Suunnistuksen rutiinit hakusessa

Olen tässä samaisessa blogissa aiemmin ehtinyt kehua suunnistustaidon löytyneen tänä kesänä ja itseluottamuksen olevan jossain korkealla pilvissä. Laji on kuitenkin suunnistus ja taito on toisinaan hivenen vaikeasti kaiveltavissa esiin. Niin käy kun pitää pidemmän tauon suunnistuksen perus taitoharjoittelusta. Tämä viikko on mennyt palautellessa mieliin, miten se homma oikein toimii. 

Maanantaina toteutin velipojan, Severin kanssa oman taitoharjoituksen Tuovilan monipuolisessa maastossa. Ei ihan nappiin sujunut siellä, mutta ei se mitään: pitkä tovi edellisestä varsinaisesta suunnistustreenistä on vierähtänytkin. Keskiviikkona otettiin uusiksi Naatikkajoen varressa pieniä kumpareita ja jyrkänteitä sisältävässä maastossa, jossa ei muistaakseni minun urani aikana ole suunnistettukaan. No ei vieläkään nappiin! Kello 16:30 alkanut kisanomainen harjoitus sujui juoksun suhteen ihan kelvollisesti, meno oli vahvaa, mutta ei se paljon auta jos sitten katkeaa ajatus ja tulee nelisen minuuttia pummia kahdella rastivälillä. Ja niin juuri pääsi käymään. Kumpikaan väli ei sinänsä ollut vaikea. Maastossa näkyvyys oli hyvä, kuten Kuusamossa on tyypillistä, ja kartanluku sinänsä olisi ollut helppoa, mutta kaiketi liian kova vauhti... Jälkikäteen analysoituna uskon että pitkän tauon aiheuttama rutiinin puute on johtanut siihen, että pää ei nyt pyöri tarpeeksi (liekö hartiajumia) ja maaston tarkkailu on liian kapeakatseista, joten ajautumiset jäävät helposti huomaamatta ajoissa. Toinen virhe oli minulle liiankin tyypillinen: hyvin kompaktilla alueella toteutettu rata vaatii usein paljon ristiinmenoja ja jopa perhoslenkkejä. Sitten kun ei asiaan nimenomaisesti keskity, käy herkästi niin että alkaa lukemaan väärää väliä ja näin kävi. Neloselta suoraan ysille ja sieltä kymppiä kohti, ennen kuin tajusin virheen. Onneksi molemmat rastit olivat aika lähellä oikeaa reittiä, joten siitä ei aiheutunut kuin ehkä minuutin virhe, kun sitten huomasin erheen. Selkeästi nämä ovat sellaisia rutiinivirheitä, ja uskon että toistojen avulla saan ne kitketyksi. 

Siksipä illalla kello 21 vielä samana iltana starttasin uudelleen. Tällä kertaa kumisaappaat jalassa ja takki päällä ja aivan kävelyvauhdilla otsalampun valossa. Maasto oli sama, rata tietenkin eri. Teoriani mukaan (ensin ylivauhtinen harjoitus ja sitten niin hidas kuin mahdollista) tällaisella yhdistelmällä saan itselleni demonstroitua, mikä on kisassa liikaa ja mikä liian vähän fyysisellä puolella. Taito ei kuitenkaan luultavasti ole kadonnut mihinkään, se vain kaipaa vähän herättelyä. Kolme taitoharjoitusta samalle viikolle luulisi tekevän hyvää suunnistussuorituksen varmuudelle. Nyt vaikutus laitetaan testiin: lauantai tuo tullessaan SM-keskimatkan kisat ja mikä sen parempi testaamaan tätä teoriaa! Mitä tavoitteisiin tulee, se on kaksi virheetöntä suoritusta ja sijoitukselle se ja sama. uskon kuitenkin, että onnistuneella suorituksella en jää viimeiseksi. Viikonloppuna tai ensi viikon alussa raportoin sitten siitä, miten kävi. 

SM-kisareissulle lähtee nyt kuusamolaisittain hurjan suuri joukko: kuusi suunnistajaa henkilökohtaiseen kisaan (ennätyksiä tässä jo kohta rikotaan!) Minä suunnistan H18-, Teemu H20-, Severi ja Samuli H16- sarjassa, tytöt ovat jo pääsarjassa D21. Toivotaan tsemppiä meille kaikille ja keskittynyttä suoritusta niin karsintaan kuin sitten finaaliinkin. Kaikki sinne pääskäämme!!

Kaikki kynnellekykenevät SM-kävijät osallistuivat keskiviikon kisatreeniin.
Vasemmalta: Samuli Ervasti, Teemu Tauriainen, Santeri Aikio, Severi Aikio.
Kuvakulman etsi Tarja Keränen.

Huiput Kainuun maastoissa... ja minä siellä seassa!

Viikonloppuna pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä, kun maailman huippusuunnistajat kisailivat sunnistuksen maailmancupin ja Nordic Orienteering Tourin finaaleissa Kajaanissa ja Vuokatissa. Perjantain sprintin seuraaminen varmisti, että viikolla ei tarvinnut paljon koulussa istua. No, urheiluhullu... Kajaanin kisa oli sprintti, kaupunkisuunnistus, kuten se nykyään yleensä voidaan suoraan kääntää. Yleensä Suomessa käydyt sprintit ovat tasoltaan huomattavasti alempana kuin Keski-Euroopassa, johtuen lähinnä kaupunkiemme rakenteesta. Kajaanissa kuitenkin todistettiin, että kyllä kaikki on mahdollista ja ainakin sen perusteella mitä minä näin kartasta, maastosta ja kisakeskuksen screeniltä, sprintti oli todellakin haastava. Teknisyyttä, monipuolisuutta ja haastavia reitinvalintoja riitti, samoin ajattelivat huiput mikäli ymmärsin oikein kuulemani paikanpäällä ja tv-lähetyksistä jälkeen päin. 

