Välipäivän jälkeen plaketeille

Kisaviikon ohjelmassa oli kahden päivän jälkeen välipäivä, joka kului rattoisasti rentoutumalla ja latailemalla akkuja sprinttiin. Tietokoneen näytöllä pyöri Game of Thronesin 2. tuotantokausi, biljardipöytä oli kovassa käytössä ja monentasoinen huumori kukki hotelli Smeceres Krogsissa, jossa siis majoittui Suomen joukkue seuranaan kolme japanilaista ja yksi venäläinen. Minun tapauksessani päivän ohjelmaan (kuten kaikkiin muihinkin päiviin) kuului lisäksi maajoukkueen hierojan kevyt käsittely selän ja lantioseudun lihaksille. Tavoitteena oli siis laukaista alaselän ja pakaroiden jumeja, jotka ovat vaikuttaneet suorituksiini koko talven. Eikä vieläkään ole vaivaa voitettu...

Sprintin päätteeksi saattoi hymyillä, vaikka 1. rastin virhe harmitti

Otsikossa lupailen suuria, joten pitänee kertoa vähän jotain siitä sprintistäkin. Sprinttikisaa varten vaihdettiin täysin kilpailumaastoa aivan lähelle Madonan keskustaa, Smeceresilsin stadionille. Sprintin oli välipäivän iltapalaverissa sanottu olevan "fast & technical", luistelu-uraa oli yli 70%, mutta se oli niin tiuhassa, että kartan kanssa sai olla hyvinkin hereillä.

Onnistuin löytämään jo edellisenä iltana oikeanlaisen fiiliksen ja nukuin sopivasti, aamulla hölkkä tuntui kevyeltä ja kisapaikalla suksitesti ja verryttely oli rentoa. Hyvä kisa tulossa! Lähtöpaikalle mennessä keskittyminen oli hyvällä mallilla ja tiesin että nyt tai ei koskaan. No, ei ihan täydellistä kisaa tullut, sillä 1. rastille tuli virhettä reilu 15 sekuntia, mikä on sprintissä paljon. En huomannut yhtä uraa ja laskin siksi väärin risteykset ja tein pienen ohiajon. Vaikka heti alkuun hiipi mieleen ajatus että "tämä oli nyt sitten tässä" niin en antanut periksi vaan jatkoin yhä menoa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja se kyllä kannatti. Loppu sujui aivan puhtaasti ja yleisörastin kannustuksen siivittämänä onnistuin kiristämään vielä vauhtia loppua kohden. Maaliin tullessa menin kärkeen, muu ei olisi kelvannutkaan.

Loppupeleissä ei minun kärkiaika kyllä kestänyt, enkä odottanutkaan niin käyvän. Kilpakumppanit olivat kumminkin kovaa porukkaa ja 15 sekuntia virhettä on liikaa. Maailmanmestari Lauri Nenonen tuli ensimmäisenä ohi, sitten muutama muu, mukaanlukien Norjan Dag Lofthus ja Ruotsin Ulrik Nordberg. Ja kun Nordberg leimasi maalissa, vahvistui että olin kuudes, neljänteen sijaan jäin neljä sekuntia, pronssiin jäin 18 sekuntia. 15 sekuntia siis virheen vuoksi... No, suunnistus on tällaista.

Asetin pitkän jälkeen itselleni tavoitteen päästä kuuden parhaan joukkoon, eli palkinnoille. Sijoja 4-6 sanotaan plakettisijoiksi. Ja tavoite täyttyi, joten olen varsin tyytyväinen, vaikka virheet tietysti pitää vielä karsia pois. Henkilökohtaisista nuorten MM-matkoista mestaruuden haku jää ensivuodelle Venäjän kisoihin.

Sprinttisuorituksen ansiosta pääsin kerran käymään "näytillä" palkintojenjaossa.
Kotiintuomisina hieman madonalaista keramiikkaa ja IOF:n diplomi.

MM-pitkä matka, nousujohteisesti mennään

Kuva on keskimatkalta, löytyy SSL:n kuvapankista ja on Hanna Vehviläisen ottama.

