Erikoispitkä

Siinä se nyt oli. Viimeinen SM-kisa, erikoispitkä (ja myös erikoistasainen maastoltaan) on takana. Ei tullut kultaa siitä, pronssiin oli tyytyminen, mutta se oli päivän kunto ja pulinat pois. Ei ollut paljon parempaan varaa. Misa tuli lopussa ohi ja loppusuoralla en pystynyt vastaamaan. Jyri taas oli ihan omaa luokkaansa. Taistelupronssi siis. Kisan luonne oli minulle vähän tympeä, tasaista ja pitkiä hiihtovälejä. Olen joskus aiemmin valittanut selkääni, ja se on aina juuri näiden pitkien tasamaan hiihtojen ongelma. Meren jäällä vastatuuleen hiihtäminen osoittautui minulle akilleen kantapääksi, ja sellaisella pätkällä Misa minut ajoi käytännössä kiinni.

Alun suma hellitti vasta pitkän hiihtelyn jälkeen

Kisa lähti heti alusta saakka vähän tökkien, ihan kirjaimellisesti. Lähtöhetkellä oli pääsarjan karttojen kanssa vielä jotain ongelmaa ja kun takarivi lähti työntämään, eturivi ei liikkunut... No, pahoilta kolareilta vältyttiin mutta tilanne oli koominen. Minuutin kuluttua startattiin sitten oikeasti ja meidän 20-pojat oli laitettu takariviin. Siinä sai hissutella vähän K-pisteen ohi ennen kuin alkoi ladulle sopia kunnolla hiihtämään. Kartanvaihdot oli tehty odottamattomalla tavalla. Ensimmäinen kartanvaihto oli maastossa ja siellä pyöritettiin hajontalenkit, heti aluksi näin ettei nyt ole suksessa sellainen syönti kuin vuosi sitten oli Ritavalkealla. Jyri, jolla oli ensin pidempi hajonta, selvitti sen samaa vauhtia kuin minä lyhemmän omani, ja näin ollen mies oli karussa kun hajonnat saatiin pois päiväjärjestyksestä. 

Teemu oli tasaisesti neljäntenä, jo toisessa kartanvaihdossa

Toinen kartanvaihto oli kisakeskuksen tuntumassa. Siinä kohtaa olisi ehkä voinut pelata yhden kortin paremmin ja vaihtaa sukset, mutta enpä tuota tehnyt vaan jatkoin matkaa samoilla kapuloilla. Luisto oli ihan hyvä, mutta 30 kilometriä syö voiteita. Geelin kuitenkin otin. Kartanvaihdon jälkeen oli juuri niiden pitkien hiihtovälien vuoro, kun mentiin merellä milloin moottorikelkalla ajettuja huvireittejä, milloin ihan oikeita kisauria pitkin. Happoa pukkasi ja meno alkoi hyytyä. 

Misan kanssa mentiin yhdessä mies miestä vastaan tiukat urastohässäkät, joissa jopa onnistuin pieniä kuittauksia tekemään, kuitenkin vain huomatakseni että Jyväskylän maailmanmestari tulee pian taas kantaan. Ja niin kävi että lopussa, kun mitään suunnistustehtävää ei enää ollut, pelkkää luukutusta baanalla, niin Tuomala sujahti ohi ja minun pieni vastalauseeni hukkui loivaan ylämäkeen. Loppusuoralla kaverin selkä oli juuri siinä saavuttamattomissa, ja ero oli maalissa neljä sekuntia. Maalissa olin aivan puhki. Pitkään meni kisan jälkeen ennen kuin voimat alkoivat palautua, ja vieläkin on aika nuutunut olo kun jo mummolan alakerrassa kirjoittelen blogia.

Loppusuorakin vielä hampaat irvessä!

Teemu tuli neljänneksi. Ei ihan kaksoisvoittoa, mutta ei päässyt kukaan väliinkään kiilaamaan. Uuden pistelaskujärjestelmän myötä olen myös vielä lumirasteilla kärjessä, vaikka Uusitalo kukistikin minut kahdella ja puolella minuutilla tänään. Vanhalla mallilla olisin nyt toisena ja noin kaksi minuuttia Jyriä perässä, mutta ilmeisesti erikoispitkän painoarvoa on haluttu laskea hieman siinä yleensä tulevien mammuttierojen vuoksi.