Myös Vuokatti sai maastona paljon kehuja. Tiedän omasta kokemuksesta vaaran rinteet haastaviksi alueiksi ja kyllä muuan maailman luokan suunnistajatkin siellä voivat koukata, vaikka se on tietenkin pientä minun pummeihini verrattuna. Matthias Kyburz tekaisi minuutin koukun radan loppuvaiheessa ja pisti näin pelin jännäksi vaikka voittikin sitten noin minuutin erolla Thierry Queorgiouhun. Naisissa Minna Kauppi oli lähellä nousta kakkoseksi, mutta teki niinikään pienen koukun ja Helena Jansson karkasi. Mutta minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että Tove Alexandersson teki päivän näytöt! Suunnistajat varmastikin katsoivat tv-lähetyksen ja näkivät ruotsalaisen suorituksen, mutta mainittakoon, että Hän nousi lähtösijalta yhdeksän neljänneksi ja pystyi loppusuoralla runttaamaan rajun radan päätteeksi jyrkkään mäkeen kunnioitettavaa vauhtia ollen myös päivän nopein. Kova tyttö! Mainittakoon että Alexanderssonia voidaan tällä hetkellä pitää myös maailman parhaana naishiihtosuunnistajana: viime talvena hän voitti kaikki nuorten maailmanmestaruudet ja lisäksi suurimman osan maailmancupin kilpailuista (Ukrainan osakilpailuissa hän jäi ilman pisteitä osallistuessaan nuorten MM-kisoihin, ja se todennäköisesti oli syynä hänen jäämiseensä toiseksi maailmancupin lopputuloksissa).

Alle olen koonnut kuvia, joita pääsin napsimaan huipuista Kainuun maisemissa.

Thierry Queorgiou, ranskalainen suunnistuskuningas!

Hyvä Mäksäää!!!

Also known as "Tero Kettunen"

Tuomo "Mäksä" Mäkelä

Tuomas Tervo

Sofia Haajanen

Merja Rantanen

Heini Wennman

Tove Alexandersson

Venla Niemi

Matthias Merz

Mårten Boström

Edelliset tetenkin Kajaanista sprintistä. Tässä ovat Vuokatin takaa-ajo keskarin parhaat palat:

Tove ei vaikuttanut lainkaan väsyneeltä Tourin finaaliin lähdettäessä,
Eikä Rantasen Merja ollut sen huonompi. 

Simone Niggli, ehdottomasti suunnistuskuningatar!

Helena Jansson piti pintansa ja tuli Tourin toiseksi

Minnalta riitti vielä kiitosvilkutus yleisölle, vaikka lopun virhe varmasti harmitti

Hyvä Minna!!!!!

Mutta Alexandersson oli päivän nopein, ja loppuun asti mentiin kovaa!
Heja Tove!! Heja Sverige!!

Tuo viimeinen kuva oli aivan tuurinkauppaa. Kameran muistikortti täyttyi heti sen ottamisen jälkeen ja tuossakin sain vain survaistua kameran yleisömassan raosta ja laukaistua sinne päin. Aika todella hyvä otos mielestäni! Niin tuli maailmancup ja NORT päätökseen. Näille huipuille se oli prologi ensi kesän MM-kisoihin, ja sitä se oli minullekin. Minun kohdallani vain kisaturistin näkökulmasta. Nyt on harjoiteltu kuvakulmien hakemista ja muita vannoutuneen fanin tärkeitä taitoja... Minnan nimikirjoitus suomipaitaan jäi ottamatta. Se olkoon ensi kesän päätavoite! 

Mutta seuraavana viikonloppuna on vielä omat karkelot: SM keskimatkan kisat lähestyvät. Ei pidä unohtua liian pitkäksi aikaa penkkiurheilemaan...

"Pudotuspelit" Mikkelin taitoleirillä

Suunnistusliiton talenttiryhmään, elikkä nuorten maajoukkueeseen kuulumisessa on se hyvä puoli, että erilaisia suunnistustaitoharjoituksia pääsee tekemään hyvässä porukassa silloinkin, kun ei oikein olisi mahkuja niitä muuten tehdä. Lauantaista 1.9. keskiviikkoon 5.9. kulunut aika on vietetty Mikkelissä rullahiihdon ja sauvakävelyn parissa, mutta suunnistustaito on kuulunut olennaisesti leirin teemaan.

Kahdeksasta alkuperäisestä tulijasta seitsemän oli selviytynyt perille, Teemu joutui jättämään väliin ja minulle se tiesi luonnollisesti siirtymistä VR:n matkustajakuntaan... pitkästä aikaa! Ensimmäinen "pudotus" tapahtui siis ennen leirin alkua! Lauantai kului toki pitkälti matkustamisessa, mutta illalle ehdittiin vielä tehdä pieni lihasaktivointi: verrylenkki, koordinaatio- ja coreharjoitus. Vajaa tunti siis sellaisia liikkeitä, joista muistaa aina näissä yhteyksissä, että "hittolainen, näitähän olisikin pitänyt tehdä aina verryttelyn yhteydessä!" ja sitten kuitenkin unohtaa heti treenin loppuessa kaiken mitä tuli taas opittua. Jospa vielä joskus saisi itsensä koulutettua niitä tekemään. Lauantai oli kuitenkin tuntumallisesti paras päivä koko porukalla, ainakin uskoisin niin.

