Hisu-talentit Levillä

Näin on taas leiriryykeli kätelty, Leviltä on päästy terveenä, väsyneenä kuten asiaan kuuluu, ja motivoituneena. Nyt hirvittää edessä oleva henkinen kuormitus, kun koulun koeviikko painaa pian päälle, ja inssi pitäisi saada ajetuksi myös! Mutta ennen niitä asioita vähän selostusta viime viikosta. Olosuhteet olivat mitä parhaat.

Pitkiä lenkkejä oli hyvä heittää vaihtelevissa maisemissa. Misa, minä ja Henri, Tuomas oli kameran takana.

Pyhätunturin viikon päälle yllättävän kevyesti Levin leiri sujui, pahemmin ei kolotellut, energiaa on riittänyt ja motivaatiota löytynyt päivittäin, mitä tietenkin osaltaan vahvisti monipuolinen leiriohjelma. Muutamina kuriositeetteina mainittakoon huoltopäällikkö Mika Tervalan voitelukoulutus ja saman kaverin yhdessä valmentajien Artsin ja Eivindin kanssa organisoima suksentestauskoe. Vaikka suksien voitelu on ollut jo jokusen vuoden ajan opettelussa eikä siksi niin vierasta hommaa, oli Mikan pitämä ytimekäs kurssi ehdottoman hyödyllinen pienten, tähän asti tehtyjen virheiden korjaamiseksi ja huomion kiinnittämiseksi sellaisiin seikkoihin, jotka tuntuvat  äkkiseltään ihan mitättömiltä. Voitelun suhteen saatiin myös vinkkiä Startin asiantuntijoilta, jotka kävivät kertomassa oman merkkinsä voiteista. 

Testauskoe oli jännä tapatuma. Mika löi riviin kuusi paria suksia, ne piti hiihtää läpi, vertailla ja etsiä joukosta huippuparit ja surkeat tapaukset. Kaksi huonointa löytyi kyllä hetkessä, muiden kesken eron tarkka löytäminen olisi ainakin minulta vaatinut vielä muutaman minuutin lisää aikaa, mitä ei suotu. Testauksen päätteeksi saatiin myös makeat naurut kun voitelupäällikkö paljasti ns. "oikean rivin" ja kertoi mitä pohjassa oli. Heikoin suksi oli tupattu koko pituudeltaan pitovoiteeseen, toinen oli jätetty siklaamatta ja harjaamatta. Parhaassa taas oli ihan pulvereita myöten kisavoitelu... ja ihan kaikki eivät näitä toisistaan erottaneet. Kun kunto on kova, ei voide ilmeisesti merkkaa mitään!

Viikon pääpainona oli määrä. Aamulla perjantaina tehty pitkä lenkki oli erityisen onnistunut. (Siitä lenkistä muutama nippelitieto: osallistujat: Jyri, Aleksi, Tuomas, Santeri, herätys kello 6:00, startti 6:30, kesto neljä tuntia, tyyli perinteinen). Hyvällä mallilla on! Hyvä että porukassa on yksi kuuluisa Pellon mies, niin tulee näitä hatusta vedettyjä hullutteluharjoituksia, joista se paras hyötykin joskus lähtee. Lenkki mentiin niinsanottua "hauskaa vauhtia", eli aina fiiliksen mukaan mutta kevyesti. Hyvin toimi, illalla oli todella kevyttä.

Toinen tällainen oli lauantaiaamuinen lenkki, jolloin startattiin hieman myöhemmin, vasta puoli kahdeksan maissa, mutta suunta otettiin Levin huipulle. Alkumatka noustiin hissikuilua, mutta hissiin ei koskettu, vaikka välillä ohi lappoikin alppihiihtäjiä ankkurin vetäminä. Alkuun letkamme oli pidempi, mutta osa porukasta totesi, ettei aika riitä koko vuoren valtaamiseen, ja niin porukka kutistui. Lopulta huipulle moninaisten vaiheiden kautta selvisimme minä, Jyri ja Henri. Jos hiihdolta olisi ehtinyt kuvailemaan enemmän, tässä olisi muutamia valokuvia. Oikeastaan jokunen kuva otettiinkin myös nousun aikana, mutta ne ovat Henrin nokialaisessa... sääli! Sen sijaan huipulta tuli napattua jokunenkin otos.

Leirin päättyi kunnon alamäkeen, oikeaan kardinaalilaskuun Levin huipulta alas pujottelurinnettä myöten. Pellon mies kärsi välinemenetyksenkin, sauva napsahti poikki! Mutta Levin nousu ja lasku olivat useammankin sauvan arvoinen kokemus, joten Jyrin omien sanojen mukaan: "ei harmita"! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä päättää.

Huipulle kuljettivat Peltosen sukset ja Rexin sauvat, jalassa Alpinan monot.

Ja fiilis oli korkealla, kun oltiin korkealla.

PS. Leirille osallistuivat seuraavat kivenkovat kundit:

Aleksi Karppinen, Laitasaaren Veto
Henri Similä, SK Vuoksi
Jyri Uusitalo, Pellon Ponsi
Misa Tuomala, Suunta-Jyväskylä
Santeri Aikio, Kuusamon Erä-Veikot
Tuomas Kotro, SK Vuoksi

Pojista puuttumaan jäivät Lauri Nenonen SK Vuoksi, sekä Juha Martikainen Haapamäen Urheilijat, jotka suorittavat asevelvollisuuttaan "koron, uskonnon ja isänmaan pualesta" maamme uljaissa puolustusvoimissa.