Nuorten cupissa erikoispitkän painoarvo kuitenkin oli kaksinkertainen ja putosin kolmannelle sijalle siinä. Misa vei cupin voiton, Jyri kiilasi toiseksi vahvalla esityksellään tänään. Niin että tavoitteesta jäin, koska olin ihan julkisesti liiton urheilijaprofiilissa asettanut cupin voiton tähtäimeen. 

Nuorten maajoukkueen mitalikolmikko

Huomenna siis vielä viimeinen kauden kisa, tavoitteena nauttia täysin siemauksin hiihtosuunnistuksesta, jonka oletan huomenna olevan hieman suunnistuspainotteisempaa... Ainakin kartta antoi sellaisen vaikutelman sen alueen osalta, jossa ei vielä tänään paljoa seikkailtu.

Viimeinen mahdollisuus!

Tämän viikolopun aikana se loppuu! Siis hisukausi, ei ura sentään! Tänään alkoivat Lapin lumirastit 2013, sprinttikisalla Kemin Kallinkankaalla, ja jatkuvat huomisen ja ylihuomisen ajan Tornion puolella. Huomenna on myös SM-kisa, erikoispitkä yhteislähtökisa, ja minulle viimeinen mahdollisuus lunastaa tästä kaudesta onnistunut SM-startti. Kisaamaan lähti myös 10-vuotta pian täyttävä pikkuveljeni Valtteri, 12-vuotaiden sarjaan kokemuksia hankkimaan.

Veljekset valmiina lähtöön

Sprintti sujui suunnistuksellisesti mainiosti, sillä virheitä ei tullut. No, yksi ohiajo, ehkä kymmenen sekunnin koukku, mutta sitä ei melkein lasketa. Sen sijaan fyysiseen vireeseen voisi vielä vähän saada potkua. Viikko sitten yhteiskuntaopin ylioppilaskokeen (joka muuten alustavasti arvioituna lähti laudaturin arvoisena YTL:n sensorin käsiin!) jälkeen lähdin käymään kevyellä iltahölkällä, tarkoituksena virkistää mieltä viikonlopun kovia harjoituksia varten. No, kevyt iltahölkää vaivutti minut syviin ajatuksiin ja kun vailkaisin kelloa, oli juoksulenkki venynyt puoleentoista tuntiin. Aika raju siirtyminen suksilta lenkkitossuille, ja seuraavana päivänä se reisissä tuntui. Toisaalta tietysti hyvällä mallilla jos lenkkeily luistaa niin mukavasti ettei ollenkaan hoksaa ajan kulua. Ongelma on siinä että se tuntuu reisissä yhä! Viikonloppuna tein pienet tehot vielä juoksun päälle. Sunnuntaina sivakoin perinteisellä tyylillä Valkeisenvaaran kilpaladuilla samoja kolmen minuutin vetoja kuin ennen SM-keskariakin, tällä kertaa vain muutaman enemmän. Viime viikko kuluikin sitten palautuessa rajusta viikonlopusta, pieniä verryttelylenkkejä ja aerobiselta kynnykseltä vk:lle pieni reippaampi veto eilen.

Mikäs on aurinkoisessa säässä hiihdellessä

Niin että tällaisissa asetelmissa ollaan nyt. Päivän suoritus kuitenkin oli siinä mielessä rohkaiseva, että vaikka jo ensimmäiselle rastille mennessä reidet puskivat happoa, niin suunnistus pysyi hallussa alusta loppuun. Huomenna pitää myös hallita ennenkaikkea oma pää heti alusta saakka, ja jättää ne tyypilliset yhteislähdön alkuhässäkät tekemättä. Kuusamo otti tänään kaksoisvoiton järjestyksellä minä ensin ja sitten Teemu, jos sama meno huomenna jatkuisi niin suunta olisi vallan mainio! Tälle iltaa vielä pientä verryttely hölkynkölkkyä, venyttelyä ja vanuttelua, niin kyllä se siitä lähtee.