Sunnuntai oli sitten määräpäivä, aamupäivällä rullahiihtämällä ensin vajaa tunti verryttelyä, sitten tunteroinen sauvakävelysuunnistusta, jossa haetaan sitä kuuluisaa tuntumaa kartanlukuun karttatelineestä, ja sitten taas vajaa tunti rullahiihtoa. Hyvin onnistui vaikka useammallakin meistä oli pieniä tuntemuksia alkavasta nuhasta tai flunssasta. Kaikkiaan siis hieman alle kolme tuntia, ja iltapäivälle parin tunnin perinteisen hiihtotavan rullalenkki, joten päivän kokonaissaldoksi 5 tuntia. Kostea sää oli riesana koko päivän ajan. Majoitus oli muuten ihan kelpo, mutta sopivaa lämpötilaa ei tuntunut löytyvän ja aina oli liian kuuma tai kylmä, ja ainakin liian kostea. Lienee omiaan edesauttamaan sairastumista, mutta kaikki kuitenkin pysyivät sunnuntain ajan leikissä mukana.

Maanantai oli niinikään määräpainotteinen päivä, aamupäivällä taas hiihdettiin, tällä kertaa siihen sisältyi lyhyt rullahisupätkä. Rullahisua tulee vähemmän Kuusamossa tehtyä kun pyörätieverrko on vähän köykäinen, kuten paikkakunnalla asuvat tai enemmän aikaa viettäneet tietävät, ja sitten autoteille ei ihan ensimmäiseksi tee mieli lähteä kun pitäisi koettaa keskittyä suunnistamiseenkin. Ongelmallista... Mutta Mikkelissä siihen tarjoutui mahdollisuus ja pakko sanoa että vähän meinasi ote suoritukseen karata alkuun. 

Sitten vaihdettiin taas kävelysauvoihin ja nastareihin ja vedettiin tunteroinen sauvakävelysuunnistusta, neljä pientä rataa. Siinä alkoi jo sujua ja homma tuntui tutulta. Lopussa hiihtäessä meinasi tulla energiapula vastaan, vaikka välissä oli jo hieman tankattukin. Majoitukselle asti kun oli päästy, niin kyllä oli mukava istahtaa ruokapöytöään. Päivään mahtui myös pieni kauppareissu Mikkelin keskustaan ja "ylimääräiset rahat", jos sellaisia nyt voi olla, saatiin hyvin kulumaan kun täydenneltiin niin vaate- kuin muonapuolta (sukat ei meinanneet oikein kuivua kosteassa kelissä, joten piti ostaa uusia vaihtoon). 

Iltapäivän harjoituksena pelailtiin puoli tuntia ultimatea pienellä porukalla (liikettä oli) ja sitten taas vaihteeksi core-voimatreeni/lihashallintaharjoitus. Ja tässä vaiheessa porukka oli sitten jo kutistunut : yksi lähti kotiin, toinen inttiin kun loma loppui (Misalle toipumisia flunssasta, Juhalle tsemiä Immolan erikoisrajajääkärien varuskunnan aitojen taa!). Kaksi "pudotusta" lisää.

Tiistaiaamu toi tullessaan yhä tukkoisemman olon, nenä oli tukossa ja yskitti ja muutenkin tuntui aika kurjalta, mutta kun aamuteet oli hörpitty ja muuten ehditty herätä, todettiin että kyllä pystyy vielä harjoittelemaan. Tai no... kuka pystyi, kuka ei. Nyt oli Aleksin vuoro jättää leikki kesken ja kun me muut suuntasimme tekemään sprinttisuunnistusharjoitusta, jäi tämä Muhoksen karpaasi, Hankasalmellakin tunnettu, pakkailemaan tavaroita kotimatkaa varten (paranemisia sinnekin päin!). Räisäset olivat muutenkin tiistaina aikeissa lähteä. Toivottavasti asuntoautomajoituksesta oli se hyöty, että välttyvät flunssalta. Elikkä elikkä... Tiistain iltapäivätreenissä, joka oli pk-rullahiihtoa ihan huoltavana, jäljellä oli enää kaksi urheilijaa: Liisa ja... minä, 2/8 on selviytynyt viimeiseen päivään; "pudotuspelien finaaliottelijat".
Neuvotteluiden jälkeen päädyttiin ratkaisuun, että keskiviikkona jätetään treenaamiset vähemälle ja lähdetään kotia kohti jo yhdeltätoista.

Ja keskiviikkona sitten... aamulla herätys, aamupala, pakkaamisen viimeistely, kämpän siivous, avainten luovutus, autoon ja junaan. Ja täällä istutaan, Mikkelistä Kajaania kohti menossa ja blogia kirjoittaessa kun parempaa tekemistä ei ole. Kuvaa ei ole laittaa, kun kameraa ei tullut mukaan, enkä kyllä muutenkaan juuri nyt jaksaisi alkaa tämän koneen kanssa tappelemaan. Tämä läppäri ei oikein hyvin osaa suhtautua kuvatiedostoihin, vanha ja hidas kun on. Mutta nyt eksyin sivuraiteille, nimittäin pudotuspelit ovat nyt ohi ja voittajina maaliin, jos näin voi sanoa (mitä kyllä oikeastaan epäilen aika paljon...) selvisimme minä ja Liisa. Vaikkakin pakko myöntää että ääni on painoksissa ja nenä on tukossa ja muutenkaan ei ole aivan tervein olo. Pitää viettää loppuviikko urheilusta vapaata elämää... NO EI KYLLÄ!! Kajaanissa ja Vuokatissa on maailmancupin ja Nordic O-Tourin finaalit perjantaina ja lauantaina ja minähän muuten menen niitä katsomaan. Sekin on mielestäni jollain tapaa kytköksissä urheiluun, mutta sovitaan etten itse treenaa, jos en parane.

Jotenka toivotaan että paranen ja kaikki muutkin Mikkelin pudotuspelien osanottajat pääsevät jatkamaan harjoittelua mahdollisimman pian. Onhan se nyt aika kökkö homma jos kaikki MM-ryhmän leirille osallistuneet joutuvat sitten jättämään MM-kisat väliin kun eivät ole päässeet sairastelun takia ollenkaan harjoittelemaan koko syksynä...

