Ex tempore!!

Turun leirin jälkeen olin sata varma, että seuraavan kerran pääsen suunnistamaan joskus viikkojen kuluttua kun seura ehkä järjestää leirin, tai sitten järjestetään oma leiri, toivonmukaan ennen SM-kisoja kuitenkin. Turussa oli puhetta Espoon sprinttikisasta, joka on nyt ylihuomenna lauantaina. En pitänyt mitenkään realistisena lähtöä sinne juoksemaan, ennen kuin viisas rakas Ella mainitsi ehkä lentävänsä sieltä sitten Kuusamoon joksikin aikaa. Lentävänsä! Kuusamosta pääsee lentämällä Helsinkiin!! Näin ollen katsoin kotona nopeasti Finnairin lentovuorot ja seuraavassa hetkessä huomasin jo näppäileväni suunnistusliiton IRMA-palveluun lisenssinumeroani ja ilmoittautuvani lauantain eSprinttiin. Oho! Niin että huomenna illalla lennän ensimmäist kertaa vuosikausiin Kuusamosta suoraan Helsinkiin, joku Flybeen potkurikone, mutta kyllä se bussi-juna-taksi-hässäkän voittaa, tai omalla autolla huristelun. Severin kummitäti Espoossa lupasi majoituksen ja jopa kyydin kisapaikalle. Niin että varasin sitten ne lentoliput. 

Tämä sitä on, yleensä en lähde mihinkään mukaan ilman kunnon harkintaa, mutta näköjään suunnistuskisoihin minut saa kun vain mainitsee jotain sinne päin. Näin aloitan suunnistuskauden monta viikkoa etuajassa, ja saan ensimmäistä kertaa vetää sprinttikisan ennen SM-sprinttiä. Jospa tänä kesänä se vaikuttaisi niin, etten SM-kisoissa heti alkuun pelaa itseäni pois finaalista...

Ainut negatiivinen uutinen on, että Ellani ei nyt sitten ilmeisesti tulekaan Kuusamoon, kun pitää lukea pääsykokeisiin. Ja ymmärränhän sen, onhan opiskelupaikka ja kouluun pääseminen aika iso juttu. Itse tosin yritän tällä hetkellä kovasti päästä sieltä pois...

AV-leirillä kesäkausi käyntiin

Turku, tuo kaukainen maa (Kuusamosta katsoen) Suomenmaan lounaispuolella, josta lumet tavallisesti lähtevät niin, että huhtikuussa suunnistetaan viimeistään aivan täyttä päätä. Nyt kuitenkin maastossa oli vielä monin paikoin säären syvyydeltä hankea, joten neopreenisukat kastuvat nastarissa kun treenejä tehdään. Itse asiassa ohjelmaan tehtiin pieniä muutoksia lumitilanteen vuoksi, vaikkakin AV-leiri pidettiin ihan suunniteltuun aikaan. Pari harjoituspaikkaa vaihtui, ei sen kummempaa. 

Minun osaltani leiri alkoi torstaina, sillä keskiviikkona oli ensin käytävä Vuokatissa ajantasaistamassa tietämystä lasten radoista ratamestarikurssilla. Fin5 2014 ratasuunnittelussa on nimittäin sysätty minulle vastuuta, joten on hyvä olla "kartalla" nykyisistä ohjeista. Vuokatista ajoin yötä myöten Jyväskylään yöksi, ja aamusta jatkoin matkaa kohti Turkua. Lyhyiden unien jälkeen huomasin että nuha teki tuloaan; tyypillistä!