Kaksi kisapäivää on nyt takana. Keskimatkan virheikäs kilpailu jäi taakse, eilen kisattiin se pitkä matka yhteislähtönä. Kisassa oli kaksi kartanvaihtoa, siis kolme lenkkiä, ja jokaisessa kaksi hajontapistettä. Porukka siis hajotettiin kolmeen vaihtoehtoiseen alku-, väli- ja loppulenkkiin. 

Pääsin/jouduin starttaamaan kisaan kuumasta ryhmästä, toisesta rivistä. Pitkän matkan kisassa lähtöpaikalla ei ole niin suurta merkitystä, tilanteet ehtivät kuitenkin muuttua monta kertaa ennen maaliviivaa, ja "kärjessä koolla" ei ole minulle hyväksi todettu taktiikka. Olinkin vasta kolmantena koolla, mutta kärjessä ykkösellä, ja sitten alkoi pieniä hermovirheitä; hätäisiä käännöksiä, kompurointia uran reunoihin, ohiajoja ym. ilmetä. Yhteislähtöjen rauhallisuutta täytyy siis yhä harjoitella. Viime vuonna lähtö takarivistä tuotti pronssia, kun ei ollut mitään paineita mistään. Ensimmäinen lenkki oli takkuista, mutta kun sai juoman, uuden kartan, ja hetken aikaa komentaa itseään uuteen nousuun, lähti omma sujumaan paremmin. Kaksi viimeistä lenkkiä meni mallikkasti ilman virheitä, ainakaan isoja koukkuja ei tullut. 

Lopussa meinasi kehittyä pientä loppukirikamppailua edellisen päivän maaimanmestarin, maanmiehen, Misa Tuomalan kanssa, mutta sen homman ryssin toiseksi viimeisen rastin leimauksessa, jossa SI-tikku ei vain sujahtanut oikeaan koloonsa. Niin, sihti oli hukassa... Toivottavasti jatkossa käytettäisiin EmiTagia, touch free-leimausta. Epäilen tosin, josko sellainen hienous vielä ensi vuonna on Venäjälle ehtinyt, junnu MM siis kisataan silloin jossain Uralin kupeessa.

Ei ollut enää hyvävoimaista menoa loppua kohden, vaikka suunnistus alkoikin sujua.

Kisa ei ollut tyypillisintä pitkän matkan suunnistusta, sillä pitkiä reitinvalintavälejä ei juurikaan ollut, enemmän oli pientä kikkailua tiuhassa urastossa, jossa mikroreitinvalinnoilla tehdään pieniä eroja ja peli ratkaistaan puhtaalla suunnistuksella. Fyysisesti päivän kisa oli rankka, osaltaan asiaan vaikutti selän jäykkyys ja pienet kivut, niitä ei ole ainakaan parantanut hotellin lähes tyhjällä ilmapatjalla nukkuminen, mutta se asia on nyt korjattu. Maajoukkueen hieroja on päivittäin auttanut vaivojen kanssa. Selkä ei ole missään nimessä ollut viikon iso juttu, täytyipähän kumminkin mainita jotain selitystä. Eniten on nyt kiikastanut maltin puolella. Viikko on kumminkin mennyt nousujohteisesti, ensimmäisen päivän 11. sija nousi pitkällä matkalla 9:ään ja olen näin päässyt siihen julkisesti lehdessä antamaani 10 parhaan joukkoon sijoittumisen tavoitteeseen. 

Tänään vietetään ansaittu välipäivä ja huomenna on sprintin vuoro. Odotettavissa on luultavasti hyvin teknistä suunnistusta, vaikka kisamaasto vaihtuukin. Tai jos ei ole, niin sitten kyllä ihmettelen. Keskimatka ja pitkä matka olivat sellaisia, vaikka reitinvalintaa olisi kaivattu. Toisaalta eikö ole loogista että nyt sitten sprintissä tarjotaan luukutusta ja reitinvalintaa? No, avoimin mielin kaikkeen varautuen. Tavoite on parantaa entisestään suunnistuksen sujuvuutta, mahdollisuus onnistuneella suorituksella on vaikka mihin...