Ratajuoksua ja rullailua

Nyt on taas perusjauhettu jonkin verran. Viimeistä edellinen viikko oli siinä 20 tunnin huiteilla,  viimeviikkokin reilusti päälle kymmenen. Mainittakoon harjoittelun sisällöstä erikoisuutena urheilukenttäoloissa tehty ratajuoksuharjoittelu. Sitä ei ole niin hurjan paljon tullut tehtyä tähän saakka, juoksu on painotettu enemmän maastoon ja suunnistuksen yhteyteen. Nämä nopeusvedot tietenkin ovat ihan positiivinen juttu; ne tuovat vaihtelua harjoitteluun, ja pitäähän sentään välillä kokeilla vähän, millaisia vauhteja pitäisi oikeasti juosta. Radalla se on helppo kokeilla, kun matka on tarkka ja nopeus helppo määrittää.

Parin viikon sisään olen ämpännyt minulle erittäin epätyypillisen annoksen ratajuoksua, kun olen kahdesti tehnyt jonkinlaisia vetotreenejä, juossut koulujen välisissä yu-kisoissa 800m kisana (2:23 ja epämääräisiä sadasosia päälle), ja näin viikon loppuun vielä liikunnan tunnilla cooperintesti jossa vaivaiset 3230 metriä, hieman oli kyllä jumista ja ensimmäinen kierros tuli mentyä vähän liian lujaa, mutta kokonaisuutena ihan ok juoksu. 

Suuri rooli on ollut myös rullahiihdolla, ja rullilla onkin viihdytty kahden viikon aikana sellaisten 200 kilometrin edestä, ei huono saavutus. Varmaan ei ole yllättävää, että juoksu iltarasteilla ei ole ollut mitenkään herkkää, mutta luottamus tulevan talven kulkuun on vahvassa nousussa.

Hiihtotekniikoista kuokka, elikkä perusluistelu on minulle se akilleen kantapää. Wassu on ykköslajini, molle menee siinä sivussa ihan mukavasti, mutta kuokka... siinä oli pitkään vähän ajoitusongelmia, ja nyt kun ne on hiljalleen saatu korjautumaan, ovat raajat missä sattuu ja välillä hiihto on suorastaan voimatonta. Kuokkaan voimaa ja tekniikkaa kävin hakemassa Konttaiselta, Rukan pohjoispuolelta. Virkkulantie nousee aika mukavassa kulmassa ja siinä saa jo ihan reilusti puristaa jaloilla jos mielii ylös asti. Onneksi herra Aikio vanhempi pääsi sekä kyyti- että kameravastaavaksi, jotta pääsin tutkimaan nousutekniikkaani itse kesken harjoituksen ja etsimään niitä parannettavia asioita. Mielestäni taso parani joka nousulla vähän.

Konttaisen nousuja pitänee muutama vielä tälle syksylle tekaista ja kun lumet toivottavasti sitten pian tulevat, niin Rukalla täytyy hiihtää, jotta ylämäkeen hiihto ei ole talvella ongelma. Latvian vanhoista kartoista voi päätellä, että MM-kisoissakin kuitenkin jonkin asteista korkeuseroa on tarjolla. Itsestään selvää on tietenkin, että lähtökohtana on että MM-joukkueessa ollaan!

Henkistä yliotetta lähinnä itsestä lähdetään hakemaan Mikkelistä ylimääräiseltä taitoleiriltä, joka onneksi saatiin nousemaan pystyyn. Rullahisua, sauvahisua, ja pk perusjauhamista rullahiihdon merkeissä on yhä luvassa.

Pyöräsuunnistuksen hyödyllisyydestä

Kesän aikana hiihtosuunnistajan täytyy miettiä, miten kehittää kartanlukua kovassa vauhdissa. Siis todella kovassa vauhdissa, jotta se simuloisi talven olosuhteita, kun suksi luistaa ja urat ovat tiheässä. Tavallinen kesäsuunnistus juoksemalla ei riitä. Tai ainakaan minä en pysty juoksemaan sellaista vauhtia niin, että pystyisin vielä lisäksi lukemaan karttaa. Toinen juttu on se, että hisun luonne suhteessa kesäsuunnistukseen on hyvin erilainen: maaston kohteiden sijaan luetaan enemmän uria, joita parhaiten pystyy kesällä harjoittamaan polkujen avulla. Siispä pyöräsuunnistus on mitä oivin ratkaisu nopean kartanluvun kehittämiseen nimenomaan urien lukemisen näkökulmasta. Lisäksi pyöräsuunnistus tuo karttatelineaspektin, jolloin myös hiihtosuunnistuksessa tärkeää "vilkaisutekniikkaa" tulee harjoiteltua.

Ainoa probleema pyöräsuunnistuksen kanssa on maastovaatimukset. Jotta harjoitus olisi verrattavissa hiihtosuunnistukseen, pitää olla polkuja tai ainakin selkeitä kuvionrajoja ja maastonmuotoja, jotta "uran"  paikan voi määrittää tarkasti. Kangasmaasto on ihanteellinen, etenkin kun polkuverkko on laaja ja vaihteleva. Tiedän yhden täydellisen esimerkin Kuusamosta: Petäjälampi! Mutta kiitos kaupungin päättäjien puolet hienosta polkukankaastamme on nyt hakattu, maaperä käännetty ylösalaisin, ja muutenkin koko maisema pilattu, koska golfkenttähanke vei sitten lopulta pidemmän korren kaikista vastalauseista huolimatta. Anteeksi kaikki golfin ystävät tästä vuodatuksesta, mutta kun olisi ollut sellaisiakin paikkoja uudelle kentälle, ettei tällaista mahtavaa ulkoilualuetta olisi tarvinnut tuhota sen tieltä. (Hakkuutyömaa pilasi myös hisukisat samaisella aueella tässä taannoin, kun moto oli käynyt mönkimässä kaikki kovalla työllä ajetut urat pilalle ja vielä repinyt kaiken lumen maasta!) Mutta näin ovat nyt asiat ja valitus pois! Onneksi Petäjälammen pohjoispuolella vielä tällä hetkellä on hyvää polkualuetta hiihtosuunnistajan harjoituksiin, vaikka huhuja on kuulunut tuonkin alueen kaavoittamisesta hirsimökkikyläksi. Sitten jäljelle jää vain Heliharju, jossa polkuverkko on huomattavasti köyhempi ja minulle itselleni se on suunnistusharjoittelua ajatellen aika kökkö maasto, kun satun asumaan alueella. Tunnen siis joka polunmutkan ja risteyksen jo niin hyvin, että siellä suunnistaminen on sama kuin juoksu/pyöräily urheilukentällä kartan kanssa.