Leirin ohjelma oli varsin sprinttipainotteinen, mikä varmaan johtuu lumen määrästä. Torstaina juostiin Turku Sprint Cupin osakilpailu Mynämäellä, perjantaina oli sprinttiviesti, lauantaina olisi ollut supersprintti aamupäiväharjoituksena, jota muut juoksevat tätä kirjoittaessani. Itse kävin apteekissa hakemassa Strepsilsiä ja Nasolinia, sillä nuha ei ilmeisesti pitänyt juoksentelusta tuulisessa säässä. Myös pohkeet alkoivat jo toisena päivänä huutaa tuskasta päästyään juoksuliikkeeseen pitkästä aikaa, eikä edes Ellan suosiollisesti suorittama hieronta niitä helpottanut. Iltapäivällä kävin vielä Ellan seurassa hölkyttelemässä verryttelynä toisen supersprintin variaatioista. Sen lisäksi oli kaksi maastoharjoitusta, yksi monipuolinen harjoitus kolmessa osassa: rastinotto, suunta ja reitinvalinta. Toinen oli sunnuntaina aamulla kevätyön viestin radalla. lumiset olivat olosuhteet molemmissa maastoharjoituksissa.

Lauantaina leiri siis varsinaisesti loppui. Kevätyön viestissä ei ollut minulla, eikä myöskään Ellalla joukkuetta, joten sovimme treffit Veran (meillä isosena riparilla 2009, isoskollegana 2010, hyvänä ystävänä senkin jälkeen...) ja Rikun kanssa, ja pidimme sellaisen 'double date'-session Turkulaisessa Panini-ravintolassa, sekä Amarillossa jälkiruuan merkeissä. Mukava ilta kaikin puolin! Nyt sitten istun jo puolimatkassa kotiin, Vaasassa Nurmien olohuoneessa sulatellen mahtavaa ateriaa, jonka Kirsi oli loihtinut jälkiruokineen. Huomenna sitten pitää pompata taas jossain vaiheessa rattiin ja koettaa ajaa kotiin saakka, kun siellä ilmeisesti tarvittaisiin autoa. Ja ehkä koulussakin olisi hyvä välillä piipahtaa.

Sprinttiviestin lähdön tunnelmia: voitte ottaa otteen kartasta, karttoihin ei saa koskea

Jossain oli maa jo näkyvissä! Ja heti on hyvä mieli... vai johtuisiko se
jostain muusta?

Välillä on hyvä pohdiskella suunnistuksen syvintä olemusta

Leirin aikana löysin jopa muutaman rastin! 

Viehkeät valloittajattaret...

... ja heidän kantojuhtansa

Oli miten oli, kesäsuunnistuskausi on avattu Turun lumilla, ja jalat ovat mahtavassa soirossa, ja nenä vuotaa! Hyvin pyyhkii...

Kerta kiellon päälle

Niin se näyttää olevan, että vannomatta paras! Torstaina äidinkielen kokeen jälkeen soi puhelin ja hiihtojaoston valmennuspäällikkö tiedusteli mahdollisuutta lähteä hiihtämään lauantaina Kontiolahdelle miesten 4x10km SM-viestiä. Eihän se auttanut kuin ottaa sukset suojavahasta (eipä niitä kyllä onneksi vielä ollut ehditty vahaan laittaa…), kaivaa jo telakalle määrätty trikooasustus kaapista ja pakata laukku taas uutta reissua varten. Tai no, tosiasiassa laukkukin oli vielä käytännössä purkamatta edelliseltä reissulta, joten mitäs tässä väritän? Olin valmis lähtemään taas kerran rimpuilemaan suksineni hiihtoladulle. KEV:n kakkosjoukkueesta irtosi ankkurin paikka.

Niin, miksikö minä? Samaa ihmettelin tovin itsekin. Oli tullut kato hiihtäjärivistöön: Stenbäck ja Huhtala olivat kai sairastuneet ja varamiehet hommanneet jotain muuta menoa, joten hiihtäjistä piti siirtyä hiihtosuunnistajiin. Kontiolahden ratahan on aika rankka, mäkiä on muutama, mutta sitäkin jyrkempiä. Minulla reidet olivat aika tukossa jo edellisenä päivänä, joten hirvitti ajatellakin niiden mäkien könyämistä numero rinnassa. Eikä auta; kun on jumissa niin sitten on, eivätkä siinä enää verryttely ja venyttely kahtena viimeisenä iltana paljon paina. Näin ollen hiihto oli sellaista tasapaksua vääntämistä, hapenotto ei joutunut koville, koska happojaloilla ei kovempaa päässyt. Toisaalta ihan hyvä. Näin ei tullut tapettua itseä heti ensimmäisen kierroksen aikana, vaan vauhti oli aika samanlaista loppuun saakka. Yleensä kun laitetaan numero rintaan niin tulee lähdettyä painamaan sellaista vauhtia että vitosen kohdalla pelaa itsensä pois pelistä. Nyt pääsin jopa lopun tasaisella pätkällä kuittaamaan vielä pari kaveria, jotka viimeisessä seinänousussa loikkivat ohi kuin aropuput. Niin… Kun aloittaa loppukirin, pitäisi jaksaa loppuun saakka.

