus oli kohtuullista, vaikka hiihto ei vielä oikein irronnutkaan. Näiden lisäksi tein suksitestiä, joka on aina VK-intervalli.

Harjoittelua tosin voi tehdä kotonakin, mutta joukkuehengen kehittäminen on tehtävä leireillä. Se sujui meiltä nytkin: yhden päivän leiristä pyhitimme keilailulle, Levin huipun valloittamiselle (tällä kertaa tosin autolla, kun rinnesäännöt kuulemma kieltävät liikkumisen muilla kuin laskettelusuksilla), ja muulle yhdessäololle. Yleisilme tekemisessä koheni kevyen päivän myötä huomattavasti, joten ehkä lepo oli tarpeen. Treeniä tuli parisenkymmentä tuntia, eli varsin mukavasti, ja olo oli vielä ihan kohtuullisen pirteä: kotona jaksoi nousta kotirappusten kaikki kolme porrasta nelinkontin, ryömiä ei tarvinnut. Tai sinne päin.

Tässä vähän kuvaa Levin tunnelmista:

Leirielämästä viihteelle: seuraavana päivänä suuntasin jo kohta Oulua kohden, sukset EIVÄT olleet mukana. Ohjelmassa oli vähän rock'n'rollia by Eppu Normaali ja Scorpions - parhaassa mahdollisessa seurassa. Keikka oli hieno, vaikka pienehkö olikin. Itsensä sai tuntea hyvin, hyvin nuoreksi, kun yleisön keski-ikä taisi pyöriä 50 vuoden yläpuolella. Menoa se ei haitannut, sillä 65-vuotiaalla Klaus Meinella ääni kulkee yhä yhtä komeasti kuin Scorpparien alkuvuosinakin. Eikä rumpusoolo "Kottak Attack" ollut lainkaan väsynyt, vaikka James Kottakillakin on ikää jo 51 vuotta. Saksan pojat rokkasivat kuin hurrikaanit, ja oli hienoa päästä näkemään se livenä - liekö tämä yhtyeen viimeinen kiertue, sen aika saa näyttää.

Ensi viikon maailmancupin viimeistelyharjoitukset ovat nyt käsillä, ja sitä onkin hiihdetty Rukalla. Latupartion työhän on hyvin rankkaa ja kiireistä. Partio starttaa aikaisintaan viisi minuuttia ennen ensimmäistä lähtijää, joten rankassa maastossa maailman huippuja vastaan meinaa joskus tulla hoppu saada rata kierretyksi ennen kuin takaa tullaan päälle. Siksi reissut hiihdetään perinteisesti täysillä! Kun vielä sattuu lumisadekeli, on latupartion hinkattava perinteisen latuja auki - myös isoimmissa mäissä - useaan kertaan, ja suorilla on hiihdettävä. Siksi latupartiohommissa tulee tehoista pidettyä tarkkaan huoli. Tänään, kun kisat loppuivat, lieneekin tarpeellista lähteä vielä pienelle huoltolenkille, etteivät hapot jää jylläämään keskiviikon keskimatkaan saakka. 

Maailmancup ei kuitenkaan vielä ole minulle mikään tärkeä kisaviikko. Se on kauden avaus ja mahdollisuus päästä vertaamaan omaa vauhtia maailman kärkeen. Tähtäin on helmikuussa Virossa, nuorten MM-urilla. Sinne on vielä kosolti aikaa, joten joulukuu kuluu vielä vahvasti perusharjoittelun parissa, ja tammikuu viritellään kuntoa, ja annetaan näytöt katsastuksissa. Tärkein asia minun kohdallani on pitää lihaksisto kunnossa. Viime kausi osoitti, että olen aika jumiherkkä kaveri, joten vaikka kunto olisi kova, se ei auta kun päästää itsensä liian väsyksiin. Venyttelyä, hierontaa, huoltavaa lenkkiä, siinä on lääkekaapin sisältö. Sanoista teoiksi - perinteisen sukset jalkaan!

Monttua kaivamaan Levin lumille?