MM-kisat avattu - Keskarilta vähän virhettä

Näin MM-kisat lähtivät käyntiin, tänään kisailtiin keskimatkalla Gaizinkalsin maastossa, Latvian korkeimpien nyppylöiden rinteillä. Suomalaisittain junioripuolella menestystä tuli ihan mukavasti. M20 MM-kisoissa Misa Tuomala nousee illalla korkeimmalle palkintopallille Maamme-laulun soidessa, pronssille hiihti Tuomas Kotro. Nuorten EM-kisoissa poikien puolella pronssille hiihteli Joonas Ahola, ja tytöissä paras sijoitus taisi tulla Liisa Nenosen neljännen sijan myötä. En kyllä ota vastuuta virheellisestä informaatiosta, mutta asia on tarkistettavissa SSL:n ja kisajärjestäjien sivuilta. 

Minulla henkilökohtaisesti jäi jotain hampaankoloon. Alku oli vahvaa ja olin mitalimiesten vauhdissa, mutta homma kosahti jossain 7-9 rastin seutuvilla, en enää edes muista ja karttoja ei ole vielä saatu... Joka tapauksessa tuli tehtyä pummi! Suuruusluokaltaan minuutin paikkeilla, ja sehän on heti kättelyssä liikaa, sekoilin jotain epämääräistä luistelu-urien kanssa. Ja toisen virheen tein yleisörastin jälkeen, kun hiihdin itseni vesistöosiolla hapoille ja sen jälkeen ajatus ei rullannut ihan vaaditulla tavalla. Tiukassa söherössä hukkasin itseni aivan täysin ja piti palailla vähän matkaa takaisinpäin hakemaan vauhtia, virhe vajaa pari minuuttia. Reitinvalinnoilla saattoi tulla jotain vielä lisää, mutta mitäs sitä jossittelemaan. Missään vaiheessa ei kunnon flow-tilaa tullut, eli suorituksessa on parannettavaa. Sijoitus oli kuitenkin 11, joten nyt ainakin on tieto, että virheettömällä on mahdollisuus korkealle. Ja viime vuoden MM-kisoihin nähden aloitus oli kuitenkin kohtalaisen hyvä.

Huomenna on pitkän matkan kisa samoissa maastoissa yhteislähdöllä. Säätiedotus lupailee pientä pakkasta, saas nähdä kuinka jäisiksi urat menevät. Jonossa on tunnetusti jännittävää laskea alamäkiä...

MM-kisat kutsuvat

No niin, h-hetki lähestyy!

Flunssa on onneksi taittunut ja vaikka vielä välillä vähän yskittää ja nenä on tukkoinen, niin lähtöä Latvian kisareissulle se ei estä, tai ainakin toivottavasti suunta pysyy samana. Huomenna alkaa matka meidän pohjoisen urheilijoiden osalta, ilmeisesti melkein kaikki matkaavat yöjunalla Helsinkiin, ja joukkue nousee laivaan siellä. Ja kello 13:30 irtoaa lautta länsiterminaalin laiturista ja kisamatka virallisesti käynnistyy. Laukun pakkaaminen alkaa ihan pian, mutta ajattelin kirjoittaa vähän ajatuksia ennen sitä. 

Kävin aivan pari tuntia sitten hieman kokeilemassa kovempi vauhtista hiihtoa urastolla, joka Kuusamossa on ollut joulusta saakka käytössä. Harjoitukseen kuului kaksi lyhyttä suunnistusrataa, kymmenen ja viidentoista minuutin mittaiset vedot, joista ensimmäisen menin vk:lla ja toisessa aloitin samaa rataa, mutta kiihtyvästi ja lopussa revin sitten vähän lujempaa ja kokeilin anaerobista tehoa. Lihaksisto ei ihan vielä ole vedossa, mutta eiköhän se tässä pienellä herättelyllä virkoa. Todennäköisesti MM-viikolla ei nyt tule ihan sitä kulkua kuin olisi voinut tulla terveenä pysymällä, mutta toivon tietysti parasta mahdollista virettä jokaiseen kisaan.