Hyviä mäntykankaitahan meillä riittää. Tarvittaisiin vain karttoja alueilta, parin viikon marssileiri vaikkapa Kainuun prikaatille tällaiseen maastoon ja kyllä tulee polkua ja treenimaastoa! Enkä kyllä valittaisi, vaikka sitten kun nämä maastot on saatu valmiiksi, meillä aloitettaisiin myös pyöräsuunnistuksen harjoittaminen täällä Kuusamossa. Pieni laji, kuten hiihtosuunnistus, mutta ansaitsisi kyllä paljon suuremman aseman suunnistajien silmissä, saati sitten koko suomalaisen urheilun. Kuusamossahan on varsin aktiivista pyöräilytoimintaa, ja uskonpa että jos karttateline asennettaisiin kokeilumielessä osaksi omien pyöräilijöidemme kalustoa, heräisi siellä suunnalla pikkuinen kiinnostuksen kipinä. Suunnistus on lajina sellainen, että se sopii harrastettavaksi jalan, pyörällä, suksilla... uimalla sitä ei vielä harrasteta, mutta ajatus olisi mielenkiintoinen! Vedenkestäviä karttamateriaaleja on kehitelty, vielä niiden toimivuus ei ole ihan huippuluokkaa, mutta kehitystä tapahtuu jatkuvasti. Eiköhän uintisuunnistuskin jossain vaiheessa saada suunnistuslajien perheeseen!

Mutta koska tämän jutun pointtina oli pyöräsuunnistuksen hyödyllisyys hiihtosuunnistajalle, ei perusteta vielä uutta lajia. Kokeilin tälle kesälle ensimmäisen kerran, miten kartanluku pyörän satulasta onnistuu. Olin vielä vähän hitaalla vaihteella noin ajatuspuolella, mutta eiköhän asiaintila korjaannu muutaman yrityksen jälkeen. Viime keväänä kävin keskustelua myös maajoukkueen päävalmentajan, Eivind Tonnan kanssa pyöräsuunnistuksen tarpeellisuudesta. Kunnon valmentajamme kertoi oikeastaan olevansa aika yllättynyt, ettei hiihtosuunnistajissa kovinkaan suuri määrä urheilijoista käytä pyöräsuunnistusta kesäharjoittelussa. Maajoukkue on jo tehnyt ihan pyöräsuunnistusleirin, joten kyllä lajin tehoon on uskottava.

Erinomainen harjoitus! Pyöräsuunnistuksen MM-kisoja käydään parhaillaan Unkarissa, ja nyt maanantaina on kuulunut siinä mielessä hienoja uutisia, että kaikki suomalaiset ovat selviytyneet MM-pitkän matkan kisojen finaaliin. Suunnistuslajeissa vielä pärjätään.
Hyvä Suomi!

Loppukesän raportti

Moikkelis vaan!

Nyt on tovi vierähtänyt edellisestä ja aineistoa jälleen hieman kertynyt takataskuun, jotta jotain voisi vaihteen vuoksi kirjoitella. Mitään suurempia tapahtumia ei nyt ole ollut ohjelmassa, joten tämä on enemmän sellainen raportti muutaman viikon harjoituskuvioista, kuten otsikko ilmoittaa. Se voidaan jakaa kolmeen osaan:

1) Perusjauhaminen

2) Talenttiryhmän testileiri Vuokatissa

3) Kesäloman päättyminen ja koulun alkaminen

Ja tälle pohjalle jaksoteltuna teksti on ehkä selkeintä ymmärrettävää, ja pääsen samalla määrittelemään nämä käsitteet.

Perusjauhamisesta... Siitä koostuvat kaikki tavalliset harjoitusviikot, joissa ei ole kilpailutoimintaa, leiritystä tai muita "extreme"-aktiviteetteja. Rullahiihtolenkit, sauvakävelylenkit, pitkät pk-vaellukset, (pk = perkeleen kovaa!!!... tai ehkä peruskestävyys. Pitäisiköhän tässä vaiheessa harjoituskautta koettaa varmistaa kumpi se on?) voimaharjoitukset, pyöräilyt ja muut sellaiset tavalliset treenit. Niitä kestävyysurheilijan harjoittelussa onkin aika paljon. Koillismaan rastipäivien talkooryykelistä selvittyäni aloin taas jauhaa näitä perustreenejä, kun flunssan poikanenkin luovutti ja irrotti otteensa. 

Kuusamon kuntosalipalvelut eivät olleet minun kannaltani mitenkään parhaassa toiminassa, kesäaikataulut kun ovat aina vähän erilaiset. Niinpä voimaharjoittelua sovelsin omalla takapihalla perus tukkijätkän hommissa. Isäukko teki viime syksynä melkoisen savotan ja niitä risuja, rankoja, pöllejä ja välillä melkein tukkeja on nyt tullut jonkin verran raahailtua, pinottua, sahattua... No, mitä kaikkea niillä nyt voikaan tehdä. Tällainen työnteko on oikeastaan ollut paljon motivoivampaa kuin salilla levytangon kanssa reuhaaminen. Mitä keskivartalon core-harjoituksiin tulee, en ole ihan tyytyväinen omaan viitseliäisyyteeni sillä saralla. Rullahiihdoissa ja pöllihommissa on toki sitäkin tullut kuormitettua, muttei tarpeeksi... ei lähellekään! Täytyy ottaa keskikroppa elo-syyskuun erikoisteemaksi lajivoiman lisäksi. 