Sukset pois suojavahasta, uudet sukset rasvaan ja testiin, sauvoihin taas asfalttipiikkien tilalle lumisommat, lämmintä päälle ja hissun kissun. Niin alkaa hiihtokausi. Teknisesti on tärkeää hiihtää hyvin heti ensimmäisillä lenkeillä, jotta virheet eivät kertaannu talven aikana.

Mutta onneksi nuo ensimmäiset lenkit tein jo kuukausi sitten Vuokatissa ja olen sen jälkeen autuaasti ehtinyt heittää aivot narikkaan. Hiihtely jatkui Saariselällä oman leirin merkeissä ja sittemmin myös Kuusamossa, Petäjälammen kilometrin mittaisella tasamaan ladulla, jonne tänäänkin vielä on sukset kannettava. Huomisesta alkaen sen sijaan hiihdän Levillä, kun maajoukkue kokoontuu siellä pk-määrä-mättö-raasto leirin merkeissä. Oikeastaan jo tänään, mutta itse pääsen perille melko myöhään. Hyvällä tuurilla ehdin Karppisen iltalenkkiletkaan ottamaan itseltäni luulot pois.

Tähän mennessä kilometrejä alkaa olla pian nelisen sataa mittarissa. Olisiko määrän tuplaaminen ensiviikon aikana mitään? Kunnon hiihtojumi vain päälle, koska jumihan on voimaa. Tai sitten kuunnellaan kehoa ja tehdään rytmitettyä harjoittelua, yritetään pysyä notkeassa ja rennon tuntuisessa tilassa, jossa tehoa muutellaan ja uskalletaan tarvittaessa myös levätä...

Urheilijanpyörä

Viime maanantai oli tuskainen, rankka, ja (kauhulla) odotettu päivä. Kävin tavalliseen tapaan koulussa ja sen jälkeen kotona hakemassa laukkuun treenivaatteet, palautus- ja urheilujuomat, sekä parit lenkkarit ulko- ja sisätiloihin. Sitten auton keula Rovaniemeä ja Santa sportin testausasemaa kohti.

Mattotesti on sana, jonka kuuleminen saa  sydämen lyömään ja kropan vavahtamaan. Onhan toki hemmetin ärsyttävää sitoa itsensä valjaisiin, ahdistaa hengityksensä kumimaskin läpi kulkevaksi huohotukseksi, ja astua juoksumatolle tietäen että pian alkava testi loppuu vasta kun ei itse enää pysty jatkamaan. Mitään maalia ei ole, on vain fyysisen tai psyykkisen kestävyyden raja, jota lähdetään etsimään. Tavallaan juoksumaton periaate on sama kuin lemmikkijyrsijöiden juoksupyörän, mutta tässä lajissa ei pääse itse säätämään vauhtia.

Matto lähtee pyörimään ja kulma on hyvin pieni. Vauhti on vielä miellyttävä sauvakävelyyn, happotasot laskevat ja syke on selvästi PK-alueella. Kolmen minuutin kohdalla tulee tauko, ja testaaja tiristää sormen päästä verta laktaattimittarin analysoitavaksi.

Maton kulma ja vauhti lisääntyvät, ja ensimmäinen kymmenminuuttinen on helppoa. Sitten alkaa vaikeutua. Edelleen kävellään, käsillä tehdään töitä, puhallusten on oltava tasaisia ja pitkiä. Kolmen minuutin välein tulevat tauot alkavat tuntua ruhtinaallisilta parin sekunnin hetkiltä, jolloin ehtii tajuta olevansa yhä mukana leikissä. Ja kulmaa ja vauhtia lisää.

Sitten kuuluu pelätty lausahdus: "anaerobinen kynnys ylitetty, matto pysähtyy kun haluat lopettaa testin". Siitä alkaa taistelu. Happoa kertyy jalkoihin ja käsiin, puuskutus kasvaa ja maski ahdistaa entistä enemmän. Näkökenttä alkaa sumentua, minuutit kuluvvat hitaasti. Jalat alkavat jäädä kyydistä ja on pakko aloittaa hölkkä. Vielä minuutti edelliseen ennätykseen?! Jumaliste, miten minä silloin olen ollut niin kovassa kunnossa? Ai miten niin on syke vasta 190?!! 