Kauniimpaa sukupuolta edustamassa olivat seuraavat tuimat ja tuliset Suomi-neidot:

Noora Räisänen, Saloisten Reipas
Liisa Sassi-Päkkilä, SK Pohjantähti
Suvi Oikarinen, Ounasvaaran Hiihtoseura
Milla Maijala, Lapin Veikot
Oona Valkonen, Kangasniemen Kalske
Sanna Pusa, Haapamäen Urheilijat
Mirka Suutari, Kouvolan Suunnistajat
Mira Räisänen, Saloisten Reipas

Talenttiryhmän muonituksesta ja valmennuksesta vastasi:

Artsi "Ardenius" á la Lilja

Kiitos koko porukalle hyvästä leiristä!

PPS. Tiedoksi: oikoladun aika viimeisenä aamuna oli 1min 3sec

Viikko Pyhätunturilla

Nyt on tällä pojalla leirikuviot kohdallaan!

Syksylle ja syystalvelle on leiriviikkoja kertynyt jo kolme, neljäs tulee ensiviikolla ja sitten on vielä yksi joulukuun alussa. Tämä viikko on oltu Pyhätunturilla Kuusamon Erä-Veikkojen hiihtojaoston edustus-, Hopeasompa- ja Hiihtäen huipulle-ryhmien leirillä. Tehokasta hiihtoharjoittelua kohtuullisen hyvällä ladulla on tullut tahkottua.

Ensilumen leiri pyhälle on kuulunut Erä-Veikkojen vuotuiseen ohjelmaan jo melko monta vuotta ja paikka oli tuttu niin minulle kuin useimmille muillekin. Leiriohjelma sinänsä oli varsin simppeli: aamuherättely jalkaisin, aamupäivän treeni ja iltapäivän treeni suksilla ja sitten joko omatoiminen tai ohjattu lihashuolto illalla. Tietenkin tällaisen ohjelman hieno puoli on se, että silloin pääsee itse soveltamaan sopivia harjoituksia kulloisellekin päivälle. Tässä minun oma viikkoni tiiviisti:

su                        ap. hv vk 40min. + ver. 

                             ip.  hv pk1 kevyt 1.30h + jk ver. 30min.

ma                       ap. hv pitkä pk 4h (sis. sauvoittaluistelua ja tt ja yhdensauvanhiihtoa)

                             ip.  jk ver. sis. loikkia 40min.

                            

ti                          ap. hv 3x5x10s. novoja + ver. 

                             ip.  hp pk 3x10min. tt pk + ver. 

                            

ke                        ap. parisprintti mk + ver. 

                             ip. hv pitkä 4h (sis. 1h tasuria)

                            

to                         ap. hp 1.30 pk1 kevyt

                             ip.  kvkp. 30min.

                            

 pe                        ap. hv ala-vk 30min + ver.

                             ip. hv 2x5x10s, novoja 1h

No, ohjelma ei oikeastaan koskaan toteudu aivan täysin juuri niin kuin suunniteltu, mutta suurinpiirtein kuitenkin ja kaikki tärkeimmät harjoitukset tulee tehdyiksi. Tälläkin viikolla oikeastaan isoimmat muutokset olvat lähinnä aamu- ja iltapäivätreenien keskinäisessä järjestyksessä sääolojen vuoksi, tai juoksuverryttelyn pidentyminen suunnitellusta. 

Näissä leirihommissa olen huomannut, että koko jutussa tärkeintä on vauhdin sääteleminen. Ei saa mennä liian kovaa, mutta jatkuva hidas junnaaminen on ihan yhtä tuhoisaa. Välillä täytyy otattaa kovempaa, jotta kropasta lähtevät sinne kertyvät kuonat liikkeelle. Sunnuntain 40 minuuttinen vk oli anaerobisen kynnyksen tuntumassa tehty revitys. Siinä ei ollut sellaista välittömästi avaavaa vaikutusta, ehkä pinvastoin, mutta se hyöty uskoakseni siitä oli, että keskiviikon parisprintti oli kerrassaan hurjaa lentoa. Hiihto tuntui rennolta, ja kello tykkäsi. Jos tämä on merkki siitä että treeni on purrut, niin hyvältä vaikuttaa. Täältä tullaan, MM-Latvia!! Sitten torstai oli kevyt päivä, mutta silti perjantaina oli vielä aamusta hieman velttoa, ilmeisesti pitkä 4 tuntia tuntui... Jokatapauksessa, kun paukutin puoli tuntia reipasta wassua vähän kovemmilla kierroksilla ja sitten heitin levolle, niin illalla tuntui taas kuin olisi uudestisyntynyt. Tällainen feenixlintuefekti! 