Kisaviikon ohjelma:

SU: saapuminen Latviaan

MA: lihasten ravistelu matkan jäljiltä vireeseen

TI: aikuisten sekaviesti, mallisuunnistus

KE: JWSOC keskimatkan kisa

TO: JWSOC pitkämatkan kisa (yhteislähtö)

PE: lepoa ja virkistelyä

LA: JWSOC sprintti

SU: JWSOC viesti

MA: kotimatka

Ja sillä välin kun me Latviassa taistelemme MM-mitaleista, täällä kotimaassa taistellaan YO-kuuntelukokeiden kanssa, joten tsemppiä kaikille joiden kohdalla sellaisia on tiedossa! Itse teen kirjoitusdebyytin noin kuukauden kuluttua, ensin matematiikan ja sitten yhteiskuntaopin kokeessa. Mutta se on sitten, nyt on ohjelmassa hisua! Ja tästä se paletti lähtee pyörimään, ei kun monoa ja kisatrikoota laukkuun! Kirjoittelen aina joutessani kisaviikon mietteitä tänne blogiin, mutta mitään säännöllistä en lupaa. Kiinnostuneet voivat kuitenkin etsiytyä kisajärjestäjien sivuille osoitteeseen http://www.esoc2013.lv/, jonne toivottavasti esimerkiksi tulokset päivittyvät hieman paremmin kuin Ukrainassa viime vuonna. 

Sitä odotellessa...

Nyt ketuttaa!

Niin, SM-pitkät kisattiin tänään Jämillä, viime viikonlopun SM-hiihtojen näyttämöllä. Omalta kohdaltani tämä kisa oli mielessä sellaisena revanssiotteluna, nimittäin vuonna 2009 aloitin hisun SM-urani samaisessa maastossa, enkä tuolloin menestynyt erityisen hyvin. Sijoitus oli silloin jossain lähellä kolmeakymmentä. Niin, sen jälkeen on menty eteenpäin aika harppaus, kun jo kolmena vuonna mitalisija on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus. Mutta jossain vaiheessahan pitää alkaa vastustamaan, ettei liian helpolla pääse. Se tapahtui nyt.

Viime keskiviikkona alkoi olla iltalenkillä havaittavissa merkkejä, että joku on nyt pielessä, kun oli vähän vetämätön olo. No, suoraan kotiin, suihkuun, syömään ja nukkumaan, mutta ei auttanut, torstaina sain hoksata että kurkku oli tullut karheaksi yön aikana, ja iltaan mennessä se oli ihan kunnolla kipeä. Jee! Jos koulussa olisi normaali viikko, olisin varmaan ottanut vähän sairaslomaa, vaan koeviikolla ei kehtaa, täytyy puolikuntoisena herätä ja lähteä pinnistämään väsyneet aivosolunsa äärimmilleen. Kurssit on nimittäin kuitenkin kiva päästä läpi. 

Eli kun perjantaina saksan kokeen ja ranskan kuuntelukokeen jälkeen lähdin autoon istumaan, oli mieli vähän mustana, sillä autossa istumalla parantuminen on, jos ei nyt ennenkuulumatonta niin ainakin harvinaista. Majoitus olisi kuitenkin Kankaanpäässä kuntoutuskeskuksessa, joten oli mielestäni loogista lähteä mukaan sinne kuntoutumaan. Toistaiseksi kuntoutuminen on lähinnä tarkoittanut, että kurkkukivun lisäksi nenä on tukossa, mutta se oli vasta ensimmäinen yö, joka sekin alkoi vasta tämän vuorokauden puolella. Perille saavuttiin puoli yhden aikoihin.

Mitä SM-kisoihin oman sarjani H20 osalta tulee, ei lopputuloksia olisi kyllä veikkaamalla osannut arvata. Voittajaksi selviytyi Misa Tuomala, joka olikin sitten ainoa niistä kuudesta, joita mitaleille odoteltiin. Muut viisi olisivat olleet SK Vuoksen Lauri Nenonen ja Tuomas Kotro, Pellon Ponnen Jyri Uusitalo, sekä minä itse. Vaan sekä minä että Jyri jättäydyimme samankaltaisista "herkistelysyistä" pois lähtöviivalta ja Vuoksen pojat.... Niin, olisi ihan hauska tietää että mitäs siellä oikein touhuiltiin, kun molemmille tipahti loppupeleissä hylsy.

No jaa, MM-joukkueesta siis Misa oli kultamitalisti, ja Karppisen Aleksi oman sarjansa (H18) kakkonen. Mitä tästä pitää päätellä? No tietysti oletamme joukkueen iskun olevan niin hyvä, että sitä pitää vähän piilotella ennen h-hetkeä, jottei ruotsalainen arvaa mitä on tulossa!!

Kun ketuttaa niin ketuttaa, ja nyt ketuttaa, mutta ei auta itku markkinoilla, vain lepo ja kuuman juoma.