Ja kaksoisvoiton kunniaksi on helppo hymyillä, mutta molemmilla kyllä katse on huomisessa,
joka on päämatka tänä viikonloppuna...

SM-keskimatka ja viikon "isot kisat"

Viime viikonlopun reissu Alajärvelle ja Lehtimäelle meni alavireisesti suunnistuksen kannalta katsottuna. SM-keskimatkalle lähdettiin mitalijahtiin, mutta tyytyminen oli viidenteen sijaan. Vauhti kyllä oli kärkiluokkaa, vaan ei se auta jos pää pettää. Herpaannuin keskimatkan kuudennella rastivälillä ja käännyin isojen luistelu-urien risteyksestä väärin. Sen lisäksi hiihdin vielä huonoa reitinvalintaa välin lopun ja hävisin puolitoista minuuttia. Taisimpa olla välin hitain menijä... Ja mitä seuraa kun yrittää luukuttaa puolentoista minuutin eroa kiinni paniikinomaisessa tilassa hiihtäen? Tietenkin järjettömät hapot, väsähtäminen ja lisää virheitä. Ei tarvinnut odottaa kuin seuraavalla rastivälille, kun jo otin väärän reitinvalinnan ja olin sitten ihan hukassa erään oikouran kanssa sekoiltuani. Ja taas meni minuutti hukkaan. Se oli siinä! Maalissa kolmanneksi, ja sitten takaa lähteneet Tuomas ja Misa tulivat ohi. Ja hyvä niin, sillä jos pojat olisivat vielä siinä tilanteessa minulle hävinneet, olisi koko nuorten MM-joukkue pian voitu manata osaamattomana harrastelijalaumana syvimpään häpeänurkkaan! Parempi kun vetäydyn sinne toviksi itse ja ponnistan sitten takaisin omalle tasolleni. 

Ei se mitalittomuus niinkään harmita, vaan se että tekee virheitä! Olisi mukava kun saisi suunnistuksen sujumaan ja suksen syönnilleen samaan aikaan. Nauttimisen takia tätä lajia harrastetaan. Kun suunnistus sujuu ja hiihto on kevyttä, suoritus on nautinnollinen elämys, jota palaa mielellään muistelemaan jälkikäteenkin. Kyllä keskinkertaisella suorituksellakin on mitaleille päästy, mutta ei se silloin tunnu yhtä mukavalta. 

Vaan olipa SM-kisoissa jotain kuusamolaisittain positiivistakin! Teemu, tuo hurja haastajaryhmän karpaasi vuosimallia -93 pääsi vihdoin mitalikantaan! Kaverin pronssi kyllä hälvensi oman harmituksen hyväksi toviksi. Hyvä homma Teemu!

Sunnuntaina kisattiin Lumitoukola, siinä meillä oli joukkue Viertolan "puulaakisarjassa". Tarvittaisiin pari hisumiestä lisää niin päästäisiin ihan miesten Toukolaan. Eli kuulkaa kuusamolaiset potentiaaliset hiihtosuunnistajat: kaksi miestä otetaan ensi talvena mukaan joukkueeseen, edellytyksenä se että omistaa sukset. Tai no, jos ei löydy niitäkään niin lainaamista voidaan miettiä... Viertolassa olimme sijalla kolme. Voiton vei kohtuullisen ylivoimaisesti Swedish Warheroes, joukkue jossa ei ollut tosin yhtään ruotsalaista saati sitten sotasankaria. Suomen maajoukkueen päävalmentaja Eivind Tonna (NOR), Lars Hol Moholdt (NOR) ja ... Kukas se kolmas olikaan? Joku venäläinen, en muista enää, enkä nyt jaksa tarkistaa.