Niin, lopetin leirin perjantaina jo aamupäivällä, osa jatkaa lauantaihin saakka, ja hyppäsin valmentaja-Kimmon kyytiin ja suuntasin Rovaniemelle. Ja täältä käsin tätä blogia kirjoittelenkin. Illan hiihtolenkki tapahtui Ounasvaaralla, kilpaladulla, joka huomenna täyttyy Suomencupin sprinttikisaajista. Kun lenkki oli ohi, alkoi tosissaan tuntua että olisi pitänyt osallistua siihenkin kisaan! Tiedä vaikka olisi kulkenutkin... No, mennyttä mikä mennyttä, ei leirielämä vielä tähän lopu! Ensi viikko ollaan Levillä hisujengillä, ja määrää sen kun vain kertyy. Kiitos seurakavereille hyvästä leiriviikosta Pyhän maisemista ja etenkin Pirkolle ruokahuollosta ja Keijolle suksihuollosta! Kilometrejä kertyi viikolla noin 250, ja kokonaisuudessaan niitä on talvelle kasassa  noin 500. Jospa Kuusamossakin jo pääsisi sitten ihan kunnolla laduille, kun Levin viikko on ohi. Lunta pitäisi olla ja huhu kuuluu, että Tropiikkihisun urat on jo ajettu, joten hisukisat pidetään... Hyvissä olosuhteissa!

Ja nyt ei kun uusi myllytys päälle!

Jälleen Saariselällä

Vuokatin leiriltä kotiuduttuani ehdin lepäillä pari päivää syysloman merkeissä, mutta sitten jatkui myllytys. Puhtaat urheiluvaatteet taas laukkuun, sukset pussiin, sauvat putkeen, suksiboksi auton katolle ja auto käyntiin, suuntana Saariselkä ja sen ensilumenlatu. Reissuun lähdettiin porukalla minä, Severi, Teemu ja kujettajana/kokkimestarina Tiina-äiti.

Keskiviikosta lauantaihin oli aikaa hiihdellä ja hiihtoa tulikin harrastettua, kilometrejä tuli arviolta noin 130 neljän päivän lenkit yhteen laskettuna, tunteja ladulla kului 11, lisäksi hölkkäilyä, pientä kuntopiiriä ja muuta liikuntaa. Majoituimme mukavassa pienessä honkarivitalossa nimeltä Pökkömaja (B), ja ainakin minä olen tyytyväinen majoituksen tasoon. Neljällä hengellä sinne mahtui hyvin ja kämppään kuului oma sauna, joten lenkin jälkeen oli hyvä sulatella varpaat ja kuuraparta pois. Pakkastahan oli päivittäin kymmenisen astetta, mikä tuntuikin ensialkuun hyvin kylmältä, mutta pian siihen tottui. Ja koska kokkaus tapahtui leirille tyypillisesti itse, oli käyttöä myös keittiölle. Nälkää ei tarvinnut kärsiä.

Pökkömaja (edessä oleva on autokatos...)

Harjoitusohjelman puolesta keskiviikkona oli lyhyt hiihtolenkki, joka tehtiin pimeässä. Latua ei ollut valaistu kuin osittain, mikä tarjosi pienen jännitysmomentin: eihän meillä ollut tietoa reitin kulusta ja välillä ajamattomalla ladulla täytyi ihan kunnolla siristellä ettei ajautunut paanalta sivuun. Yhtäkaikki oli mukava päästä suksille taas.

Torstaina ladulle käpsyteltiin jo aamusta ja ohjelmassa oli 45 minuutin pätkä ala-vk:lla, sekä verryttelyt päälle. Keli oli niin hyvä, että hiihtoa kertyi kaksi ja puoli tuntia, kun lämpötila nousi lumisateen taas alkaessa. Samaan syssyyn tuli testattua uudet sukset kovemmalla pakkasella... eikä tarvinnut pettyä! Iltapäivällä suksittiin perinteisellä tyylillä ja suksi piti hyvin, hyvä niin.

Perjantain lenkki oli pitkä, kolme tuntia rauhallista hiihtoa ja koska latua oli tullut lisää (yhteensä reilu 5km), oli hiihtelykin yhä mielekästä. Mäkeä oli nyt reilusti ja erilaisia jyrkkyysasteitakin löytyi ihan joka lähtöön, joten erilaisia nousutekniikoita pääsi harjoittamaan hyvin heti alkukauteen, tärkeintä tietenkin muistaa riittävän rauhallinen vauhti varsinkin ylämäessä! Pitkän hiihdon päälle tottumattomissa jaloissa tuntui vähän, mutta muutama minuutti Pekka Pulkkisen liikkuvuusharjoitteita ja venyttelyä sai jumit auki ennen kuin niitä kunnolla syntyikään. Iltapäivällä juostiin vastapainona monille hiihtolenkeille ja sen perään rentouttava tuokio kylpylässä porealtaissa lilluen. Nautinnollista!