Peruskestävyyslenkeistä parhaana palana voisi mainita Ruka-Juuma vaelluksen, jonka tein ihan huoltavana lenkkinä kävelyvauhdilla, vain loiviin alamäkiin otin vähän hölkkäaskelia. Se oli mukava reitti kävellä, karhunkierrospolkua pitkin hyvässä säässä kesäpäivänä... no, sääskien ja paarmojen keskellä, mutta kuitenkin. Mukavinta oli, että reittiä pitkin liikkui paljon muutakin väkeä, ja vastaantulijoita oli. Paras ilon pilkahdus tapahtui Konttaisen jälkeen kun vastaan tuli iso rinkkavaellusta tekevä porukka monenikäisiä kulkijoita. Kun tulin samalle suoralle ja minut nähtiin, kuului jonkun nuoren pojan suusta: "Kattokaa suunnistaja!!". Mietin vain, että mistä hän sen tiesi. Olisiko porukka ollut partiolaisia, joista osa olisi harrastanut suunnistusta ja tunnistaminen olisi sitten tapahtunut KEV:n suunnistuspaidan perusteella? Jos näin on niin hieno homma! Seura kaipaa aina näkyvyyttä ja tämä olisi merkki siitä että jonkin verran näkyvyyttä on saavutettu vuosien aikana.

Rullahiihdon osalta parhaiten kehittävältä tuntuvat treenit on aina tehty Rukan maastoissa, kaikille hiihtoa harrastaville kuusamolaisille tutussa maston nousussa. Siellä tulee hyvin jerkkua kätösiin, kun tökkää muutaman kerran tunturin päälle reipasta vauhtia teknisesti hyvin hiihtäen. Jokaisen itseään kunnioittavan hiihtourheilijan treenipaikka!

Tällaista on touhuiltu suurin osa aikaa, mutta viimeinen lomaviikko kului suurimmalta osin Vuokatin urheiluopiston maastoissa. Hiihtosuunnistustoiminta on kokenut kyllä ison kehitysaskeleen kolmen vuoden takaisesta, jolloin minä aloittelin uraani liiton A-ryhmässä. Nykyään liiton haastajaryhmä on kaikille avoin, joten kaikki joilla on halua lajissa kehittyä, pääsevät sinne tekemään motivoivassa ympäristössä, hyvässä porukassa sellaisia asioita, joita hiihtosuunnistajan täytyy tehdä. Haastajaryhmän kyljessä on sitten nuorten talenttiryhmä, joka on käytännössä yhtä kuin nuorten maajoukkue... oikeastaan on parempi sanoa että haastajaryhmä on sen kyljessä. Jokatapauksessa testileirillä kokoontui jälleen suuri määrä nuoria hisustajia, ja meininkiä löytyi koko porukalta. Tällaisista lähtökohdista on hyvä lähteä ponnistamaan kohti kansainvälistä kärkeä: kokoajan on pientä keskinäistä kilpailua joka sparraa hyvin harjoittelemaan ahkerasti, ja valmennuspuolella on liuta hiihtosuunnistuksen huippuosaajia: Arto Lilja talenttien ohjaksissa ja haastajaryhmän vastuumiehenä Anssi Juutilainen, moninkertainen maailmanmestari ja huippuvalmentaja. Tämä yhdistettynä loistaviin olosuhteisiin... Mitä vielä voisi puuttua?

Testileirin testipatterissa on kolme osiota; vaaran nousutesti, lihaskuntotestaus ja juoksutesti. Normaalisti ne mennään juuri tuossa järjestyksessä, mutta koska tämä kesä on ollut aika surkea säiden puolesta, ei liene millään muotoa yllättävää että ensimmäisenä testipäivänä satoi vettä kuin saavista kaataen. Niinpä vaihdettiin ensimmäiselle päivälle testijuoksu. Tyypillistä tuuriani, mutta juuri sille päivälle sattui minun koko kesän ehkä kankein kulku. Juoksu oli kyllä todella tuskainen ja lopputulos ei tyydyttänyt, mutta parani se sentään ensimmäisestä leiristä. Juoksun jälkeen pitkä palautteleva sauvakävely, mutta jalat olivat silti kipeät kun illalla möngittiin vällyjen alle.

Lihaskuntotestaus oli sitten toisen päivän ohjelmassa. Siitä ei paljon voi sanoa, mutta tässä ovat sitten tulokset analysoitavaksi:

maksimi penkkipunnerrus:          75kg

penkki 50%/oma paino, 1min:    36 nostoa

vatsalihakset 5min:                     146 istumaannousua   (TÄHÄN OLEN ERITYISEN PETTYNYT!)

leuan veto:                                 19 vetoa

10 loikkaa:                                 26,00 m

Sellaista. Sille päivälle oli lisäksi pitkä lenkki, jossa työnnettiin ensin tasatyöntöä rullasuksilla Vuokatista Sotkamon läpi Pöllyvaaraan, siellä tehtiin reilun tunnin mittainen sauvakävelytreeni karttatelineen kanssa, joten saatiin ensimmäinen kosketus taitoharjoitteluun. Lopuksi vielä työnnettiin takaisin Vuokattiin ja kun keli oli kosteanlainen... niin. Kylmähän siinä meinasi tulla, vaikka olikin vaitovaatepuoli hoidettu.