Maaliviivan ylitin joidenkin huhujen, joita luin tulostaululta, mukaan sijalla 41. Ykkösjoukkue oli 14. Sellainen SM-viesti tänä vuonna, toivottavasti nuo ykköstykit eivät enää kovin monena vuonna sairastu kauden tärkeimpiin kisoihin. Olisi kiva nähdä mihin täysin iskukykyinen lauma Erä-Veikkoja nykyään yltää. Muutamaan vuoteen kun ei olla ihan kärkipäätä haisteltu. Mutta nyt! Nyt minä laitan sukset naulaan ja kisatrikoot kaappiin. Seuraavan kerran kaivellaan niitä sitten ensi syksynä, siihen asti ulkoilutetaan nastaria ja lenkkitossua. Tulevalla viikolla avaan suunnistuskauden Turussa AV-leirillä. Moro!

Talvi paketissa

No niin, nyt se loppui ja väsynyttä poikaa ollaan. Viimeinen kisa hiihdetty, mihinkään ei kulkenut vaikka suunnistus sujuikin hyvin. Päivän kisassa järjestys oli sama kuin eilen, Jyri voitti ja Misa oli toinen, kolmanneksi jäin minä. Lumirastien kokonaiskisassa kuitenkin riitti minulle sprintin voitto ja kuuden pisteen turvin säilytin keulapaikan. Kotiinviemisinä hieno OBH nordican leivänpaahdin. Jospa sillä nyt saisi ruisleivät lämmitettyä ja sitä kautta vähän kulkua ensi kauteen. 

Aurinkoiset kelit jatkuvat yhä, mukava on tällaisissa keleissä vielä hiihdellä ilman mitään isompia tavoitteita missään. Ihan vain pk-lenkkejä. Mutta huomenna on lepopäivän paikka. Nyt väsyttää niin paljon että hyvä kun jaksaa portaat kiivetä keittiöön ruokailua varten. Lenkkareita pitää myös alkaa hiljalleen ulkoiluttamaan, sillä Jukolassa ei juosta talven höyryillä, pitää saada vähän uutta pökköä pesään ennen sitä. 

Tulevaan kesään ajattelin myös pyrkiä lisäämään hiihtosuunnistuksen taitoharjoittelun määrää: pyöräsuunnistusta, sauvajuoksusuunnistusta, rullahisua, sprinttisuunnistusta yms. Vaikka pakko tunnustaa että enemmän tänä talvena oli kyse lihaksiston tilasta. Selkä ja lantioseutu pitää saada pelaamaan, muuten ei wassu irtoa. Mutta sitä ehtii miettiä myöhemmin, nyt on pakko syödä ja palautua.

Erikoispitkä

Siinä se nyt oli. Viimeinen SM-kisa, erikoispitkä (ja myös erikoistasainen maastoltaan) on takana. Ei tullut kultaa siitä, pronssiin oli tyytyminen, mutta se oli päivän kunto ja pulinat pois. Ei ollut paljon parempaan varaa. Misa tuli lopussa ohi ja loppusuoralla en pystynyt vastaamaan. Jyri taas oli ihan omaa luokkaansa. Taistelupronssi siis. Kisan luonne oli minulle vähän tympeä, tasaista ja pitkiä hiihtovälejä. Olen joskus aiemmin valittanut selkääni, ja se on aina juuri näiden pitkien tasamaan hiihtojen ongelma. Meren jäällä vastatuuleen hiihtäminen osoittautui minulle akilleen kantapääksi, ja sellaisella pätkällä Misa minut ajoi käytännössä kiinni.