Lauantaiaamulle oli reipasta hiihtoja, neljä kertaa 10 minuuttia vauhtikestävyyttä. Tekniikka löytyi pikkuhiljaa, kun sukset alkoivat taas käydä tutuiksi kesäkauden jälkeen. Mutta lenkin jälkeen oli jo pieni kiireenpoikanen päästä lähtemään takaisin Kuusamoon. Siispä pikasuihku, pakkaus, välipala ja autoon. Sunnuntaihin saakka olisi tehnyt mieli jäädä, mutta kuljettaja-kokkiamme kaivattaisiin vaalilautakunnassa kunnallisvaalien touhuissa. Jouduimme siis palaamaan tänne etelän lämpöön, lähes lumettomille seuduille, ja jättämään kauniit Saariselän maisemat luminietoksineen (Kuukauden päästä Saariselällä avataan hiihtosuunnistuksen kisakausi. Lunta on ainakin riittävästi, sillä sitä oli jo nyt maassa sama määrä kuin viimeksi kisojen aikaan). Toki täytyy myöntää, että kun sunnuntaina lähdin pitkälle sauvakävelylenkille, olivat selkä ja jalat hivenen väsyneet (Onneksi maanantai toi hieronnan tullessaan).

Hiljalleen alkaa taas tuntua siltä, että harjoittelu sujuu, kenties jatkossakin jotenkin, kun edessä on kaksi leiriviikkoa, ensin Pyhätunturilla seuran hiihtoleiri ja sitten Levillä liiton nuorten talenttiryhmän hisuleiri. Ainut ongelma on tuo koulupuoli... kaksi viikkoa poissa yhtä kyytiä ei välttämättä lupaa hyvää sille saralle. Mutta ennenkin on sentään pärjätty, vaikka onkin vähän omia lomailtu!

Lumi on hieno elementti

Pitkästä aikaa on lunta näkynyt!

Viime tiistaina sitä tuli Kuusamossa maahan jo ihan sievä kerros. Maa oli valkoinen kun suuntasin keskiviikkona kohti Vuokattia ja nuorten talenttiryhmän leiriä. Tällä kertaa kainalossa oli nippu ihan oikeita täyspitkiä hiihtosuksia rullasuksien sijaan. Into oli suuri päästä kokeilemaan, vieläkö hiihtäminen sujuisi viimevuotiseen malliin, vaikka tietenkin oli jo arvattavissa ettei suju!

Ensilumen latu Vuokatissa oli hyvässä kunnossa ja väkeä oli aamuisin kohtuullisesti, joten sinne mahtui oman treeninsä tekemään... juuri ja juuri. Tekniikkaharjoittelu oli hiihtojen pääpainona, kuten aina alkukaudesta. Hirveästi en tehoja ladulla ottanut irti, mutta latuprofiili on sellainen, että luonnollista intervallia meinaa syntyä väkisin (alkuun rata nousee loivasti, juuri pahimmoilleen alkukaudesta siten että innoissaan sitä tulee revitelleeksi vähän turhan kovaa, ja alamäki päästään hyvällä kelillä vauhdilla takaisin, joten palautusaika jää lyhyeksi). Keskiviikon ensimmäisellä hiihtolenkillä tällainen ilmiö korostui.

Torstaina aamulla hiihdettiin ja kuvattiin videolle tekniikoita. Tällainen on äärimmäisen tärkeää, jotta pääsee itse näkemään oman tekemisensä ja tiedostamaan paremmin missä menee mönkään. Liki poikkeuksetta tässä vaiheessa kautta joku asia nimittäin menee mönkään. Päivän suunnistustaidollinen osio oli sauvajuoksusuunnistus, takaa-ajokisana parilähtöinä. Paineen alla suunnistaminen on nimittäin ensiarvoisen tärkeä harjoittelumuoto. Yleensä virhe johtuu juuri muista kilpailijoista, ja on tärekää oppia sietämään sellainen paine ja keskittymään olennaiseen. Mitä fyysiseen puoleen tulee, meno oli aika herkkää, mutta hapenoton puolella oli hieman tukkoista, koska edellisestä otatuksesta on päässyt tovi kulumaan. Virheet jäivät pieniksi, eli harjoituksen aikana keskittyminen pysyi olennaisessa.

Maajoukkuepuku jälleen päällä,
uudet sukset liukkaina... Uudella innolla!

Perjantaina hiihdettiin jälleen, mutta lenkki suoritettiin hiihtoputkessa, sillä ulkona oli vesisade ja kosteassa kelissä hiihtäminen on terveydelle riski tuollaisessa tilenteessa, kun kuivia varusteita tarvitaan jatkuvasti. Lisäksi märällä hiihtäminen herkästi jumittaa, koska luisto on heikko. Putkessa maisemat ovat tietenkin aika monotoniset, mutta tavallaan oli ihan mukava käydä välillä pikku pakkasessakin. Ja sukset pelasivat hyvin koko leirin ajan. PELTOSELLE positiivista palautetta!!! Iltapäivällä vietettiin aikaa sauvarinteessä Vuokatin vaaralla, mutta treeni hoitui ihan peruskestävyysteholla. 6x12 minuuttia ylös. Hieman alkoi väsy iskeä lopussa, mutta onneksi urheiluopiston keittiössä kelpaa tankata.