Kummasti sitä vain silti jaksaa, vaikka pahaa tekee. Kun 25 minuuttia alkaa lähestyä, tietää että nyt on loppu lähellä. Jalkojen rytmi alkaa seota, välillä meinaa juoksu katketa. Sitten tasapaino alkaa horjua ja äkkiä horjahtaa eteenpäin ja matto pysähtyy. Seuraa sauvoihin nojailua ja puuskutusta, jonka aikana ei tajua mistään mitään.

Lopulta alkaa toipua, kun on saanut vähän vettä kurkusta alas, ja syke on hieman tasaantunut. Hapot alkavat hiljalleen kiertää, kun käveleskelee rauhalliseen tahtiin matolla. Kohta alkaa myös tajuntaan nousta helpotus ja sitä myöten hyvä olo: se on tehty, taas olen selvinnyt. Seuraavaksi tarvitsee vaivata päätään kaikenlaisilla numeroilla, joita testaaja antaa suorituksen eri vaiheista. Ja kun kaverit kyselevät millejä, ei niitä muista kuitenkaan. Onneksi testitulokset tulevat jälkikäteen kirjallisina ja niitä pääsee analysoimaan.

Nyt matolla kärsitty aika on mennyttä elämää. Olen Vuokatissa maajoukkueleirillä. Lunta satoi viime yönä ja säilölumilatu on kohtuullisessa kunnossa. Ei kun treenaamaan!

Lomaa ja leiriä Turussa

Syksyn kirjoitukset ovat nyt jo kaukainen muisto parin viikon takaa. Paperit ovat YTL:n hellissä käsissä sensorien analysoitavina ja arvioitavina. Sieltä ne eivät enää koskaan palaa, takaisin tulee vain pieni paperiliuska, josta löytyy viisi yksittäistä kirjainta. Niistä kaksi on jo tiedossa, kolme uutta tulee tänä syksynä, ja keväällä vielä muutama. Mutta niillä en vaivaa enää päätäni vähään aikaan, nyt eletään normaalia, viileä, kosteaa ja tympeää syysaikaa. Ulkona alkaa olla pimeää, koulussa on ikävää, treeneissä on tympeää... Näin sen kuuluu olla! Toivottavasti ei pitkään, tosin.

Heti saksan kokeen jälkeen suuntasin kohti Turkua, Suomen lounaista kulttuurin kehtoa, tuota ruotsalaisen valtakauden pääkaupunkiamme, jonka historian olin juuri edellisessä jaksossa opiskellut aina Tuomiokirkon perustamisesta Turun paloon saakka. Tosiasiassa se, mikä siellä niin kovasti kiinnosti, oli eräs opiskelija Åbo Akademissa, ja jossain määrin treenaaminen Kuusamon syksyä paremmissa olosuhteissa.

Olin perillä Turun rautatieasemalla tiistaina 1.10.2013 kello 17:50, ja heti junasta hypättyäni sain halata kaunista tyttöystävääni, ja sitten juosta kieli vyön alla kohti Paavo Nurmen stadionia, jossa juostiin Varsinais-Suomen alueen av-ratatesti. Alkuperäinen suunnitelmani oli juosta mukana, mutta valmentajan kanssa arvioimme, että testejä ja kisoja on juostu aivan riittävästi (huomenna on kuitenkin tulossa mattotesti...) ja niin tyydyin toimimaan Ellan kannustusjoukkona. Testijuoksun jälkeen aloitimme varsinaisesti lomaviikon, tai siis minä aloitin, Ella kävi koulussa.

Säät suosivat ja lenkkeily oli mukavaa uusissa maastoissa. Reppu selässä juosten kauppaan!

Rullahiihtolenkin jälkeenkin jaksoi hymyillä, seura oli energisoivaa ;)

Syksy tosin oli ehtinyt jo Turkuunkin

Ja rullahiihtoakin tultiin sabotoimaan!!!!

Viikon taitoharjoittelu oli erityisen hyvälaatuista; rullahisua YO-kylässä!