Viikolla on kuitenkin toiset karkelot kotopuolessa, ihan valtakunnalliset "isot kisat", kuten Kuusamon Lukion matematiikan opettaja Osmo Pohjola tituleerasi tapahtuman. Yleisesti puhutaan enemmän ylioppilaskirjoituksista. Koska olen luonteeltani sellainen, etten opiskelujakaan ihan läskiksi halua heittää, vaikuttaa koeruljanssi harjoitteluun tällä viikolla. Pitkä matematiikka kirjoitettiin tänään. En enää tiedä pitäisikö olla tyytyväinen vai ei, mutta väliäkö hällä? Paperit on palautettu kello 14:45 ja sinne meni, tuloksia on turha odotella ennen toukokuuta ja se on sitten sen ajan murhe. Perjantaina kirjoitan kuitenkin vielä yhteiskuntaopin, joten siihen täytyy koettaa vähän virittäytyä. 

Puolentoista viikon päästä kisattavat SM-erikoispitkät ovat kuitenkin kevään päätavoite. 

Tauti takana, kisat jälleen edessä

Niinhän siinä kävi, että vaikka kuvittelin ehtiväni tässä kuluneiden parin viikon aikana treenata ihan kunnolla, ei harjoittelusta tullut sairastelun takia mitään. Nyt kuitenkin on olotila parempi ja tämän viikon olen koettanut hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti. Ei tunnu herkältä nyt, mutta kylmillä keleillä saattaa olla siihen oma vaikutuksensa pitkän pakkolevon lisäksi. 

Kuluneella viikolla olen koettanut herätellä lihasmuistiin joskus jääneitä rippeitä hiihtotekniikasta. Tiistaina hiihdin aerobisen kynnyksen tuntumassa hiihtosuunnistusurilla yrittäen samalla ottaa tuntumaa kartanlukuun ja urahiihtoon. Luisto oli surkea, ja meno takkuista, mutta ainakin sain kuormitettua kroppaa. Kotiin tullessa oli energiavarasto aikalailla tyhjä. Keskiviikkona otin sitten kelin mukaisesti perinteisen sukset jalkaan. Luisto oli ehkä aavistuksen parempi, pitoakin löytyi. Maastoksi valitsin Rukan vanhan Valkeisenvaaran kisaladun ja siellä sivakoin kaksi tuntia. Treeniin sisällytin kolmen minuutin vetoja, ensin vk ja sitten anaerobisella kynnyksellä. Viimeisen tein maksimilla, kierroksia kone ainakin ottaa ja syke nousee. Eri asia on että miten pääsee eteenpäin... Tänään tein lihaskestävyyttä suksilla, 4x5min tasatyöntöä ja 4x5min sauvoittahiihtoa. Jospa se olisi nyt vähän herättänyt hiihtolihaksia. Ja toivottavasti kulku paranee viikonlopuksi, kun Alajärvellä kisataan SM-keskimatka ja Lumitoukola. Toivon myös parempia kelejä kisoihin. Täällä vallitseva 15-20 asteen pakkanen yhdistettynä vitilumisateeseen ei oikein tarjoa hyvää luistoa ja mukavia elämyksiä suksilla.

Keskimatla on tämä viimeinen välietappi, erikoispitkälle on kevään päätähtäin asetettu. Ja sitten pitääkin jo alkaa valmistautumaan Jukolaan, joka on kesän tärkein kisa.

Nyky-yskä on paha vihollinen

(Rauta-)tien päällä taas istun ja mietin, näitä syntyjä syviä, joita aina tylsillä hetkillä alkaa pulpahdella mieleen. Ja kun on tylsää, ajatuksetkin herkästi kohdistuvat ikäviin asioihin. Minun tapauksessani tällä hetkellä siihen, miten ikävää voikaan olla kun jatkuva yskä vaivaa. 

Kuten olen aiemmissa blogiteksteissä mainostanut, vaivasi flunssa jo ennen MM-kisoihin lähtöä. Kisavalmistelut menivät aika tavalla vinksalleen, siitä kertoo edeltävien viikkojen harjoitusmäärä, jonka olisi pitänyt kolmessa viikossa olla jossain neljänkymmenen tunnin korvilla, ja se jäi sitten noin viiteentoista, kaikki lähinnä ilatalenkkejä, lyhyitä hiihtolenkin yrityksiä, joku saliharjoitus... Ei siis ihme että paras terä puuttui niissä isoissa kisoissa. 