Lauantain hiihtokelit taas olivat vastakohta perjantaihin: aurinko paistoi, kirpakka syysilma ja latu aavistuksen jäinen... Siinä sitä olisi hiihtänyt enemmänkin, mutta piti vähän jarrutella, ettei ihan mene junnaavaksi. Päälle vähän sauvakävelyä ja huomasi kyllä että oli hyvä jo lopettaa; jalat meinasivat olla vähän tönköt siinä vaiheessa. Iltapäivällä taas käytiin vielä ottamassa kontaktia kesäkarttaan ja suunnistettiin Vuokatin maailmancup finaalin keskimatkan rata. Olipa muuten paras suunnistusrata, jonka olen käynyt eläissäni, ainakaan parempaa ei tule heti mieleen. Opettavainen reissu, kun tiesi etukäteen, miten maailman huiput olivat menneet (viittaan siis tapahtumaan josta kirjoitin aiemmin myös blogin) ja saatttoi vertailla omia toteutuksiaan niihin. Fyysisyyttä ei ainakaan puuttunut, sen saattoi todeta maalissa, vaikka meno olikin rauhallista. 

Tänään sunnuntaina olisi ollut tarjolla leirikisa, vähän sprinttihiihtoa ja sauvajuoksusuunnistusta, mutta se todettiin oman henkilökohtaisen valmentajan kanssa turhan kovaksi kun ensi viikko on vielä tarkoitus tehdä kunnolla treeniä. Lomaa ei käytetä lusmuiluun, kun muutama viikko aiemmin meni vähän liian kevyenä. Loppuviikosta toivottavasti päästään piipahtamaan vielä Saariselällä, jossa on pidempi ensilumenlatu ja vähemmän väkeä, niin saisi uuden suksikaluston tutuksi ja kaiken hyödyn syysloman vapaa-ajasta irti. Ehkä paras juttu Vuokatin leirissä oli, että siellä saattoi keskittyä itse asiaan, eli harjoitteluun ja palautumiseen. Ei koulujuttuja, ei kotijuttuja, ei mitään esteitä millekään... jäljelle jää vain urheilu.

Aika - maailman suurin ongelma

On se ankeaa! Ei löydy päivästä lepohetkeä millään opilla. Aamulla kouluun, koulussa jatkuvaa työskentelyä, jos on hyppytunti niin siinä on ajotunti, koulusta treeniin, jos sattuu aikaa jäämään, ja sitten on autokoulun teoriat! Tämän lisäksi läksyt ja syömiset. Lopputulos: kauhea kiire ja mikään ei hoidu kunnolla.

Se, joka keksi vuorokauden teki ison virheen laittaessaan siihen vain 24 tuntia! Ja se, ettei niitä tunteja voi pistää säilöön pahan päivän varalle on suuri epäkohta! Joskus on nimittäin varmasti jokaisella ollut päiviä, jotka ovat menneet niin sanotusti "täysin hukkaan". Mitään ei ole tullut tehdyksi, vain lepäilyä ja rentoa oleskelua. Lopulta tuollaisen päivän päätteeksi minulla on aina ollut sellainen tunne että käyttämättä on valtava määrä energiaa ja jostain puskee esiin pieni syyllisyydentunne, kun laiskamato on saanut vallan. Olisi veikeää, kun sellaisista päivistä voisi laittaa muutaman tunnin aikapankkiin odottamaan tyypillistä kiirekeskiviikkoa, kun ei millään meinaa ehtiä kaikkiin sovittuihin paikkoihin. Valitettavasti joka päivä meille annetaan 24 tunnin luotto, ja ne kaikki kuluvat tasaisesti riippumatta siitä miten ne käyttää. (Melkoista pankkitoimintaa! Ihan tulee mieleen EU:n politiikka mitä Kreikkaan tulee!) 

Tämä keskiviikko oli kiirekeskiviikko. Aamulla herätys, kiireelliset aamutoimet ja kouluun. Hyppytunti oli siellä raossa, ja silloin mentiin kiireesti koulusta autokoululle. No, auton ratissa sentään en pitänyt turhaa kiirettä, joten ylinopeussakkoja ei olisi tullut vaikka opettaja vieressä olisi unohtanut nopeutta tarkkaillakin. Niin että anteeksi, Kuusamon keskustassa keskiviikkona 10.10.2012 klo 10:00-10:50 ajaneet, mustan Volkswagen Golfin (jossa tietenkin autokoulun kolmio takaluukussa) perässä hidastamaan joutuneet! Aikio siellä vain vietti päivästä sitä ainoaa hetkeä kun ei ollut kiire!! (=

Niin, ajotunnin jälkeen takaisin kouluun ja sitten koulusta kiireesti kotiin. Sen jälkeen kiireesti lenkille, rullahiihtoa puolitoista tuntia. Jotkut ovat siitä taitavia että saavat puolentoista tunnin lenkin valmiiksi tunnissa! En tiedä miten kovaa siinä pitää mennä, mutta hillitsin kiusauksen lähteä kokeilemaan, ja käytin täydet puolitoista tuntia. Lenkin jälkeen kiireesti suihkuun, kiireellinen välipala ja kiireesti taas autokoululle. Ihan ylpeä olen: toiseksi viimeinen teoriatunti ja kertaakaan en ole myöhästynyt, vaikka kiirettä on pitänyt. Eikä kiire siis loppunut vielä siihenkään. Illalla ei enää tarvitse olla menossa, mutta autotallissa odottelee vetolaite ja nippu hisukarttoja, ja puoli tuntia pitäisi viettää siellä. Lisäksi on vielä ne läksyt, sillä en ole kolmen L:n miehiä, ja jossain välissä olisi hyvä varmaan nukkuakin. Mistäkö löytyi aikaa kirjoittaa tämä teksti? Niinpä... Olisiko se kiire sittenkin ihan omassa päässä aiheutettu harha, jolla vältellään niitä asioita, jotka oikeasti pitäisi tehdä? (Noo..., kirjoittamiseen kului se viisi minuuttia.)