Lopuksi viimeisenä päivänä oli sitten se vaaran testi, joka on meidän hisumiesten kaikkein lajinomaisin testi. Vuokatinvaaran tietä pitkin rullahiihtonousut: 2 x tasatyöntöä, 2 x luikkaria. Kokonaisaikaan tuli sellainen 15 sekunnin parannus, joten jossain mielessä se oli onnistunut veto, olosuhteet olivat hivenen huonommat kuin edellisessä testissä sillä keli oli kylmempi. Leirin loppusummana voisi todeta, että perustaso on entisellään, joissain kohdissa on tullut kehitystä positiiviseen suuntaan, ja mikään ei huonontunut, tai siitä minuutin penkkitestistä en ole nyt ihan varma, mutta muuten.

Vuokatista tulon jälkeen oli palautuslenkki polkupyörällä ja viimeinen lomaviikonloppu vielä hyödynnettiin treenaamalla. Lauantaina kaikki seuran kynnelle kykenevät urheilijat pääsivät ottamaan kaiken mahdollisen hyödyn irti kun Jyrki Uotila Vuokatista kävi pitämässä voimaharjoittelusta, etenkin keskivartalon treenaamisesta kertovan koulutuksen ja demotreenin. Aikalailla kertaavaa asiaa, samat on talenttileireillä käyty läpi, mutta kertaushan on opintojen äiti. Toki borsovilaisten ponnistelu vei tottumattomat jalat taasen vähän jumiin ja kipeiksi. Iltapäivällä pääsin oman valmentajan kanssa juttuihin Rukalla rullahiihtolenkillä, jossa saatiin siiten purettua kuluneen kesän harjoittelu ainakin jotenkin. 

Sunnuntai oli sitten AM-viesti Iissä, suunnistin ankkuriosuutta. En analysoi muiden suorituksia tässä mitenkään, itse tein kohtuullisen puhtaan juoksun, lyhyillä rastiväleillä pieniä ohijuoksuja, yhteiskesto ehkä minuutin luokkaa, mutta muuten ihan hyvää tekemistä ja juoksu kulki yllättävän hyvin edellisen päivän treenin huomioiden. 

Tästä pääsenkin sitten koulujen alkamiseen, eli tänään oli se ensimmäinen koulupäivä lukuvuodesta 2012-2013. Koulun alkaminenn tuo taas tietynlaisia haasteita harjoitteluun, kun ajankäyttöä joutuu miettimään entistä tarkemmin. Pitää yrittää panostaa laatuun määrää enemmän, mutta koska kolmena päivänä viikossa on vapaa aamu, se antaa mahdollisuuden tehdä jonkinlainen aamuharjoitus. Kuntosali, uimahalli... ne ovat koulumatkan varrella, eli täytyy alkaa suunnitella asiaa. Toisaalta nyt vielä jonkin aikaa riittää hyviä kelejä, eli ulkona tehtävä voimaharjoittelu on vuelä mahdollista, joten myös sitä aion pitää ohjelmassa mahdollisimman pitkään. Yleensä liikuntatunteja olen voinut käyttää jonkin verran myös omiin treeneihin, ja pitää neuvotella asia opettajan kanssa tällekin vuodelle. 

Kirjaostokset on tehty, lukujärjestys selvillä ja muutenkin virittäytyminen uuteen työskentelykauteen on käynnissä, huomenna sitä mennään ja täysin tehoin opiskellaan. Mukavaa tässä ensimmäisessä päivässä oli, että sai keskittyä lähinnä kaverien tapaamiseen pitkän loman päälle, ja rentoon fiilistelyyn. Huomenna se on ohi ja aletaan töihin, mutta meillä Kuusamon lukiossa meno on kyllä aika rentoa muutenkin! Hyvä koulu, vaikka urheilulukio ei kyseessä olekaan. 

Tsemppiä tulevaan lukukauteen niin minulle kuin muillekin lukiossa jatkaville, ja aloittaville!

TYÖMIEHEN VIIKKO

Töitä tein, töitä tein, töitä tein! Energialataukseni Kouervaarahan mä vein!...

Siellä nimittäin järjestettiin tämän kesän Koillismaan rastipäivät, eli Kuusamon Erä-Veikkojen perinteinen kansallinen suunnistuskilpailu, kaksipäiväinen sellainen. Itse en olekaan muutamaan vuoteen kisojen järjestelyissä ollut, sillä olen viettänyt kolmena kesänä sen ajan Kuortaneella rippikoulupuuhissa, ensin rippikoululaisena ja sitten kahdesti isosena. Nyt kuitenkin päädyin vaihteeksi talkoohommiin ja liekö rangaistusta poissaoloista kolmella edellisellä kerralla, mutta kuitenkin minulle oli osoitettu lasten ratamestarin duuni. Valinta oli suoritettu hienolla menettelyllä: suunnistusjaoston kevätkokouksessa (jossain niistä) oli katsottu poissaolijoiden lista ja sieltä arpomalla noukittu se "onnekas", jolle tuo suunnaton vastuu lankeaa. No en tiedä menikö se ihan näin, mutta minulle se silti lankesi. 

Kouervaara ei ole mikään helppo paikka tehdä lasten ratoja, jotka täyttäisivät kaikki vaatimukset:

1) Turvallisuus

2) Helppous

3) Tarvittava haaste

4) Kulkukelpoisuus !!!!