No ei siinä mitään, koska flunssa tuntui hellittäneen kisaviikolla, mutta ei! Heti kun laski vain jalkansa takaisin Suomen maalle niin johan alkoi yskiminen ja pärskiminen, niistäminen ja töräyttely taas kahta kauheampana. Taas meni viikko pilalle ja sprinttivalmistautuminen jäi vajaaksi. Sprintissä hiihdin riskilläkin kisan, toivon puolittain että rasitus yskäisenä nostaisi kuumeen ja tappaisi sitten taudin. Vaan ei, sama meno jatkuu yhä, kun niistäkin kisoista on jo viikko. Eli reilu kuukausi flunssassa, joka ei parane eikä pahene! 

Antibioottikuurin sain eilen, toivottavasti se puree. Jatkuva aivastelu ei kuitenkaan ole tartuttanut ketään muuta samaan tautiin, vaikka koulussa ja kotona on porukkaa ympärillä hääräämässä. Hyvä niin, olisihan se ikävä jos kaikki olisivat ikuisessa flunssassa. Sellaisia nämä nykytaudit tuppaavat olemaan. Loputtomia ja kesyjä. Ennen sentään oli kunnon kuume, huono olo, päänsärky ja lopuksi toipuminen. Oi niitä vanhoja, hyviä aikoja!

Valmentaja neuvoo viisaasti ettei saa vaipua synkkyyteen, onhan tässä vielä aikaa ennen kevään SM-kisoja. Totta, onhan asenteellakin merkitystä asiaan. Joten nyt kun olen vuodattanut suuttumusta tänne virtuaaliseen maailmaan, jota en ymmärrä, voin varmaan alkaa taas ajatella positiivisesti. Mene ja tiedä. Olen matkalla Vaasaan, hyvä seura tekee joskus ihmeitä mielialalle. Kyllä oikeastaan nyt kun on jotain odotettavaa, on jo vähän parempi mieli. Saisi vain tuo taivaalla möllöttävä valoilmiö säästää säteilyään loppuviikkoon, jolloin toivottavasti pääsen jo vähän kokeilemaan ulkoilua. Auringon valolla on kuulemma myös kielteisiä vaikutuksia antibiootin tehoon. Minä kun olin siinä käsityksessä että Pohjanmaalla on tällä viikolla pilvistä ja synkkää! Piti pettyä tämänkin suhteen...

Sprintin ja parisprintin SM-taistot

Tämä viikonloppu oli taas raivokasta taistelua mitaleista, tällä kertaa SM-sellaisista. Lauantaina oli henkilökohtainen kisa; karsinta ja finaali. Sunnuntaina puolestaan hiihdettiin kahden miehen viesti, jossa oli kolme osuutta kullakin suunnistajalla. MM-kisaviikko oli ilmeisesti aika raju reissu, sillä nuorten maajoukkueesta yli puolet oli ollut sairaana viime viikolla tai oli sitä yhä. Minullakin yskä ja köhä palasi heti kun sai jalat Suomen kamaralle. Tavallaan saattoi olla hölmöä startata laisinkaan tänä viikonloppuna, mutta kun kuumetta ei ole ollut ja pahaltakaan ei tuntunut, niin totesin SM-kisojen olevan sen arvoiset.

Sprintin karsinnassa meno ei ollenkaan sujunut. Ei riittämnyt ettei silmä tahtonut löytää kartasta oikeaa paikkaa, vaan lisäksi sukset olivat aina jonkin pienen risun väärällä puolen, hangen sisässä tai sitten sotkeennuin omiin sauvoihini. Ihan raivostuttavaa menoa ja minuutin perään lähtenyt Tuomas Kotro saikin minut kiinni puolivälin paikkeilla. Ei ollut minkään näköistä flow-tilaa karsinnassa.