Syysharjoittelua kohti enenevissä määrin

No niin, eiköhän se SM-keskarin epäonnistuminen nyt voida jo haudata historiaan. Kisan jälkeen on treeni ollut vähän jäykkää, lienee aika käydä pitkästä aikaa taas hierojan käsittelyssä. Mitäs tässä on ehditty tekemään? KEV:n hiihtäjillä oli seuraavana viikonloppuna jälleen kotiseutuleiri, johon kuului rullahiihtolenkki, maastojuoksukisat ja vaellus karhunkierrospolulla Ruka-Juuma maastossa. 

Rullahiihdosta sen verran että tämä poika alkaa kypsyä siihen. Märkä ja kylmän kovettama asfaltti tuulisessa kelissä vilkkaalla Ouluntiellä (valtatie20) lykkiessä ei oikein motivoi, varsinkin kun sauvojen piikit on unohtuneet taas teroittaa. Tulisi ne lumet niin pääsisi hiihtämään jo ihan oikeilla suksilla. Onneksi siihen pyyntöön vastataan 17. lokakuuta kun seuraava liiton leiri Vuokatissa hyrskähtää käyntiin, ensilumen latuhan avataan 10.10. klo 10, joten jos sivakoimaan tekee mieli niin sinne vain kaikki! Mutta älkää tulko 17.-21. päivä, sillä ladulla kun tuppaa muutenkin olemaan tungosta ihan riittämiin aina leirien aikaan...

Maastojuoksukisa sujui mainiosti 5 kilometriin saakka, mutta siinä vaiheessa alkoi reilu tunti ennen ladattu jäätelöannos hieman kuplimaan. Kun mahaa pistää, on juokseminen aika ikävää, ja siinä karkasi Teemu. Harmi, olisi ollut kiva takoa loppukirikamppailu. Jospa nyt pikkuhiljaa alkaisi oppia tankkauksen merkityksen. Ei kannata vetää puolta litraa jäätelöä ennen juoksua!

Vaellukset on mukava tehdä porukassa, ja siinä mielessä sunnuntain treeni oli mielekäs. Kolmeen ja puoleen tuntiin pisteltiin Rukalta Juumaan, sitten piti vähän aikaa keräillä minuutteja. Samapa olisi ollut kiertää vielä Pieni Karhunkierros siihen perään. Matka ei tapa vaan vauhti! 

Viime viikko on ollut kevyttä treeniä. Koeviikko jonkin verran vie aikaa ja lisäksi autokoulun teoriat vievät iltapäiviä. Parin viikon päästä on teoriat lusittu, ja aloitetaan taas täysi rähinä kun koulussakin jakso vaihtuu. Ajotunteja pitää yrittää ajaa siihen kylkeen. Jos sen kortin saisi tämän vuoden puolella niin helpottuisi ainakin jossain määrin myös treeneissä kulkeminen vaikkapa Rukalla, tai sitten lähialueen kisareissut. 18 vuottahan tuli jo eilen täyteen... No, kaikki aikanaan.

SM-keskari suuri pettymys

No niin, pieleen meni. Sekä karsinta että finaali koituivat pettymyksiksi. Karsinnassa virhettä ei tullut paljon, meno oli epävarmaa ja rastinotot hieman huonoja muutamissa kohdissa, vaikka eroa kertyikin lopulta kärkeen. Finaali oli täysi katastrofi. Juoksu oli ihan kohtalaisen hyvää, siltä puolen ei jäänyt ahdistamaan.

Karsintarata H18K1

Tässä on karsinnan rata (klikkaamalla se pitäisi saada suurennettua), käykäämme sitä analysoimaan.

K-1.: Taktiikka oli lähteä liikkeelle rauhallisesti: ei ekana K-pisteellä, ei kovin kilometrivauhti ykköselle, vaan varma ja tarkka rastinotto. Eipä se ihan onnistunut. Vaikka tulin kyllä ihan oikeaa reittiä ja rastille johti jo vahva ura, koetin lukea kaikki nuo pienet kumpareet ja kun joku jäi väliin, tyssäsi meno. Pohdiskelin parikymmentä sekunttia tarkkaa sijaintia ja oikeastaan rastin olisi pitänyt siihen kohtaan jo näkyä... Pään pitäisi pyöriä enemmän.

1.-2.: Tilanteen rauhoitus. Ei tuossa juuri reitinvalintaa ole, suoraan vain ja kartanlukua, eikä siinä mitään vaikeuksia sitten ilmennyt.

2.-3.: Tässä olisi taas pitänyt joku sadasosasekunti suunnitella. Kolmannen rastin pohjoispuolella on iso avonainen suppa. Sen avulla olisi ollut helppoa paikantaa lippu. Lähdin kuitenkin hivenen hätäisesti rastilta ja ajauduin kulkusuunnassa vasemmalle. Tien yli menin kohdassa, jossa ajoura lähtee metsään. Vauhti hidastui kun en ollut aivan satavarma tarkasta sijainnista ja sain kiinni vasta montun pohjalla, sieltä korjasin sitten oikealle ja juoksinkin ihan hyvin lippua kohti, mutta vaikka näin rastin, hilputtelin ohi kun olin aivan varma ettei se vielä siinä voinut olla. Pieni keskittymisen herpaantuminen siis, ja tuloksena reilun minuutin koukku vielä siihen loppuun. Ei ollut ollenkaan suoritus hallussa.