Ja niitä sitä nyt täytyy harjoittaa....

Ylihuippu viikonloppu

Viime viikonloppu oli monin tavoin hyvä, tai vaasalaisittain ylihyvä. Siihen kuului niin urheilullisesti kuin muutenkin hyviä juttuja, jos kohta ei ikinä mitään niin hyvää ettei sentään jotain huonoakin! 

Ja miksi tämä viikonloppu oli niin hyvä, että se kannattaa erikseen mainita täällä blogissa? Niin, en tiedä kannattaisiko, mutta viimeksi kun jätin mainitsematta vastaavan, siitä tuli pitkä liuta teräviä kysymyksiä, jotka antoivat ymmärtää että olisi ollut syytä jotain kirjoittaa. Muistakaa muutkin bloggaajat sitten varmistaa asia omissa, vastaavissa tapauksissanne. Nimittäin otin perjantaina vapaata koulusta (mikä sinänsä on ihan tavallista urheilumenojen vuoksi, eikä siinä mitään ihmeellistä), ja hyppäsin Oulua kohti vievään bussiin, päämääränä kuitenkin eteläisempi rannikon osa; Vaasa! Ja siellä siis odotti maailman paras treeniseura; ihastuttava, hymyilevä Ella, josta olen jo jonkin aikaa saanut käyttää titteliä tyttöystävä. Hyvä syy siis, istua bussissa kolme tuntia ja sitten junassa viisi tuntia... mennen tullen. Niin, ne tiukat kysymykset siis esitti juuri tämä kyseinen kaunotar, joka on onnistunut valloittanut minut, ja toisinpäin. Tai ainakin oletan että myös toisinpäin...

Viikonlopun juju oli oikeastaan ottaa hetkeksi vähän etäisyyttä jatkuvaan harjoitteluun ja varsinkin kouluun, vaikka tietysti jotain liikuntaa aina pitää harrastaa. Ja sitä tulikin ihan hyvin. Mutta saatoin hyvällä omalla tunnolla istua olohuoneen sohvalle ja katsoa pari elokuvaa, kaikin puolin vähän hemmotella itseäni ja siinä sivussa jotakuta muuta, sekä herkutella erityisellä suklaakakulla, johon Ella on minut tutustuttanut. Nam! Kiitos ylihuipusta viikonlopusta!... ja siitä suklaakakusta myös!

Urheilullisesti asiaan liittyi eräs huono puoli: matka tuppaa jumittamaan. Sen lisäksi vielä pitkästä aikaa tein tunnin mittaisen jalkalenkin, sprinttikartan kanssa Vaasan keskustassa (minun käsitykseni kaupunkiin tutustumisesta!), eivätkä jalat olleet moiseen tottuneet. Tavallisesti juoksulenkkini jäävät talviaikaan sinne puolen tunnin tietämiin, mikä ei tosin ole ihan hyvä juttu. Seurasi tietenkin tiettyä jomotusta reisissä ja lauantain vk-treenissä (30 minuuttia vk-hiihtoa Vöyrin laduilla) ei ollut kulku ihan huippua, vaikka vauhdin ei tietysti kuulunutkaan olla mitenkään kilpailunomaista. Mutta siis olo ei ollut herkkä. Sunnuntaina kuitenkin taas oli parempi, kun lauantain treenailut hieman avasivat kehoa. 

Urheilullinen ylihyvä uutinen tuli lauantaina: suunnistusliitto julkaisi MM-valinnat ja joukkuepaikka virallisesti varmistui. Jee! Latviaan lähtö siis edessä 10.2.2013 Helsingistä laivalla.