Eikä homma rullannut finaalissa juuri sen kummemmin! Ensimmäiselle rastille tein väärän reitinvalinnan ja senkin toteutin lopussaan huonosti, ja jo toisella rastilla näin Lauri Nenosen vilahtelevan takana puiden välissä. Finaaliin tuli minun osaltani myös hätäisiä ratkaisuja, joista seurasi esimerkiksi parisataa metriä alamäkilaskua umpimetsässä, suunta oli pelkän aavistuksen varassa. Fyysiseltä vaativuudeltaan finaali oli liki järkyttävä ollakseen sprintti. Nousua kertyi kahdella peräkkäisellä rastivälillä 75 metriä, jotka kaikki noustiin luistelubaanaa, eikä reitinvalintaa ollut. Hiihtokisa siis, ja minun päivän vireystilani ei ollut siihen omiaan. Ja muutenkin jalat olivat vähän kankeat ennestään. No, Lauri loikki ohitseni ongelmitta siinä mäessä, ilmeisesti kaikilla ei ollut samanlaisia vaikeuksia... Maaliin tullessa olin toisena, Lauri kärjessä minuutin erolla. Kotro tuli vielä takaa ohi, joten taskuun jäi pronssia. Täytyy tosin sanoa, että jos sarjan kaikki kärkimiehet olisivat paikalla olleet, ei minun suoristuksellani mitalia olisi herunut. Toisen epäonni on kuitenkin toisen onni, joten tämä oli osittain tuurimitali.

Parisprintissä sujui paremmin niin hiihto kuin suunnistuspuolikin. Teemu oli aloitusosuudella, minä ankkurina. Tämä on vanha, hyväksi todettu järjestely, joten mitä sitä hyvää vaihtamaan. Teemu tuli aloitusosuudelta kolmantena, ensimmäinen lenkki ei vielä saanut kärkeä hajotettua; Pellon Ponsi, SK Vuoksi ja minä lähdimme aivan yhtaikaa, ja heti alkuun siirryin minä kärkipaikalle. Alun suunnistuspätkällä tein pienen eron, hajonta toki vaikutti myös asiaan, mutta kun tultiin loppulenkille, olimme minä ja Vuoksen Tuomas Kotro taas peräkkäin ja vaihdoimme yhtaikaa. Sen jälkeen peli alkoikin muuttua KEV:n ja Vuoksen väliseksi kamppailuksi kirkkaimmasta mitalista. 

Kolmannella osuudella Henri Similä jätti aavistuksen Teemua, mutta onnistuin eräässä reitinvalinnassa saavuttamaan Kotron ja pääsin aivan tuntumaan. Teemu ei tainnut edes nähdä minua tuon Vuoksen MM-mitalistin vanavedessä, nimittäin vaihto meni aika tiukalle. Olin jo vaihtoalueen puolivälissä kun Teemu vasta sujahti paikalle, mutta hyvin ehdittiin silti. Vahinko vain, että eroa kertyi silti viidennellä lenkillä kymmenkunta sekuntia, ja pahimmoilleen se tuntui liian pitkältä ajettavaksi kiinni. Kotro jätti minua vähän lisää pitkällä hiihtopätkällä, mutta jollain ihmeen tavalla, liekö sitten hajonnan ansiota, olin kolmanneksi viimeisellä rastilla taas aivan Tuomaksen suksien kannoilla, mutta sitten tein hätäisesti väärän reitinvalinnan ja jäin seitsemän sekunnin päähän. Ja siinä se oli. Maaliin hiihdin siis kultamitalin tuntumassa, mutta hopeaan oli tyytyminen seitsemän sekunnin tappiolla. Tiukkaa taistelua loppuun saakka. Juuri sellaista pitää sprinttiviestissä olla! 