Harjoitusten radoista vastasivat aikuisten hisumaajoukkueen viimeisimmän Ski-O Weekendin
isännöineet Tommi Reponen ja Milka Leppäsalmi

Myös juosten suoritettua sprinttisuunnistusta kuului viikkoon.
Harjoitus tehtiin Varissuon koulun ympäristössä.

Ja jälleen kerran hyvässä seurassa!

Harjoittelun ohessa ehdittiin juhlia minun omia 19-vuotissynttäreitäni,
jotka olivat olleet edellisenä sunnuntaina 29.9. "Kakku" maistui hyvältä!

Turun lisäksi vierailin viikonloppuna Helsingissä, kun Katajanokalla järjestettiin sinettiseuraseminaari, jossa olin edustamassa KEVin hiihtojaostoa seminaarin yhteisen osan ajan. Edeltävänä iltana ja seminaariaamuna oli aikaa lenkkeillä pääkaupungin keskustassa, Suomen sydämessä! Aleksanterin patsaan juuressa ja Tuomiokirkon portailla kävin seisahtamassa, ja haistelemassa suomalaisuuden kulttuurista perintöä. Seminaarin jälkeen rautatieasemalle kävellessäni näin vielä Kauppatorille sattuneen Greenpeacen mielenosoitusporukan, ja pääsin siten konkreettisesti käsiksi poliittisiin virtauksiin tämän hetken yhteiskunnallisissa kysymyksissä. Kiintoisa reissu!

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan ja minunkin täytyi palata arjen pariin. Sunnuntai-iltana nousin yöjunaan, jonka oli määrä olla Oulussa kello 7:50, jolloin olisin ehtinyt Kuusamon bussiin ja kouluun äidinkielen tunnille. Mutta VR... Arvaatte varmaan, joten en edes kerro. Olin Kuusamossa paljon myöhemmin kuin optimistinen arvioni olisi lupaillut. Ja nyt olen taas mukana arjen rattailla, mutta jo keskiviikkona hyppään taas täysin urheilun pariin, ja suuntaan kohti Vuokatiia ja ensilumen latua. Nyt alkaa hiihtokausi!!

Unta ja evästä!

Mutta aamulla Oulussa väsytti. Väsytti ilmeisesti vielä seuraavana päivänäkin,
koska myöhästyin 9:45 alkaneelta englannin tunniltani noin kolme tuntia,
heräsin melko tarkasti kello 13:00.

Hisu-viihdettä

Heippa!

En nyt jaksa käydä kummemmin lätisemään, mutta ajattelin jakaa kaikkien lukijoiden kanssa muutaman videoelämyksen. Päähenkilönä en ole minä itse, mutta klipit saavat sopivasti ajatuksia tlevan talven toimintaan. Mainittakoon, että viime talvena oli aikomusta tehdä nuorten talenttiryhmän leirien yhteydessä videomateriaalia lajiin liittyen, mutta homma jäi sitten vähän puolitiehen. Jotain Levillä kuvattua olen vajaa vuosi sitten blogissani julkaissutkin, ja laitettakoon se tähän uusiksi. Siis, hyvät naiset ja herrat! Esittelyssä laji nimeltä hiihtosuunnistus:

Lisäksi alla pari linkkiä keskenään hyvin erityyppisiin videoihin.

Ruotsin hisujunnut treeneissä

Tosihisuttajat!!

Tulevalle talvelle tavoitteet ovat omalta osaltani helmikuussa. Suunnistusliitto on julkaissut valintakisat talven isoihin kisoihin, ja tähtäimessä ovat niin Norjassa järjestettävä nuorten maaottelu kuin Virossa kisattava JWSOC. Motivaatio on kova päästä osallistumaan myös joulukuussa Ylläksellä pidettävään maailmancup- kiertueeseen kansallisessa ryhmässä. Tällä hetkellä kaikki menee hyvin, nyt on vain pysyttävä terveenä ja saatava onnistunut syysharjoittelu kasaan. Kelit jäähtyvät, jospa luntakin saataisiin lähiviikkoina. Se voisi olla hyvä syntymäpäivälahja: lumet Kuusamoon! Muutaman viikon päästä hiihtosuksia saadaan sovittaa jalkaan Vuokatissa talenttiryhmän leirillä.