Alun suma hellitti vasta pitkän hiihtelyn jälkeen

Kisa lähti heti alusta saakka vähän tökkien, ihan kirjaimellisesti. Lähtöhetkellä oli pääsarjan karttojen kanssa vielä jotain ongelmaa ja kun takarivi lähti työntämään, eturivi ei liikkunut... No, pahoilta kolareilta vältyttiin mutta tilanne oli koominen. Minuutin kuluttua startattiin sitten oikeasti ja meidän 20-pojat oli laitettu takariviin. Siinä sai hissutella vähän K-pisteen ohi ennen kuin alkoi ladulle sopia kunnolla hiihtämään. Kartanvaihdot oli tehty odottamattomalla tavalla. Ensimmäinen kartanvaihto oli maastossa ja siellä pyöritettiin hajontalenkit, heti aluksi näin ettei nyt ole suksessa sellainen syönti kuin vuosi sitten oli Ritavalkealla. Jyri, jolla oli ensin pidempi hajonta, selvitti sen samaa vauhtia kuin minä lyhemmän omani, ja näin ollen mies oli karussa kun hajonnat saatiin pois päiväjärjestyksestä. 

Teemu oli tasaisesti neljäntenä, jo toisessa kartanvaihdossa

Toinen kartanvaihto oli kisakeskuksen tuntumassa. Siinä kohtaa olisi ehkä voinut pelata yhden kortin paremmin ja vaihtaa sukset, mutta enpä tuota tehnyt vaan jatkoin matkaa samoilla kapuloilla. Luisto oli ihan hyvä, mutta 30 kilometriä syö voiteita. Geelin kuitenkin otin. Kartanvaihdon jälkeen oli juuri niiden pitkien hiihtovälien vuoro, kun mentiin merellä milloin moottorikelkalla ajettuja huvireittejä, milloin ihan oikeita kisauria pitkin. Happoa pukkasi ja meno alkoi hyytyä. 

Misan kanssa mentiin yhdessä mies miestä vastaan tiukat urastohässäkät, joissa jopa onnistuin pieniä kuittauksia tekemään, kuitenkin vain huomatakseni että Jyväskylän maailmanmestari tulee pian taas kantaan. Ja niin kävi että lopussa, kun mitään suunnistustehtävää ei enää ollut, pelkkää luukutusta baanalla, niin Tuomala sujahti ohi ja minun pieni vastalauseeni hukkui loivaan ylämäkeen. Loppusuoralla kaverin selkä oli juuri siinä saavuttamattomissa, ja ero oli maalissa neljä sekuntia. Maalissa olin aivan puhki. Pitkään meni kisan jälkeen ennen kuin voimat alkoivat palautua, ja vieläkin on aika nuutunut olo kun jo mummolan alakerrassa kirjoittelen blogia.

Loppusuorakin vielä hampaat irvessä!

Teemu tuli neljänneksi. Ei ihan kaksoisvoittoa, mutta ei päässyt kukaan väliinkään kiilaamaan. Uuden pistelaskujärjestelmän myötä olen myös vielä lumirasteilla kärjessä, vaikka Uusitalo kukistikin minut kahdella ja puolella minuutilla tänään. Vanhalla mallilla olisin nyt toisena ja noin kaksi minuuttia Jyriä perässä, mutta ilmeisesti erikoispitkän painoarvoa on haluttu laskea hieman siinä yleensä tulevien mammuttierojen vuoksi.

Nuorten cupissa erikoispitkän painoarvo kuitenkin oli kaksinkertainen ja putosin kolmannelle sijalle siinä. Misa vei cupin voiton, Jyri kiilasi toiseksi vahvalla esityksellään tänään. Niin että tavoitteesta jäin, koska olin ihan julkisesti liiton urheilijaprofiilissa asettanut cupin voiton tähtäimeen. 