3.-4. Tässä ei taas tullut virheitä. Tien yli risteyksessä ja aikalailla viivaa pitkin rastille.

4.-5. Otin suoran ratkaisun, ehkä olisi pitänyt nousta ylös ja mennä harjanteen reunaa ja yläkautta lipulle. Rinteen supanpohjia pitkin etenemisellä hain jatkuvaa kartanlukua, mutta ihan lopussa samaistin vähän pieleen ja koukkasin pikkuisen oikealta. Ei paha mutta ikävä silti, kun aiemmin kesällä sujuvuus oli hanskassa. Nyt ei oikein suju, mikä lie siihen syy...

5.-6.: Kyllästyin huolimattomuusvirheisiin ja juoksin polun kautta oikealta puolen. Rastille hyvin vaikka kiertoa tulikin ihan turhaan.

6.-7.: Pitkä väli ja hyvänkokoinen penkka kivuttavana. Tämä poika kuvitteli vähän säästävänsä jalkojaan ottamalla kierron oikealta, kun tuo välin puolessa välissä oleva huippu vaikutti niin korkealta. No, siellähän on käytetty kahta apukäyrää ja sitä kun en hoksannut niin kaartelin tuonne hakkuuaukon oikeaan laitaan ja sitä kautta hain parempaa toteutusta. Juoksupohja oli huono: heinikkoa ja risua, ja kun katselin hakkuun toiselle puolen, siellä kohosi pikku nyppylä jota lähdin kiertämään happoja välttääkseni. Surkuhupaisa tilanne, mutta ei enää auttanut kuin jatkaa. Edessä näkyi jyrkkä kukkula jonka takana lippu oli supan pohjalla. Varma rastinotto ja hyvä toteutus huonolle reitille. En hävinnyt väliajoissakaan kovin pahasti.

7.-8.: Ei sen kummempaa: harjanteen yli ja suppaan. Hyvin sujui.

8.-9.: Suoraan vain, hieman vasemmalta kaartaen kiersin laakean supan, sinänsä turhaa.

9.-MAALI.: Siinä oli vähän porukkaa loppusuoralla niin tuli menohaluja juostakin vähän. Ei mitään pohja-aikaa loppusuoralle. Loppusijoitus taisi olla vähän 20:n päälle, A-finaaliin kirkkaasti vaikka suoritus oli vähän ailahteleva. Olispa parannettavaa finaaliin.

Mutta ei kun pahenee vain! Tässä on sitten finaalin rata ja olikin niin hasardi että hävettää  ja kovasti. Lähtökäohtana oli mennä vielä rauhallisemmin kuin karsinnassa, mutta joku psyykkisellä puolella ei antanut keskittyä rauhassa. Oli meno väsyneempää kuin karsinnassa, mutta ei se nyt niin pahalta tuntunut, ei ennen kuin alkoi sitä pummia ja ylimääräistä käyrää kertyä ihan todenteolla.

A-finaali H18

K-1.: Rauhallisesti taas liikkeelle, penkka alas ja penkka ylös sähkölinjan varteen ja sen mutkaan, jonka jälkeen oikealla puolen suppa, sen ohi ja sitten metsään ja rastille... ainakin melkein. Vielä nytkään en tiedä mitä oikeastaan tapahtui, mutta jotenkin viisitoista sekuntia sähkölinjan jälkeen olin ihan pihalla ja koukkasin vielä siitä rastia minuutin... Päätä käsien väliin vain ja sitten kun onnellisesti (tai onnettomasti) oli saatu ykkönen leimattua, niin kohti kakkosta.

1.-2.: Fiilikset meni ykköselle, joten ei enää hvittanut lähteä puskan läpi höyryämään. Valitsin kierron oikealta ja sieltäkin vielä polkua pitkin takaisin rastiväliviivalle saakka ja sitten suoraan ja tarkasti... ja suoraan ihan lipulle asti.

2.-3.: Korkeimmalle kohdalle ja siitä harjannetta pitkin. Taas kuitenkin jotain hässäkkää päässä ja piti sitten pysähtyä varmistelemaan ja kuluttaa tyhjään aikaa. Ehkä kuitenkin parempi näin kuin painaa monta sataa metriä ohi...

3.-4.: Suoraan vain alas kivinen ja risuinen hornanrinne, ensiapu oli varmaan ihan oikeassa paikassa. Tieltä ajouralle, joka meni melkein rastille saakka ja ei virheitä.

4.-5.: Tämä väli oli koko viionlopun suhteessa kamalin kokemus. Kuten kaikki ovelat kaverit hoksaavat, vasemmalla menee polun ja ajouran yhdistetty ratkaisu melkein rastille saakka. No, olin sen verran ovela että sen hoksasin, ja sitten sen verran ovela, että ihan lopussa kun polulta piti poiketa, hyppelin tuon rastisupan reunaa pitkin lipun ohi ja pudotin seuraavaan notkoon. Siellä sitten seisoskeltiin ja Uusitalon Jyri hölkytteli kohta takaa ja vinkkasi että lippua kannattaa etsiä tuolta mäen toiselta puolen. Niin... Ei siitä sitten sen enempää.