Vaikka kisa oli epätavallisen hiihtovoittoinen, en silti halua mitenkään valittaa. On hyvä, että hiihtosuunnistusta on monenlaista, jottei pääse tottumaan liikaa yhteen tyyliin. Seuraava päätähtäimeni on kauden viimeinen SM-kisa, erikoispitkä tasan neljän viikon päästä, mutta väliin mahtuu vielä keskimatkan SM-kisa, jossa tietysti myös mitalia jahdataan. Nyt on kuitenkin aika lukea yhteiskuntaopin kirjoituksiin ja vähän harjoitella myös pitkää matematiikkaa, jotka molemmat pitäisi kunnialla hoitaa tänä keväänä.

Ja MM-kisat paketissa

Latvian kisakokemukset ovat nyt taskussa, seuraavaksi tähtäillään kevään SM-kisoihin. Sprintti on tulevana viikonloppuna, keskimatka ja erikoispitkä vielä maaliskuun puolella edessä. Sille kartalle, joka kuvaa urheilijan uraani on kuitenkin ilmestynyt myös seuraavat MM-kisat, jotka ovat Venäjällä vuoden päästä. Sillä pitkän matkan pronssi Ukrainasta oli alku, mutta ei se vielä riitä. Tänä vuonna jäi mitali kokonaan ottamatta, ensivuonna haetaan mestaruutta, mielellään useampaa! Tässä kuitenkin vielä Latvian viikon yhteenveto, sekä kisojen kartat.

ke 13.2.2013 JWSOC keskimatka:

Keskimatka lähti käyntiin sellaisena perussuorituksena. Olin lähtöpaikalla niin sanotusti viimetipassa (valmentaja Artsi hoiteli varustepussini kuljetukseen kun itse kiiruhdin lähtöön). 

Viisi ensimmäistä rastiväliä meni ongelmitta, vaikkakin koko ajan oli karttakontakti vähän hukassa. 5-6 välillä en oikein osannut päättää, ja se näkyi sitten toteutuksessa. Lähdin menemään vasemmalta puolen hieman kiertävää vaihtoehtoa, jossa mennään mahdollisimman lähellä rastiviivaa, mutta ensimmäisessä alamäessä kaaduin ja sekaannuin kartanluvussa. Käännyin ensimmäistä luistelubaanaa oikealle, sitten huomasin virheen ja palasin takaisin mutta onnistuin tekemään kunnon virheen vielä heti perään, ja pujottelin siksakkia toiselle luistelubaanalle, jolta kiersin sitten vasemman kautta rastille, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Virhe oli suuruudeltaan puolisentoista minuuttia.

Toinen virhe tuli 9-10 välillä, jossa hapoille hiihdettyäni sekosin risteyksissä enkä sitten tiennyt yhtään missä olin. Virhe oli taas yli minuutin suuruinen. Reitinvalintavirheen tein vielä lopussa 17-18 välillä, jossa kiersin vasemmalta ja nousin ylimääräistä katkouranousua, kun oikealta olisi päässyt vähemmällä. Pellon urat olivat vielä pehmeitä ja epätasaisia, ja tuntui ettei päässyt eteenpäin ollenkaan. Sijoitus oli siis 11.

to 14.2.2013 JWSOC pitkämatka:

Pitkämatka yhteislähtönä, ensimmäisellä kartalla tuli tehtyä hermovirheitä rastiväleillä 1-2, 2-3, 7-8, 9-10, ja 10-11, kaikkineen parisen minuuttia. 

Porukka hajosi hyvin jo alussa, sillä hajontoja oli noin joka toisella rastilla. Ei siis tarvinnut paljon peesailla tai murehtia peesaajista. 

Toinen lenkki sujui jo paremmin ja hilalleen alkoi löytyä jo jonkinlainen flowtila. Syntyi myös lyhyitä "mies miestä vastaan" -kamppailuja rastiväleillä. Olin kuulemma puolen minuutin päässä mitalista toisessa kartanvaihdossa.