No niin, sunnuntaina piti minun myös tuleman takaisin kotiin. Kaikki hyvä loppuu aina vähän liian aikaisin, eikö? No, paluumatkahan olikin sitten seikkailua se. Siinä missä tulomatka Vaasaan sujui kuin rasvattu, ei poislähtö ollut mitään sinne päinkään. Muutamien sattumien seurauksena meinasin myöhästyä jo ensimmäisestä junasta Vaasasta Seinäjoelle, ja "heiheit" jäivät sanalla sanoen lyhyiksi, kun piti loikata käytännöllisesti katsoen liikkuvaan junaan. Ei se vielä riittänyt! Seinäjoella Helsingistä Rovaniemelle menevä InterCity oli (yllätys-yllätys) MYÖHÄSSÄ! No, mitä voi odottaa VR:ltä... Vartoillaan Rauhassa. Ja myöhässä muutenkin ollut juna teki vielä ylimääräisen hätäjarrutuksen, kuka lie saanut pikku hiprakassa päähänsä kokeilla vähän junan jarrutustehoa. Kun sitten tulin Ouluun, olisi bussin Kuusamoon pitänyt aikataulun mukaan lähteä jo pari minuuttia sitten, mutta onneksi bussikuskit ovat selvillä VR:n aikataulujen paikkansapitävyydestä. Joten siis ehdin kuin ehdinkin bussiin ja olin kotona vielä sunnuntain puolella. Tällaiselle juniin tottumattomalle kuusamolaiselle kuitenkin tuollaiset ylimääräiset kiirehtimiset ovat epätervetulleita. Meillä kun rautatie on ollut viimeksi vuonna 1944 ja saksalaiset kasasivat kiskot tarkoin pois lähtiessään (eikä minulle jostain syystä ehtinyt niistä kertyä kokemusta ja hyötyä). Olisivat jättäneet paikalleen vanhalle asevelikansalle!

Kaikkineen siis viikonloppu oli minulle itselleni mahtava, maisemanvaihto tuli tarpeeseen, pääsin MM-kisoihin ja sain muutaman kauan kaivatun halauksen. Saa nähdä kuinka kauan seuraavia pitää sitten odotella...

Tämä kuva on nyt siltä ajalta, josta en kirjoittanut ja josta olisi kuulemma pitänyt kirjoittaa.
Kuusamossa Pienen Karhunkierroksen maastoissa pitkällä vaelluslenkillä.

Rimpuilu jatkuu yhä

Katsastukset ovat nyt takana päin, kun Oulun kisat hisutettiin tänä viikonloppuna Sankivaarassa. Ei ollut meno vieläkään ihan terävintä, ja selkä oli taas pahemmassa jamassa kuin Joutsenossa, joten sen kanssa pitää vielä rimpuilla. Siitä huolimatta yllätyn kyllä suuresti jos MM-kisapaikka sattuisi jotenkin lipumaan otteesta. Kaikissa katsastuksissa kuitenkin tietty viisikko on ollut samoissa vauhdeissa, järjestys vain on vaihdellut kisasta toiseen. Valinnat tulevat julki viimeistään maanantaina 28.1. Suunnistusliiton sivuilla.

Lauantaina oli sprinttikisa, jonka rata oli varsin simppeli. Reitinvalintoja ei juuri ollut ja teknisestikään ei rata tarjonnut mitenkään suuria haasteita. Ainoa jännä elementti oli uuden lumikerroksen takia hyvin pehmeä urasto. Ja sprintin erot olivatkin sen mukaiset, itse jäin kisassa viidenneksi, ero kärkeen oli 27 sekuntia. Missään kohtaa ei ollut selkeää ratkaisuväliä ja puhtaasti radan suunnistin. Hiihtovire vain ei ollut riittävä, selkä kun taas oli jumissa. Ilmeisesti lihaksisto ei oikein tykännyt edellisen päivän ratissa istumisesta.  

Sunnuntaina oli sitten keskimatkan kisa, ja siinä urasto oli vaihtelevaa ja paikoin haastavaakin, ja nautin suunnistuksesta. Hiihto lähti alkuun hyvin, mutta meno taittui hieman puolen välin paikkeilla pitkillä hiihtoväleillä. Tasaisella wassuttelu ei oikein ollut herkkua. Joka tapauksessa kulki paremmin kuin lauantaina. Koko suorituksen ajan suunnistuksessa vallitsi flow-tila, tai melkein; yhdellä rastivälillä se katkesi ja meno oli hetken heikompaa sujuvuudeltaan. Kuitenkaan en katso tehneeni yhtäkään virhettä kisan aikana, vajaan minuutin ero kärkeen tuli hiihtämällä, taas jumin tuomaa vaivaa. Ja sijoitus oli neljäs. Joka tapauksessa, näillä näytöillä jo odotan Latvian lippuja käteeni helmikuun puolella. Jos ei sitten jokin tauti hyökkää tai kukaan tule ja teilaa. Eli eteen päin!