Nuorten maajoukkueen mitalikolmikko

Huomenna siis vielä viimeinen kauden kisa, tavoitteena nauttia täysin siemauksin hiihtosuunnistuksesta, jonka oletan huomenna olevan hieman suunnistuspainotteisempaa... Ainakin kartta antoi sellaisen vaikutelman sen alueen osalta, jossa ei vielä tänään paljoa seikkailtu.

Viimeinen mahdollisuus!

Tämän viikolopun aikana se loppuu! Siis hisukausi, ei ura sentään! Tänään alkoivat Lapin lumirastit 2013, sprinttikisalla Kemin Kallinkankaalla, ja jatkuvat huomisen ja ylihuomisen ajan Tornion puolella. Huomenna on myös SM-kisa, erikoispitkä yhteislähtökisa, ja minulle viimeinen mahdollisuus lunastaa tästä kaudesta onnistunut SM-startti. Kisaamaan lähti myös 10-vuotta pian täyttävä pikkuveljeni Valtteri, 12-vuotaiden sarjaan kokemuksia hankkimaan.

Veljekset valmiina lähtöön

Sprintti sujui suunnistuksellisesti mainiosti, sillä virheitä ei tullut. No, yksi ohiajo, ehkä kymmenen sekunnin koukku, mutta sitä ei melkein lasketa. Sen sijaan fyysiseen vireeseen voisi vielä vähän saada potkua. Viikko sitten yhteiskuntaopin ylioppilaskokeen (joka muuten alustavasti arvioituna lähti laudaturin arvoisena YTL:n sensorin käsiin!) jälkeen lähdin käymään kevyellä iltahölkällä, tarkoituksena virkistää mieltä viikonlopun kovia harjoituksia varten. No, kevyt iltahölkää vaivutti minut syviin ajatuksiin ja kun vailkaisin kelloa, oli juoksulenkki venynyt puoleentoista tuntiin. Aika raju siirtyminen suksilta lenkkitossuille, ja seuraavana päivänä se reisissä tuntui. Toisaalta tietysti hyvällä mallilla jos lenkkeily luistaa niin mukavasti ettei ollenkaan hoksaa ajan kulua. Ongelma on siinä että se tuntuu reisissä yhä! Viikonloppuna tein pienet tehot vielä juoksun päälle. Sunnuntaina sivakoin perinteisellä tyylillä Valkeisenvaaran kilpaladuilla samoja kolmen minuutin vetoja kuin ennen SM-keskariakin, tällä kertaa vain muutaman enemmän. Viime viikko kuluikin sitten palautuessa rajusta viikonlopusta, pieniä verryttelylenkkejä ja aerobiselta kynnykseltä vk:lle pieni reippaampi veto eilen.

Mikäs on aurinkoisessa säässä hiihdellessä

Niin että tällaisissa asetelmissa ollaan nyt. Päivän suoritus kuitenkin oli siinä mielessä rohkaiseva, että vaikka jo ensimmäiselle rastille mennessä reidet puskivat happoa, niin suunnistus pysyi hallussa alusta loppuun. Huomenna pitää myös hallita ennenkaikkea oma pää heti alusta saakka, ja jättää ne tyypilliset yhteislähdön alkuhässäkät tekemättä. Kuusamo otti tänään kaksoisvoiton järjestyksellä minä ensin ja sitten Teemu, jos sama meno huomenna jatkuisi niin suunta olisi vallan mainio! Tälle iltaa vielä pientä verryttely hölkynkölkkyä, venyttelyä ja vanuttelua, niin kyllä se siitä lähtee.

Ja kaksoisvoiton kunniaksi on helppo hymyillä, mutta molemmilla kyllä katse on huomisessa,
joka on päämatka tänä viikonloppuna...