Kolmannella lenkillä ainoat virheet tulivat leimauksissa, etenkin kahdella viimeisellä rastilla. Toiseksi viimeiselle tulin yhtaikaa Misa Tuomalan kanssa, mutta osuin huti ja Misa ehti etupuolelle. Ja viimeisellä sama homma, joten ei tullut loppukiritaistelua ja sijoitus 9.

la 16.2.2013 JWSOC sprintti

Sprintti oli viikon paras kisa; suksi toimi erinomaisesti, päivän vire oli kohdallaan, edellisillan iltahölkällä jo oli alkanut tuntua rennolta ja palautuneelta. Aamupala maistui sopivasti, mutta pieni jännitys vatsanpohjassa kumminkin hillitsi syömästä liikaa. Kisapaikalle mennessä ajatus oli jo suunnistuksessa, kisa-aamun rutiinit (suksitestit, verryttelyt...) olin käynyt läpi päässä jo pari kertaa niin että lähtöpaikalle mennessä oli jo jonkin asteinen flow päällä.
Mutta ykköselle se katkesi, ihan vain sekunnin ajaksi ja se riitti. Kolmannesta risteyksestä piti kääntyä oikealle, mutta toinen risteys jäi kokonaan huomaamatta ja painoin ohi. Sitten kääntyi oikealle risteys suolle, ja ei kun ympäri hiljaa mielessä kiroten. Sen jälkeen kuitenkin keskityin taas olennaiseen ja enää en mielestäni virheitä tehnyt. radan loppupuolen hiihtoväleillä selkä vähän vaivasi, mutta hammasta purren painoin eteen päin. No joo, 12-13 välin menin oikealta, mikä oli todennäköisesti väärä reitinvalinta, mutta muuten puhtaasti.
Ruotsin Nordberg painoi hurjaa vauhtia, ja luultavasti Dag Lofthus vei myös hopeamitalin minulle liian kovaa vauhtia, mutta virheettömällä suorituksella luulen että Nenosen kanssa olisi ollut todella tiukka pronssitaistelu. Sijoitus oli kuitenkin 6. ja palkintosija sekin, hyvä niin.

su 17.2-2013 JWSOC viesti

Viesti kulki omalta kohdalta keskiverrosti. Ykkösrastille mennessä taas oli alkuun vähän maltti hukassa ja tuli koukattua pientä ylimääräistä lenkkiä, mutta neloselle mennessä jo kuittasin Ruotsin ja Norjan joukkueet reitinvalinnalla. Pojat menivät supan pohjalle ja vasemman kautta rastille, kun itse kiersin supan oikealta ja painoin luistelupaanaa myöten. Varsinaiset virheet tulivat 9-10 ja 11-12 väleillä. 9:ltä hiihdin suoraan melkein 11:lle saakka, ja jouduin palailemaan takaisinpäin, ja 11. rastilta lähdin vasemmalle ja kiersin turhan mutkan kun sujuvuus lakkasi äkkiä täysin. En saanut itseäni kunnolla kartalle ennen kuin mäen huipulla lähellä 12. rastia. Sen jälkeen oli vain toteutusta.
16-17 olisi pitänyt mennä vasemmalta kiertäen lähellä tietä, mutta kiireellä pilasin senkin välin ja lähdin pujottelemaan suoraan.
Niin, ja kuten olen edellä kertonut, viesti oli hylätty meidän osalta. Aleksi oli leimannut ilmeisesti väärän ykkösrastin aloitusosuudella. Omalta osalta tein suorituksen, joka olisi nostanut meidät viiden sakkiin, mutta mitalikolmikkoon pääsy olisi vaatinut Jyriltä melkoisen kiristyksen ankkurina, koska tein kumminkin virhettä parin minuutin edestä ja sen verran kärki karkasi. Mutta ei tarvinnut Jyrin lähteä takaa-ajoon, sen varmistivat virkaintoiset latvialaiset toimitsijat, jotka keskeyttivät viestin kuljettamisen kun tulin vaihtoon.

Ja olenko tyytyväinen? Leo-Pekka Tähden mukaan menestys loppuu tyytyväisyyteen, joten en, mutta en ole pettynytkään, koska 10 parhaan joukkoon MM-kisoissa on hyvin, ja olin siellä kahdesti henkilökohtaisissa kisoissa. Mutta kuten olen jo sanonut, vuoden päästä ollaan sitten kultajahdissa!