5.-6.: Tässä vaiheessa kyrsi jo aika rankasti. Katsoin vain karkean suunnan ja lähdin polkemaan tätä fyysisesti rankkaa väliä ilman sen kummempia suunnitelmia. Ja niin kun tekee niin huonosti käy. Nousin rastin ohi vasemman puoleista notkoa pitkin ja kävin koko harjanteen päältä hakemassa vauhtia. Ja kun siihen lisätään siellä ylhäällä vietetty puolen minuutn seisoskelupalautustuokio... No, tulihan siinä takkiin minuuttitolkulla.

6.-7.: Ja tässä onkin sitten oikein kuningaspummit. Nyt taas ovela kaveri katsoo karttaan ja hoksaa oikealla alhaalla menevän polkuvälin. Pakko laittaa koko väli ihan eriksensä vielä näkyviin.

Niin, oikealla menee heikko, mutta kuitenkin erottuva polku tasaista maata pitkin eikä edes kaukana viivasta sinänsä. Vaihtoehtoisesti tarjotaan suoraa reittiä, ja kuten näkyy, on tarjolla louhikkoa ja pystyvihreällä viivoitettua hidastavaa maapohjaa, lue: kaatuneita puita ja puskaa. Kumpikohan reitti olisi se oikea, varsinkin kun on väsynyt? Veikkaan polkukiertoa, mutta väsymyksessä on se huono puoli ettei silloin ole oikein luovimmillaan. Jo valmiiksi tehdyt virheet+hapot+kyllästyminen koko touhuun = kaikki mitä suunnistuksessa ei saa tapahtua, ja niinpä lähdin sitten rämpimään suoraan. Kaiken kukkuraksi en edennyt kuin vähän ohi puolen välin ja aloin hakea rastia aivan liian aikaisin. Ylös ja alas ja eteen ja taakse ja sittenpä ei ollutkaan enää mitään hajua missä ollaan, hyvä jos tajusi että mitä tekemässä! Sitten palailin takaisinpäin ja tulin tuohon kivikkoiseen notkoon, joka menee lähellä rastivälin puoltaväliä. Silloin hoksasin alhaalla menevän polun ja pudotin sinne niin tympääntyneenä, että on suoranainen ihme että menin radan loppuun asti. Polun kautta ei ollut mitään ongelmaa, lipulle tultiin ja saatoin huokaista helpotuksesta, koska nyt loppuisi louhikko-pusikko-rinne. 

7.-8.: Louhikko-pusikko-rinteen sijaan tarjottiin heinikko-risukko-supikkoa, joka nyt kuitenkin luonteeltaan sopi minulle paremmin, varsinkin kun saatoin käyttää ajouria hyväkseni. Kuljin läheltä nelosrastia takaisin tuolle selkeälle polulle ja sitten aika hyvin ja suoraan kasille. Ei enää auta valitella tuon edellisen rastin jälkeen pientä epävarmuutta. Itseluottamus oli pirstaleina.

8.-9.: Lyhyt väli, isot mutkat, niin sanotaan. Ajauduin vasemmalle suon päähän ja sieltä rastille. Ei paha kokonaisuuden kannalta, se kun oli jo muutenkin menetetty.

9.-10.: Suon laitaa vain ja kumpareen yli lipulle. Tuota jos olisin pummannut niin tämä laji olisi loppunut siihen. Kyllä nyt rastireittiläinenkin tuollaiselle rastille osaa mennä.

10.-11.: Korkeimman kohdan kautta, hyvin sattui. Ei lisättävää.

11.-12.: Suoraan vahvaa uraa pitkin tutulle paikalle. Ei lisättävää.

12.-MAALI: Loppusuoralla ei paljon fiiliksiä enää ollut. Vartti virhettä ja kaikki toivo mennyt. Ilme on vähän myrtynyt, kuten ehkä näkyy, mutta ei auta itku markkinoilla. Loppuun asti sentään tultiin.

Ja niin on tämä kesä paketissa, ei kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! SM-yö ei houkuta enää, hetken sitä jossain vaiheessa harkitsin. Se olisi ollut synttäripäivänä, jääköön nyt väliin. Suunnistuskaudet menevät siten hyvin, että aina kun alkaa tulla mitta täyteen, laji vaihtuu ja mielenkiinto on ihan toista luokkaa. Hisu alkaa kohta ja sen toivon osaavani vähän paremmin kuin tämän kirotun ja kiitetyn kesäsuunnistuksen. Mukavaa hommaa silloin kun sujuu...

Nyt keskitytään tovi kouluhommiin, ajokortin hankkimiseen ja hisureeniin. Katsellaan sitten tammikuun puolella taas SM-tunnelmia, toivottavasti vähän eri vinkkelistä kuin tällä reissulla. Ja ei unohdeta MM-tunnelmia, sillä Latvia on vielä käymätön maa tälle pojalle. Asiain tila korjattakoon tulevalla kaudella...