SM-keskimatka ja viikon "isot kisat"

Viime viikonlopun reissu Alajärvelle ja Lehtimäelle meni alavireisesti suunnistuksen kannalta katsottuna. SM-keskimatkalle lähdettiin mitalijahtiin, mutta tyytyminen oli viidenteen sijaan. Vauhti kyllä oli kärkiluokkaa, vaan ei se auta jos pää pettää. Herpaannuin keskimatkan kuudennella rastivälillä ja käännyin isojen luistelu-urien risteyksestä väärin. Sen lisäksi hiihdin vielä huonoa reitinvalintaa välin lopun ja hävisin puolitoista minuuttia. Taisimpa olla välin hitain menijä... Ja mitä seuraa kun yrittää luukuttaa puolentoista minuutin eroa kiinni paniikinomaisessa tilassa hiihtäen? Tietenkin järjettömät hapot, väsähtäminen ja lisää virheitä. Ei tarvinnut odottaa kuin seuraavalla rastivälille, kun jo otin väärän reitinvalinnan ja olin sitten ihan hukassa erään oikouran kanssa sekoiltuani. Ja taas meni minuutti hukkaan. Se oli siinä! Maalissa kolmanneksi, ja sitten takaa lähteneet Tuomas ja Misa tulivat ohi. Ja hyvä niin, sillä jos pojat olisivat vielä siinä tilanteessa minulle hävinneet, olisi koko nuorten MM-joukkue pian voitu manata osaamattomana harrastelijalaumana syvimpään häpeänurkkaan! Parempi kun vetäydyn sinne toviksi itse ja ponnistan sitten takaisin omalle tasolleni. 

Ei se mitalittomuus niinkään harmita, vaan se että tekee virheitä! Olisi mukava kun saisi suunnistuksen sujumaan ja suksen syönnilleen samaan aikaan. Nauttimisen takia tätä lajia harrastetaan. Kun suunnistus sujuu ja hiihto on kevyttä, suoritus on nautinnollinen elämys, jota palaa mielellään muistelemaan jälkikäteenkin. Kyllä keskinkertaisella suorituksellakin on mitaleille päästy, mutta ei se silloin tunnu yhtä mukavalta. 

Vaan olipa SM-kisoissa jotain kuusamolaisittain positiivistakin! Teemu, tuo hurja haastajaryhmän karpaasi vuosimallia -93 pääsi vihdoin mitalikantaan! Kaverin pronssi kyllä hälvensi oman harmituksen hyväksi toviksi. Hyvä homma Teemu!

Sunnuntaina kisattiin Lumitoukola, siinä meillä oli joukkue Viertolan "puulaakisarjassa". Tarvittaisiin pari hisumiestä lisää niin päästäisiin ihan miesten Toukolaan. Eli kuulkaa kuusamolaiset potentiaaliset hiihtosuunnistajat: kaksi miestä otetaan ensi talvena mukaan joukkueeseen, edellytyksenä se että omistaa sukset. Tai no, jos ei löydy niitäkään niin lainaamista voidaan miettiä... Viertolassa olimme sijalla kolme. Voiton vei kohtuullisen ylivoimaisesti Swedish Warheroes, joukkue jossa ei ollut tosin yhtään ruotsalaista saati sitten sotasankaria. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Eivind Tonna (NOR), Lars Hol Moholdt (NOR) ja ... Kukas se kolmas olikaan? Joku venäläinen, en muista enää, enkä nyt jaksa tarkistaa.

Viikolla on kuitenkin toiset karkelot kotopuolessa, ihan valtakunnalliset "isot kisat", kuten Kuusamon Lukion matematiikan opettaja Osmo Pohjola tituleerasi tapahtuman. Yleisesti puhutaan enemmän ylioppilaskirjoituksista. Koska olen luonteeltani sellainen, etten opiskelujakaan ihan läskiksi halua heittää, vaikuttaa koeruljanssi harjoitteluun tällä viikolla. Pitkä matematiikka kirjoitettiin tänään. En enää tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai ei, mutta väliäkö hällä? Paperit on palautettu kello 14:45 ja sinne meni, tuloksia on turha odotella ennen toukokuuta ja se on sitten sen ajan murhe. Perjantaina kirjoitan kuitenkin vielä yhteiskuntaopin, joten siihen täytyy koettaa vähän virittäytyä. 

Puolentoista viikon päästä kisattavat SM-erikoispitkät ovat kuitenkin kevään päätavoite.