Turvallinen alue löytyi Mäntyniemestä, joka on teihin ja Kitkajärven rantoihin rajautuva metsikköinen alue, siitäkin suuri osa tiheäkasvuista suorääseikköä, tai möykkyistä louhikkoa. Alueen halki kulkee pari erittäin epäselvää polkua ja yksi hyvä metsälinja. Teepä siihen sitten helpot radat pienimmille, riittävän haasteelliset radat vähän vanhemmille ja koeta löäytää kulku-urat, joissa pääsee eteen päin. Ja vielä kahdelle päivälle! Kun vilkaisin karttaa ensimmäisen kerran, tuumasin että tehtävä oli äärimmäisen vaikea. Kun sain päivitetyn kartan, olin varma että se olisi mahdoton. Vaan ei auttanut! Maastot valitaan hyvin usein pääsarjojen ehdoilla ja lasten oikeuksia poljetaan. Niinpä täytyi lähteä maastoon tekemään tilannekartoitus. Jo ennen lähtöä tein karkean arvion, miten ehkä saattaisi olla mahdollista toimia jos tuuri kävisi. Sain aikaiseksi kahdelle päivälle lähtösuunnitelmat, ja mieleeni ei enää tullut mitään muuta. Siksi keskityin maastossa olemassa olevien suunnitelmien pohjalta merkittäviin kohteisiin. Onneksi maastossa oli polkua, jota ei ollut piirretty karttaan, mutta sen voisi piirtää kun sitä siimarilla vahvistaisi. Toivo ei ollutkaan menetetty!

Edessä oli monta pitkää iltaa OCAD-kartanpiirto- ja ratasuunnitteluohjelman ääressä vanhalla ja pian sopimuksen irtisanovalla läppärilläni, jolla tätäkin juttua vielä kirjoitan. Ja vihdoin oli olemassa valmiit suunnitelmat ja tiesin, mitkä asiat karttaan vielä täytyisi saada. Vinkkaus seuran karttavastaavalle ja parin päivän kuluttua sain juuri sellaisen kartan kuin olin tilannut. Sitten suunnitelmat piti enää saada käytäntöön, mikä ei ollutkaan ihan pikku juttu. Maastoon täytyi rakentaa vajaat 30 rastipukkia (mikä on onneksi hyvin vähän verrattuna pääratamestarin urakkaan), siimarin reitit täytyi nauhoittaa, rastit viedä paikoilleen, selvitellä leimasimet ja hukkaan menneet rastiliput ja saada ne oikeille paikoilleen, piirtää puhtaaksi kaikki radat (onneksi helppoa nykytekniikalla), sekä tulostaa kartat. Olikohan siinä kaikki? Onneksi minulla oli apunani selkävaivainen isäukko, sekä vahva ja vanttera työmies-urheilija-jokapaikanhöylä-kaveri Teemu. Ja niin siinä lopultakin kävi, että kun kello lauantaina 21.7.2012 tuli 13:00, oli kaikki paikallaan ja kisat valmiina alkamaan. Moni sai huokaista helpotuksesta, mutta minä jouduin odottamaan, että väki selviäisi metsästä maaliin saakka. Jos ei selviäisi...

No selvisi sentään. Kun kyselin kilpailijoiden kommentteja, ei kukaan ainakaan haukkunut minua heti kättelyssä lyttyyn. Siispä olin onnistunut edes jotenkuten ensimmäisenä päivänä. Seuraava homma oli kerätä siimari pois metsästä ja levittää se taas seuraavana aamuna uudelle reitilleen. Juuri se tekee lasten ratojen tekemisestä työlästä: kantaa sellaista isoa narurullaa selässä pitkin pystymetsää niin että selkä huutaa hallelujaa. Mutta varsinkin tuollaisessa Kouervaaran tapaisessa maastossa tuo kyseinen naruru on ehdoton niille 10-vuotiaille suunnistajanaluille, jotka eivät vielä voi kaikkea maastossa huomata. Heille tarjotaan ylimääräinen polku tueksi ja turvaksi, joka olisi helpomi huomata ja sen polun ratamestari omin käsin metsään kantaa ja kerää sen sitten pois, vuodattaen hikeä, joskus vähän verta ja kyyneleitäkin, kun naru on oikein sotkussa.

Tämä kisaviikonloppu sujui siinä mielessä hienosti, että naru ei ollut sotkussa, ja kaikki meni muutenkin varsin mallikkaasti. Olihan tietenkin sattunut pieni tulostusvirhe, mutta ainahan pitää olla jotain mistä oppia. Kun viimeinenkin pihkaniska oli päässyt pois ja saatoin hyvällä omalla tunnolla sanoa, etten ollut välttelemässä palautetta, enkä sitä silti saanut... Se oli se synninpäästö. Ei ratamestaria yleensä kukaan tulekaan kiittämään, vain haukut ja kiroilut tulevat perille asti. Siksi ratamestari joka ei saa palautetta, voi lukea jotakuinkin onnistuneensa. Eli olin saanut aikaiseksi kahdelle päivälle onnistuneet radat H/D 10RR,- 12TR-, 12-, 13- ja 14-sarjoille. Osa rasteista on vielä tässä vaiheessa maastossa, mutta haen ne pois heti kun sopiva rako löytyy. Olen kuitenkin aikeissa nauttia tovin aikaa ansaitusta levosta talkootöiden suhteen. Ensi kesänä en tule olemaan ratamestarina kuin iltarasteilla. Fin5 kahden vuoden päästä onkin jo lupaillut vähän isomman sorttista ratamestarityötä... Liekö onni vai onnettomuus, että minun osaltani kesä 2014 saatta hyvinkin kulua pitkälti kasarmielämässä. Oli miten oli, on pakko sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että kyllä ratamestari on erimies! Anteeksi ,hyvät ratamestarit, joita en ole kiittänyt juostuani teidän tekemillänne radoilla ympäri Suomen ja välillä muidenkin maiden. Kiitän teitä kaikkia näin jälkikäteen, ja niitä jotka tulevat tuossa roolissa toimimaan, kiitän jo etukäteen. Toisinaan on niin, että ratamestarit ovat tehneet pirullisia juonia radoille, joskus maastot ovat surkeat ja radat vielä pahemmat. Toisinaan taas saadaan priimaa ja miellyttävää suunnistusta. Oli kummin tahansa, työtä ratamestareilla riittää. 

Aika velikultia!